Tervehdys kaikille vilpolalaisille!
On tullut aika koota palautetta Vilpolasta. Ruusut ja risut, plussat ja miinukset, mikä toimii ja mikä ei, onko tämä pelkkää hyssyttelyä vai löytyykö hommasta riittävästi särmää, miten ohjaajat osaavat hommansa, entä vertaistuki vilpolalaisten välillä jne jne? Mikä mättää? Mikä ansaitsee kiitosta? Vapaamuotoiset kommenttinne ovat tervetulleita. Olkaa kriittisiä ja rehellisiä. Palautteen perusteella yritämme kehittyä.
Eritoten meitä kaikkia Irti Huumeista ry:n ohjaajia ja myös Päihdelinkin henkilökuntaa kiinnostaa:
Onko Vilpolasta ollut apua hankalassa läheistilanteessa? Jos on, niin minkälaista? Toivomme konkreettisia ja mahdollisimman yksityiskohtaisia esimerkkejä avusta.
Oletko saanut kannustusta, innostusta, uusia ajatuksia, uusia toimintamalleja? Anna esimerkkejä, miten uudet toimintatavat ovat auttaneet sinua selviytymään ja jatkamaan eteenpäin?
Onko Vilpola antanut toivoa ja uskoa siihen että asiat ja toimintatavat voivat muuttua sekä käyttäjällä että läheisillä, kun toimeen tartutaan? Miten tämä toivo ja usko on näkynyt jokapäiväisessä elämässä?
Mitä muuta haluat erityisesti painottaa Vilpolan toiminnassa?
Jos haluat, voit antaa arvosanan Vilpolalle asteikolla 4-10.
Sitten eikun näppis laulamaan ja palautetta antamaan!
Ensinäkin mukavaa, että olet taas täällä Ohjaaja Lauri! Olisit toki voinut ilmoittaa, että pidät taukoa, mutta eipä tuossa mitään.
Itse olen jo pitkällä toipumisen tiellä ja pahimmista ajoista on ehtinyt vierähtää aikaa useita vuosia, mutta silti tästä paikasta on ollut todella paljon hyötyä. Kun aloitin kirjoittamisen tuolla kotikanavan puolella, en tiennyt enää mikä, on totta, mikä kuviteltua ja mikä valetta. Niin solmussa olin. Vuosien aikana rakennettu valheiden verkko oli tehnyt tehtävänsä. Kirjoittaessa solmut kuitenkin alkoivat pikku hiljaa aukeamaan. Silti, kun tämä Vilpola perustettiin, en rohjennut tulla tänne edes lukemaan. Ajatus tuntui vastemieliseltä. Ajattelin, että en kestä lukea muiden huolia, koska ne koskettavat liikaa.
No päätin kuitenkin aloittaa yhden ketjun ja olen siitä todella iloinen. Olen tämän viimeisen puolen vuoden aikana kehittynyt Vilpolan ansiosta pika vauhtia. Toisten huolet eivät enää tunnu toivottomilta, vaan näen mahdollisuuksia ja valoa kaikkíen tilanteissa. Myöskin se on ollut ihana huomata, että vastaileminen ei vie voimia, vaan tuo sitä. Ehkä joskus voisin lähteä itsekin tukitoimintaan mukaan.
Vilpolassa parasta on ollut se, että saa jonkinlaisen peilin eteensä. Sen peilin avulla saa itsensä taas takaisin kartalle. Pystyy selvittämään, mikä on oikeasti totta ja mikä valetta. Ja miten hyvä tai paha tilanne on omalla kohdalla. Minulle on ollut myös tärkeää jakaa asiani teidän kanssanne. Olen saanut siitä voimaa vaikeiden päätöksien tekoon. On ollut myös tärkeää, että edes joku tietää, miten asiat OIKEASTI ovat, koska omassa elämässäni en ihan joka yksityiskohtaa ystäville kerro.
Sitten muutama risu vielä. Ohjaajat voisivat vielä vähän rohkeammin kyseenalaistaa meidän aatoksiamme ja toimiamme(Ohjaaja Lauri nyt onkin siinä jo aika hyvä ) ja muut Vilpolalaiset myös. Itse olen ainakin täällä sillä mielellä, että haluan kehittää itseäni paremmaksi, joten kritiikki ja muu on ihan tervetullutta. Itse kun usein on sokea omille virheilleen.
Kiitokset vielä kaikille, jotka olette jaksaneet lukea ja vastaillakin! Teistä on ollut iso apu.
Terve Dahlia,
kiitos vastauksistasi. On iloista ja kannustavaa kuulla, että olet kokenut tärkeäksi saada jakaa tilannettasi muiden kanssa ja samalla saanut apua jaksamiseesi ja konkreettisia ehdotuksiakin oman itsesi muuttamiseksi.
Olemme ohjaajien kanssa jonkinverran keskustelleet, ja jatkossa keskustelemme useammin aiheesta joka voi olla melkoisen arka ja todella vaikea läheisille. Se aihe on kuten kirjoitat: “Ohjaajat voisivat vielä vähän rohkeammin kyseenalaistaa meidän aatoksiamme ja toimiamme”. Kyseenalaistaminen kun usein koetaan syyllistämiseksi läheisten taholta, ja sitä koetamme välttää kaikin keinoin. Mutta erittäin hyvä, että otit sen esille. Kyseenalaistamista me ohjaajat yritämme tehdä monilla tavoin, aika usein epäsuorasti. Totta on, että välillä suora “kurinpalautus” toimii parhaiten.
Mielenkiinnolla odotamme muiden ajatuksia aiheesta.
Olen ollut Vilpolassa mukana kohta vuoden. Tällainen nettikeskustelu on siinä mielessä hyvä, että täällä voi rauhassa ja avoimesti ilmaista omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan pelkäämättä esim. sitä, jaksaako toinen kuunnella. Ystävän kanssa jutteleminen on toki tärkeää, mutta aina ei viitsi rasittaa läheistä ihmistä omilla huolilla. Täällä voi olla anonymiteettinsä vuoksi myös rohkeampi kuin ryhmässä, ei tarvitse välittää mitä muut (edes ohjaaja) ajattelevat.
Lauri, sulla on teistä vertaisohjaajista ammattimaisin ote: koulutus ja pitkä kokemus työstä näkyvät. Paneudut tarkkaan meidän viesteihin ja melkein pakotat meidät miettimään, miten voisimme toimia paremmin. Ilmaisusi on erittäin selkeää, käytät paljon esimerkkejä ja vertauksia. Olen saanut ohjeistasi ja neuvoistasi paljon apua, vaikka en ihan heti ja ihan kaikkea aina hyväksykään. Olen muutaman kerran kuitenkin tehnyt ohjeittesi mukaan (vastoin aikaisempaa toimintatapaani) ja huomannut, että olit oikeassa. Oma syyllisyydentuntoni on lieventynyt. Pystyn nauttimaan paremmin elämästäni edes silloin, kun poika ei ole maisemissa. Uskallan myös nykyään puhua suoremmin ja rehellisemmin pojalleni. Kiitos.
Välillä minusta tuntuu, että ajattelutapasi on kuitenkin hiukan jäykkä ja kaavamainen. Toistat samoja ohjeita kaikille, et ehkä ota huomioon sitä, että myös huumeriippuvaiset ihmiset ovat yksilöitä. Vaikka päihdeongelmassa ja suhteessa läheisiin on aina tietyt samat mekanismit, varsinaiset psyykkiset taustatekijät kunkin käyttäjän kohdalla ovat erilaisia. Kaikki huumeriippuvaiset eivät reagoi edes samalla tavalla läheisen muuttuneeseen toimintaan. Kaikki eivät ole myöskään riippuvuuden samassa vaiheessa, osa on jo siinä vaiheessa, että haluaa irti epätoivoisesta aineittein käytöstä, mutta ei siihen vain pysty. Tapasi antaa neuvoja ei ole kuitenkaan millään tavoin loukkaava. Odotan aina mielenkiinnolla pitkiä vastauksiasi!
Jekaterina, Kerttu (poistunut kuvioista?) ja muut ohjaajat ovat tukeneet lähinnä sellaisia, jotka elävät huumeriippuvaisen kanssa parisuhteessa. Uskoisin, että myös heidän mukana olostaan on ollut apua monille. En tiedä, saatteko te IH-ohjaajat tästä vastaamisesta palkkaa vai teettekö te tätä pelkästään vapaaehtoistyönä. Toivoisin, että saisitte korvauksen, käytättehän tähän paljon aikaa ja energiaanne. Vastaamisen kokeminen työnä voi voi auttaa myös suhtautumaan meidän kirjoituksiin ammattimaisemmin, niin ettei esim. loukkaannu meidän toisinaan jyrkistäkin kannanotoistamme.
Muilta vilpolalaisilta eli vertaisilta olen saanut myös paljon, kuten olen aikaisemminkin korostanut. Olette tulleet minulle tutuiksi ja läheisiksi, vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan. Toivon, että olen joskus pystynyt myös itse tukemaan teitä, edes hiukan. Erikseen täytyy vielä mainita ne, joilla on takanaan omakohtaista kokemusta huumeiden käytöstä ja siitä eroon pääsemisestä. Se on todella arvokasta tietoa, sellaista ei kukaan sivusta seurannut pysty antamaan. Ja se antaa myös toivoa.
Toivon, että Vilpolan toiminta jatkuu ja myös että te ohjaajat jatkatte kanssamme.
Niin joskus suora palaute voi tuntua hyökkäykseltä ja siitä seuraa kielto. Kädet pystyssä torjutaan uudenlaiset ajatukset ja omien toimintamallien kyseenalaistaminen koetaan tosiaan syyllistämisenä. Itsekin olen aikoinaan torjunut kaikki ajatukset siitä, että minun olisi parasta lähteä huumeriippuvaisen luota ja hänen pitäisi hakeutua hoitoon. Se tuntui silloin liian vaikealta. En ollut vielä “oikeassa” vaiheessa itseni kanssa.
Luulen, että asia on samoin myös huumeriippuvaisten kohdalla. Jos heille esitetään liian suoraan, miten heidän tulisi toimia parantuakseen tai “väärässä” vaiheessa, kokevat he sen hyökkäyksenä ja nostavat kädet pystyyn. Muutokset tapahtuvat aina hitaasti. Kuitenkin suorasta palautteesta voi jäädä jotain korvien väliin muhimaan. Itselleni on jääneet ainakin seuraavat ystävien kommentit ja muut:
-Eräs kertoi, kuinka hänen ystävänsä elämä oli muuttunut niin paljon paremmaksi eron jälkeen. Hän oli saanut lastensa kanssa hienon asunnon ja raha-asiatkin olivat mallillaan. Hän ehdotti, että minunkin kannattasi erota. (Tosiaan. Yksinhuoltaja saa erityisen hyviä etuja niin asunnon hankinnassa kuin muutenkin)
-Ystävä on ihmettelyt sitä, että miten minä jaksan. (Aluksi ärsyttävää, mutta totta. Ei tällaistä kukaan jaksa, eikä tarvitsekaan)
-Suorat kommentit lasten edusta. (Aluksi saa sapen kiehumaan. “Eihän tuo tiedä, miten hyvä isä mies on” sitä ajattelee. Kuitenkin hyvä isä ei ole sellainen, joka on välillä epäluotettava ja oikukas)
-Lukemani artikkeli, jossa nuori pari oli menestynyt elämässään siitä huolimatta, että olivat keskeyttäneet opintonsa, eivätkä hakeutuneet enää muuhun koulutukseen. (Tämä antoi toivoa silloin, kun olin itse keskeyttänyt lukion)
Sitten kommentti, jolla oli todella vaikutusta:
Olin kummityttöni syntymäpäivillä. Siellä oli eräs autistinen tyttö vieraana. Olin tuolloin itse aika huonossa kunnossa. Käytin huumeita satunnaisesti ja lääkkeitä päivittäin. En juurikaan enää pitänyt itsestäni. Tuo autistinen tyttö tuli ja otti minua kädestä. Tytön äiti oli todella hämmästynyt. “Ei hän yleensä anna kenenkään koskea itseesä” äiti sanoi. Siihen tytön isä totesi, että tyttö näkee, että minulla on hyvä sydän. Hyvä sydän. Se pysäytti. Niin oikeasti olen hyvä ja minulla on hyvä sydän! No muutoksiin tarvitaan aina monta tekijää, mutta tässä oli nyt muutama.
Minä olen kyllä ehdottomasti sen kannalla, että kissa nostettaisiin pöydälle! Rohkeampaa kommentointia kehiin! Ja älkää miettikö liikaa sitä, loukkaantuuko joku nyt liian suorista sanoista. Itse olen ainakin kokenut, että ei se haittaa. Sitä voi pahoittaa hetkeksi mielensä, mutta se pistää kuitenkin ajattelemaan.
Tervehdys NM ja kiitokset vastauksistasi.
On tärkeää sinun ja muiden läheisten voimaantumisen kannalta, että voitte vapaasti kirjoittaa tuntojanne lainkaan ajattelematta sitä, mitä muut kirjoituksistanne ajattelevat, varsinkaan me ohjaajat. Olemme tottuneet kaikenlaisiin tapahtumiin ja koukeroihin, antaa tulla mitä vaan. Meillä on sitten omat tapamme purkaa itsemme, kun siihen tarvetta tunnemme.
Hienoa, että olet kyennyt kokeilemaan uutta toimintatapaa, ja saanut sitä kautta vahvistusta ja lisää itsetuntoa itsellesi, ja myös helpotusta oloosi. Suoruus ja asioiden esille ottaminen huumeriippuvaisen kanssa on erityisen tärkeää. Pois siis salailu, kiertely ja pelaaminen. Kissa pöydälle ja härkää sarvista.
Olen tyytyväinen, että otat esille tuon kaavamaisuuden kommenteissa ja jopa ohjeissa. Se on asia, josta ainakin ohjauksen alkuvaiheessa on ohjaajana hankalaa päästä eroon. Riippuvaisen toiminta ja vastaavasti läheisen toiminta kun on kokeilun ja käyttövaiheen alussa laitettavissa tiettyyn muottiin ja toimintamalliin liki sataprosenttisesti. Kaikki vedätykset, touhuilut, valehtelut ja syyllistämiset ovat kaikilla käyttäjillä hyvin samankaltaisia. Samoin vanhempien keinot ja konstit auttaa lastaan, yleensä ilman tuloksia. Siitä varmaankin lähtee tuo kaavamaisuus, tyyliin että ensin pitää oppia konttaamaan jotta oppisi kävelemään jotta oppisi juoksemaan jotta oppisi hyppäämään jne jne. Toisinsanoen, ajatukset ja toiminta eivät ole tiiliskiviä, jotka siirtyvät ohjaajan päästä läheisen päähän ja muuntuvat samantien toiminnaksi, joka on erilaista kuin se aiempi josta ei ole ollut juuri mitään hyötyä. Sitten, kun ohjaus on ollut pitempiaikaista ja oppii tuntemaan kutakin henkilöä ja heidän käyttäytymistään paremmin, voi siirtyä yksilöllisempään ja personoidumpaan ohjaustapaan. Pääajatus on, että ei kannata kokeilla jatkuvasti sellaista, mikä ei ole aiemminkaan toiminut. Pitää muuttaa toimintaa, tehdä jotain eri tavalla.
Irti Huumeista on vapaaehtoisjärjestö, ja vertaisryhmän ohjaajat ovat pääosin vapaaehtoisia. Palkkamme on kiitos, pieni hymy surun keskellä, muuttunut toiminta, voimaantuminen, kaikki mikä läheisistä menee parempaan suuntaan. Oli se sitten konkreettista tai vain tunne paremmasta. Kun tarvitsemme ammattilaisten tukea ja apua, meillä vapaaehtoisilla on heitä runsaasti käytössämme niin IH:n omassa organisaatiossa kuin sen ulkopuolellakin. Vapaaehtoiset edustavat käytännön tieto-taitoa ja osaamista, kokemusperäistä asiantuntemusta. Lisäksi he ovat läpikäyneet laajan ja perusteellisen koulutusputken, jota täydennetään jatkokoulutuksella, työnohjauksella ja keskinäisellä yhteydenpidolla. Jos teistä vilpolalaisista tuntuu siltä että joku meistä niinsanotusti vetää ”herneet nenään” teidän kirjoituksistanne, niin nostakaa kissa pöydälle ja kysykää, kävikö niin. Näin se homma toimii.
Tässä ohjaajana toimimisessa on tärkeää olla itse sinut oman läheistaustansa kanssa, oli sitten oma tilanne mikä tahansa. Itse pidän suorasta ja kriittisestä palautteesta, ja niin moni muukin meistä ohjaajista. Sen avulla pystymme kehittymään ja tukemaan sekä auttamaan muita entistä paremmin.
No, tulipa pitkä vastaus - jälleen. Koettakaa kestää.
Dahlia,
hyvät kommentit, taas kerran. Esimerkit omaan itseen vaikuttaneista tilanteista ovat arvokkaita, niissä on sitä jotakin.
Minua harmittaa, kun liian usein todetaan että huumeriippuvuuteen sairastuneelle ei voi “tehdä” mitään, hän lopettaa kaman käytön sitten kun itse haluaa ja niin päättää. Jos haluaa ja jos päättää. Tämä usein tulkitaan siten, että oma ja läheisten yrittäminen ja tekeminen on turhaa. Eihän se ole, se tulee vain tehdä oikealla tavalla.
Kun ei koskaan tiedä, onko tämä juuri se kerta jolloin saavutetaan pieni muutos parempaan.
Olisit toki voinut ilmoittaa, että pidät taukoa, mutta eipä tuossa mitään.