Viluisuus, kylmän herkkyys JA HIKOILUA?

Toki varmaan kaikki väsyneenä tai kankkusessa on potenut viluisuutta, kylmän herkkyytta, mutta mites on kokemuksia muutoinkin?

Itse podin 2 v sitten rjumman flunssan ja ehkä siitä lähtien olen mielestäni aika ajoin ainakin ollut todella kylmän, eritoten vetoisuuden herkkä, siis viluista että 2 x vaatekertaa minimi ja kesällä uinnit yms auringonotot vähentyneet jotka ennen em tapahtumaa oli mulle luonnollista eli tykkäsin ruskettu kunnolla ja uin kesäisin paljon tms normaalia olemista.

Toki en ole koskaan ollut varmaan ns lämminverisiä kuten eräät etteivät palele koskaan eli kyllä sukat jalassa on on ollut jo vuosia kiva nukkua talvisin jne ehkä ka. vertoa lämmön/kylmän sietoa siis.

Nyttemmin tullut sitten vielä tätä hikoiluakin sekaan jotan “ennen” en juurikaan tehnyt paitsi treeneissä yms rasituksessa luonnollisesti (ja tästä hikoilusta toisaalla sainkin vastausta että liika alko saa jälkivaikutuksen aikaiseksi?)

Joten tuleeko mieleen/kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista tai muutoksista ja niiden syistä ajatellen tietenkin plinkin teemaa eli kuuluko päihdeongemaisille tällaisia jatkuvia palelu/viluisuus oireita?

Olen vältellyt kylmiä juomia eli rommitoteja mennyt ja ollo olut ok, mutta myös normi kylmää oluttakin, siis kroppa nenästä alakaen kyllä selvästi haluaa karttaa kylmiä juomia/tilanteita.

Lenkillä pärjään siis ok eli jaksan hikoilla eikä kelit silloin haittaa eli lähinnä silloin kun olen paikallaan niin ikäänkuin “kehon termostaatti (hypotelamus)” laskee lämpötilan säädön liian alas on siksi kylmän/vedon herkkä tms? :slight_smile:

Kuulemma bodarit tms kovsti treenaavat ja rasvakerroksensa alasajaneilla olisi taipumus palella, mutta ei siis rasavan puutteen takia vaan liiallisen treenin takia, koska liika treeni nostaa kortisolia ja se saattaa jotenkin sotkea lämmönsäätöä?

Burnouttiako vaikka en ole bodari? :frowning:

EDIT: masennukselle ja kylmän herkkyydelle ei ole tieteellistä näyttöä, toki ssri/snri -pillereitä on tyrkytetty…

Kiitoksia jo etukäteen kommenteistanne!

Se voi johtua myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta jos on masentunut ja sietää kylmää huonosti.

Joo mulla on vajis ja lääkehoito ja endokrinologit sanoo että kaikki ok ja mielestäni en ole niin hirveen masentunut
ja kun psykiatrinikin sanoo ettei ole yhteyttä masennukseen?!

Tällainen oirekeissi vielä että kävin kk sitten kylpylässä ja alkuun siellä TUNTUI minusta niin kylmältä viileältä
että tuntui et pitää lähteä pois mutta sitten join 3 kossuvichyä ja istuin eri saunoissa niin johan alkoi olo
lämpiään ns normalisoituun ja lopulta olin siellä 2-3 h kuten oli tarkoituskin?!

Siis olenko jo niin holisti että keho ei enää osaa polttaa tarpeeksi lämpöä kuin etanolista tai joku sympaattinen
hermosto säätää holismin takia aivojen termostaattia (hypotalamus) pieleen? WTF ?! :astonished:

Minä palelen alvariinsa, mutta ei se mulla niinkään päihdeongelmastani johdu, vaan anoreksiasta johtuvasta vaikeasta alipainosta ja aliravitsemustilasta. Toki opparireflat(joita sulla nyt kaiketi ei ole) pistävät paleltamaan entisestään, mutta ne tekevät sitä usein vähän lämminverisemmillekin ihmisille, ainakin jossakin määrin.

Eihän se mikään ihme ole, että alkoholin nauttiminen lämmittää, kun se vilkastuttaa verenkiertoa. Kyllä munkin oloni tulee lämpimämmäksi alkon juomisesta, vaikka joisin ihan kylmääkin alkoholijuomaa, jollen nyt sitten missään paukkupakkasessa seisoskele kiskomassa jääkylmää keskiketterää, mutta onneksi sitä ei ole täysi-ikäistymisen jälkeen ollut kovin usein “pakko” harrastaa :mrgreen: . Pidemmän päälle dokaaminen ei tietenkään auta tuohon ongelmaan, kun se heikentää verenkiertoa, vaikka nousuvaiheessa verenkierto hetkellisesti vilkastuisikin.

Kyllä se kilpparin vajaatoiminta saattaa paleltaa, vaikka lääkitys olisi ns. kunnossakin, kun ei niitä hormonitasapainoja kuitenkaan välttämättä aivan prikulleen kohdilleen saada.

Joo en edes tiedä mikä on oppari (kaiketi opiaatti mutten sen tarkemmin, psykoosilääke?)

Niin mut ne endot, oikein erikoislekurit (no riitelehän ne keskenäänkin eri hoidoistakin eli voi olla sarjaa surkeaa hoitoa…?)

Mut toi laihdutus tuli mieleen kun 3-4 v sitten laihdutin rajusti mutt silloin ei alkanut paleltaa ja siitä
on paino noussut “normaaliksi” taas eli paino% 23/24 luokka

Toisaalla Duact -keskutelussa toin ilmi vain kurjan väsyn olo mutta mua ALKOI MYÖS PALELEEN?!!

Niin tää dokaaminen tuo kait sen jälkihien mutta tunnen rankemmin dokaajia ja niitä ei todella palele, ihmettelevät
vain miksi minua palelee :laughing:
-siis selvää että alko antaa energiaa siten lämpöä mutta ulkona kylmässä ääreissuonet supistuu ja alkaa paleleen
mutta mulla ei mielestäni ole VAIN tällaista kylmän herkkää, enempi totaalista ja vedon herkkääkin …ush… :slight_smile:

Sinä kun näemmä tykkäät googlailla, niin googlaapa vaikka opiaatit/opioidit :wink: . Eivät ole psykoosilääkkeitä(Auttavat tosin oman kokemukseni mukaan lievään psykoottiseen oirehdintaan, ihan sillä, kun tekevät olosta muuten vain mukavamman, mutta kunnon psykoosiin kyllä tarvitaankin sitten ihan niitä oikeita psykoosilääkkeitä, eli neuroleptejä), vaan voimakkaita, euforisoivia kipulääkkeitä. Riippuu tosin opparista, kuinka vahvaa se on. Niitä kun on todella laaja kirjo ja ne eroavat toisistaan vaikutuksiltaan enemmän tahi vähemmän. Ja toki riippuu myös ihmisestä, kuinka euforisoivana noiden vaikutuksen kokee, jotkut eivät tykkää lainkaan. Oppareita käytetään siis runsaasti ihan puhtaasti huumaustarkoitukseen, vaikka suurin osa nykyään Suomessa (huumeina) käytettävistä opiaateista/opioideista onkin ihan lääkefirmojen markkinoille puskemia lääkkeitä, joita sitten päätyy myös katukauppaan. Toki tyystin (nykyisin) laittomiakin oppareita, kuten heroiini(Kai tuo aine nyt sulle edes jotakin sanoo?) käytetään jonkin verran.

Mulla monien lääkkeiden sivu- ja vieroitusoineina tulee sekä palelua että liikahikoilua, eli voipi varmaan liittyä kemiallisiin epätasapainotiloihin kehossa.

Joo aivan, luin mm stilnoctista että “liikaa” voi aiheuttaa yöhikoilua ja osin voi sitten tulla kylmäkin jos ei huomaa olevansa/nukkumassa märissä/kosteissa alusvaatteissa tms?

Kylmää! Äkkiä pois.

Eivaa, joskus käy niin, että tulee riippuvaiseksi lämmöntunteesta. Tuntuuko kylmä iholla vai koko kehossa? Ota viileä iholla vastaan. Pysy kehossa siellä, missä on lämmin. Eihän pieni kylmyys, kuin karaise. Mikä voisi olla suomalaiselle järkevämpää tekemistä, kuin oppia sietämään kylmää.

Terve Pasuuna!

Kylmä tuntuu koko kehossa.

Joku vuotta sitten vielä talvellakin hangessa, jopa avannossakin :slight_smile: Ja olen ulkoilma ihmisiä, siksi erityisesti tuntuu käsittämättömältä tää muutos…

Osasyy varmaan poski yms onteloissa jotain ongelmia ja jos siellä tulehdusta niin osin vois selittää heikon kylmän siedon, eritoten vetoherkkyyden ikäänkuin ois flunssassa tms?

Tosiaan jos tunnet kylmää, on sille oltava myös vertailukohta. Säteile vähemmän ulospäin. Etsi itsesi kehosi sisältä. Et ehkä tarvitse koko kehoa toimintalämpöisenä koko aikaa.

Kiitos taas kommentistasi, mutta en ihan kaikkea ymmärrä mitä tarkoitat?

Mitä nyt vielä lisäisin. Jos kärsii kylmää, on se sen laatuinen ongelma, ettei monikaan asia mene sen edelle. Sosiaalisessa kanssakäymisessä, keskity itseesi niin kauan, kun tuo ongelma on etusijalla. Tietoisuus lämmittää ja ulkoinen on heijastusta sisäisestä, fyysinen henkisestä.

Ok kiitos, jotain henkistä “sukkestopediaa” , meditointia tms täytyy pitää mielessä :slight_smile:

Siis perussyy ainakin pääosin edelleen hukassa, voi olla vaikka burnouttia, tulehdusta, piilevää sairautta jne
mutta viluisuus sitten vois myös olla seuraamus jos hikoilee lian herkästi ja
tähän on nyt kaksi vaihtoehtoa:

-liikaa viinaa?

-liikaa bentsoja?

Jotenkin alan kallistuun tolle liialle bentsolle jonka sivu- tai jälkivaikutus voisi toi hikoilu olla ja
kun ihon pinta kastuu, haihtuu lämpöä ja tulee vilua?

Tää on tätä kokonaisvaltaisen ratkaisun pyöritystä, etsimistä vaan :slight_smile:
mutta tää prosessi on “selvää” eli
liikaa viinaa, krapulaa, väsyä, bentsoja, hikoilua/kylmää, huonoa unta, huonoa shittioloa
ja taas alkoa, krapulaa jne jne oravanpyörää :frowning:

^ Tuskinpa liiat benzot hikoilua aiheuttavat, ellet ole tyyliin allerginen niille. Ne yleensä päinvastoin vähentävät tuollaista oireilua. Benzojen vieroitusoireet kyllä pistävät hikoilemaan. Itse veikkaan, että kyseessä on ennemmin liikaa alkoa ja liian vähän benzoja, jotta saisit viimeksimainituilla kunnolla kitkettyä alkoholista johtuvat ikävät oireet. Tämä ei todellakaan ollut mikään suositus/kehoitus alkaa vetää enemmän benzoja, koska siinä vasta menetkin ojasta allikkoon, vaikka krapulasta tulisikin entistä helpompi kestää :wink: . Alkoholin vähennys, tai mieluiten kokonaan poisjättäminen lienisi se ratkaisu. Toki sulla ihan muistakin syistä saattaa tuota hikoilua esiintyä, mutta edelleenkään alkoholi tuskin parantaa asiaa. Paleluun benzot nyt eivät auta mitään, ellei palelu sitten johdu suoraan benzojen tahi alkoholin vieroitusoireista.

Joo kiitos, kyllä pitkin viikkoa on tullut ne muutamat liikaa alkoa juotua, eli pitäs nyt rutistaa muutama päivän ilman
ja tähän asti vain 2 vrk joten kokeilen tuplausta eli 4 vrk ilman alkoa?

Tähän nyt päivitystä, uusia ajatuksia huomioita mitä olen täältäkin saanut kiitos vaan!

  • Olen yliväsy se on jotenkin selvä syy, en osaa vaan selittää, mm 2 v ontelotulehduksia, leikkauksia jne

  • Kortisolit korkealla eli stressiä, tulehdusta tai em yliväsy, tai jopa krapulaa?

  • Mulla siis tulehdusta suolistossa (ibs) sekä pään onteloissa, kipujakin

  • Voi olla että aika ajoin pientä lämpöäkin em syistä?

  • Energian puutetta ja siihen kait voi ajatella liittyvän palelua myös kun ei jaksa em yliväsy , kivut

  • Vedon (kylmän ilman) herkkä tuntuu heti nenässä pääkipuina

  • Sinänsä voin olla kylmässä (kun ei vetoisaa, puhallusta) kun kunnon vaatteet esim äsken ja eilen -15 ja viima ja ulkona käveleen

  • Mutta tää hikoilun rooli suhteessa paleluun on alkanut selviään eli kostea iho haihduttaa lämpöä ja tulee kylmä kun
    em syistä keho ei jaksa tuoda korvaavaa lämpöä?

  • En hikoile virtanaan vaan ikäänkuin kehokäy kuumana ja kostuttaa alusvaatteet ja pienikin kosteus siis alkaa kylmään em. “heikoista” syistä

  • Bentsot rauhoittaa hillitsee “kostumista” kunhan vain otan riittävän ison annoksen

  • Tästä tueekin aasinsilta alkoholiin jota viim vuoden aikan juonut ihan sikana (paras syksyllä 10 kossupulloa/kk) oman mittarini mukaan ja miten se on onnistunut mun heikolla viinapäällä, no bentsoilla tietenkin ja kun tätä jatkunut isoissa määrin pitkään on em syiden lisäksi alkoholi rasittanut ja/tai alkoholin avulla (alkoholi on energiaa) olen ylikuormittanut itseäni lisää ja liikaa esim koti/metsähommissa jne suorastaan tympeätkin hommat sujuneet tosta vaan kun pari kalaa litkinyt

Niin, alkoholi lisää hikoilua jälkikäteen ja eritoten öisin, mutta vielä nytkin päivittäin kuivaa paitaa pitää
vaihtaa kun alkaa tulla kylmä, kun keho ei kestä lämmön haihtumista juurikaan

Tää alkoholin rooli valkeni ihan tässä viimeaikoina ja pyristelin sitä vastaan kun muut ei juurikaan tällaista ole
kokeneet mutta pitääkin olla yliväsy ja todella paljon käyttää alkoa ja niin kuin olen tehnytkin

Toki bentsojen liikakäyttä huolestuttaa ja kun luin että Stilnoctinkin isot annokset saatta hikoiluttaa niin tein
johtopäätöksiä että alkoa voi jatkaa mutta varottava bentsoja ja tässä sitä ollaan eli kumpaakin liikaa
siis mun pää/kropalleni… :frowning:

Joku täällä kirjoitti että puolen vuoden raittiuden jälkeen että hikoilut loppuivat eli olkoon merkki siitä kuinka syvällä olen alkoon suhteessa mitä pääni/kroppani/hermostoni kestää

Siis jatkan bentsojen käyttöä isoilla määrin että saan nukuttua, voimia kasaan ja ettei yöhikoilu häiritsisi lepoa
mutta päivällä sittenkin ilman bentsoja vain kipulääkkeilä ja pitänee tarkastella/tiukentaa ruokavaliota IBSn suhteen joka on saattanut ärtyä liiasta alkoholistakin?

Nyt siis tavoite 4 vrk ( :sunglasses: ) ilman alkoa ja sitten on bileet mutta sen jälkeen alkottomuus jatkuu taas tavoitteena löytää selvä todiste että hikoilu ja siten palelu (hikikylmyys) vähenisi. Pään onteloiden vedon herkkyyteen en voi vaikuttaa jos ei sitten onteloiden limakalvoilla ja nenän/pään limakalvoilla ole jotain yhteyttä? Myös olen olemassa eräs refluksi II muoto joka nousisi nenäänkin asti limakalvoille, esim hiilihappo ja yleensä hapokkaat aineet?

Kiitoksia kaikille avustanne, luulen että näin mun on se oikea alkutaival tehtävä päihdeongelmieni helpottamiseksi ja hallitsemiseksi.

Päivitystä tähänkin… siis kylmä hiki tai hiki kylmä -hulluuteen joka on siis jokapäiväistä ja joskus tai usein öisinkin

Winston-84 -kirjoitti
" Benzojen vieroitusoireet kyllä pistävät hikoilemaan. Itse veikkaan, että kyseessä on ennemmin liikaa alkoa ja liian vähän benzoja"

Nyt kaiketi en yön aikana pahemmin hikoillut saatikka palellut vaikka oli surkea pätkäuni-yö ja siinä ehkä
syy miksi en yöllä tai heti aamusta palellut/hikoillut tms kun söin bentsoja niin paljon?

No joka tapauksessa kun nousin ylös sängystä niin tuttu kuvio viluisuus alkoi ja eräs kuvittelemani syy tähän olisi
että ahaa olen yöllä hikoillut ja sitten kun nousen peiton alta/suojasta pois niin kosteat yövaatteet alkaa kylmään?

Söin aamupuuroa kahvia em palelu/hiki hiki/palelu -hulluus tilassa ja päätin lähteä lenkille
ja tein tunnin rasittavan sauvakävelylenkin ja toki hikimärkänä mutta hyvillä mielin eli jaksoin jne

Takaisin tupaan lämpimään ja kuivat vaatteet yms.

Mukavaa “normi” oloa kesti vain noin 3o min niin taas alkoi viluisuus ja hikisyys kumminpäin vain
ja kiroilin ettei tähän mikään auta kaiketi…

No menin takaisin sängyyn peiton alle ja saatoin jopa torkahtaa toviksi mutta siellä peiton alla hiki/hylmyys -hulluus RAUHOITTUI eli tuli jotenkin seesteinen olo kaiketi niinkuin normi ihmisellä ei hiki eikä kylmä kun sisällä reilut +21 asteisessa. Siis levossa peiton alla???!

No mitä tästä vois päätellä?

Olenko holisti ja/tai bentsoriipuvainen ja siksi kroppa ei kestä mitään rasitusta
vaan ainut hyvä olla on sängyssä peiton alla (jos ei ole ibs-kipujakaan) jossa keho ei joudu “ylikierroksille” tuottaan lämpöä ja josta taas seurasi palelua kun hiki haihduttaa lämpöä tai toisinpäin?

Vai olenko niin YLIVäsy (burnout, autonominen hermosto, sympaattinen hermosto, hypotelamus termostaatti sekoa) että tyhjäkäynnillä kroppa sekoaa hikoilee tai palelee ilman syytä? Kun siis lenkillä 1 h olo oli mitä mainioin rento ja tietenkin olin hiki märkä mutta tuulipuku esti kylmän ja ennenkaikkea jaksoin liikkua, tuottaa energiaa hikoilun tilalle.

Onko kellään kokemusta “tyhjäkäynti” hikoilusta tai palelusta tai sitten toisinpäin?

Siis sIlloin kun on tää tyhjäkäynti tms heikko-olo eli oisko yhteyttä siihen että ryyppään liikaa tai että käytän bentsoja liikaa?

Kiitoksia jo etukäteen mahdollisista ideoistanne! :slight_smile:

ps endojen mielestä kaikki ok eli “iikuntaa vaan ja ei saa masentua”?!
Ja psykan mukaann en ole niin masentunut ja masennukseen ei kuulu hiki/kylmä-hulluus…? :slight_smile:

HULLUA?!! :laughing:

EDIT: -lisäys että kun heikko viluinen olo niin pikkasenkaan kun joku kosteaa niin tuntuu kalsean kylmältä
tai ovi auki että vähänkin vetoa niin kylmää jne
- alkomahoolia ottaessa tarkenee ei niin viluinen esim vaikka avokäsin kylmässä pitää kylmää rautakankea
kädessä, ts olo kuten normaalia kylmän tuntua, ei super eikä kalseen kylmää