Voiko alkoholistiin luottaa

Mieheni on alkoholisti. Juopotellut 15-vuotiaasta eli yli 30 vuotta. Viime syksynä erolla uhkaus sai hakemaan antabus reseptin. Ei käynyt hakemassa lääkettä. Viime keväänä kun hain eroa, aloitti Revian. Yhden on ottanut, kahdella eri kertaa. Ei voi ottaa niitä kun tulee paha olo jo neljästä kaljasta. Mieheni käy vuorotöissä 4 aamuvuoroa - kaljoittelupäivä krapulapäivä- neljä iltavuoroa- joka ilta tissuttelua ja vapaalla kaksi päivää juopottelua ja krapula päivä- neljä yövuoroa -joka aamu jokunen uniolut ja viimeisen yön jälkeen juopottelupäivä- krapulapäivä-juopottelupäivä -juopotttelupäivä- krapulapäiviä pari- ja aamuvuorot jatkuu samalla kaavalla. Asumme eri osotteissa ja kaupungeissa, käytännön syistä. Kesäloman vietimme yhdessä, max. kolme olutta päivässä, niin reissu sujui. Minä määräsin määrän, mies kinusi enemmän. Aiheutti tietysti pientä henkien taistoa, ja joka iltaista kysymystä - kai yhden vielä voi ottaa. Loman jälkeen otti vapaata - ei kertonut - ja juopotteli kavereiden kanssa. Olin toisella paikkakunnalla ja töissä. Taas muutaman juopottelupäivän jälkeen ihmettelee miksen vastaa puhelimeen. Hän on taas päättänyt olla ilman kaljaa. En usko siihen. Mikäli hän lupaa tulla luokseni vapaapäivänä, hän jää kuitenkin, mitään sanomatta juopottelemaan omaan kotiinsa/baariin. Ei vastaa puhelimeen eikä viesteihin kolmeen päivään. Vielä vuosi sitten kävin tarkistamassa tilanteen hänen luonaan. Juopotteli ei sen kummempaa. Nyt en viitsi vaivata päätäni missä mies viipyy. Olen pari viikkoa kommunikoimatta hänen kanssaan. Juopotelkoon rauhassa, kunhan ei minun tarvitse katsella. Hän soittellee juopotteluaikoinaan ystävilleni ja sukulaisilleni, aivan ympäripäissään. Useat ystävät/sukulaiset eivät vastaa enää hänen puheluihinsa. Koskaan selvispäin ei heille soittele. Nämä ihmiset ovat ottaneet etäisyyttä myös minuun. Olen jäänyt vierailukutsujen ulkopuolelle, juhlakutsuja ei tule, ei shoppailureissu kutsuja. Ja omiin kutsuihini vastaavat kieltävästi. Mieheni mokaa itsensä kun olemme juhlissa, povarissa taskumatti väkevää. Emme voi mennä mihinkään juhliin, mieheni ei lähde jos ei ole alkoholitarjoilua tai kiellän ottamasta alkoholia juhlissa. Jos kaupungissa on tapahtuma, johon voisimme käydä tutustumassa, hän ei lähde ellei istuta terassilla koko ajan. Olimme mm. urheiluseuran vuosijuhlassa, ja juuri edesmenneen jäsenen muistopuheen aikana alkoi suureen ääneen kertomaan omia asioitaan, eikä häntä saanut hiljaiseksi. Häneltä menee tilannetaju täysin. Hänen piti viedä aikuinen lapsensa eri kaupunkiin magneettikuvaukseen, soitti ja sopi asiasta lapsensa kanssa. Kun tuli aika lähteä (vielä edellisenä päivänä oli varmistanut asian) krapulassa, ei vastannut puhelimeen. Lapset eivät käy hänen luonaan, lapsenlasta ei näy, koska ei pysty olemaan selvinpäin. Eli läheisten kanssa sovitut tapaamiset eivät onnistu kaljoittelun takia. Hän ei suostu sopimaan mitään tapaamisaikaa etukäteen (koska voi kaljoitella silloin, jos on sattunut tekemään mieli). Ja kun soittaa ja yrittää sopia tapaamista sen olisi tapahduttava saman tien. Ei seuraavana päivänä, koska hänen voi tehdä mieli kaljoitella. Nyt on tilanne se että suosittelin Minnesota-hoitoa ja kaljaspäissään lupasi. Krapulapäivänä sanoi että katellaan. Ja koska olen niin ikävä ihminen että puhun vain hänen alkoholiongelmastaan, niin hänen täytyy kaljoitella. En nalkuta, en huuda, en riitele, suostun tapaamaan vain selvispäin. Syitä kaljoittelulle on monia, väsyttää, rankka työvuoro, lapsi ei vastannut puhelimeen, on kuuma, särkee paikat, ei muutakaan tekemistä, työkaveri sairastui, juoppokaveri yllytti, saunakalja tottakai, äiti on sairaalassa, isä on yksin kotona, ystäväni kommentoi hänen juomistaan, talo ei ole tiptop kunnossa, minä (tekemiseni/sanomiseni ja tekemättä/sanomatta jättämiset) jne…Itseni herätti omat lapseni keväällä, ilmoittamalla että olemme ihmetelleet miksi olet koko talven maannut sohvalla ja katsonut telkkaria. Ehkä masennusta tai jotain. Mietin lääkärille menoa, oli aika ahdistunut olo. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja soittaa kavereille ja järjestää itselleni ohjelmaa illoiksi, enää siitä riippumatta missä mieheni on. Ongelma on se, voinko luottaa mieheeni tulevaisuudessa, jos vaikka hän jättäisikin alkoholin. Onko mitään keinoa saada häntä lopettamaan. Samassa tilanteessa olleet, miten loppujen lopuksi kävi? Olenko kadottanut todellisuudentajuni/realiteettini mieheni juopottelun seuraamisen aikana? Olen hyvin sovittelunhaluinen ja rauhallista elämää viettävä noin muuten. Olenko ottanut mieheni jotenkin alitajuisesti hoivaviettiäni (itse en sellaista näe itsessäni) tyydyttämään?

Mun lapseni oli sanoi keväällä kirjoittaneensa musta johonkin juttuun, että “äitini on tosi väsynyt, makaa aina sohvalla ja käyttää mun tietokonetta”. Kyllä itketti - varsinkin kun se on totta. Taistelen myös ja yritän saada itseni ajattelemaan muuta, olen siis viime syksynä jo eronnut, erotettu. Nyt haluaisin vaihtaa kotia ei eksän takia vaan muutenkin - ja tulla oman elämäni sankariksi.
Mitä tulee otsikkoosi niin ensimmäinen ajatukseni oli lakoninen: “mitäs luulet”.
Iloisia, iloisempia päiviä sinulle!

Onko Minnesota-hoitoon painostaminen oikein tai tarpeellista? Mies eilen kysyi työnantajan kantaa asiaan, vastausta ei vielä ole saanut. Mitäs luulet-vastaus antaa mulle nyt hyvin käsitystä siitä, että miten etenen. Mies ilmoittakoon milloin hoito alkaa. Sen jälkeen voimme puhua muusta.

Ei täällä kukaan ole saanut miestä raitistumaan ilman hoitoa. Kuten Ellis sanoo, Minnesotaan voi mennä vastentahtoisestikin, moni on siellä löytänyt alkoholistin itsestään.

Mutta ilman sitä (että se löytyy siellä tai ennen sitä, että ongelma ihan itse myönnetään) sinä et oikeastaan voi tehdä hänen raitistumisensa eteen aikuisten oikeasti yhtään mitään. Jos se haluaa kaljoitella jatkuvasti, niin se myös tekee.

Voimia! Hoida itseäsi!

Mieheni kertoi tarvitsevansa aikaa, että saa miettiä rauhassa miten hän etenee Minnesota-hoidon aloittamisen kanssa. Eilinen oli krapulapäivä…ja puheet sen mukaisia hoitoon menemisestä. Nyt haluaa ajatella kun on selvä päivä. Sen verran utelias olen että voisin tehdä yllätysvisiitin illalla, ja katsoa tilanteen. Vai kertooko se miehelle että olen inhottava ja epäilevä ihminen, ja taas on hyvä syy juoda, toisaalta jos en mene juo melko varmasti.