Mies on lopettanut juomisen, siis siidereiden ja oluiden mutta tajusin nyt, että on juonut alkoholittoman oluen lisäksi ykköstä. Suutuin tästä mutta hänen mielestään se ei ole juomista ja se on vain ykköstä, että eikö muka sitä saa edes juoda.
Mitä mieltä olette tästä, itse en oikein todellakaan tiedä ???
Käsittääkseni yksi ykkösolut (alle 2,8 til%) vastaa puolta pulloa nelosolutta (yli 4,8 %) eli ei valitettavasti ole ihan sama, juoko sitä vai ei. Jos oluen makua kaipaa, niin alkoholiton vaihtoehto lienee ainoa oikea.
Taitaa olla lähinnä itsensä huijaamista se, että ei juo alkoholia, kun juo ykköstä… Joka tapauksessa se ykkönen on mielestäni paljon parempi vaihtoehto, kuin vaikkapa kolmonen, jos on ihan pakko sitä kaljaa kitata.
En tiedä oikein mitä tehdä. Puhumisesta tulee taas jälleen riitaa, luulisin. En jaksa riidellä juomisesta mutta en pidä myös siitä, kun joutuu miettimään mitä voin sanoa ja mitä en 
Ykkösoluella saa myös kännit, olen kokeillut senkin aikanaan. Ainoa ero, että kusettaa paljon enemmän, kun joutuu juomaan aika tahtia ja ison määrän. Pienemmällä määrällä ja kohtuudella otettuna sillä saa pienen hiprakan, eli tuntemuksen alkoholin vaikutuksesta. Ei se ole kuin ajan kysymys, milloin kolmen ykkösen sijaan pedataan yksi kolmonen jne…
Etanolia siinä ykkösessäkin on ja piste.
T:Entinen juoppo
Vaihtaa vaan nelosolutpulloihin ykkösoluen etiketit ja korkkikin helppo vaihtaa… ja ainahan siihen ykkösolutpulloon voi “lirauttaa pirtua sekaan”<-UUno turhapuro oluita testaamassa…
“Suutuin tästä mutta hänen mielestään se ei ole juomista ja se on vain ykköstä, että eikö muka sitä saa edes juoda.”
No jos teillä alkoholismin kanssa kamppaillaan, kuten meillä.
Mies oli myöntänyt alkoholiongelman ja menimme saunomaan. Hän yritti olla selvinpäin, mutta alkoi sitten haaveilla josko hakisimme ykköstä.
Itse sanoin että nyt loppui leikkiminen, jos haluaa juoda mitään kaljaa etsii oman asunnon ja sillä hyvä!
Se on tulella leikkimistä, pelaamista ja petaamista.
Mies vaan sitä juotuaan toteaisi pian ettei homma lähtenyt lapasesta, kohta on kakkosta, kolmosta, sitten on nelosta ja viinaa.
Ei kannata märehtiä sitä että mies on sitä juoNUT; mutta olet ihan oikeassa ja saat laittaa ne pelisäännöt mitä katselet.
Itse en välitä mitä ihmiset tekevät silloin kun eivät ole minun näkösälläni, alkoholistin kanssa vaan pitää ottaa huomioon ne vieroitusoireetkin jotka vaikuttaa sitten elämään.
Jos et ole tiennyt juomisesta eikä se ole haitannut, turha suuttua, mutta voit sanoa että jos meinaa kaljan kanssa pelata niin ovellekin löytyy reitti helposti ja mäkeen voi lähteä. Suhdettahan on turha jatkaa jos alkoholismi on todettu molemmin puolin ja sitten ei alakaan hoitaa sitä vaan ryyppää lisää!
Mutta se ei ole koskaan kenenkään toisten tehtävä vahtia, että kuka joi ja montako, ja mitä prosentteja.
Miehen pitää etsiä ne keinot raitistua, itselleen sopivat. Alkoholi on aina alkoholia, eikä se siitä muuksi muutu vaikka sitä sekoittaisi veteen tai vaikka kuseen.
Alkoholistille ei sovi mitkään käymistuotteet. Ei edes kotikalja. Samaan kategoriaan kuuluu myös päihdyttävästi keskushermostoon vaikuttavat-lääkkeet. Duact on myös sellainen lääke, joka on “myrkkyä” alkoholistille.
Maailman sivu alkoholistit käyvät kauppaa, että “täähän on vaan ykköstä…” jne. rimpuilua. Alkoholittoman oluen juominen on alkoholistille kuin kävelyä nuoralla ilman tuvaköyttä. Maun takia ei liene kannata juoda edes alkoholitonta. Alkoholistin mieli alkaa pikkuhiljaa kieltämään koko alkoholismin…
Vastuu siitä, kuka juo mitäkin, tai syö mitäkin on jokaisella itsellään. Jos joku haluaa juoda, niin antakaa sen juoda. Jos ette tykkää siitä, että esim. puolisonne juo, niin tehkää elämässänne sellaisia ratkaisuja, jotka vievät kohden omaa hyvinvointianne. Toisille se tarkoittaa sitä, että käydään al-anonissa hakemassa voimia elää päivä kerrallaan juopon kanssa, toiselle sitä, että haluaa elää jokapäiväistä arkeaan ilman alkoholismin sekoittamaa ilmapiiriä.
Läheisten osa alkoholistin raitistumisessa on siinä, että läheinen hankkii tietoa siitä, mitä alkoholismi on, miten se vaikuttaa läheisiin ja miten alkoholismi on muuttanut läheistä ja miten läheinen saa oman elämän “raiteilleen”. Läheisen osa ei ole raitistaa, vahtia, eikä läheisen osa ole järjestää elämää “steriiliksi” alkoholin suhteen. Viekää alkoholisti kuuntelemaan ilmaista infoa sairaudesta nimeltä alkoholismi. Monen raittiin alkoholistin raittius on alkanut sieltä. A-klinikan kautta “apu” on hiljaista tappamista kohtuukäyttöä hakien
Loppukaneettina alkuperäiseen kysymykseen:
Ykkönen on alkoholijuoma.
Mukavaa syksynjatkoa ihan jokaiselle!
En käsitä miksi a-klinikkaa aina parjataan, eihän kukaan voi tehdä mitään sen radikaalimpaa kuitenkaan. Mitä siellä pitäisi tehdä, köyttää sohvaan ja pakottaa raittiiksi?
Se että käsketään kokeilla kohtuukäyttöä, niin mäkin sanoisin ykkösoluella tinttaavalle että kokeile pois, oma valinta. Kokeile, josko kohtuukäyttö onnistuu, kehotan sinua kokeilemaan kohtuukäyttöä. Voi olla varma että kohtuukäyttö kertoo sitten toimiiko se vai ei. Läheisilä harvoin on tähn kärsivällisyyttä, hyvä että jossain siihenkin rohkaistaan että pääsee siitäkin kokeilusta sitten.
a-klinikkaa eivät parjaa ne, jotka eivät halua lopettaa juomistaan… Ja todellakin on ihan oikeasti paikkoja, missä alkoholismia hoidetaan tehokkaasti. Jos vertaa esimerkiksi keliakian hoitoon, niin ei liene olemassakaan sellaista hoitopaikkaa, missä yritetään opettaa syömään puolikas pulla joka ilta…? Sellaista ei ole, koska kukaan ei sellaiseen menisi. Alkoholismi-sairaus on sikäli erilainen sairaus, että sairastunut itse kieltää viimeiseen saakka tilansa ja heille kohtuujuomisen hakeminen a-klinikalta on just sitä, mitä sairaus haluaa - alkoholia syyllä tai toisella.
Mielestäni lähestulkoon jokaikinen läheinen on jo kyllästetty vuosien ajan siihen alkoholistin lupausten pitämättömyyteen. Kärsivällisyys/pitkäpinna ovat läheisille ne huonoimmat luonteenpiirteet. Kuka haluaisi sitä kuraa kovin pitkään kaadettavan päällensä?
Holisteille ei kohtuukäyttö onnistu - jos sitä ei tiedä, niin on vielä kovin tyvessä… Ne jotka laskeskelee, juoko liikaa on jo hälyttävä merkki. Alkoholismia ei pitäisi diagnistisoida sen perusteella miten paljon juo, vaan senperusteella, mitä tapahtuu, kun korkki aukeaa! Onko alkoholinkäytöstä enemmän haittaa, vai hyötyä itselle/läheisille?
Hei, miten Duact on vahingollista alkoholisteille?? Sori jos tästä on ollut kirjoittelua aiemmin tässä tai muussa ketjussa, mutta en ole ehtinyt kaikkea selata…
Lyhyesti:
terve.fi/mtv3-allergialaakke … -bilehuume
“Allergisiin oireisiin määrättävät Duact, Aerinaze ja Cirrus-lääkkeet sisältävät pseudoefedriiniä, adrenaliinin sukulaista, joka vaikuttaa keskushermostoon”
Läheiset valitsevat itse kenen kanssa ovat ja viettävät aikansa, joten mitään tahoa ei voi syyttää siitä että läheiset on kyllästetty: On oma valinta montako lupausta uskoo ja kuuntelee, ja miten toimii.
Pyykkipojalle:
Ymmärrän tavallaan sun kielteisen suhtautumisen a-klinikan hoitoon, et mitä ilmeisemmin ole saanut haluamiasi tuloksia hoidosta siellä. Vetoat että tuloksettomuus johtuu siitä että a-klinikoilla annetaan mahdollisuus jokaisella niin haluavalle kokeilla kohtuujuontia. Sinusta näin ei pitäisi olla. Mutta olisiko sinusta sitten parempi heittää kohtuujuontia haluava hoidosta pihalle ? Siis se joka ei ole vielä valmis täysraittiuteen? Minusta jokainen joka haluaa tehdä omalle juomiselleen jotain pitää ottaa hoidon piiriin eli jokaista pitää auttaa ja niillä ehdoilla mitä hoitoa tahtova itse haluaa. Ei edes hoitohenkilöstä voi pakottaa ketään täysraittiuteen niinkuin ei kukaan läheinenkään.
Toinen asia mitä pitkälle alkoholisoituneet raitistuneet eivät useinkaan näe, on se että on olemassa myös alkuvaiheen ja keskivaiheen alkoholisteija eli niitä joiden riippuvuus ei ole vielä edennyt jokapäiväsen juomisen tasolle tai edes joka viikonloppuiseen juomiseen, mutta joilla juominen kuitenkin selvästi tuo ongelmia omaan ja perheen elämään. Itse luen oma riippuvuuteni alku- tai keskivaiheen alkoholismiin.
Itse kävin ensimmäisen kerran a-klinikalla kymmenen vuotta sitten ja halusin kokeilla kohtuujuontia. Olen yhä tänä päivänä kiitollinen hoitohenkilöstölle, että minulle annettiin siihen mahdollisuus, eikä heitetty hoidosta ulos tai alettu “aivopestä” sanomalla että se kohtuujuonti kun nyt ei vaan ole mahdollista. Terapeuttini kyllä kertoi selvästi minulle, että hyvin pieni osa kykenee kohtuujuontiin jos riippuvuus on edennyt. Siitä huolimatta halusin kokeilla kohtuujuontia. Vähensin juomistani niin että en enää juonut sekä pe ja la enkä viikolla useana iltana kuten ennen. Ongelmat eivät kuitenkaan poistuneet ja vasta kun erosin exästä, joka oli minua pidemmälle alkoholisoitunut, onnistuin vähentämään juomistani jo paljon enemmän. Join monta vuotta eron jälkeen kerran kaksi kuukaudessa ja se oli minusta erittäin hyvä saavutus silloin, vaikkakin nyt jälkeenpäin ajatellen annosmäärät oli jokaisella juomakerralla niin suuret että mitään vaikutusta vähentämisellä ei riippuvuuteeni ollut. Ja sitten kun jälleen rakastuin alkoholistiin (taas minua asteen kaksi pidemmälle edenneen riippuvuuden kehittäneeseen) juomiseni karkasi samaan mitä se oli ollut exexän kanssa. Kun jossain vaiheessa ymmärsin mihin olin joutunut aloin ensimmäisen kerran ymmärtää että kohtuujuonti ei minulle sovi, koska riippuvuuteni on ylittänyt sen rajan jossa kohtuujuonti ei ole enää mahdollista. Päätin aloittaa täysraittiuden. Sitä on nyt kestänyt vuoden 
Mitä tällä kertomuksella haluan sanoa, on että minun täytyi käydä läpi tämä kymmenen vuoden tie ymmärtääkseni, että kohtuujuonti ei ole mahdollista minun kohdallani. Vaikka olin kuullut kymmeniä kertoja että kohtuujuonti ei ole alkoholistille mahdolista minä en sitä uskonut ennenkuin olin asian kokenut juurtajaksaen itse läpi. Itse uskon että monien muidenkin kohdalla raitistuminen on pitkä prosessi johon pitää kypsyä. Itse en usko mihinkään hetkellisiin “valaistumisiin”, mutta ehkä se johtuu siitä että en ole yhtään uskonnollinen. Uskon että useimmat ihmiset kypsyvät suuriin elämän muutoksiin hitaasti. Toisaalta minusta on aivan sama raitistuuko ihminen jonkinlaisen uskonnollisen kokemuksen vai pitkän prosessin seurauksena - pääasia että löytää itselleen paremman elämän.
Ketjun aloittaneelle sanoisin että jos mies todella juo vain ykkösolutta niin sekin on jo yksi askel eteenpäin. ELi en menis kauheesti vauhkoomaan asiasta. Voithan lempeästi yrittää sanoa että kun noin hienosti olet onnistunut vähentämään alkoholin määrää niin kokeileppa seuraavaksi juoda vain alkoholitonta olutta. Kyllä mies sitten itse ymmärtää aikanaan 8jos ymmärtää) että homma ei toimi jos retkahtaa takaisin juomaan kovempia aineita. Tietysti pitää aina miettiä että kuinka paljon itse jaksaa katsella toisen “matkaa” kohti raitistumista, joka saattaa olla pitkä ja kivinen tie kuten itse yllä kuvailin.
kielteisyyteni a-klinikan hoitoon juontaa juurensa juurikin omista kokemuksista, mitä sieltä saatiin ja mitä ei saatu. A-klinikan tarjoama hoito soveltuu yksinasuvalle, jonka päihteidenkäyttö ei pilaa muutakuin oman elämän. Elämä oli yhtä helvettiä silloin, kun exäni nautti alkoholismiin tarkoitettuja “lääkkeitä”, ollen ilman alkoholia kireä kuin viulunkieli. A-klinikan hoidon aikana syyt exäni juomiselle etsittiin minusta ja hänen päihdeongelmaisesta 13v lapsesta. Päihdeterapeutti oli usein sanonut, että ei ole ihmekään, että hän juo, kun on “tuollainen puoliso”. Mm. koska itse kävin kerran viikossa al-anonissa.
Julkisuudessa liikkuneiden arvioiden perusteella n. 2% raittiuden saavuttaminen a-klinikan kautta kertoo kyllä omaa kieltään. A-klinikalla käytetään yhteiskunnan rahaa n. 900 000e/raitistunut asiakas. Minnesota-tyylisten hoitopaikkojen kustannus on murto-osan - n. 9 000e/raitistunut potilas, kun raittiuden saavuttaa n. 50% hoidon aloittaneista.
Ketään ei voi pakottaa täysraittiuteen. Niin kauan, kuin tällaiseen vedotaan, niin oikea osoite on a-klinikka, jossa raittiudella ei ole mitään merkitystä. Eihän heillä olisi yhtään asiakasta, jos asiakkaat heittäytyisivät raittiiksi. Alkoholismi on sikäli erikoinen sairaus, että sairauden hoitamisessa ei ole mitään väliä. Jos esim. syöpää hoidettaisiin samalla tavalla, niin kuinka moni haluaisi sitä 2% hoitoa? Alkoholismi-sairauteen kuuluu vahva kieltämisen elementti. Kun sairastaa allergia-tyyppistä sairautta, niin on hullua jatkaa allergisoivan aineen käyttöä!?! Monet a-klinikan “raittiit” ovat päihdeongelmaisia, joiden alkoholinkäyttö on muuttunut jonkin päihdyttävästi vaikuttavaan aineeseen.
a-klinikalla “opetellaan kohtuujuomiseen”. Uskotko voimaotus, että oltuasi vaikkapa 5 vuotta täysraittiina, olisit oppinut juomaan kohtuudella sen pari kertaa kuukaudessa, milloin vielä nyt menee överiksi?
Jokainen tekee just niinkuin itse haluaa, jopa minäkin pikkuhiljaa… Nautin elämästä, mihin ei alkoholismin sairastuttama ilmapiiri ylety enää… Juuri tänään olen ihan älyttömän onnellinen Olin itse pihalla kuin lumiukko 5 vuotta sitten, kun en ymmärtänyt puolisoni alkoholismi-sairautta. Ex-alkoholistini opetti minut tutustumaan itseeni. Kiitos hälle
Ajattelen sanoin kuin sinä, Voimaotus. Esimerkkinä oma mieheni. Hänhän juo lähes päivittäin ja runsaasti, ja niin minä kuin diabeteshoitajakin varmasti näemme sivusta, että hänen raitistumisensa omin voimin olisi melkoinen ihme. Hän ei kuitenkaan ole aiemmin suostunut ottamaan minkäänlaista apua vastaan, eikä missään nimessä suostu harkitsemaankaan minkäänlaiseen hoitoon lähtemistä. Niinpä diabeteshoitaja on nyt ottanut hoitaakseen jonkinlaista seurantaa hänen edistymisessään, ja koska mies nyt voi sanoa käyvänsä diabeteshoitajan luona, eikä missään alkoholiin liittyvässä, siihen hän on nyt suostunut. Ja luultavasti itse vielä uskoo voivansa ryhdistäytyä, vähentää jokapäiväisen juomisen perjantaipulloon jne.
Jos emme antaisi hänelle sitä mahdollisuutta, jos sanoisimme “Tuostahan ei mitään tule”, olisi tuloksena vastareaktio “Olkoon sitten”. Nyt hän yrittää, ja joko onnistuu tai ei. Todellinen ihmehän onnistuminen olisi, mutta ei saa tuomita toista ennakkoon. Jollei hän onnistu, ja nyt vielä vaimokin samanaikaisesti osoittaa irtioton elkeitä ja on muuttanut virallisen osoitteensa omaan kämpäänsä käytävän toiselle puolelle, ehkä seuraavana askelena voisi olla mahdollista, että hän todella ottaisi apua vastaan. En kuitenkaan usko, että hän haluaa menettää otteen elämäänsä kokonaan.
Mutta silloin, kun ihminen ei millään suostu ottamaan apua eikä tunnustamaan tilanteen vakavuutta, uskon vielä kuitenkin, että asteittain edeten voi olla mahdollisuus. Oli miten oli, ainakaan minä ei voi toimia toisin.
Jokainen toimimme just niinkuin itsestä parhaalta/oikealta tuntuu.
Kun hehkutan omaa selviytymistä pois alkoholismin ilmapiiristä, saatan esittää omat tuntemukseni liian “näin on oikein” tyylillä, joten tähdennän vielä sen, että kirjoittamani asiat ovat minun omia mielipiteitä, miltä minusta tuntuu mitä alkoholismi on ja mitä läheisriippuvuus on ja miten on erilaiset päihdehoidot auttaneet tai olleet auttamatta.
Olen onnellinen, että “selvisin” vajaan viidenvuoden taistelulla. Viiden vuoden ajaksi altistin omat lapseni alkoholismin sairastuttamaan ilmapiiriin. Voin vain syyttää itseäni siitä, että en ymmärtänyt edes lasten takia lähteä aikaisemmin. Lapsi ei voi valita, missä asuu ja elää, mutta aikuinen voi.
Jokainen itse päättää, miten pitkään haluaa jatkaa mahdollistamista. Alkoholistilla ei ole mitään tarvetta lähteä mihinkään hoitoon niinkauan, kuin hänestä huolehditaan. Moni lähäri tappaa alkoholistin hoitamalla hautaan. Minä olin sokea omasta läheisriippuvuudestani, ihan kuin alkoholisti selittää loppuunsaakka ettei ole alkoholisti. Minä selitin itselleni ja toisillekin, että on vain hyväksi auttaa puolisoa, tehdä kaikki mahdollinen, että hän ei joisi tai ettei hänen tarvitsisi juoda. Minua hävettää, etten ymmärtänyt paradoksia: niin kauan, kuin autoin - niin kauan estin hänen mahdollisuuden raittiuteen. Olisiko enää edes tänäpäivänä hengissäkään?
Mukavaa ja rauhaisaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!
Tosi hienoa että olet selviytynyt Pyykkipoika ja näet vielä että kaikesta kokemastasi on seurannut jotain hyvää sinulle.
Alla muutamia mietelmiä kirjoitukseesi. Myös minä painotan sitä, että jokaisella on ihan oma ainutlaatuinen kokemus omasta selviytymisestään ja kaikkien kokemukset ovat ihan yhtä tärkeitä.
Olisiko mahdollista että exäsi olisi itse pannut sanat terapeutin suuhun? Tuollaiseen syyllistävään sävyyn en ole koskaan törmännyt a-klinikalla. Päinvastoin vaikka kuinka kerroin kuinka kamalia asioita exä oli tehnyt, eivät koskaan tuominneet tai esittäneet että syy juomiseseni olisi mikään muu kuin oma päätös. Myötätuntoa koen kyllä saaneni ja sillä olit tosi tärkeä merkitys omassa paranemisprosessissa erosta eli siis minun tunteet otettiin huomioon, mutta ei syytetty niistä muita vaan kannustettiin ottamaan vastuu omista tunteista.
Yritin itse jossain vaiheessa löytää tilastoja siitä mitkä ovat minkäkin hoidon onnistumisprosentit. Sellaista en ole kuitenkaan tähän päivään mennessä löytänyt. Erilaisia huhupuheita olen kyllä myös kuullut, kuten tuon 2 % onnistumisprosentin a-klinikan hoidossa. Faktaa en ole löytänyt. En pidä kovin luotettavana edes Minnesota hoidon ilmoittamia raitistumislukuja, koska edes uusimmassa kirjassa ei ole kerrottu että miten tilastointi on tehty. Pelkkä prosenttien ilmoittaminen ei minulle riitä. Jos heidän tilasto perustuu esim. siihen että esim. 55 % ilmoittaa olevansa edelleen raitis vuoden kuluttua hoidosta, siinä ei oteta huomioon, että kuka tahansa voi retkahtaa vaikkapa puolen vuoden päästä tilaston tekemisestä. Luotettavien tilastojen tekeminen raitistuneista on varmasti vaikeaa vaikkakin olen kyllä sitä mieltä että luotettavia tutkimuksellisia tilastoja pitäisi tehdä, että hoitoja voitaisiin kehittää edelleen. Silloin pitiäisi tilastoida esim. 2 - 5 - 6 - 12 jne. kk ajan raittiina olleet.
Millaisiinkohan laskelmiin tuo milli perustuu? Sori, mutta kuulostaa vähän MInnesota hoidon propagandalta.
En oo nyt varma että ymmärsinkö kysymyksen oikein. Tällä hetkellä uskon että en ikinä kykene juomaan kohtuudella, olin sitten ollut raittiina vuoden, kaks tai viis. Eli tarkoitus on pysyä raittiina loppuelämä. Kolkytvuotta läträämistä riitti mulle 
On kyllä mahdollista sekin, että exän suusta ja päästä tuli kommentit syistä, miksi hän juo… Päihdeterapeutti sanoi minulle yhdessä palaverissa, missä oli paljon porukkaa, sosiaalitoimesta ja lastensuojelusta, että olen kohtuuton exääni kohtaan, kun kerroin mielipiteeni hänen juomisestaan, että hänen ei pitäisi käyttää alkoholia ollenkaan. Sain valtaisan ryöpytyksen terapeutin taholta - exän alkoholinkäyttö ei ollut syy ongelmiin, vaan ongelmien lähteenä olinkin minä. Noh - teimme erilaisia toimintamalleja, miten jatkossa toimitaan. Kaikki toimenpiteet mitä sovittiin kuitenkin kariutui, kun exäni ei toiminut sovitulla tavalla, kun oli sen aika. Hän valehteli törkeästi kouluun lapsensa olevan sairas, kun lapsi oli aikuisten miesten matkassa ja ryyppäämässä. Ei varmaan kukaan ole käynyt 8 ja 9 luokkia niinpaljojen sairauspoissaolojen kanssa, kuin exäni lapsi.
tuohon 2% vs. n. 50% vertailuun eri hoitopaikkojen välillä… Ei ole molempiin soveltuvaa samanlaista vertailutietoa olemassa. Tärkeintä lienee se, miten hyvin ihminen saa hoitoa. Minnesota-hoidossa pureudutaan alkoholismiin sairautena ja a-klinikalla sairaus-käsityks ei ole niin selkeää. A-klinikalla pidetään onnistumisena jo sitä, että saadaan asiakas käymään uudestaan. A-klinikalla alkoholismia pidetään mielen -sairautena, Minne-hoidossa ajatellaan päinvastoin, että alkoholismi aiheuttaa mielensairaudenkaltaista käyttäytymistä. A-klinikalla etsitään syitä ulkopuolelta, miksi “jeppe juo”, Minne-hoidossa alkoholistille kerrotaan, miksi “Jeppe juo” - koska on sairas.
Vertailu 900 000 vs 9 000… Tuo kustannusvertailuhan on siitä, miten paljon palaa rahaa/ raitistunut asiakas ja laskelma on karkea arvio. Jos jollakin on jotain muuta arviota, tai selvitystä, niin olisipa mukava nähdä. Minä en tunne yhtään ihmistä, joka olisi raitistunut täällä oman paikkakunnan a-klinikalla. On kai liian pienet tuttavapiirit minulla, mutta Minnesotamallin-hoidossa raitistuneita tunnen useampia ja yhden tiedä jatkavan juomistaan. A-klinikalla ei hoideta alkoholismia, vaan mahdollistetaan sen jatkuminen on täysin selvää, ainakin täällä.
Tärkeintä on se, miltä itsestä tuntuu. Ihan sama millätyylillä kukakin saa avun ongelmaansa.
Onnittelut vuoden raittiudesta!
Minäkin ihailen sitä, miten Pyykkipoika osasit irrottautua tilanteesta, jolle sinä et mitään voinut. Samoin ihailen sitä, miten Voimaotus on selvinnyt raittiiseen elämään.
Olen samaa mieltä siinä, että tärkeintä on se, että selviytyy, ei se, miten sen tekee. Minulla ei ole juuri kokemusta eikä tietoa asiasta muuten, kuin tämän oman avioliiton kautta. Minkäänlaisia hoitoja, terapioita, katkaisuja tai A-klinikoita ei ole kokeiltu, joten en pysty vertailemaan. Olen itse kieltänyt ongelman niin pitkään ja herännyt hiljattain, etten ole itselleni osannut vielä hakea ulkopuolista apua, vaan taistellut omin avuin eteenpäin. Mies tuntuu myös vasta viime aikoina tajunneen, että juomisesta voi olla haittaakin, vaikka onkin ollut suurkuluttajakin jo kymmeniä vuosia, ja nyt kyllä itsekin sanoo olevansa alkoholisti. Mutta apua ei ota vastaan missään muodossa. Lähteminen jonnekin hoitoon/ katkaisuun on täysin poissuljettua, niin myös AA tai vaikkapa alkoholista keskusteleminen lääkärin kanssa. Hän varmasti hirttäisi itsensä mieluummin, kuin menisi terapeutin luo! Näin ollen ensimmäinen askel, suostuminen seurantakäynteihin diabeteshoitajan luona, on minimaalinen edistysaskel - ja silti meillä jo pieni ihme 
Näin siis tapaukset ovat erilaisia, ihmisten luonteet ja toimintatavat ovat erilaisia. Joku lähtee heti kaikkiin ehdotettuihin hoitoihin ja terapioihin mukaan (ja luulen, että niistäkin osa miellyttääkseen ja rauhoittaakseen ympäristöään ja ostaakseen lisää juomisaikaa itselleen). Joku on viimeiseen (ihan kuolemaan) asti jääräpää.
En nyt tätä tällä kertaa mieti enempää, jokainen joutuu käymään oman tiensä, moni yrityksen ja erehdyksen kautta. Lainasin tuon yllä olevan kohdan kompatakseni toteamustasi “ainakin täällä”. Toisten kirjoituksia lukiessani olen tullut siihen tulokseen, että saatavilla oleva apu vaihtelee hyvin paljon paikkakunnittain, työpaikoitain jne. Ehkäpä miehenikin elintavat olisivat lähteneet toiseen suuntaan, jos vaikkapa työpaikalla olisi asiaan puututtu. Vaan eipä puututtu. Jos aamuvuoroon ajeli aamuyöhön jatkuneen juomisen jälkeen välillä ei edes krapulassa vaan vielä ihan humalassa, saman vuoron työkaverit paikkasivat ja suojelivat juopunutta. Jos vuoromestari sattui näkemään, sanoi: ole varovainen. Ei ollut varmaan ainoa laatuaan, oli tunnettu asia, että tilipäivän jälkeiseen aamuvuoroon mennessä, oli tehtaalle johtavilla teillä ratsiat kerta toisensa jälkeen. Ei ole legendaa, minä heitin kerran miehen töihin (3 km matkan) aamuvuoroon, kun ei itse uskaltanut ajaa; jouduin puhaltamaan menomatkalla kerran ja tulomatkalla (eri reittiä) 2 kertaa! Työpaikkalääkäri määräsi joka vaivaan, sijoiltaan menneestä selästä krapulaan, vain särkylääkkeitä. Niin voimakkaita, ettei saanut ajaa autolla, mutta sai kyllä tehtaalla ajaa koneita. Pääasia, ettei ole sairaslomalla. Nyt mies on eläkeputkessa, ja tehtaalla tiukempi ote, varmaan nytkään ei juomaria ohjata hoitoon vaan laitetaan ulos.
A-klinikan lääkäri määrää täällä vaan lääkkeitä, myös nuorille, näin olen kuullut.
Jos täällä juoppo menettää asuntonsa, on viimeisenä sijoituspaikkana muumilaaksoksi kutsuttu rivitaloalue, siellä alkoholistit läträävät heti yömajan naapurissa, henkilökuntaa tai valvontaa ei ole. Sieltä en ole kuullut kenenkään enää kuntoutuneen yhteyiskuntakelpoiseksi, vaan seuraava osoite on hautausmaa, tuossa 55-65 ikävuoden tienoilla. Onhan täällä jokunen timantti päihdetyöntekijöiden keskuudessa, mutta muutaman henkilön resurssit eivät riitä. Joka täällä on hunningolla, se on sitä kirjaimellisesti. Yhteiskunta ei siis pidä samalla lailla huolta, eikä tarjoa samanlaisia mahdollisuuksia kaikkialla, se on tosiasia. Se ehkä osittain selittää läheistenkin erilaisen toiminnan.
Otsikosta tuli harhauduttua kauas. Kommentoidaan nyt vielä sitäkin. Jos ihminen pystyy hallitsemaan juomisensa, on minusta sama, juoko hän ykkösoluen vaikka joka ilta, tai lasin viiniä lounaalla, tai puoli litraa kossua perjantaisin. Esimerkiksi. Mutta jos on taipuvainen tai jo sairastunut alkoholismiin, silloin miedot vaihtuvat väkevämpiin ja määrät kasvavat. Ei tähänkään voi laittaa yleispätevää sääntöä 
Ennen olisin sanonut, että jokainen tapaus on omanlaisensa. Nyt olen kyllä täällä lueskellessa ja kirjoitellessa huomannut, että kyllähän sitä paljon on asioita, jotka noudattavat samaa kaavaa niillä lähimmäisillämme, jotka alkoholin vietävissä ovat. Kohtuukaan ei vaan näköjään sovi kaikille, vaan siitä lähtee taas kierre.
Minäkin alan kuitenkin vähitellen oppia sen, että läheisen on tärkeintä pitää huolta itsestään. Keinot vain vaihtelevat.
