World of Warcraft on rankattu ainakin Tilt.tv:n arvioinnissa addiktoivaksi peliksi. Onko WoW oikeasti niin koukuttava, kun mitä puhutaan? Hurahtaako pelikentällä kymmeniä tunteja vai onko tehtävän tai muun aikaa vievän prosessin ( esim. huutokauppa) keskeyttäminen helppoa? Pitäisikö kaikkien WoW:n pelaajien omaisten olla huolissaan, vai onko vireillä kotiäitien turhaa joukkohysteriaa?
[Poistettu vanhentunut haastattelupyyntö -Toimitus]
ohac addictoiva mut en ole edes ite paljoo pelannu 
jee jee jorma
Voitte vetäytyä
niin että unohtu sanoo se et tuota se on aivain kuin toinen elämä, tulet koulusta tai töistä, aukaset koneesi ja blaat loppu illan. rahoille pitää saada vastinettä: 10 e kuukausimaksu takaa sen että mielellään pelaa sit. 1 000 000 ihmisen kanssa pelaaminen, ammatin hankkiminen, kiltoihin liittyminen, vihollis alliannssin tuhoaminen, roolipelaaminen ja oman hahmon kehittäminen on mahdollista tässä maailman suurimmassa nettirope pelissä. uutta pelattavaa riittänee reilusti yli 5 tai jopa 10-vuodeksi.
Pieni tarkennus vielä tulevaan verkkolehtijuttuun. Tarkoitus ei siis ole etsiä kyseisestä pelistä huonoja puolia tai kauhistella sitä, että ihmiset pelailee peliä läpi yön.
mä en tarvi mitään warcraftia, ihan limewire piti koneella koko vitun yön…
Wow - nettipeli on vienyt poikani mukanaan, se ei todellakaan ole hömpötystä vaan nyt taistellaan psyykkisten oireiden kanssa. Olkoon jokainen äiti huolissaan jos kyseessä on wow.
Kyllä on syytä huolestua! Toivottavasti löydät sopivia haastatteluusi. Tukiasemalla on menossa laaja keskustelu aiheesta.
WoW on todellakin addiktoiva peli… Itse olen muutaman kaverin menettänyt wowin takia,(Pelaamista pelaamisen jälkeen jne…)luokallakin muutama tyyppi jotka lintsaavat about kaks päivää viikossa vaan pelatakseen… Aika surullista. Ennen kaverit lumilautailivat, pyöräilivät, jopa dokasivat, mutta nykyään homma on toinen. Pahimpina päivinä ne vetävät sellaisia 13-15 tunnin wow sessareita jonka jälkeen nukutaan se pakollinen pari tuntia ja sitten pelataan lisää. Puhelimessa ei heihin saa mitää kontaktia, aina sama vastaus “nyt ei jaksa/kerkee”…
Kai siinä roolileikissä on sitten jotain “hienoa” joka pitää ihmiset koneen edessä päivästä toiseen. Ei tarvitse kommunikoida “kasvotusten”, ja “minä” kuva on toisen pelaajan silmissä pelihahmo jolle oma mielikuvitus ja päättelykyky luovat “sielun” kirjoittelun kautta. Voipi mielikuva olla aika kaukana totuudesta.
Surullisinta ovat erittäin nuoret addiktit. (tyyliin 11v). Niillä menee kyllä nuoruus ihan perseelleen, ja oma luonne saattaa kokea todella rajuja muutoksia. Sulkutuneisuus, tietyn asteen ahdistus, todellisuudentajun heikkeneminen, suorapuheisuus(kasvotusten), “Vittu miks mua kiinnostas?!” asenne ihan OIKEASSA elämässä. … Ja harmittavan usein riippuvuus huomataan itse vasta silloin kun vahinko on jo tapahtunut. Ikää 30v, ei koulutusta, duunia, ei mitään… “Oikeita” kavereita ei välttämättä olekkaan enää… On vain bittihelvetin yli vittumaisia/mukavia “persoonia” joita ei todellisuudessa ole olemassa kuin omassa ajatusmaailmassa, ja “arkeen” palaaminen on TODELLA vaikeaa, jonka takia moni ei viitti edes yrittää. noh, ajattele itsesi kolmekymppisenä työttömänä/koulutuksettomana ystävättömänä äidin luona asujana. Ei ihan helppo paikka. Tulee varmaan aika äkkiä fiilis: “siis mikä vitun elämä?” kun ei kerta sitä ole kahteenkymmeneen vuoteen ollut.
Varsinkin vanhempien pitäisi kiinnittää huomiota lastensa koneen käyttöön, sillä tietokoneisiin liittyvät riippuvuudet eivät ole ollenkaan harvinaisia enää… Armeijankin moni keskeyttää pelkästään riippuvuuden vuoksi.
Tsemppiä vaan kaikille jotka peliriippuvuudesta yrittää irti päästä, ja niille jotka tukevat ja auttavat tuttaviaan pääsemään irti kyseisestä bittihelvetistä. 
WoW:sta ei kokemusta mutta nettipeli kuin nettipeli, olen nähnyt peliä ja ymmärrän sen valtaisan addiktiivisuuden. Väitäisin että pahiten addiktoiva peli koskaan. Addiktion olen kokenut itsekin. Itse pelailin FPS pelejä (TF,CS) todella addiktoituneena ja sulkeutuneen vuosia, menetin paljon aikaa ja kehitystä. Pitkään olin työtönkin ilman mitään motivaatiota mihinkään… tosin eipä motivaatiota ole vieläkään pahemmin mutta käyn töissä sentään ja asun omillani.
“Uran” lopussa pahimmillaan jouduin ottamaan diapamia että pystyin ollenkaan edes pelaamaan. Sitä ei tosin kauaa kestänyt ja sitten vedin piuhat irti ja lopetin kuin seinään. Oli se tosin hiipunut jo vuoden verran sitä ennenkin mutta lopetuspäätös tuli silti aika äkkiseltään. Kun lopetin niin aloin tekemään kovasti töitä että pääsen takaisin ihmisten ilmoille, se oli suorastaan helvetin vaikeaa ja ahdistavaa. Pari vuotta piinaa, sitten alko helpottaa. Samoin aloin harrastamaan liikuntaa säännöllisesti joka on yksi tärkeimmistä asioista minulle. Sosiaalinen en ole vieläkään eikä minusta sitä ikävä kyllä tule, mutta uskallan mennä seuraan ja jutellakin ehkä jotain sentään. Näin ei ollut pitkään aikaan…
Ihminen tarvitsee ihmisiä seurakseen fyysisesti, puhetta kasvotusten ja kosketusta. Virtuaali-minäni synty ja ne kaverit ketä netissä tapasin ehkä pelastivat minut itsemurhalta aikoinaan mutta myöhemmin kyllä otti takaisin paljon myös… kärsin vuosien menetyksestä ja siitä etten kehittynyt tavallaan oikein sosiaaliseksi ihmiseksi.
Hyvää virtuaalista: Synnyin tavallaan uudelleen eri ihmiseksi mitä olin ennen pelaamista, tämä oli hyvä asia. Voisi sanoa että virtuaaliminäni syrjäytti alkuperäisen.
Huonoa: Menetin monta vuotta jotka olisin voinut olla ihmisten ilmoilla, rajoitti kehittymistäni kaikin mahdollisin tavoin.
Katumus: EI!. En voi katua pelivuosiani koska olen sentään elossa ja olen löytänyt kaveripiirin mitä minulla ei tuota ennen ollut. Osaa siitä ehkä katuu mutta kokonaisuutena ei voi. Tapasin mahtavia tyyppejä pelaamisen kautta ja koin hienoja asioita.
Nykyään ammatissani kuulen joskus äitejä jotka sanovat että poika pelaa paljon niin yritän varoittaa sen vaaroista hieman, en missään nimessä halua että lapsia estetään pelaamasta kokonaan mutta rajoittaa pitää tiukalla käddellä. Mutta kun itse alotin joskus 18-19vuotiaana pelaamisen ja nykyään se aloitetaan alle 10-vuotiaana niin kyllä pelottaa että mitä siitä seuraa.
Nykyään pelaan taas jonkun verran, pelaan kun huvittaa niin vähän tai paljon kun huvittaa. En enää lähde klaani-toimintaan mukaan koska pitää pelata aikatauluissa ja paineet ovat joskus suuria.
Where there’s heaven, there is hell.
Taitaa “normaaliin arkeen” palaaminen olla ongelma kaikille meille tietokoneaddikteille.
mikä peli toi ts on? Cs on countteri mut toi toinen…
Voisko joku kertoa tästä pelistä? Onko se konsoleille, PC:lle? onko siinä hyvät roolipelimahdollisuudet, eli saa vapaasti tehdä mitää haluaa, ja paljon yksityiskohtia?Kertokaa vaan ihan vapaamuotoisesti, tiedän että voisin netistä kattoo mut ajattelin nyt laittaa tänne kyssärin…
WoW on tietokoneelle, ja sen pelaaminen maksaa joka kuukausi jotain 14e, en muista ihan tarkalleen.
Pelinä WoW on massiivinen nettiroolipeli jossa luodaan itselleen oma hahmo, jota sitten kehitetään ja muokataan pelin “edetessä”. WoWin maailma on oikeasti ISO. Questejä eli tehtäviä löytyy enemmän kuin tarpeeksi, tavaroita ja esineitä löytyy taas enemmän kuin laki sallisi. Käytännössä peli ei voi loppua koskaan. Kun on tarpeeksi monta tuntia uhrannut ukkonsa kehittämiseen, niin ei siitä välttämättä haluakkaan luopua ihan noin vain.
Pelaajat voivat muodostaa keskenään eräänlaisia ryhmittymiä, Kiltoja. Killat voivat sitten monen miehen (ja naisen) voimin tappaa voimakkaampia monstereita ja saada parempia tavaroita kuin yksin yrittäessä.
Päivityksiä pelifirma puskee jatkuvaan tahtiin, (uusia tavaroita, alueita tehtäviä jne,jne…) lähinnä pitääkseen pelaajat ruudun äärellä tarjoamalla heille jotain uutta tekemistä, mutta mikäs siinä, hommahan toimii?
Siinä oli WoW oman tietämykseni mukaan pähkinän kuoressa, kysy vaan jos joku asia vielä askarruttaa.
Joo kyllä toi WoW addiktoi tosi pahasti. Itse oon 17 vuotias ja pelannu hiukan yli vuoden, joka ikinen päivä ostosta asti (kerran jouduin pitämään päivän tauon ku kone meni rikki = hirveetä piinaa). Aikataulut ovat semmoset että maanantaina 19-24 raidia, tiistaina tavaroiden farmausta raideja varten, keskiviikko-lauantai 19-24 raideja, sunnuntaina mitä ei keretty perus insuista. Tohon päälle vielä muut tekemiset ja instancet… Meinaa pää seota joskus mutta jos ei mene nii tippuu rankissa= et saa tavaroita/arvostusta. ´Hardcore guildiin ei kannata joinata jollei oo valmis pelaa tollasta määrää!
pelissä on nyt 3 isoa instancea (molten core, blackwing lair ja ahn’qiraj) joissa menee monen monta tuntia viikossa (bossit spawnaa takas kerran viikos) ja nyt lisäosan myötä on tulossa varmaan 1-5 uutta tälläistä… ei kerkeä kaikkea tekemään millään 
vois tohon viel lisätä et koulu menny päin persettä pelin takia kun tunneilla suunnittelee mitä tekis ku pääsee/lintsaa koulusta. opetus menee sivusuun.
kokeisiin ei kerkiä/viitsi lukea kun voi WoWiakin pelata.
Sitten tulevat ns pelimaratoonit… 35 tuntia pelaamista putkeen nukkumatta yms. Olisi pitäny kuunnella mutsia joskus ku se sano että 2 tuntii päiväs max! mutta nyt omas kämpäs ei oo sitäkään varottelemas 
Itse olen pelannut wowia noin 5 kuukautta ja päässyt huipulle, pelannut noin 40 päivää 5 kuukaudessa sisällä jos kaikki lasketaan yhteen, sehän on hirvittävän paljon ja olen välissä pitänyt parin viikon tauon. Vanhemmat on valittanut hirveästi ja lukio mennyt alaspäin…
Olen kuitenkin lopulta päässyt irti tästä kyseisestä pelistä. Ennen istuin sisällä melkein kokoajan, aina oli jotain meneillään wowissa ja joskus arkipäivisin jopa pelailin 12 asti ja vähän ylikin, nyt olen ulkona. Jostain syystä kiinnostus lakkasi wowiin, eikä enää jaksa ostaa lisää peliaikaa. Itse olen kuitenkin kyllästynyt useimmiten peleihin lopuksi, hyvä vaan ku kyllästyin… Wowissa sain ihan uuden elämän ja uudet kamut, juttuseuraa parilta vanhalta kamulta ja uuden päivä suunnitelman, paskaa suoraansanoen.
Parille kaverille tästä pelistä mainostin ja toinen on nyt ihan addiktoitunut wowiin, ei paljoo enää näy ulkona niinku muakaan ei silloin oikeestaan näkynyt.
Onneksi ei tarvi rahaa ja elämää tarvi enää tuhlata tähän.
oon pelannu n. kuukauden välein wowia siskoni luona kaupungissa.
pelaan aina monta tuntia putkeen ja sitten rupee kuumottamaan tuntumaan erilaiselta. onneks pystyn pitämään välillä muutaman minuutin taukoja jotta aivot lepää. huomasin sen, että kun käy ulkona kävelemässä tai kaupassa, jännittää hirveästi . oon ostamassa itelleni tietokoneen ja wowin niin pitää katsoa ettei tuu pelattua liikaa. oon vielä 14 joten vanhemmat hallitsee vielä aika hyvin pelaamista kun voivat käskeä töihin. kouluajaks en taida ostaa peliaikaa kovi monta kertaa. älkää antako pelin ottaa ylivaltaa ja koettakaa pitää taukoja pelaamisessä
Opetelkaa itsekontrolloinnin keinot. Vanhemmat eivät ohjaa toimintaanne enää viiden vuoden päästä.
Minä ilmoitin juuri likemmäs puolitoista vuotta mieheni pelaamista katseltuani, että hänen pitää etsiä oma asunto, ja että meidän pitää erota. Olisin halunnut elämän hänen kanssaan, hän valitsi pelin. Ehkä näin on sitten parempi, en tiedä. Tässä tilanteessa hänen piti ehdottomasti lähteä, koskei hän hoitanut mitään velvollisuuksiaan, ei omiaan eikä yhteisiä, ja hänen passiivis(-aggressiivinen) läsnäolonsa vahingoitti minua.
Sanon suoraan, että wowia ei ole pakko pelata. Ei ole mitään maksua, ei mitään kiltaa, ei mitään tehtävää, joka pakottaisi pelaamaan mainittua peliä. Ihminen pelaa sitä koska haluaa (eikä ehkä pääse haluamisestaan irti, mutta kuitenkin).Tätä exäni ei koskaan ymmärtänyt, vaikka sanoin hänelle “sinun ei ole pakko pelata.” Hän halusi pelata, ja sanoikin sen ja sitten itki kun erottiin.
Hän valitsi, ja pakotti minutkin valitsemaan. Nyt olen kyllä suht tyytyväinen itsekseni, mutta murehdin silti kaikkea mitä olisi voinut olla. Ja kärsin siitä, että jäin toiseksi koneelle. Minkä arvoiseksi se tekee minut?
Jos epäilet olevasi taipuvainen addiktoitumaan, jätä wow ostamatta. Kaupassa se ei vaikeuta elämääsi.
