Viisi vuotta sitten..

Me Lopettajat
1

…join viimeisimmän humalani. Sen jälkeen ei ole tarvinnut pulloa aukaista, onneksi. Melkoisella varmuudella se tietäisi samaa, kuin varaisi itselleen hautapaikan ja järjestelisi omat hautajaisensa, sen verran hurjaa vauhtia päihteiden käyttöni paheni, ennen raitistumistani.

Luojalle kiitos, ettei enää ole tarvinnut kaivata humalaa. Ei vain ole tehnyt mieli, vaan elämä on tuonut eteen erilaisia polkuja, joita kulkien, elämä on alkanut kantaa. Silloin ei päihteiden tuomaa pakotietä enää tarvitse.

Tietysti nyt mietittynä voin rehellisesti myöntää sen, että melkoisen määrän työtä on itsensä kanssa saanut tehdä, että tähän hetkeen ja näin taasapainoiseen elämään on tullut. Onneksi tuota työtä ja taivalta ei ole tarvinnut tehdä yksin. Yksin en olisi kertakaikkiaan jaksanut. Kuten varmasti jokainen tietää, kovin moni päihdeongelmainen ei orjuuttavasta riippuvuudesta yksin eroon selviä. Oma voimattomuutensa tulee kohdata yksin ja sen jälkeen antautua autettavaksi, tekemään omaa osuuttaan asioissa ja loppu hoituu kyllä.

Ihmeellisen kirkkaasti kuitenkin mielessäni on tuo viimeinen nousuhumala. Päivälleen viisi vuotta sitten, tiesin kahden päivän päästä joutuvani lähtemään pakon edessä päihdekuntoutukseen, muuten lapset olisi otettu huostaan. Kuten jo monesti olen kirjoituksissani todennut, onneksi tuo pakote oli, muuten tuskin olisin enää hengissä. Muistan selvästi sen, kuinka rakkaan vaimoni kanssa sovittiin, että voin juoda ns. jäähyväis six-packin olutta, samalla Suomi-USA olympiajääkiekkoa seuraten. Tavoistani poiketen, tuona iltana join hillityn sievästi, vaikka silti tuon illan hintana oli anopin uuden karhea matka-tv, joka siinä leijona huumassa onnistui jostain kumman syystä horjahtamaan lattialle tuohoisin seurauksin, no tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu :slight_smile:

Tänään on muutoinkin muistoja nostattanut päivä. Isäni olisi tänään täyttänyt 60 vuotta, siis jos viina ei olisi häntä vienyt vajaa viisi vuotta sitten vienyt. Rauha hänen sielulleen. Surullista hänen kohtalossaan on se, että vasta hänen kohtalonsa jälkeen allekirjoittanut heräsi todellisuuteen siitä, kuinka itsellenikin voisi käydä, jos en alkaisi jotakin tehdä toisin.

Kuten todettua, pitkä matka on tuosta päivästä tullut tehdyksi, mutta tänään tuo matka jatkuu edelleen päivän kerrallaan, onneksi jo hieman kevyimmin askelin. Kaikki on omalla kohdallani kiinni siitä, että olen valmis joka päivä luovuttamaan omavoimaisen taisteluni ja jatkamaan hyväksi havaittujen työkalujen käyttöä, aina tarpeen vaatiessa toisiin ihmisiin turvautuen. Tällä tavoin jatkaessani, tiedän jo ettei minun voi käydä kuin hyvin. Kiitokset yhteisestä matkasta kanssamatkustajat. Jatketaan taivallusta…

2

Hienoa ! Ihmeiden aika ei ole ohi.

Olen lukenut kirjoituksiasi ja löytänyt niistä itseäni hyvin paljon.

Omakohtaisen voimattomuuden myöntäminen muuttuu lopulta lujaksi kalliopohjaksi, jolle uusi ja mielekäs elämä voi rakentua.

3

On mieltälämmittävää lukea näitä onnistumisia. Oikein lämpöiset onnittelut sinulle täältä pakkasen keskeltä!

4

Alleviivaisin, että omakohtainen voimattomuuden myöntäminen vain alkoholinkäytön suhteen :smiley: Muilla elämän osa-alueilla voi ja pitääkin olla vahva. Mielestäni se on juuri se raittiuden pointti, joka erottaa viinan kanssa taistelevan ja viinasta luopuneen. Viinan kanssa taisteleva on ajautunut luuseriksi kaikilla elämän osa-alueilla paitsi ehkä alkoholinkäytössä, jossa hän on mestaritasoa. Viinasta luopunut puolestaan alkaa pärjäämään kaikilla muilla elämän osa-alueilla, paitsi alkoholinkäytössä, jota hän ei ole hallinnut, eikä tule hallitsemaan.

5

Aivan noin minunkin mielestäni. Näin olen kokenut. Paljon olen tavannut myös heitä, jotka sanovat; “olen voimaton alkoholiin ja elämään nähden.” Se on surullista kuultavaa ja osoittaa mielestäni sen, että henkilö ei todellisuudessa ole balanssissa, sujut menneisyytensä kanssa, eikä kykene katsomaan tulevaisuutta ilman pelkoa. Pelkoa joutumasta juomaan. Pelko pitää yllä sairautta tai kuvitelmaa ikuisesta sairastamisesta.
Niin ei tarvitse olla jos on oivaltanut, että riippuvuus loppuu kun ei ota viinaa. Viinaa ei tarvitse ottaa, eikä pelätä joutuvansa ottamaan kun mielen terveys on saavutettu.
Eihän mieleltään terve tarvitse, eikä ota viinaa selvään päähän kun tietää sen johtavan katastrofiin. Tämä voi tuntua viisastelulta, mutta ei se mitään. Niin se tuntui minustakin, kunnes oivalsin, mitä tarkoittaa mielenterveyden palautuminen todellisuudessa, eikä pelkästään puheen tasolla.

Täysi tunnustus kaaleppiselle pitkään jatkuneesta erosta alkoholiin. Perässä tullaan jo aika pian… :smiley:

6

Se on jännä huomata, kuinka eri tavalla ihmiset kukin omalla kohdallaan tämän asian oivaltaen sisäistää. Omalla kohdallani kokemus on hieman erilainen, enkä usko että se tekee näistä meidän kokemuksistamme mistään sen enempää oikeita tahi vääriä, oli kokemus sitten kullakin mikä tahansa. Omalla kohdallani olen voimaton, niin alkoholiin kuin elämäänkin nähden, yksin, tänään. Eikä tämä ainakaan omalla kohdallani tarkoita sen kummempaa, kuin luopumista turhasta yksinäisestä, uuvuttavasta taistelusta elämää ja sen tapahtumia kohtaan. Olen totaalisen voimaton siihen nähden, mitä elämä tuo tullessaan. Voin vaikuttaa asioihin, oman pienen osuuteni tehden, rehellisesti, itseäni ja omia vaikuttimiani tarkkaillen. Se jos tänään pyrin tekemään valintoja siltä rehelliseltä pohjalta, työkaluilla, joita olen saanut viime ajat opetella käyttämään, tiedän ettei minun voi käydä kuin hyvin. Eikä minun tarvitse enää pelätä tai taistella, mitään eikä ketään vastaan, ei edes alkoholia. Siis jälleen oma kokemukseni. Se jos joku kokee asian toisin, ei siis tarkoita sitä, että sen vähemmin hän, kuin minä, olisimme jotenkin toisiamme kohtaa enemmän tai vähemmän toista raittiita. Elää ja antaa toisten elää. Se on minun teesini tänään. Aurinkoista päivää kaikille. Voikaa hyvin.

7

No periaatteessa jokainen meistä on voimaton elämän yllätyksellisyyden edessä. Sekin on ikävä tosiasia, että vaikka ihminen toimisi kuinka esimerkillisesti ja hyvin, hänen voi käydä myös huonosti. Tosiaankin aika mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavalla ihmiset voivat suhtautua asioihin :smiley: Elämä vie miten vie, sitähän se elämä on kaikilla. Juopoilla, entisillä juopoilla ja taviksilla. Jos en kokisi olevani voimakas tietyillä elämän osa-alueilla, pelkään, että elämäni olisi vain päivästä toiseen selivitymistä, ei täyspainoista elämää. Siinä asenteessa näen pelottavan paljon samankaltaisuutta juovan ihmisen uhrimentaliteetin kanssa. Se mentaliteetti pitää ihmisen kiinni alkoholin suomassa, lohtua antavassa koukussa.

8

Niin, kuten ennenkin olen kirjoittanut, meillä saattaa olla taipumusta tietää, mikä on parasta jollekin toiselle.
Jokainen raitistunut on käynyt ihan itse läpi omanlaisensa prosessin. Tuo prosessi voi muistuttaa paljonkin jonkun toisen kokemaa, mutta on kuitenkin yksilöllinen kokemus.
Olisiko niin, että väärin raitistuneita ei ole muualla kuin korkeintaan yksilön omassa päässä? Malliin; tuo on väärin raitistunut, koska…
Ajattelutapa muistuttaa mielestäni uskonnollisten lahkojen tuomitsevaa suhtautumista. “Jos et usko kuten minä uskon ja kehoitan uskomaan, olet vääräuskoinen.” ( jos et koe raitistumista kuten minä, olet kuivajuoppo ja joudut juomaan)
Tai:“kokemus kertoo, että vain ryhmissä käymällä voi pysyä raittiina.” Muistuttaa toteamaa: “Lehdessä luki, että…”
Eiköhän lopulta ole yks hailee, kuinka toimii, kunhan pysyy juomattomana, olipa se jonkun toisen mielestä raittiutta tai ei? Joku tarvitsee tuekseen sosiaalista ryhmää, toinen on luonteeltaa eristäytyvämpi. Kolmas hakeutuu ns. tavallisten ihmisten seuraan ja joukkoon, mutta ei kuitenkaan juo viinaa, koska ei tunne siihen tarvetta tietäen ja tuntien itsensä. Kokien suhteen alkoholiin päättyneen selviytymiseen pohjakokemuksen kautta; juomisen lopettamiseen totaalisen lopullisesti.
Minä kävin pohjalla, nousin sieltä hoidon ja ryhmätuen avulla. Luin, kertasin ja taas luin ja kertasin ohjelman ehdotuksia ja…lopetin sairastamisen. Toinen menettelee toisin ja pysyy erossa alkoholista. Joku toinen kokeilee sitä ja tuota, mutta joutuu toistuvasti juomaan, koska ei oivalla sitä, mikä juuri hänen kannattaa omalla, yksilöllisellä tavallaan oivaltaa… :roll:

9

´

10

Itse taas alleviivaisin tuossa lauseessa sanan omakohtaisen eli Omakohtaisen voimattomuuden myöntäminen muuttuu lopulta lujaksi kalliopohjaksi, jolle uusi ja mielekäs elämä voi rakentua eli alkukielellä “Our admissions of personal powerlessnes finally turn out to be firm bedrock upon which happy and purposeful lives may be built”

Viinan kanssa luuseriksi ajautunut ei mielestäni ole alkoholinkäytössään ja varsinkaan siinä muuta kuin sairas, pakkomielteen riivaama ihminen jonka on juotava kun ei kykene olemaan raittiina. Hänellä on siis alkoholiongelma ja mikä pahinta hän on itse voimaton tuohon ongelmaansa nähden. Kun hänelle sitten palautuu terveys niin se on minun mielestäni lähinnä vain tuon pakkomielteen poistumista eli tulemista tervejärkiseksi alkoholin suhteen. Juovan alkoholistin suhde juomiseen on sama kuin syyntakeettomaksi todetun henkilön suhde rikokseensa. Emme tuomitse syyntakeetonta ihmistä koska hänellä ei ollut tahdonvapautta rikoksensa suhteen. Tuomion sijaan hän tarvitsee hoitoa. Samoin juovan alkoholistin tuomitseminen juomisen suhteen ei ole oikein. Hänen on juotava koska hänen alkoholinkäyttönsä on pakonomaista. Hän ei voi valita sillä eihän tapa muuten olisikaan pakonomainen tapa.

Terveys palautuu tai oikeammin voi palautua (eli ei se tule kuin manulle illallinen) vain jos suoritamme sarjan oikeita hoitotoimenpiteitä. Se ei tule pelkästään kuitenkaan omalla tahdolla vaikka toki sitäkin tarvitaan. Prosessi ei ole riippuvainen tahdostani. Aivan samoin kuin jos lyön kirveellä jalkaan niin saamani haava kyllä paranee ajan mittaan kunhan vain suhtaudun oikeilla hoitotoimenpiteillä eli annan mahdollisuuden haavalle parantua. Ensisijaisen ratkaisevaa ei ole oma tahtoni tuon haavan paranemisessa. Itseäni suuremmat luonnon omat prosessit tervehdyttävät ajan mittaan.

Oikeita hoitotoimenpiteitä voi suorittaa juomisen lopettamiseen usealla eri tavalla - ei ole yhtä oikeaa tietä. Kuitenkin jokaisen lopettajan - aidon lopettajan - on käytävä samantyyppinen keskustelu itsensä kanssa. On tehtävä välitilinpäätös elämässään. Kyettävä rikkomaan itsekeskeisyyden ja itsepetoksen luomia iluusioita ja tajuttava että suunta elämässä ja juomisessa ei muutu ilman ponnistelua ja työskentelyä itsensä kanssa. Mutta se muuttuu jos oikein kovasti haluaa muutosta tai tarkemmin jos halu muutokseen on herännyt.Tuon halun on revettävä maksimiinsa ,pelkkä tilapäinen mielijohde ei jaksa kantaa. Tuota halua on vaalittava päivittäin , viikottain,kuukausittain ja vuodesta toiseen aina finaaliin asti. Kun alkoholisti valitsee raittiuden, niin hän valitsee silloin loppuelämänsä suurimman haasteen. Mutta kun halu raittiuteen on olemassa, niin silloin kyllä onnistuminen on tapahtuu. Elämää jatkavat voimat ovat kuitenkin suuremmat kuin sitä tuhoavat.

Minun hoitotoimenpiteeni tapahtuivat AA:ssa. Minä tarvitsin tuollaista yhteisöä. Olin rikkirevitty ja lyöty ihminen ja sain avun toisilta samankaltaisilta. Olin heikko, olin omassa liemessäni uiva addiktiivinen henkilö jolla alkoholin ohella oli muitakin pakonmaisuuksia. Jos olisin ollut vahva,voimakas niin olisin selviytynyt yksin. Jos olisin ollut samanlainen kuin niin moni yhteiskunnan taviksista jotka ovat vahvoja, jotka aina osaavat ja jotka aina onnistuvat, niin en olisi tarvinnut AA:ta. Mutta minä olin siis heikko ja sukset tuntuivat olevan hyvin ristissä useinkin vielä raittiina ollessa ja elämän tapahtumat pelottivat ja ahdistivat. Mutta kun en halunnut palata juomaan niin minun oli haettava apua sellaisten ihmisten seurasta jotka ymmärsivät - tai ainakin näyttivät ymmärtävän minua. Menin ja puhuin asioistani. Avauduin. Ja jo päätään nostanut juomisen pakkomielle hävisi. Avautuminen on merkillistä. En ollut koskaan aikaisemmin puhunut asioistani. Lapsuudesta saakka oli panssaroinut itseni.

Toki AA:ssakin kohtasin noita vahvoja ,voimakkaita ihmisiä jotka aina tuntuivat osaavan ja onnistuvan ja jotka näyttivät käyttävän AA-ohjelmaa jopa pönkittääkseen omaa onnistumistaan. Heidän kanssaan ajatukseni harvemmin resonoivat.

Juoma-aikanani haaveilin elämässäni pian tapahtuvista suurista kohokohdista. Toisaalta pelkäsin kammottavia syövereitä. Tavallinen elämä taas tuntui perin tylsältä,pitkäveteiseltä liian arkiselta minulle. Eipä ihme että tuohon keitokseen tarvittiin paljon alkoholin suomaa puudutusta - kuka tuommoista jaksaa selvin päin.

Ei tuo voimattomuus elämään nähden tarkoita vetelyyttä, saamattomuutta. Vaan se tarkoittaa oikeaa voimaa ,oikeaa energiaa joka ei ole minä-minä-voimaa vaan sellaista lujuutta joka tulee siitä että tajuaa olevansa yhtä luomakunnan kanssa,osa suurempaa kokonaisuutta. Tasapainoa itsensä ja ympäristönsä kanssa . Tajua siitä että kaikki on loppujen lopuksi aika hyvin. Vailla illuusioista tulevista kohokohdista tai pelkoa syövereistä. Tahtoa tulevien asioiden asialliseen hoitamiseen yksi kerrallaan. Oman osuuden täyttämistä ja vastuun ottamista. Ymmärrystä siitä että miten vähän loppujen lopuksi on valtaa ympärillä tapahtuvien asioiden suhteen.Oman kokonsa oikeaa arvioimista,oman itsensä yliarvioimisen lopettamista ja oman itsensä vähättelemisen lakkauttamista. Oman itsensä ymmärtämistä ja sietämistä silloinkin kun ei ole tähtihetkiensä veroisessa kunnossa.Enpä voi sanoa tuohon yltäväni kuin välähdyksittäin mutta haluan jatkaa ja tavoitella lisää noita välähdyksiä. :smiley:

11

Samoilla sanoilla Vineton kanssa itseäni ilmaisisin. Ei mitään lisättävää, ei mitään poistettavaa. :smiley:

12

Aika lailla samoissa mielenmaisemissa. Oma johtotähteni on, ettei tapahdu hyviä asioita, eikä huonoja - tapahtuu vain asioita. Minusta itsestäni riippuu miten näihin elämän eteentuomiin asioihin suhtaudun. Tässä on myös hyvä paikka Tyyneysrukoukselle - voinko itse vaikuttaa johonkin? Siihen ainakin voin, otanko niistä ‘hyvän’ vai ‘huonon’ kokemuksen.

Onnea Kaaleppiselle, vaikka sitä taitaa onnellisella ihmisella olla jo :slight_smile:

13

Onnea Kaaleppiselle viiden vuoden raittiudesta.

Noi tasapainoasiat testataan elävässä elämässä. Olen nyt tosi voimaton elämän suhteen. Tulin viime yönä taksilla 150 km, lapseni oli ottanut yliannoksen lääkkeitä, oli mahahuuhtelussa sisätautien ensiavussa. Nyt pääsi nuorisopsykiatriselle osastolle. Kaikki tuntui olevan viime viikolla kunnossa. Antoi nyt halata itseään, sekin paljon.
Asioita tapahtuu, halusinpa tai en. Myös raskaita asioita. Uskon siihen, että Jumala voi kääntää tämän asian hyväksi. Kunhan vai lapseni ei kuolisi. Sitten en tiedä, miten jaksan.

14

Jaksamisia sinulla Askel.

15

Hei, me puhutaan tunteista. Vau. “Taviksen” ja alkoholistin ero on se, että “taviksen” ei tarvitse opetella tuota taitoa keski-iässä.

16

Voimia vaikeuksien keskelle.

Vinetto

17

Kiitos myötäelämisestä,
Olen ihan rauhallinen, jaksan ainakin nyt uskoa että asioilla on tapana järjestyä, vaikka ei minun haluamallani tavalla.
Sanomamme sanat ja totuutena pitämämme asiat testataan aina elämässä, niin se menee.

18

´

19

Voi Askel,
valitettavasti voin jakaa myös tämän asian kanssasi.
Viisi vuotta sitten saattelin esikoiseni ambulanssilla pakkohoitolähete kainalossa hoitoon.
Kuviossa oli kaikki päihteet mitä suun kautta ja polttamalla voi käyttää.
Hän on selviytynyt, tuon katrkon ja erinomaisen jatkohoidon avulla. Nyt hän elelee nuoren miehen elämää (tosin päihteetöntä) tyttöystävineen.
Minäkin olen selvitymässä, kuten olette saaneet täältä lukea.
Rakkausdellisia ajatuksia ja voimia sinulle Askel.

20

Hienoa “kaaleppinen” ja onnea vuosipäivien johdosta. Ja kiitos hienosta ja koskettavasta kirjoituksestasi.

Oli hyviä kirjoituksia muutenkin… antaa tukea omalle raittiuden tielle.

“askel:eelle” paljon voimia ja jaksamista.

Tämä “plinkki kirjallisuus” on ihan hyödyllistä luettavaa :slight_smile: .