Eipä tuosta lopettamisesta ole tullut mitään. Olen juonut entistäkin reippaammin. Joka päivä menee puolitoista-kaksi litraa siideriä ja parit isot lasilliset valkkaria. Juon jopa silloin kun seuraavana aamuna pitää lähteä töihin.
Joka päivä päätän etten ota tänään. Iltapäivästä alkaa sydän hakata ja muu ei ole mielessä kuin muutama siideri.
Hulluinta on etten enää saa mitään kiksejä juomisesta. Juon pakonomaisesti.
Vaikka järki sanoo että olo ja uni ovat paremmat selvinpäin, olen voimaton alkoholin suhteen.
Puolisoni juo edelleen yhtä paljon. Mutta se ei voi olla syy minun juomiseeni. Vietämme aikaa eri kerroksissa eli voisin hyvin olla juomatta. Uskoisin että olen kehittänyt puolisoni alkoholismista itselleni tekosyyn juoda😏
Vietämme yhdessä pienen ajan illalla ruokailun merkeissä. Nukumme eri huoneissa ja riitelemme paljon kun kumpikin on juovuksissa. Emme tee enää yhdessä juuri mitään. Kumpaakaan ei kiinnosta toisen mielipiteet tai tekemiset. Kumpikin juopottelee omassa kuplassaan.
En tiedä, tuntuu vieraalta ajatukselta lähteä AA kokoukseen tai muuhun tukiryhmään. Häpeän juomistani ja pelkään että joku huomaa sen töissä.
Tänään päätin taas olla juomatta. Näin aamulla päätöksen teko on helppoa. Iltapäivällä päätöksestä kiinni pitäminen ei ole yhtä helppoa.
Yritän keksiä kaikkea sellaista tekemistä että on pakko olla selvinpäin. Alkoholi nimittäin passivoi. Kun alan juoda, en tee muuta kuin istun TV:n tai somen ääressä juoden.
Minulle ei tule edes krapulaa, en toilaile kännissä, eikä nykyään tule mitään varsinaista morkkistakaan.
Ehkä en vaan ole vielä riittävän motivoitunut, pitääkö tosiaan ns. käydää pohjalla tai sairastua?
