Tässä pitkään vierestä seuranneen isän kuvaus oman poikansa tilanteesta. Vuosien aikana tapahtunut kaikenlaista, trendinä ollut asioiden synkistyminen ja ongelmien laajentuminen ja samalla hyvien hetkien kestojen lyhentyminen.
Poikani tällä hetkellä 20-vuotias. Omgelmat alkoivat murrosiän kynnyksellä, jolloin ensimmäisiä kertoa rajuja päihteiden sekakäyttökokeiluja. Asperger-poika, joka saanut kyllä ajoittain tukea psykiatrisen avoihoidon puolella,mutta mutta samalla on kyllä sanottava että kun eri osapuolet hoitavat yhtä ongelmaa, a-klinikka päihderiippuvuutta ja sairaala mielenteveyttä ei kokonaisuus hahmotu oikein kellekään.
Mutta yllä oleva ei ole varsinainen syy tälle pasltalle kirjoittamiselle. Poikani asui luonani tämän vuoden kevääseen asti, raju päihteiden sekkäyttö pakotti minut lopulta pyytämään poikaa muuttamaan omaan asuntoonsa, tilanteesta kun kärsi itseni lisäksi myös nuoremmat veljet. Pojan poismuuton myötä taisi samalla viimeiset estot huumeiden käytölle poistua. Loppukesästä kuvioon tuli mukaan subutex suoraan suoneen laitettuna. Aina välillä kun olo riittävän huono on haluja katkaista kierre, mutta kun ei kuitenkaan halua ole mihinkään hoito- tai kuntoutusjaksolle on lopputulos selvä jo etukäteen. Rajuista vieroitusoireista ei ilman apuja pääse läpi, tai ainakaan oma poikani ei pääse.
Turva- ja tukiverkkoja on pojalla ollut tarjolla koko ajan, mutta kun ei ole omaa halua ei voi myöskään mitään käännettä taphtua. Nyt taas kerran olsi halua pojalla päästä irti, mutta huumevelat ja huoli velkojen takaisimaksukyvystä tarkoittanee, että nyt voimavarat keskittyvät siihen,minkälaisten rötösten avulla saisi velat kuitattua. Jos olisi täysin varma, että poika tässä ja nyt haluaisi oikeasti raitistua, olisin ehkä valmis harkitsemaan osallistumista velkojen maksuun, mutta kun mitään varmuutta ei ole niin en aio maksaa. (Eipä silti ei poika ole myöskään rahaa pyytänyt)
Tuntuu, että on seinä, pitkä ja leveä sellainen, vastassa. Tähän asti aina jotenkin kuitenkin uskonut positiiviseen käänteeseen, että pojan asenteissa tapahtuu jotakin mikä saa aikaan oikean ja aidon halun muuttaa elämäänsä. Mutta nyt ensimmäistä kertaa on hiipinyt mieliin ajatus että jos ei käännettä taphdukaaan vaan sitä pitää henkisesti alkaa varautua siihen, että kierteet eivät katkea vaan ne ainostaan syvenevät kunnes musta aukkoa nielaisee pojan kokonaan.
Kyllä sitä voi selvitä. Hidasta se on ja aina luisuu takas alas rinnettä. Varmaan olet lukenutkin, että poikaasi et voi raitistaa, koska avun pyytäminen on hänen itsensä tehtävä. Mutta itseäsi ja perhettäsi voit auttaa. Vaikka poikasi valitsisi avun pyytämisen, niin päihdesairaus on vahingoittanut myös sinua ja läheisiäsi.
Itse olen hakenut apua terveyskeskuksesta (työterveyshuolto). A-klinikan nuoriso-osastolta, Al-anonista, seurakunnan Perheasiain neuvontakeskuksesta jne. Suosittelen nostamaan “kissan pöydälle” ja työntämään syrjään syyllisyyden ja häpeän. Asioista kannattaa puhua suoraan ja lopettaa mahdollinen kieltäminen. Avun hakemisesta hyötyy ennenpitkään myös narkomaani ja hänelle kannattaakin kertoa siitä avoimesti. Ja muista, että et ole ongelminesi yksin, meitä on täällä tuhansia!
Meillä tilanne kärjistyi siihen, että hain 10 vuotta narkanneelle pojallemme lähestymiskiellon, se pysäytti pojan ja hän hakeutui korvaushoitoon. Pojan käyttöaikoina me vanhemmat syyllistyimme kaikkiin niihin virheisiin, joita ei kannattaisi tehdä. Annoimme kusettaa itseämme tullen mennen, annoimme rahaa ynnä muuta loputtomiin.
Korvaushoitoon hakeutuminen ja pääseminen on pitkä ja turhan hankala prosessi. Ymmärtääkseni sillä on kuitenkin kohtuullisen hyvät onnistumismahdollisuudet. Saan kohta kopion, syksyn aikana ilmestyneestä lääkärilehdestä, jossa kerrotaan opioidi-korvaushoitolaisten aika hyvästä työllistymisestä. Ja muutenkin heidän elämänlaatunsa paranee ja se vähentää rikoksia ja sairauksia.
Niin, ja ota yhteyttä Irti Huumeista-järjestöön, joko soittamalla tai osallistumalla vertaistukikokouksiin. Siellä ryhmienvetäjät ovat koulutettuja ja tietävät ongelmat. Myös tänne kirjoittaminen toimii, ainakin minulla, hyvinkin helpottavana.
Paljon voimia sinulle ja perheellesi ja myös käyttäjäpojallesi
Kiitos viestistä, siinä oli paljon rohkaisevia ajatuksia.
Kaiketi olen aika perisuomalainen stereotyyppinen mies siinä mielessä, että vertaistukeen en ole aiemmin turvautunut. Hammasta purren vain eteenpäin, varmaan olisi joku virhe jäänyt tekemättä, mutta niitä lienee turha murehtia ja märehtiä.
Mutta, mutta tämä hetki ja tulevaisuus on kyllä jatkuvasti mielissä.Tuossa edellisessä viestissäni mainitsin pojan rikoskierteestä: varkauksia, petoksia, huumausainerikoksia. Näistä tekemisistään poika joutuu istumaan ehdotonta. Systeemi pysäyttää näin lopulta holtittoman tekemisen, mietin vain että mitenkähän mahtaa olla, kun poika pahasti koukussa tällä hetkellä, että pystyykö vankeus katkaisemaan huumeiden käytön vai meneekö asiat vielä hullumaksi, käyttö jatkuu, velkaantuu ja rikoskierre jatkuu kun vapautuu?
Onko täällä kellään kokemusta tai näkemystä miten vankeinhoidossa vierotus toimii vai toimiiko?
“Onko täällä kellään kokemusta tai näkemystä miten vankeinhoidossa vierotus toimii vai toimiiko?”
Eräs tuttavani oli kannabiksesta riippuvainen ja käsittääkseni jatkoi käyttöä suht säännöllisesti myös sen ajan kun istui. En ole koskaan tullut kysyneeksi, miten rahoitti käytön tai joutuiko siitä ongelmiin. Tästä on kuitenkin jo vuosia aikaa, joten ehkä nykyään kannabiksen kuljettaminen linnaan ei enää ole niin helppoa (suljetulle, avotalossa nyt voi sekoilla aika vapaasti edelleenkin).
Ystäväni aloitti korvaushoidon siviilissä ja lähti sitten istumaan. Hänen kohdallaan istuminen tuki selviämistä hyvin kun hänellä itse oli myös siihen kova halu. Korvaushoidon lääkkeiden saanti sujui hallitusti ja lisäksi hän sai istuessaan säännöllisesti terapiaa yms. keskusteluapua. Tämä tapahtui vasta vähän aikaa sitten joten haluaisin uskoa, että nykyään vankilassa on tarjolla hyvää kuntoutusta päihderiippuvaisilla jos itse siihen on kiinnostusta. Varmasti suurella osalla istuvista kuitenkin taustalla on jonkinlainen päihdeongelma.
Vastaan entisenä käyttäjänä. Ihmettelen vähän tuota pojan huumevelka -juttua siinä mielessä, että omissa tuttavapiireissä ei kovin isoja velkoja ole kukaan saanut. Siis ollaan puhuttu max. parista sadasta eurosta ja jos ei joku ei ole maksanut velkojaan, ei muiltakaan velaksi tipu. Toki tämä on vain omaa kokemusta parista omasta tuttavapiiristä. Eli tuo veloilla pelottelu voi olla myös yritys vinkua rahaa päihteisiin, vaikkei suoraan rahaa olisi pyytänytkään. Ainakin itse toimin aikoinaan omien vanhempien kanssa niin, etten ikinä pyytänyt suoraan rahaa, vaan sanoin vain olevan laskuja jne. paljon ja lopputuloksena mutsi työnsi lähtiessä rahaa käteen.
Mitä tuohon rahaan tulee muuten, niin yleensähän sanotaan, ettei rahaa saisi päihderiippuvaiselle antaa. Kuitenkin esim. itsellä säilyi vanhempien ansiosta luottotiedot ja oli helpompaa aloittaa päihteetön elämä, kun oli perusasiat kunnossa. Eli oli kyllä säästöt palaneet, joita tietenkään vanhemmat eivät maksaneet, mutta jos vielä olisi ollut ulosotossa laskuja jne., niin todella haastavaa olisi ollut. On siis sekä positiivisia että negatiivisia puolia rahan antamisessa tai antamatta jättämisessä.
Tuosta vankilasta sen verran, että jos poika ei pyydä itselleen huumeita sinne, niin voi hyvin siellä pysyäkin päihteettömänä. Helpointa varmasti olisi, jos pääsisi korvaushoitoon, mikäli siis esim. subutexiä käyttää. Mutta se päihteiden käyttö loppuu vasta sitten, kun poika oikeasti itse sitä haluaa, ja on valmis näkemään vaivaa sen eteen. Vankilan vaikutus on käyttöön ehkä hieman hillitsevä (toki paikasta ja pojan kavereiden innokkuudesta lähettää tavaraa sisään riippuen), mutta suurin vaikutus on tietysti pojalla itsellään. Toivottavasti hänelle se stoppi tulee pian, vanhemmathan ei voi kauheasti muuta tehdä kuin odottaa sitä!
Itsellä päihteiden käyttö kesti melkein 20 vuotta ja niistä 10 vuoden aikana yritin aktiivisesti lopettaa ja aina välillä onnistuinkin jonkin aineen kohdalla ja jatkoin toisella. Kuitenkin se stoppi lopulta tuli itsellekin, ja onneksi tuli, koska kroppa oli huonossa kunnossa ja pää vielä huonommassa. Kolme vuotta olen nyt käynyt klinikalla, eikä näy käynneille loppua ja toki lääkityksiäkin on. Mutta tiedän esim. omien vanhempien hermoilevan ainakin jollain tasolla sitä, että retkahdanko taas johonkin ja laitan asiat sekaisin. Eli ikävä kyllä se huoli ei häviä, vaikka käyttö loppuisikin. (Sori offista)
