Voisiko lopettaminen olla minua varten?

Heippa!
Olen alle 40 v työssäkäyvä ja perheellinen nainen. Olen jo vuosia kamppaillut liiallisen juomisen ja masennus-ja ahdistusoireilun kanssa. Onnellisinta aikaa aikuisessa elämässäni ovat olleet raskausajat, jolloin en ole juonut. En osaa ihan tarkalleen sanoa kumpi oli ensin masennus vai ryyppääminen, mutta sen tiedän että kun juo paljon masentaa ja ennen kaikkea ahdistaa enemmän.

Pitkän hyvän jakson (ja kohtuullisen juomisen) jälkeen olen alkanut juoda taas enemmän. Juon perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina enkä saa mitään aikaan jos ei ole pakko. Maanantai aamuna närästää, oksettaa ja vatsa on sekaisin. Maanantain ja tiistain välinen yö on levoton ja painajaisia täynnä. Joskus aikaisemmin juomiseni oli toisinaan niin rajua että miltei tapoin itseni vahingossa ja nyt huomaan että samoja piirteitä alkaa olla taas. Krapulassa vihaan itseäni ja olen niin ahdistunut, että haluan tuottaa itselleni fyysistä kipua. Hävettää ja inhottaa.

Elämässäni on pohjimmiltaan kaikki hyvin. Minulla on hyvä mies, terveet lapset ja kiinnostava työ. Miksi pitää juoda niin, että kaikki hyvä on vaakalaudalla? Tuntuu, että moni asia elämässäni on tauolla, koska kaikki voimat menevät ryyppäämisestä toipumiseen. Olen lopen uupunut. Koitan selviytyä päivästä toiseen, tehdä työni ja olla äiti ja toivoa ettei kukaan nää asioiden todellista laitaa. En halua nähdä sitä itsekään. Miten korkin saa lopullisesti kiinni?

Moikka. Kyllä lopettaminen on ihan meitä kaikkia varten♥️
Eikä se ole mahdotonta jos tahto itsellä tarpeeksi siihen riittää.

Mulla samanlaista että juon pe-la ja su tasottavat. Viikosta kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Samantyyppistä jatkunut kohta 4 vuotta. Aiemmin oli pidempiä taukoja kun harrastin liikuntaa, juoksua. Olen siis todellakin testannut kaikkea mahdollista mikä toimisi minulla etten liikaa juo. En siis osaa ottaa vaan paria kaljaa. Känni pitää saada seurauksista välittämättä. Ja vieroksun suuresti jotain aa tai muita ryhmiä. Ajattelen että jatkan juomista jos en ihan itsekseni pysty lopettamaan. Nyt oon ottanut antabusta toista viikkoa ja tuntuu siltä ettei itselleni mikään muu toimi. Aiemminkin oon ollut lyhyillä antabus kuureilla mutta lopettanut muutaman päivän jälkeen että saan ryypätä taas. Nyt oon ottanut aina heti aamulla herättyäni ennen aamukahvia. Ainahan aamuisin oon sitä mieltä ettei kannata juoda. Heti kun ilta tulee niin tekee taas mieli mutta nyt ei voi ottaa koska aamulla ottanut antabuksen. Itse en siis mitään muuta keinoa keksinyt mutta jos tämä toimii niin sehän mulle kelpaa. Se on vaan se että pitää ottaa se nappi heti aamulla etten anna itselleni mahdollisuutta miettimiseen asian suhteen.

Niinpä. Ei se varmasti mahdotonta ole. Itse olen paljon miettinyt sitä että vasta veneen allako se riittävä motivaatio löytyy, enkö ole vielä riittävän pohjalla kun jatkan tätä leikkiä.

Kun oikein kunnolla mietin sitä mitä saan juomisesta ja mitä menetän (aika,raha,terveys, mielenterveys ja itsekunnioitus) lopettaminen tuntuu itsestään selvältä, mutta toistaiseksi on vielä joka kerta unohtunut se pyhä päätös olla juomatta.

Olen varmaan viimeiset kymmenen vuotta juonut aina kun se periaatteessa vain on ollut mahdollista ja lähes poikkeuksetta olen valinnut dokaamisen/tissuttelun minkä tahansa muun yli jos jonkinlainen valinta tilanne on ollut. Noh, ehkä vähän kärjistäen mutta ei kovin paljon. Raskaus ja pikkulapsiaika ovat olleet vapauttavia koska juomattomuus on ollut niin itsestään selvää.
Nyt en enää jaksa tätä jatkuvaa uupumusta. En ehdi palautua edellisestä viikonloppu tissuttelusta kun taas on perjantai ja on “lupa” juoda. Haluaisin elämääni muutakin kuin istumista sohvan nurkassa pää turvoksissa ja häpeän tuskassa kieriskelyä ravintola iltojen jälkeen. Huoh.

Viikonloppu selvinpäin.
Olen kyllä tyytyväinen, mutta tuntuu samaan aikaan jotenkin tympeältä. Ei lainkaan siltä että tässä nyt olisi syytä taputella itseään selkään. No, kunhan korkki pysyy kiinni, olen ihan tyytyväinen tympeissäkin oloissa.

Nyt kommentoin tuohon sun loppulauseeseen…ei kaikki hekään jotka ovat pysähtyneet, ole vielä määränpäässään.
Hyvä jos vkonloppu meni jotakuinkin hyvin?
Litku klemettiä kannattaa kuunnella.

Itselleni on ollut suurikin pettymys se, kun olen saanut korkin kiinni, mutta elämän riemu ei olekaan täyttänyt sydäntäni. Elämä on jotenkin lyönyt turpaan tylsyydellään ja ankeudellaan. Sitten on taas pitänyt korkata ja lentää nousuhumalan kautta syöksykierteellä maahan tai lähes maan alle. Syöksykierre on siis sitä ryyppäyksen loppuvaihetta, jolloin vain juo, kun ei uskalla selvitä ja olo on hirveä. Sitten kun joskus päättää lopettaa juomisen, niin hirveydet alkavat. Hirveyksien jälkeen mieli tasoittuu . Voi seurata jopa hetken mielen tasapainoa. Kunnes taas elämä alkaa tympiä monellakin eri tavoin ja masennus astuu koputtamatta aivokammioon.
Mutta jos ja toivottavasti kun saan valita, niin ennemmin tylsyyttä, vastoinkäymisiä ja masennusta raittiina kuin viinarallin tuomaa hetken helpotusta ja helvetin pitkää kärsimystä.
Vaatii työtä itseltä ja tarvittaessa tukea toisilta, että saa pidettyä korkin kiinni. Heikkona hetkenä kannataa miettiä, vaikka tuota juomisen henkistä hintaa.

Hei Suruvaippa!

Kyllä lopettaminen voi olla sinuakin varten.
Kuten hyvin kuvaat, juominen alkaa jossain vaiheessa käydä työstä. Niin paljon siihen menee aikaa ja voimia.

Viikonloppu selvinpäin on hyvä saavutus!

Näinhän se on! Voin kyllä vaellella vaikka viimeiseen päivään asti kunhan ei tarvitse olla eksyksissä. :smiley:

Naulan kantaan Toivoton!

Todellisuudessa kaikki muut mahdollisuudet on parempia kuin dokaamisen seurauksena hankittu ahdistus, häpeä ja itseinho. Tylsyys on pieni hinta siitä. Seuraan monia sober influenssereita Instassa ja toisinaan heidän jutuistaan saa sen käsityksen että kaikki ongelmat ratkeaa kun lakkaa juomasta ja elämä muuttuu hattaraksi ja pumpuliksi vaikka eihän se tietysti niin mene.

On tosiaan vähän liikaa luvattu, että raitistuminen muuttaa kaiken hyväksi. Noista somepostauksista tuli mieleen, että sama pettymyshän nykyisin monelle tulee jostain matkakohteistakin; muokatut kuvat ja hirmuinen hehkutus luo valtavat odotukset, joita todellisuus ei vastaa.

Raitistuminen kuitenkin muuttaa elämää paremmaksi ja mahdollistaa päihdeoglmien alla olevien muoden ongelmien hoitamisen, muttei ole mikään taikatemppu jolla kaikki hankala katoaa ja elämä on koko ajan ihanaa.
Ei se taida sitä muutenkaan olla kellään, vaikka moinen kuva saattaa somepostausten virrasta tullakin.

Ei ihminen ole epäonnistunut, jos välillä retkahtaa tai elämä ei ole täysin ongelmatonta raittiina. Väittäisin kuitenkin, että raitistuessa elämä muuttuu helpommaksi ja paremmaksi. Poissa on pöhnä, krapulat ja aikaa jää muuhun ja arkivelvoitteensa jaksaa hoitaa paremmin. Parempi fyysinen olo ja terveys vaikuttaa mieleenkin, pikkuhiljaa.