Minä olen 30-vuotias. Isäni on alkoholisti, äitini absolutisti. Isä juo vähintään joka toisen viikonlopun ja maanantait, äiti on työtön. Isä pitää itseään hyvänä miehenä, joka ei alkoholin käytöstä huolimatta naista ikinä lyö. Hän käyttää kuitenkin henkistä väkivaltaa, joka on aivan hirveää. Onnellisia hetkiä isän ollessa selvinpäinkään on nykyään niin vähän ja usein isä selvinpäin pitää mykkäkoulua. Kummallista. Miksi äiti ei sietää tuota elämää?
Sekä isän että äidin isät olivat sotaveteraaneja ja alkoholi hallitsi heidän kummankin elämää, vaikka kumpikin näistä ukeista alkoholista huolimatta piti työpaikkansa ja perheensä, asemansa yhteiskunnassa. Äidin isä oli nuorena väkivaltainen ja perhe joutui usein pakenemaan turvaan naapuriin. 
Isä joi esim. viikon putkia, kun olin ihan pieni lapsi. Maatila ja neljä lasta. Silloinkaan äiti ei olisi lähtenyt pois. Eräänä päivänä pitkän juomisen jälkeen isä alkoi kouristella ja oli kuolla. 
Me lapset olimme siinä katsomassa. (?!) Siitä isä tokeni kuitenkin ilman lääkärissä käyntiä ja oli kymmenen vuotta kokonaan juomatta. Mutta sitten ollessani teini-iässä, se taas alkoi…
Nyt aikuisena isän alkoholin käyttö ahdistaa minua vieläkin, vaikka elän omaa elämää oman perheen kanssa eri paikkakunnalla. Perheessämme ei käytetä alkoholia kuin joskus punaviiniä pihvin kanssa. En vie lapsiani mummolaan silloin kun isä juo. Säälin äitiäni, kun tuo henkinen väkivalta on pahentunut vuosi vuodelta ja isän alkoholin käyttökin on lisääntynyt. Esim. juomisviikonloput ovat pidentyneet. Työnantaja on ollut kauan sama ja joustaa, joten työkään ei juomista estä. En tiedä mitä tapahtuu sitten, kun isä jää eläkkeelle? Mitä eläkkeelle jääville tuurijuopoille yleensä tapahtuu?
Miksi äiti ei muuta pois? Eikö hän näe muuta tapaa elää? Onkohan hän ns. läheisriippuvainen? Voiko läheisriippuvaista mitenkään auttaa? Äiti uskoutuu lapsista lähinnä vain minulle. Toiset lapset eivät välitä.
Katselin netistä vertaistukiryhmiä alkoholistin läheisille. Ei sellaista ole täällä meilläpäin kuin yli 100km päässä… 
Enkä tiedä menisikö äiti edes sellaiseen.
En kai minä muuta voi kuin laittaa kädet ristiin?
Kun on suhde jossa toinen on alkkis ja toinen sietää, niin itse en miellä sitä juomatonta osapuolta pelkästään uhrina, toisen ihmisen tai tilanteen uhrina. Jos hänellä kuitenkin olisi ollut mahdollisuus muuttaa elämänsä matkan varrella, eikä ole sitä tehnyt, niin täytyy kunnioittaa hänen valintaansa jäädä isän luo. Aikoja ja tapoja voi aina miettiä, että ennen on ollut vaikeampi ehkä erota ja asioista ei ole saatavilla tietoa. Kun ikää tulee asia käy vaikeammaksi. Tai sitten perinteet, ja tuttavapiiri. Sehän on oikein naisten tyylistä, että puhutaan hameenhelmat heiluen siitä omasta miehestä, ja kuinka on raskasta, mutta kun ehdottaa että miksi et lähde niin siihenpä se kiinnostus lopahtaa omaa elämää koskien. Mutta on niitä eroja ollut ennenkin, viiskytluvullakin on varmasti ollut avioeroja jos tilanteet on menneet siihen. Minunkin äitini elää suunnilleen nyrkin ja hellan välissä, vuonna 2012, eikä ole huomannut ilmeisesti että naiset on vapautuneet syyntakeellisiksi ja oikeustoimikelpoisiksi ihmisiksi jo aikoja sitten.
Mitä voit ehkä tehdä äitisi hyväksi: Elää itse hyvää elämää. Niin minä yritän tehdä.
Onnistun tai en. Ottaahan se pannuun, mutta ei toisen puolesta voi elämää elää. Asioista voi kyllä keskustella ja kertoa eri vaihtoehdoista, mutta joskushan ihminen vain haluaa avautua ja puhua, eikä niinkään muuttaa elämäänsä. Joskus voi myös ajatella, että olisiko monille jopa liian suuri haaste elääkin itselleen, ilman että on ketään syntipukkia vierellä, johon käyttää kaikki energiansa.
Kiitos vastauksesta.
Miksiköhän äiti ei ole käyttänyt niitä tilaisuuksia lähteä? Hän kerää lehdistä vuokralle tulevien asuntojen ilmoituksia. Ja pakkaa tavaroitaan. Silti hän ei lähde. Olen sanonut että meille voi aina tulla. Kai se on niin suuri häpeä kuitenkin, joutua kodistaan lähtemään… Nyt varsinkin taitaa olla niin huono aika. Äidille kävi niin, että hänen työttömyysrahansa lakkautettiin, kun hän ei lähtenyt osa-aikatyöhön hoitamaan vanhuksia. Koulutusta sille alalle entisellä maatalon emännällä ei ole. Nyt hän ei saa mistään mitään rahaa, koska elää isän kanssa, joka käy töissä, asuu jo maksetussa talossa. Ja vaikka riitelemällä osuutensa saisi, niin ei halua lähteä siihen… Ja kai hän on niin tottunut elämäänsä, ettei osaa kuvitella muuta.
Toki olen huolissani isästäkin, vaikka nyt lähinnä äidistä tuossa viestissä kirjoitin. Olen kiitollinen niistä vuosista, jotka hän oli aivan selvinpäin. Meillä oli silloin läheiset välit. Alkoholistia ei ole olemassa silloin kun on putki päällä. Mummullekin valehdellaan, ettei poika enää juo. Mutta selvinpäinkään ei asiasta puhuta.
Voi vain arvailla, mutta alkoholistinen elämä menee sykleissä, välillä kun on vaikeaa niin sitä vannoo lähtevänsä “heti kun mahdollista”…kun pahin draama laskeutuu, se tuntuu helpottavalta , väsyttää, haluaa vain olla rauhassa kerrankin. Ei jaksa alkaa enää puimaan asioita. Ja kun pitäisi alkaa toimia, onkin väsynyt, alkkiskin on rauhoittunut vähäksi aikaa, ja mihin siitä enää lähtemään kun asiat on kuitenkin paremmin kuin äsken. Kun uusi ryöppy alkaa, on edellisestä ehditty jo osittain toipua, eikä kokonaiskuvio hahmotu.joissaikin parisuhteissa on ns. oma todellisuutensa. tietoa siitä, että asiassa on joku kuvio, joka on yleisesti huomattu että kuuluu tiettyyn riippuvuuteen, voi auttaa tiedostamaan lähtemisen edut.
Ensinnäkin, sitähän aina ajattelee että se oma alkkis on jotenkin erilainen…toisaalta totta, toisaalta tietyt kuviot voi olla yhteneväisiä.
Eli ihmisellähän on persoonallisuus, ja sitten voi olla siinä päällä alkoholismi niminen sairaus. PErsoona on vaikkapa jämpti, rehellinen, uskollinen, hyvä isä jne. Mutta alkkis tulee siihen päälle, toimii persoonaa vastoin, mutta läheinen kokee että ei tämä voi olla mahdollista. Hän alkaa selitellä, että ei tässä ole NIIN paljon alkoholismista kyse, kun hän kuitenkin käy esim töissä, hoitaa asiansa, vie lapset jopa taksilla lääkäriin vaikka oliskin humalassa niin huomaa kaiken, ei sammu koskaan / sammuu ajoissa/ ei lyö… Eli näitä. Tekee jättämisen vaikeaksi kun vaakakupissa on suunnilleen kaksi eri ihmistä. Alkkiksen voisi jättää heti, mutta se henkilö siellä alla tulisi myös jätetyksi samalla.
Kieltäminen ja valehtelu asioista ylläpitää: Ensimmäinen mitä minä yleensä teen ongelman huomatessa, päätän että en valehtele kenellekään/kenenkään puolesta. Asioilta voi suojautua parhaiten tuomalla ne päivänvaloon.
olet ihan oikeassa, että voit vain laittaa kädet ristiin. Olet tehnyt voitavasi, ilmoittanut äidille että tervetuloa jos tarve vaatii.
Kuten ylempänä neuvottiin, parhaiten autat äitiäsi elämällä itse hyvää elämää. Itselleni äitinä ajatus siitä että lapset pärjää on iso asia.
