Moi,
tässä minun tarinani lyhyesti. Tapasin mieheni 25 vuotta sitten. Mies oli ollut jo 4 vuotta omasta tahdostaan työtön. Notkui kavereineen puistobaarissa ta kapakoissa täysipäiväisesti. Rakastuimme ja saimme lapsen. Muutimme toiselle paikkakunnalle työni perässä. Lapsen ollessa alle vuoden ikäinen mies sai valita jatkaako juomista vai perhe-elämää lapsensa ja minun kanssa. Mies valitsi meidät ja sai pian työpaikankin. Ostimme talon ja saimme 2 lasta lisää. Juominen pysyi hallussa. Vain 1-2 saunailtaa vuodessa työkavereiden kanssa eikä ryyppy jäänyt päälle. Mies oli hyvä ja huolehtiva isä lapsilleen. Reilu kaksi vuotta sitten mies alkoi väittämään että pystyy kohtuukäyttäjäksi. Ryyppy alkoi jäämään päälle. Vähintään viikon katoaminen omille teilleen joka kuukausi. Toukokuusta alkaen jatkuvaa ryyppäämistä. Kuluva kesä on ollut aivan hirveä. Tuli ilmi että miehellä ollut viisi vuotta etäsuhde ja siinä rinnalla vuoden toinen vakava suhde. En olisi ikinä uskonut. Enkä myöskään sitä että käy minuun käsiksi, mutta niin on tehnyt kahdesti riidan päätteeksi. On myös uhkaillut väkivallalla vanhinta lastamme. Meno on ollut hirveää katsottavaa. Sammuu milloin mihinkin, katoaa päiviksi, sammuu lasten synttäreille, riehuu, konttaa pitkin pihoja, ajaa autolla kännissä, valehtelee törkeästi lapsillekin, soittelee lasten kuullen naisilleen ja pyytää hakemaan jne. Lapset ovat myös todella järkyttyneitä isänsä käytöksestä. Nuorimmaisista tehtiin isän sekoilujen takia lastensuojeluilmoitus. Toinen toistaan törkeämpiä tekoja ja loukkauksia pitkin kesää. Ostin mieheni ulos yhteisestä kodistamme ja pakotin hänet lähtemään. Sain lasten yksinhuoltajuuden ja tapaamiset on sovittu meille lasten kotiin, koska lapset eivät suostu isänsä mukaan lähtemään. Nyt kotona on turvallinen ja hyvä olla niin minun kuin lastenkin. Mutta tämä ikävä on aivan hirveä. Pahalta tuntuu myös katsoa lasten ikävää kun isä ei pysty lupauksiaan pitämään, eikä sovittuihin tapaamisiin tulemaan. Mies ei ole kertonut lapsille missä asuu ja kenen kanssa. Ei pysty häpeältään heitä selvin päin kohtaamaan. Tiedän että parempi näin. Mutta miksi ikävöin ihmistä joka minua näin satuttaa? Olenko läheisriippuvainen, kun salaa elättelen toiveita siitä, että kaikki palaa ennalleen? Tiedän että jos hän lopettaisi juomisen, niin jäljelle jäisi kuitenkin luonteeseen kuuluvat valehtelu ja pettäminen sekä liuta narsistiseen luonnehäiriöön viittaavia piirteitä. Miksi kaipaan rinnalleni hänen kaltaistaan miestä? Vai mitä minä kaipaan? Onko kukaan kuullut että alkoholisti joka 16 raittiin vuoden jälkeen repsahtaa kunnolla, voisi enää tuosta suosta ylös nousta. Eli mies on nyt juonut työnsä, kotinsa ja perheensä. Asuu naisystävänsä kanssa ja juominen on jatkuu samaan malliin. Valhe ja todellisuus ovat hänellä jo täysin sekoittuneet ja asioiden hoito ei onnistu patistelusta huolimatta. Onko turhaa toivoa että hänestä olisi vielä isäksi lapsilleen? Annanko olla ja jatkan tätä rämpimistä eteenpäin ja unohdan ikäväni suosiolla. Tiedän että ansaitsen parempaa kohtelua kuin häneltä tulen ikinä saamaan. Mutta tunteita häntä kohtaan vielä on paljonkin jäljellä.
“Miksi kaipaan rinnalleni hänen kaltaistaan miestä? Vai mitä minä kaipaan? Onko kukaan kuullut että alkoholisti joka 16 raittiin vuoden jälkeen repsahtaa kunnolla, voisi enää tuosta suosta ylös nousta.”
No, kaipaat siksi, että olette olleet pitkään yhdessä ja siinä on ollut hyvääkin. On nornaalia kaivata etenkin niin pitkän suhteen jälkeen. Voimia!
Jotenkin rivien välistä mulle tuli fiilis, että tilanne on pahentunut hiljalleen pinnan alla hiipien, ennen näkyvää karille ajautumista.
Tuohon en osaa sanoa, voiko suosta enää nousta. Joka tapauksessa sinulla on oma suosi, josta nousemiseen sinun tulee keskittyä ja johon panostaa. Jaksamista! Et voi alkkiksen suossa olemiseen yhtään mitään, se on hänen asiansa.
Sinällään minusta on kiintoisaa nuo pitkän raittiin tai jokseenkin raittiin tai näyttää-ulospäin-hyvältä-raittiin kausien jälkeen repsahtamiset. Alkkis on (tai alkkiksena joskus ollut) ) niin kuin tulivuori tai aikapommi - pitkänkin rauhaiselon päätteeksi voi jysähtää., yleensä kai jysähtää. Olis ihan kiinnostavaa myös nähdä oikeita tutkimustuloksia siitä,
- kuinka yleistä/harvinaista on pitkien raittiiden kausien jälkeen repsahtamiset/repsahtamisia nolla (eli raittius jatkuisi edelleen)
- kuinka alkoilu jatkuu/ei jatku pitkien raittiiden kausien lopuksi tapahtuneiden repsahdusten jälkeen? eli onko alasmenoa vai ylösmenoa.
Mutta ehkä ei ole (tieteellisiä) tutkimuksia aiheesta.
Vielä se, että hänen kaltaisen miehen - joko hänen tai muun kaltaisensa miehen - kaipaaminen ei ole sinulle hyväksi.
En ole itsekään saanut aikaiseksi psykoterapiaan ym. menemistä, mutta “puolustuksena” mulla on aika haasteellinen elämänvaihe nyt muutenkin. Siis pointtina miksi minussa ja sinussa on taipumusta rakastua renttuihin ja mitä asian parantamiseksi pitäisi tehdä?? Minusta on jotenkin kylmäävää, että vastuu on itsellä, mutta niin se vain elämänkouluni raskaiden opetusten perusteella on.