Hei!
Me huumeiden käyttäjien läheiset olemme koko ajan niin huolissamme läheisistämme, että omat ajatukset pyörivät koko ajan asian ympärillä enemmän tai vähemmän. Haluamme tietää missä mennään ja mitä tehdään ja mitä aineita nyt on käytössä, kyselemme jatkuvasti, harvoin saamme totuudenmukaista tietoa tilanteesta, mutta se ei estä meitä jatkamasta, koska epätoivo ja huoli ei jätä meitä rauhaan.
Eräs läheinen kertoi, että oli jossain vaiheessa ottanut tietoisesti toisenlaisen asenteen käyttöön. Aina läheisensä tavatessaan hän oli ottanut puheeksi jonkun hyvän ja positiivisen pienen asian. Esimerkiksi, muistatko kun oltiin lomalla ja kuinka paljon pidit siitä, kun pääsit joka päivä uimaan. Tai muistatko kun sait hienot arvostelut koulunäytelmässä, jossa sinulla oli iso rooli, yms. Eli siis tarkoituksella muistuttaa, että on meillä ollut hyviä aikoja paljon. Koska kaikki huumeita käyttävät tietävät tilanteensa ja riippuvuutensa, mutta eivät ehkä itsekään tällä hetkellä pysty muuhun, ja jos hän ei pysty, et pysty sinäkään asiaa ratkaisemaan.
Näin toimiessa tarjoat läheiselle pienen hetken sitä normaalia elämää ja arkea. Ehkä sen hetken aikana hänkin saa positiivisia ajatuksia ja muistoja menneistä iloisista asioista, sekä hyvää mieltä. Se voi auttaa häntä taas jaksamaan ja ehkä itsekin kaivelemaan niitä hyviä juttuja.
Terveisin
Johanna
Hei,
tuo voisi olla hyvä toimintamalli. Itse olemme vuosia yrittänyt puhua “järkeä” ja kertoa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Kuten arvata saattaa, ei tilanne ole siitä parantunut, päinvastoin. Ensimmäistä kertaa kirjoitan tänne, joten kerron vähän taustoista. Poikani aloitti kannabiskokeilut 16-vuotiaana ja aika pian kokeili myös LSD:tä ja sieniä. Sanoi lääkitsevänsä itseänsä mm. huonon itsetunnon takia. Silloin hänellä oli hyvin vahva näkemys, että hänellä on homma hanskassa ja hänestä ei “piripäätä” tule. Välillä oli taukoa aineista armeijan takia, mutta viime syksynä homma lähti oikein kunnolla käsistä, kun muutti kotoa pois. Kuvaan tuli myös amfetamiini, jota ainakin kokeili ja myös myi. Joulun aikaan oli aivan sekaisin, veloissaan ja peloissaan. Saatiin hänet muuttamaan vähäksi aikaan kotiin ja etsittiin hänelle uusi rauhallisempi asunto. Kaikki näytti hyvältä vielä tammikuussa, yritti käydä töissä ja ryhdistäytyä. Sitten tapahtui jotain, mitä emme varmuudella tiedä, mutta vajosi syvään masennukseen ja ahdistukseen. Saatiin hänet lääkäriin ja kävi muutamia kerran psykapolilla, mutta se homma katkesi noin kolme viikkoa sitten. Ilmeisesti valehteli ja esiintyi vakuuttavasti, että kaikki on hyvin. Sen jälkeen on käyttänyt aineita oikein urakalla, eristäytynyt meistä ja kaikista ystävistään. Ei vastaa kenenkään soittoihin, viesteihin eikä avaa ovea. Rappukäytävässä leijuu voimakas ruohon tuoksu, joten saa varmasti kohta häädön asunnostaan, jos ylipäätään enää maksaa vuokraakaan. Kerran menimme asuntoon katkaisemalla voimapihdeillä turvalukon ja löysimme todella sotkuisen asunnon ja pojan. Ei juurikaan reagoinut meidän tulemiseen, makasi vaan sängyllä. Saimme hänet vähän syömään ja se vähän piristikin häntä. Sitten aloimme jälleen puhua järkeä ja paasata… huonoin seurauksin. Tuska on tällä hetkellä kova, kun ei oikeasti voi oikein mitenkään auttaa. Tuo Johannan postaus sai miettimään, että saisikohan häneen pidettyä paremmin yhteyttä jos sovittaisiin, ettemme puhu huumeiden käytöstä yms. mitään (ellei hän itse halua), ehkä positiivisten muistojen kertaaminen lapsuudesta ja varhaisesta nuoruudesta saisi jotain läikähtämään…
Hei, slade!
Itselleni on aina ollut tärkeää juuri se, että yhteys ja puhevälit pysyy ainakin jotenkuten. Se tuntui menevät juuri käytön kanssa samassa suhteessa, jos yritti skarpata niin yhteys oli parempi ja jos käyttö oli kovaa, ei juuri mitään kuulunut. Uskon, että kukaan huumeidenkäyttäjä ei alunperin ole valinnut tietään ja päättänyt alkaa käyttäjäksi. Nuoren elämä tänä päivänä ja tässä vaatimusten yhteiskunnassa ei ole helppoa. Kun nuori jo nuorella iällä päätyy käyttämään ns kovempia aineita, kyseessä on sairaus, riippuvuussairaus. Hän ei siinä tilanteessa juuri voi itse valita, käyttääkö vai ei. Siksi mielestäni kaikki positiivinen tuki on tarpeen. Joskus joku pieni juttu, voi avata käyttäjän mielen hoitoon hakeutumiselle. Tämän vuoksi esimerkiksi tervehdin aina hymyillen, jos joku minua tervehtii tai katsekontaktia ottaa, vaikka hän näyttäisi miltä ja olisi missä kunnossa tahansa. Hän on joka tapauksessa ihminen!
Onko pojallasi hoitosuhdetta mihinkään? Käykö poikasi töissä, vai opiskeleeko vielä? Entä oma jaksaminen, oletko hakenut itsellesi tukea tai keskusteluapua?
Terveisin
Johanna
Hei,
poika aloitti opinnot syksyllä, mutta se ei lähtenyt oikein käyntiin, kun tuo homma lähti käsistä samaan aikaan -eikä etäopiskelu varmaankaan auttanut asiaa. Hän sai sovittua silloin tammikuussa, että aloittaa opiskelut alusta nyt tulevana elokuuna. Tammikuussa sai myös töitä, mutta se jäi viikon mittaiseksi kun iski vakava masennus ja ahdistus.
Tällä hetkellä on Kelan tukemassa Nuotti-valmennuksessa, mutta tietääksemme ei ole pystynyt käymään ainakaan kaikissa sovituissa tapaamisissa. Omien sanojen mukaan käynnit psykapolilta siirrettiin terveyskeskukseen, jossa saa uusittu reseptit yms. Hän tosin ei halua käyttää masennukseen määrättyä lääkitystä.
Nyt tuntuu oma jaksaminen olevan kortilla ja olen katsellut, mistä saisi keskusteluapua ja vertaistukea.
Täytyy tosiaan yrittää olla positiivinen jos/kun seuraavan kerran tavataan!
Hei, slade!
Hyvä asia on, että pojallasi on hoitokontakti. Tiedätkö onko pojallasi ystäviä, ja käyttävätkö he? Vai onko poikasi huumeidenkäyttö alkanut juuri nk omalla hoidolla ahdistukseen ja masennukseen, mikä ikävä kyllä on melko tavallista nuorten keskuudessa, sitä kun pidetään jopa turvallisempana vaihtoehtona kuin lääkärin määräämää lääkehoitoa.
Oman jaksamisen takia, kannattaa mennä työterveyshoitoon, jos olet sen piirissä, muussa tapauksessa saat terveyskeskuslääkäriltä lähetteen terapiaan. Itse olen saanut korvaamatonta tukea vaikeassa tilanteessa Irti Huumeista ry:n läheisten vertaistukiryhmistä, niitä kokoontuu monella paikkakunnalla ja myös verkossa teamsin kautta. Näistä ryhmistä löydät tiedot Irti Huumeista ry:n verkkosivulta, suosittelen lämpimästi. Omasta hyvinvoinnista sinun kannattaa pitää huolta, se on ensiarvoisen tärkeää.
Kirjoitit olevasi täällä nyt ensimmäistä kertaa, mukava kun löysin ja kirjoitit tänne. Jos mitään kysyttävää tuleekaan mieleesi, älä epäröi kysyä, itselläni on 20 vuoden kokemus vastaavista asioista.
Terveisin
Johanna
Hei,
kiitos hyvistä neuvoista! Hyvä, että on olemassa tällaisia kanavia minne saa purkaa ajatuksiaan ja murheitaan.
Pojalla on muutamia ei käyttäviä sekä myös käyttäviä kavereita. Olimme tuossa muutamaan kaveriin yhteydessä, niin kertoivat ettei poikani vastaa enää soittoihin, viesteihin eikä avaa ovea.
Hei, slade!
Kuvailemasi tilanne kuulostaa kyllä aika hankalalta, jos häneen ei kukaan saa minkäänlaista yhteyttä. Onko sinulla mitään tietoa hänen tämän hetkisestä voinnista? Tilanne rasittaa ja vie varmasti todella paljon energiaa koko muulta perheeltä. Muista se oma hyvinvointi, vaikka se kuormittavalla hetkellä tuntuu ehkä toisarvoiselta. Onko sinulla itsellä läheisiä tai ystäviä kenen kanssa voisit tilannetta jakaa?
Kerroit aikaisemmin, että joskus olet voimapihtien avulla hänen luokseen mennyt, miltä ajatus nyt sinusta tuntuu, olisko uudelle käynnille mahdollisesti tarvetta? Se on takuulla ollut iso päätös niin toimia, mutta oli ilmeisen tarpeellinen.
Voimia tähän hetkeen.
Johanna
Hei,
Viime viikot ovat olleet kyllä raskaita. Olen yhdelle ystävälle kertonut tilanteesta ja ensi viikolla olen menossa Irti Huumeista -läheisryhmään. Lääkäriin olen myös varannut ajan kun ei ole pystynyt nukkumaan.
Joka päivä yritän soittaa ja lähettää viestiä, mutta ei vastaa. Tarkoitus on nyt torstaina mennä väkisin sisälle jos en sitä ennen saa yhteyttä. Tuntuu kyllä tosi pahalta!
Hei, slade!
Hyvä kun sinulla on ystävä, kenelle olet voinut omaa tilannetta avata luottamuksellisesti. Vertaistukiryhmä ja lääkärille meno ovat myös juuri oikeita paikkoja tässä tilanteessa. Muistan yhä sen tuskan tunteen rinnassa, mikä aina tuli, kun en tiennyt missä poikani milloinkin oli ja missä kunnossa. Se kuluttaa todella paljon sekä psyykkisesti kuin fyysisestikin. Unettomuus tuli myös minulla mukaan jo poikani käytön alkuvuosina, ja on ikävä kyllä jatkunut, mutta itse hain siihen apua ihan liian myöhään. Hyvä, että sinä olet ajoissa liikkeellä nyt itsesi vuoksi.
Toivottavasti saat jo tänään häneltä viestiä. Jos tilanne kuitenkin vaatii väkisin sisälle menoa, voi tietysti myös pojan kunnon huomioon ottaen, miettiä olisiko tahdonvastainen hoito tarpeen. Se tuskin on pidemmän päälle kestävä ratkaisu, mutta tähän hetkeen ehkä? Oletko ajatellut tätä vaihtoehtoa?
Terveisin
Johanna
Hei,
eilen kävin pojan luona yhden hänen kaverinsa kanssa ja he lähtivät ajelemaan /juttelemaan kahdestaan. Tuntui tosi hyvältä kun poika lähti ulos kämpästä juttelemaan ystävän kanssa. Ilmeisesti ovat tänäänkin tavanneet. Pieniä toivon kipinöitä…
Itse sain perjantaina unilääkkeet ja nyt on pystynyt paremmin nukkumaan. Tänään kävin ekaa kertaa Irti huumeista ry:n läheisryhmässä. Hyvin samanlaisia tarinoita sai kuulla, miten on alkanut ja miten kehittynyt. Sattumalta ryhmässä oli myös äiti, jonka pojan kanssa poikani aloitti kannabiksen käytön silloin 16-vuotiaana. Nyt on onneksi voimistunut ajatus pitää itsestä huolta, jotta jaksaa sitten myös paremmin auttaa. Sain myös sellaisen vinkin, että NA-ryhmistä voisi saada henkilöitä/ohjaajia kotikäynnille tällaisissa tapauksissa. Onko kellään kokemusta?
Hei, luin tätä ketjua vertaistueksi ja haluaisin kysyä, kuinka pojallasi nyt menee? Entä sinulla itselläsi?
