Haluaisin kuulla kokemuksia kyseisestä lääkkeestä ja siihen liittyvistä vieroitusoireista sekä oireista, joita kenties ilmaantunut kun kysesitä lääkettä käytetty liian paljon/liian usein.
Itse omaisena huolissani läheisen käytöksestä ja kokonaan persoonallisuuden muutoksesta
Moikka.
Vieroitusoireet voivat olla kovin monenlaisia levottomuudesta, ahdistuneisuudesta, ärtymyksestä, uni- ja keskittymisvaikeuksista, ylikierroksilla käymisestä ja aloitekyvyttömyydestä vapinaan, hikoiluun, sydämentykytyksiin, pahoinvointiin, erilaisiin vatsavaivoihin, kolotuksiin, parestesioihin ym. outoihin tuntemuksiin ja näköhäiriöihin ja aina ihan psykoottisiin tiloihin ja hengenvaarallisiin tajuttomuus-kouristuskohtauksiin ja rytmihäiriöihin asti. Vieroitusoireiden voimakkuus luonnollisesti riippuu siitä, kuinka paljon ja etenkin kuinka pitkään on käyttänyt, sekä tietysti yksilöllisistä muuttujista. Jos on käyttänyt oikein isolla kädellä, rajuja viekkareita voi tulla vähän lyhyemmälläkin käytöllä, muttei satunnaisella/epäsäännöllisellä käytöllä tietenkään.
Liikakäyttö voi aiheuttaa impulsiivisuutta, mahdollisesti pahaakin aggressiivisuutta, varsin tehokasta muistin pätkimistä ja yleensä sekavaa käytöstä. Jos toleranssia ei ole, ensimmäiset liikakäyttökerrat aiheuttavat helposti uneliaisuutta/liikanukkumista ja tokkuraisuutta, mutta niihinkin voi liittyä “unissakävelyä”, jolloin touhuilee ihan omiaan. Joku voi toki olla hyvin letkeä ja flegmaattinen Xanor-päissään. Yksilöllisesti ja tilannesidonnaisesti se tämäkin aine vaikuttaa.
Vaikka käyttö olisi ihan lääkärin määräyksen mukaista, tolettomalla se voi silti aiheuttaa noita yllämainittuja, ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Voi aiheuttaa niitä, vaikka toleranssiakin jo olisi, koska eipä tämäkään lääke kaikille sovi. Xanor aiheuttaa herkästi ihan asianmukaisessakin käytössä rebound-ahdistusta lyhyen vaikutusaikansa vuoksi. Siksipä se on aika huono benzo säännölliseen tarpeeseen. Jollakulla voi toki toimia hyvin niinkin. Silloin tällöin iskeviin paniikkikohtauksiin toki toimii usein hyvin, jos muutoin ei lääkitystä tarvitse.
Kiitoa vastauksestasi,oli aika selkeä moninpuolin.Sen verran tosiaan tiedän että kyseistä lääkettä on käytetty periaatteessa jo vuosia,mutta ainoastaan aiempina vuosina satunnaisia kertoja eli tyyliin muutaman kerran kuussa tmv. Nyt kuukausia mennyt päivittäin useampiakin kappaleita ja tosiaan käytöksessä näkee selkeitä muutoksia.Tämäpä suomeksi sanottuna paska lääke,koska tole kasvaa jatkuvasti ja muutenkin käytökseen reagoi herkästi.
Moro. Tein zanorista myös langan… 20v 6mg Zanoria… Oon 182cm pitkä ja painoin 2019 122kg…Nyt kun alkoivat koheltaa laihduin että painan enää 60kg ja ton siis HIKOSIN! eikä apua mistään. Joudun itse lääkitsemään ostamalla tuolta jostain joka kuu lääkkeeni.EDIT: Joo… Ihan kaikki vaatteet uusiksi. Mutta tapa miten 122kg riski ukko hävitti ton painon on sairas. Hikoilin niin että liukastelin jo omaan hikeen. Muistan kun join älyttömästi vettä, mutta ei tarvinnu vessaan. Oli uskomatonta ja vielä yritin lääkäriä kii, hoitaja tuumas että se on nyt vaan kärsittävä? joo mutta millä kustannuksella kun terveys alkaa pettää…
Ohoh, no jopa on kovin paino laskenut