Huomasin, että - hupsheijaa- kokonainen vuosi on mennyt “suuresta romahduksestani” eli viimeisimmästä itsemurhayrityksestäni. Näitä tappojuttuja oli toki elämäni takavuosiin kuulunut useampia, mutta vasta viime kerralla myönsin itselleni, miten suuri merkitys juomisellani oli ollut näissä pimeissä hetkissä. Olin osan tehnyt humalassa, osan morkkiksessa, osan muuten vain liian väsyneenä.
Liityin tänne ja rupesin myös jeppeilemään.
Eka pidempi tipaton jakso meni paljon sutjakammin kuin olisin voinut kuvitellakaan. En kuitenkaan saanut raittiudesta niin suuria kiksejä, että ryhdyin taas kesän tullen hieman lipittelemään. Onneksi psyykenlääkkeeni toimivat lähes samoin kuin antabus: kaksi, max. kolme annosta pystyy ottamaan ilman, että jalat alkavat mennä alta.
Itse asiassa minun oli (on ollut sen jälkeenkin) vaikeampi vierottautua itsetuhosta (viiltelystä, ruoskinnasta, hakkaamisesta) kuin alkoholista.
Loppukesästä/ syksyllä seurasi vaihtelevasti kokonaan juomattomia viikkoja, väliin taas paluuta lipittelijäksi.
Vannoin jopa täysraitista loppuelämää, kokonaan ilman on minulle selvempää kuin juomisen vahtaaminen.
Vannomiset osuivat kuitenkin vähän huonoon jaksoon, olin silloin ruvennut myös pääni suhteen “suorittamaan paranemista”, josta terapeuttini oli minua varoitellut.
Oli pakko hellittää, antaa itsellensä armo ja luottaa siihen, että pidempien/isompien tavoitteiden aika on ehkä tulevaisuudessa.
On vahinko, etten ole pitänyt Jeppe Juomapäiväkirjaa säännöllisesti koko vuoden ajan. Onneksi minulla oli Jepen tyhjiltäkin jaksoilta merkintöjä kalenterissani.
Elämän jatkumisen vuosipäivän kunniaksi laskeskelin merkintöjäni. Minulla näyttää olevan viimeiseltä vuodelta enemmän kuivia kuin kosteita viikkoja. Ja siitä minä olen helkkarin ylpeä!
Vuoden jatkoaikaani olen juhlistellut olemalla taas tipattomana. Se on ollut itse asiassa aika hauskaa, mitä nyt on suu vähän napsanut, kun olen katsellut miehen nautiskelua iltaoluistaan tai kotimme viinavarastoa.
En tiedä, kiinnostaako tällainen vuosikatsaus ketään muuta kuin itseäni, mutta tunnen itse tarpeelliseksi kirjoittaa tämän jutun tänne.