Vinkkejä tilanteeseeni

Me Lopettajat
1

Olen palstalla uusi, nelikymppinen terveydenhoitoalalla työskentelevä nainen. Ja alkoholiriippuvainen…kyllä, suutarin lapsella ei ole kenkiä :wink: Tavalliseen malliin juominen on vuosien aikana lisääntynyt koko ajan ja samalla itsetunto kärsinyt ja morkkikset lisääntyneet. Asun pienellä paikkakunnalla, joten esim.aa-kerhoon hakeutuminen tuntuu mahdottomalta, juopoksi paljatuminen veisi uskottavuuden työssäni ja ehkäpä jopa työpaikan. Toistaikseksi uskon, että juomiseni ei ole yleisesti selvillä. Tosin moni saattaa epäillä miestäni alkoholistiksi, koska hän hoitaa aina ostoksemme.

Ongelmahan on juuri tämä, että myös mieheni juo reippaasti. Ei siis oikeastaan muuta tee kuin paljon työtä ja iltaisin sitten “palkitsee” itsensä. Olen monta kertaa päättänyt, että antaa hänen juoda, en ota itse mitään. Mutta mutta…itsekuri kun on täysi nolla. Aina neuvotaan, että älä ole toisten juovien seurassa tai älä mene sinne missä juodaan. Mikä neuvoksi kun juominen tapahtuu kotona enkä todellakaan halua lopettaa muuten hyvää avioliittoa etten olisi juovan miehen seurassa? Lukemattomia kertoja olen myös sanonut, että juominen aiheuttaa minulle ahdistusta ja sitten päätämme yhdessä pitää taukoa/lopettaa, mutta ennen pitkää taas retkahdetaan. Ihan selväksi on tullut ettei mieheni koe juomista ongelmaksi tai jos kokeekin ei halua siitä luopua.

Harrastan itse paljon, myös liikuntaa. Mikään näistä harrastuksista ei kuitenkaan ole noussut sen korvaajaksi, että ennen nukkumaan menoa otan muutaman lasin. Nyt olen päättänyt, että asiaan on tultava muutos, mutta tukea ja käytännön vinkkejä tarvitsen. Kiitos.

2

Hei Hilkkanen ja tervetuloa!

Kuullostipa tutulta tarinasi, ammattisi statuskuvasta ja pienen kylän aiheuttamat kaikki tuntee kaikki asetelmasta. Sekä jatkuvat morkkis- ja itseinhotunteet mitä minäkin kävi läpi n 6 vuotta. Kaksi viimeistä vuotta erityisesti.

Olen ollut ilman alkoholia nyt kolmatta kuukautta ja minun oli pakko hakea apua. Yksin enää pystynyt lopettamaan. Viime vuonna tein monta lopettamispäätöstä ja yhtä monta kertaa epäonnistuin. Viikko-kaksi menee hyvin mutta sitten sama rumba alkaa uudestaan.

Menin lääkäriin ja sain antabusta, mutta piti naapurikaupunkiin ajaa hakemaan tabletit kun kylän apteekin naiset ovat tunnetusti juoruilevia. AAssa olen käynyt kolme kertaa, tänäänkin menen, ajan vajaa 100 km päästäkseni ryhmään naapuriin isoon kaupunkiin. AAssa kaikki ovat siellä samasta syystä, joten yhteenkuuluvuuden tunne on valtava ja käsinkosketeltavissa. Olen naisten ryhmässä joten koin lähestymisen helpoksi vaikka myönnän nyt kuinka peloissani olin sinä iltana kun olin täällä plinkissä luvannut sinne mennä. Yritin keksiä itselleni kaiken maailman tekosyitä, miksi en menisi, mutta sitten ajattelin ,että on se kumma kun on kehannut kyllä juoda ja tuhlannut elämäänsä monta tuntia ja päivää humalassa, niin ajattelin että kyllä on kehdattava mennä selkä suorana AAhan. Ja se oli elämäni paras ilta!

Pysy kanavalla ja hae apua! Mutta olet oikeassa paikassa!

Meri

3

Kiitos MeriKen! Tällä hetkellä toiveena on selvityä tästä kurimuksesta vielä kotikonstein. Ehkä siinäkin yksi ongelmani; avioerot, vakavat sairaudet jne. jne. on kaikki “selvitty” ilman ulkopuolista apua. Naureskellen olen torjunut tarjoukset terapiasta sairauden tiimoilta, mitäs minä vahva ihminen sellaisella teen kun saan selvitettyä ongelmat itsekkin :wink: Niinpä, kaikesta selviää kun vetää pään täyteen ja vaipuu ihanaan tajuttomuuden tilaan…

Laitoinpa sitten linkin tästä keskustelusta myös miehelleni. Toiveena tukea edes omalla yritykselleni raitistua vaikkei tahtoa olisi tehdä omalle elämälleen muutoksia. Uskon, että yhdessä toisiamme tukien se onnistuisikin. Mutta ei päätöstä voi tehdä toisen puolesta, kunhan tässä nyt itse jotenkin pääsisi päivä kerrallaan eteenpäin. Vaikeata tulee olemaan, juominen kun ollut meidän ainoa, yhteinen “harrastus”. Harmi vaan, että se kiva harrastus vie lopulta kaiken.

Nyt on jatkettava töitä, mutta palaan varmasti takaisin :slight_smile:

4

Hilkkanen hei!

Tuossa Meriken jo kertoikin tuoreet kokemukset AA:sta. Omat kokemukseni ovat jo pidemmältä ajalta ja näkemykseni mukaan AA olisi sinulle sopiva tapa jättää juominen toisten huoleksi. Raittiuteni on ollut pysyvää ensimmäisestä palaveristani lähtien.
Googlesta näkee palaverien ajat ja osoitteet. Niihin ei tarvitse bookata itseään etukäteen. Olet sellaiseen aina selvänä tervetullut. Palaverissa , yleensä, luetaan jotain AA-kirjaa ja pidetään ns. kiertävä puheenvuoro. Puhua ei tarvitse, ellei halua. Kahvia tarjotaan, ja siitä voi maksaa pari euroa, jos haluaa.
www.aa.fi/

Jos kotikonstit eivät auta, apua on saatavilla.

Kevät tulee, katso taivaan lintuja, ne tietävät, että parvessa on hyvä lentää.

5

Tervetuloa Hilkkanen!
Ihan on melkolailla samanmoista minunkin elämäni ollut ja on vieläkin osittain. Ei tietenkään ihan identtistä sinun kanssasi mutta paljon on yhtäläisyyksiä. Itsekin olen uusi plinkissä ja ketjuni on ‘vihdoinkin’ jos haluat vilkaista. Olen laillasi pystynyt pitämään juomisen aikalailla salassa ulkopuolisilta. Itselläni on tullut pohja vastaan ja halu lopettaa. Tullut tunne että jos haluan elää on ainoa mahdollisuus lopettaa juominen. Minä olen myös kokenut mahdottomaksi lopettaa yksin. Voimia ei ole lähteä kodin ulkopuolelle juttelemaan. Varmaan aa: sta saisi apua mutta se vaatisi vaivautumisen paikalle. Kolmivuorotyötä tekevänä tuntuu ettei riitä resurssit siihen. Outoa kyllä että juomiseen ovat riittäneet. No kuitenkin …täältä plinkistä olen lyhyen täällä oloni aikana saanut valtavasti tukea lukemalla muiden kertomuksia. On niin monessa liemessä keitettyjä ihmisiä jotka ovat selvinneet henkiin ja hyvään raittiiseen elämään. Jos he, niin miksen sitten minä ja sinä? Onnea vaan raittiille uudelle elämällesi! Päivä päivältä kaikki muuttuu paremmaksi.

6

Heippa Hilkkami! Täällä on lähetulkoon kollegasi: päihdetyössä keikkatöitä tekevä lähihoitaja ja sosionomi-opiskelija, jonka päihdetausta on yleisesti tiedossa niin koulussa, työpaikalla ihan esimiehiä myöten, ja tietysti myöskin niillä asiakkailla jotka rohkenevat siitä kysyä. :slight_smile:

Uskompa, että jos pystyt pistämään korkin kiinni ja lähtemään toipumisen tielle, sinäkin voit ajan mittaan kääntää alkoholiriippuvuus-kokemuksesi voimavaraksi.
Se voi jopa lisätä uskottavuutta työssäsi, eikä suinkaan veisi sitä.

Salailun, häpeän ja piilottelun tie on kuluttava ja raskas, ja jääkin usein lyhyeksi. Älä hyvä sisko siis odota, että juomisen jatkaminen johtaa töppäykseen tai kiinnijäämiseen töissäsi.
Vaarannathan samalla asiakkaittesi turvallisuuden.

AA:ssa käy jopa lääkäreitä, kuten käy myös hoitajia ja sosiaalialan työntekijöitä. Kukaan ei ole tosin siellä harjoittamassa ammattiaan, vaan hoitamassa itseään ja saamassa apua alkoholismiin ja tukea raittiuteen.
Jos rohkaistut menemään palaveriin, saatat tavata siellä yllättäviä tuttuja. :smiley:

Mikäli aviomiehesi on alkoholisti, voit mennä myös Al-anoniin kuulostelemaan alkoholistien läheisten vertaistukea. al-anon.fi/

Miksikäs et voisi ottaa myös reippaasti alko-ongelmaasi puheeksi vaikka työterveyslääkärillä? Kuten tiedät, hänkin on vaitiolovelvollinen. Sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla pitäisi olla myös hyvät valmiudet työntekijän hoitoon ohjaukseen, eli siinä mielessä kyllä suutarin lapsella onkin kengät. :slight_smile:
Alahan nimittäin suorastaan altistaa päihdeongelmille esim. lääkkeiden väärinkäytön (“omavaltaisen käytön”) muodossa.

Tiedätkö, millainen työyhteisösi ja esimiehesi asenne muuten on päihdeongelmaisiin?

Valoa päivääsi!

7

Ihanasti täällä on tullut apua ja tukea, kiitos teille kaikille siitä! Tuli kysymys työpaikan ilmapiiristä ja se onkin vaikea juttu. Pieni työyhteisö, vahvoja persoonia jotka jollain tasolla nostavat itsensä toisten ylöpuolelle. Eli se, että esimiesten pitäisi tukea esim. kuntoutukseen ohjauksessa voisi näennäisesti toteutua, mutta valitettavasti olen kuullut sellaista selkäänpuukotusta muissa tapauksissa, että tiedän miten juttu omaltakin kohdaltani toimisi. Edessä päin ymmärrettäisiin, mutta selän takana päiviteltäisiin ja luotaisiin merkitseviä katseita kun en muka näkisi. Naisvaltainen työyhteisö parhaimmillaan :wink:

Tänä aamuna oli joka tapauksessa mukava herätä ilman minkäänlaista olotilaa edellisestä illasta! Olen miettinyt vaihtoehtoista tekemistä siksi ajaksi iltaa kun yleensä viinanhimo iskee. Haen paljon mielenkiintoista lukemista ja vaikka herkkuja, joista surutta nautin kunnes pääsen pahimman yli. En istu tv:n eteen “tylsistymään”, koska silloin ajatukset karkaavat juomiseen. Ja jos tuntuu ettei oma kontrolli kestä, niin täältä tuli paljon hyviä ajatuksia mitä kautta apua hakea. Kiitos vielä :smiley:

8

Tervetuloa “Hilkkanen”! Ensimmäinen vinkkini: lue ketju “Yksinkertaisia niksejä” ja printtaa se vaikka seinälle laitettavaksi. :slight_smile:

9

“Kaaleppinen” kirjoitti toisessa ketjussa :“Olkoon tämä päivä juuri niin tylsä tai mielenkiintoinen, kuin se minulle on tässä hetkessä tarpeen olla. Tylsyydessä piilee pysähtymisen mahdollisuus. Pysähtymisen, jossa on kätkettynä oivallus tarpeesta lähteä liikkeelle, kohti ihmiseksi kasvua.” Kiitos tästä ajatuksesta ja anteeksi, että sen kaappasin tänne ketjuuni :slight_smile: Se vaan kuvaa niin täydellisesti yhtä laukaisevaa tekijää juomiseeni. Sitä tunnetta, että aina pitäisi olla jotenkin extreme-hauskaa. No teille tuskin on tarvetta selitellä fiilistä, joka nousuhumalassa tulee kun kaikki huolet ja ongelmat häviävät, itsetunto nousee ja everything is sooooo goooood :wink:

Nyt alan opetella uudestaan sellaista elämää, että kun on tylsää tai paha mieli tai erittäin hyvät fiilikset, niin ne tunteet riittävät sellaisenaan. Negatiivisia tunteita ei tarvitse hukuttaa eikä positiisia luonnottomasti viinalla korostaa.

On myös pakko hyväksyä se asia, että en voi elää mieheni elämää hänen puolestaan. En voi hänen murheitaan tai tylsistymistään poistaa juomalla itseäni hänen seurakseen hautaan. Olen kai jollain tavalla kantanut syyllisyyttä siitä, että minulla on harrastuksia, ystäviä ja perhe lähellä, hänellä ei. Joten pikkuhiljaa se viattomasti alkanut mukava tissuttelu yhdessä (ainoa asia, josta mieheni on mielestäni vilpittömästi innostunut…)on alkanut hallita elämäämme. Mitenkään en syytä tästä tilanteesta miestäni, ihan itse olen jokaisen tilkan kurkkuuni kaatanut ja usein sitä viinaa pyytänyt hakemaan vaikka hän ei olisi ollut hakemassakaan alunperin. Mutta naisethan alkoholisoituvat usein miehiä nopeammin, joten luulen, että meilläkin on käynyt niin.

En tiedä onko mieheni lukenut tätä ketjua, linkinhän lähetin hänelle. Mutta eilen hän halaili minua, ajattelin että voisiko se olla sanaton tuen merkki. Joka kerta kun käyn täällä lukemassa alkavat kyyneleet virrata…En muista koska olisin kunnolla itkenyt,olisikohan nyt aika.

Valoa ja raitista viikonloppua, sellaisen aion itsekkin viettää :slight_smile:

10

Pakko vielä tulla kertomaan illan tapahtumat. Mies tuli kotiin Alkon kassin kanssa ja jäin sitä tuijottamaan suu ammollaan. Että sellainen alku raitistumisyritykselle :confused: Olin sen verran hiljainen, että mies kysyi mikä hätänä. Totesin siihen , että et sitten lukenut kirjoitustani Päihdelinkki-palstalta, josta vinkkasin. Hän sanoi sen kyllä lukeneensa, mutta ajatteli että se oli vaan vihje jollain muullakin olevan samanlaista menoa kuin meillä. Pyysin anteeksi, että olin ilmaissut itseni huonosti, mutta Hilkkanen olen MINÄ itse! Pyysin lukemaan ketjun uudestaan ja annoin tulla perinpohjaisen purkauksen siitä kuinka kyllästynyt olen tähän tilanteeseen. Mies totesi ettei hän mitään nettitestejä tarvitse tietääkseen, että on alkoholisti, mutta oikeastaan hän ei välitä. Ei välitä vaikka joisi itsensä hautaan…

Sanoin, että en halua tehdä päätöksiä toisen puolesta, juo perjantaipullosi jos siltä tuntuu, mutta minä en enää voi. Että en pane pahakseni jos hän juo, mieluummin sitä katselen kuin toista sitten mököttävänä viinanhimoissaan sohvan nurkassa. Ensimmästä kertaa pitkään aikaan minun ei oikeasti tehnyt mieli. Aikaisemmin olen sanonut ettei haeta juotavaa, mutta olen sisimmässäni riemuinnut kun pullo on ilmestynyt.

Lähdettiin syömään kuten oltiin aikaisemmin jo sovittu, mies voi pullon työpaikalleen “pois minua häiritsemästä” ja nautittiin illallinen kokiksen kanssa :smiley: Nyt ollaan istuskeltu TV:tä katselemassa eikä tee yhtään alkoholia mieli. Alkuhan tämä vasta on, mutta hyvä alku. Mieheni etenee omaa polkuaan, minä omaani, toivottavasti edes suhteellisen samaan suuntaan.

11

Moi Hilkkanen! Kiva, kun olet liittynyt joukkoomme tänne Plinkkiin!

Minulla on nyt toinen raitis viikonloppu menossa, eli aivan alussa olen itsekin tämän prosessin kanssa. Tänään iltapäivästä kärsin jonkinasteisista viinahimoista, mutta ne helpottivat, kun purin tuntemukseni tänne ja asennoiduin kiusaukseen ohimenevänä ilmiönä. Nyt illasta fiilis on todella loistava ja voin rehellisesti sanoa, ettei tällä hetkellä tee lainkaan mieli juoda! :slight_smile:

Sinulla on varmasti hankala tilanne tuo, että mies juopottelee (tai saattaa juopotella) saman katon alla. Toisaalta kyllä hyvä, että olet ottanut asian puheeksi suoraan ja näyttänyt hänelle, mitä olet tänne palstalle kirjoittanut. Ja mukava kuulla, että ilta sujui sitten teillä molemmilla kokiksen merkeissä. :slight_smile: Jos miehesi päättää lähteä mukaan raitistumisprosessiin, saattaa teistä olla tukea toisillenne hankalina hetkinä. Kuitenkin, kuten viestissä toteat, ei päätöstä voi tehdä toisen puolesta, vaan hänen itsensä on haluttava raittiutta.

Joka tapauksessa oikein paljon tsemppiä sinulle, alkusi kuulostaa oikein hyvältä! Täältä saa aina apua ja tukea vaikka tuntuisi, että ns. siviilielämässä alkaisivat seinät kaatua päälle :smiley:

12

Heips!
Aika tutunoloista on tuo tarinasi, mun on hiukkasen rankempi…olen vähän vanhempi ja alkoholia on kulunut koko aikuisikäni, mutta viimeiset 10 vuotta kaksin käsin. Silti on huusholli hoidettu, työt tehty eikä työpaikalla kukaan tiedä. Lähtökohdat hyvin samanlaiset kuin sullakin.
Me miehen kanssa myös yhdessä tissuteltiin, kunnes jotenkin aikaa myöden mulla se karkasi käsistä. Aloin juoda enemmän ja salaa mieheltäni myös. Juotiin yhdessä ja mulla oli lisäksi omat salapulloni. Ja join silloinkin, kun mies ei juonut.
Mies ei ole alkoholisti, ja nyt, kun itse olen jo pian kaksi vuotta ollut palstoilla, raitistellut., joskus langennut, ja taas jatkanut, mies on myös lähes lopettanut omat tissuttelunsa. Vähentänyt omia aikojaan.
Tunnelmasi ovat tuttuja. Kestää aikansa tottua olemaan selvin päin, kun sitä pullon sihahdusta on tottunut odottelemaan jo iltapäivällä. Ja viikonloput ovat olleet yhtä kosteaa “juhlaa”.
Usko vaan, tähän raittiiseen elämään rakastuu, se tuntuu oikealta ja mukavalta. Aikaa on paljon enemmän,kun ei tarvitse juoda ja kärsiä krapulaa. Päivät ovat pitkiä, ehtii monenlaiseen, illatkin ovat mukavia vaikka vaan katsella tv:tä kun muistaa mitä on katsellut. Tehdä käsitöitä, liikkua, lukea…
Itse kävin päihdeklinikan terapeutilla, kun itsemurhayrityksen jälkeen piti jotain apua hakea. En kyllä tiedä, oliko siitä suurtakaan apua, ehkä…AA ei ole mun juttuni, pieni paikkakunta, työ sellainen, että ei voisi omalle paikkakunnalle ainakaan mennä. Antabus on ollut mulle suuri apu, on vieläkin, vaikka kyllä oli vaikea sitä reseptiä pyytää.
Ja tämä plinkki on kyllä ollut ehkä suurin apu ja voimavara mulle.
Tsemppiä ja voimia, hengessä mukana raittiiseen viikonloppuun!

13

Hei vaan Hilkkanen. Toivossa on hyvä elää, mutta tärkeintähän on se, että sinä löydät itsestäsi ne syyt ja vaikuttimet raitistua sekä jatkaa sitä tietä. Olisihan se hyvä, että perheestä löytyisi se tuki jota odottaa, vaikka yhteinen päämäärä raitistua, mutta helposti siinä voi käydä niin, että siihen pettyy syystä tai toisesta ja …

Tärkeää on todellakin antaa itselle luvan katsella niitä omia vaikuttimia. Mitä viina antaa, mitä se siinä samalla vie. Itselleni kävi niin, että kuvittelin saavani voimia, sielun rauhaa, iloa, onnea ja vapauttta, mutta miten kävi. En löytänytkään itseäni kuninkaana, vaan löysin itseni peloissani, ahdistusten ja masennusten parista.

Muistan hyvin kuinka asetin itselleni ehtoja minne en vajoaisi, mitä en koskaan tekisi ja kun pidin itseäni parempana ihmisenä kravatti kaulassa, kiiltokengät jalassa, niin minähän en ole alkoholisti, kuten muut. Tiesin kyllä juovani paljon, mutta se oli muka normaalien ihmisten käyttäytymistä.

Tänään tiedän totuuden ja se ei ole sitä mitä silloin halusin itselleni uskotella. Tulihan siinä sekin hetki, jonka miehesikin sanoi, “juon vaikka itseni hautaan” . Silloin juominen oli minulle niin tärkeää, kun se oli koko elämä ja sen hetkinen identtiteettini. Nurinkurista tosin, kun tiesin osaksi mitä viina vie, mutta en halunnut silti siitä luopua.

Edit. Aikansa Hilkkanen se ottaa ja paljon mietiskelyä sekä keskusteluita juomisen puolesta tai vastaan, vaikka nyt sitten plinkin avulla.

Voimia, rohkeutta ja avointa mieltä sinnekin.

14

Moro Hilkkanen! Olet niin oikeassa paikassa.Marina minun tarinani hyvin paljolti,kuin sinunkin.Vaimoni juo,mutta ei ole alkoholisti.Minäkin piilottelin pulloja ja kävin salaa vetämässa kossua pikiä siivuja vaikka olkkarin pöydällä oli bisse puolillaan jota olevinan ainoastaan juomassa jne…Myös yksin join joskus 2-3päivääkin.soittelin tutuille lähes muistamattomassa tilassa,josta helvetillisiä morkkiksia ja katumusta myöhemmin.AA-kävin ja sainkin 3kk raittiuden.Myös minä en kuitenkaan lukuisista yrityksistä ole AA-ta omaksi jutukseni koenut ja pieni paikkakunta voi olla syy,mutta erinomainen keino niin monelle ja varmaan kannattaa jokaisen kokeilla sitäkin.Nyt Juolukuusta lähtien reilu 2kk raittina ja 3viikkoa sitten 3päiväinen retkahdus joka edelleen kova pettymys ja on ollut vaikea päästä siitä yli.Meidän AA-ssa oltiin hirveän tuomitsevia ja voi olla osuutta silläkin asiaan vaikka en saa tehtyä tekemättömäksi.Tänään kuitenkin oli niin hienoa herätä ja katsoa tänne plinkkiin.t.akkari :sunglasses:

15

Huomenia “Akkari” uuteen raikkaaseen kevätpäivään!

Nousipas taas karvat pystyyn ton AA:n suhtautumisen takia. :imp: Mikä helvetin tuomioistuin se muka on? Tollanen ryhmä ei ole mitään muuta kuin maallikkojen kokoontumispiste jonka tarkoitus olisi tukea eikä tuomita. Jätä omaan arvoonsa, mutta jos sulla on halua niin mene vielä kerran sinne haukkumaan ne pataluhaksi. Ja sano, että koet heidän haittaavan raittiuttasi. Ja mainitse vaikka ilmoittavasi asian eteenpäin. Saavat ainakin vähän ravistelua! Älä niele tällaisia- johtaa nopeasti sitten muuhunkin “nielemiseen”. Syydä kaikki tänne vaan! :slight_smile:

16

Moro Andante! Just näin aattelen minäki.En saa tekemättömäksi retkahdustani ja olen hirveesti kärsinyt siitä.Otan opikseni parhaan kykni mukaan ja jatkan täällä.Olen onnekas,kun teidät löysin.! Nyt jatkamaan lattialistojen irroitusta pientä pinta remppaa tehdään.Pysytään kanavalla.t.akkari :smiley:

17

Kyllä kuulostaa Akkari minustakin oudolta tuo, miten retkahdukseesi on AA:ssa suhtauduttu. Itse en ole ainakaan vielä ryhmässä käynyt, mutta varmasti on aivan loistava apukeino, jopa pelastus monille. Täällä Plinkissä olen pyörinyt vasta viikon verran ja ollut ajoittain hieman hukassa ja ymmälläni uuden elämän kynnyksellä. Jotenkin olen ollut tulkitsevinani täällä sellaisiakin mielipiteitä, että ilman AA:ta ei raitistuminen yksinkertaisesti ole mahdollista. Tuo ajatus tuntui alkuun jotenkin ahdistavalta, nyt tosin olen päättänyt mennä eteenpäin käyttäen niitä apuvälineitä, jotka itse koen tähän hetkeen sopivimmiksi. Plinkki on itselleni ehdottomasti keinoista tärkein - aiempien raitistumisyritysten aikana olin lähes koko ajan huolestunut ja peloissani, nyt tähän saa revittyä mukaan jopa huumoriakin :smiley: Pidetään siis lippu korkealla, kaikesta huolimatta!

18

Moikka “Millanen”. Lyhyesti hyvän raittiin viikonlopputoivotuksen yhteydessä pieni kommentti mainitsemiisi " AA:n puolesta/vastaan" mielipiteisiin. Näistä on väännetty niin tulikivenkatkuisia keskusteluja muissa ketjuissa, etten sano tohon enää mitään. Paitsi sen, että mielestäni on epäreilua ruveta lahkolaisen innolla paasaamaan jotain “ainoaa totuutta” raittiuden alussa oleville, muutenkin monessa suhteessa vielä epävarmoille ihmisille.
Muodosta oma henkilökohtainen mielipiteesi kerhoista jos sinulla on siihen jossain vaiheessa halua. Sittenhän tiedät! :slight_smile:

19

Minustakin valitettavaa jos Akkari koki joutuneensa kuin tuomioistuimen eteen AA-ryhmässä.

Olemme kaikki ihmisiä virheinemme, ja löytyypä varmasti AA:stakin joukko niitä jotka ovat kenties itse huomaamattaankin vääntäneet askeleet vähän uuteen uskoon. Esim. kymppiaskeleen: “Jatkoimme toisten tutkiskelua ja kun huomasimme heissä virheitä, kerroimme niistä heille heti”.

Itse asiassa olen itsekin ollut moisen “AA-tuomioistuimen” ruodittavana joskus männä vuosina. Tosin enempi virtuaalisesti. :slight_smile:

20

Oli nyt ryhmä sitten AA tai työkaverien kahvipöytäporukka tai vaikka sukulaisraati, niin selvänäoloa ei aina auta toisten kommentointi ja “tilanteen seuranta”.

Olen sen ennenkin täällä kertonut, että minun oli pakko, selviytyäkseni, pitää selvänäolon ensimmäiset viikot turpani rullalla koko lopettamisasiasta. Se nyt vaan oli niin, että näin sen orastavan raittiuteni niin hentona ja herkkänä taimena vuosikymmeniä jatkuneen kännissäolon jälkeen, että sehän olisi pelosta kangistunut, rupsahtanut ja henkensä heittänyt jo ensimmäisestä tarkantutkistelevasta katseesta…

Niinpä katselin ihan vaan itsekseni maailmaa selvillä silmillä, alkuun jonkun päivän kyllä kärvistelinkin kun tiukassa oli se vanha totuttu voideltu ja himmennetty arjen kestäminen.

Eikä muuten aina ole kysymys edes siitä että joku tuomitsisi tai epäilisi tai vinosti hymyilisi, usein on yhtä vaikeaa ottaa vastaan myönteistä, vilpitöntäkin sellaista , palautetta. Jos ei heti omatunto soimaakaan ja kiittävä arvostelu tunnu väärin perustein saadulta, niin yhtä hyvin voi tuntua siltä kuin kuin jäisi jotain kehujalle velkaa… epäileväisiä ja huonolla itsetunnolla varustettuja kun -jotkut meistä ihmisistä- olemme.

No, kun selviä päiviä tarpeeksi kertyi, ja vanhat voiteet unohtuivat, menettivät mielnkiintonsa, olisi tietysti ollut kanttia alkaa puhumaan ja paasaamaan niin juomisesta kuin sen lopettamisestakin. Mutta, perhana, kun se aihe lakkasi kiinnostamasta. Itseänikin, muista puhumattakaan. Tässä selvin päin asiaa ajatellessani ymmärrän jo senkin, että kovin vähän minun asiani kanssaihmisiä kiinnostavat, omissa murheissaan ja pienissä iloissaan on itsekullakin useimmiten kylliksi. (Lapsuuskotini naapuri, Virtasen Martta oli poikkeus. Ei sellaista, pientä eikä suurta asiaa koko pitäjässä tapahtumut, ettei se jotain kautta olisi ehdottomasti hänellekin kuulunut ja kiinnostanut.)

Nyt sitten, silloin tällöin poikkean täällä plinkissä höpisemässä, ihan niinkuin vastapainona sille jokasuuntaan auenneelle tosielämälle joka varmasti mahdollistui suurelta osin just juomisen lopettamisen seurauksena. Ja edelleenkin mieluummin täälläkin katselen maailmaa sen juomattomuuden ja viinoista välittämättömän elämänasenteen kautta kuin vanhoja riippuvuuksia muistellen… ne vaan ovat unohtuneet, minusta joutivatkin unohtua.