Moikka teille plinkkiläiset!
Olen Lisbon, viinin viemä ja tänne tuoma.
Olen viikon verran lukenut ”hiljaisena” kirjoituksianne täällä, omaa juoppouttani pohdiskellen. Olen jo nyt saanut kirjoituksistanne monenlaista apua ja uskoa selviämiseeni. Vuoden verran olen rimpuillut irti viinin houkutuksista ja nyt alkaa tuntua siltä, että se voi onnistuakin.
Noin vuosi sitten menin mukaan ryhmään, (joka ei ole raittiuteen liittyvä porukka vaan muunlainen kehittymisryhmä) ja siellä sain vihdoinkin voimaa juomisesta luopumiseen. En halua elää vangittuna rajoittaviin ja elämää estäviin tapoihini vaan haluan kohdata ongelmat – ja itseni. Kokonaisvaltaisesti, kuten täällä Cricket kirjoitti jossain keskustelussa:
”Mulle oli raitistuessani tärkeää tutustua itseeni ja selvitellä kuka minä oikein olen ja mitä minä elämältäni haluan. Se vei paljon aikaa, ja onnekseni ymmärsin sitä itselleni antaakin. Päivän tärkein tehtävä oli olla raittiina, ja jos voimia sen jälkeen jäi yli, mietin näitä asioita. Sitten kun kuva alkoi selkiytymään, mietin sitä minkälainen ihminen haluaisin olla.”
Koukutuin viiniin vuosien kuluessa intohimoisen ”harrastuksen” myötä. En pidä oluesta, siideristä tms. enkä juo väkeviä. Viini-intooni ei ole liittynyt minkäänlaista snobismia tai pikkusormi pystyssä ryystelyä, vaan se lähti aikoinaan kytemään raskaassa ja kuraisessa työssä kourat ruvella viinitilalla. Olin kiinnostunut kaikesta viiniin liittyvästä makuelämysten lisäksi: viinin viljelystä ja valmistuksesta, maaperästä etikettisuunnitteluun ja mielikuvamarkkinointiin, viinin ja ruokien yhdistelystä… Mutta kun viikko-annoksia kertyy liikaa on aivan sama miten ne kertyvät: ennen pitkää häikkää tulee. Vähäinenkin määrä alkoholia heikentää unen laatua ja siitä se pikkuhiljaa lähtee sotkemaan ihmisen kemiaa ja koko elämää…
En ole koskaan pitänyt humalatilasta, vaan leijumisesta nosteessa ennen humaltumista. Makuelämyksistä. Viinien vertailuista. Sävyjen etsimisestä. Eikä sitä suinkaan aina ämpäriin syljetty. Toleranssin kasvaessa voi sitten juoda enemmänkin ilman humaltumista, sitä pakenevaa nostetta etsien… En ole ainakaan viiteen vuoteen käynyt kapakoissa tai baareissa, vaan juominen on ollut todellakin täsmähommaa viinien opiskelussa, ja siinähän riittää sarkaa: maat, rypäleet, tuottajat, spessut… Blaa blaa blaa.
Tämän irtiottovuoden aikana ilo ja illuusiot viinin juomisen ihanuudesta ovat hävinneet. Huonona päivä tuntee itsensä raivostuttavaksi hölmöksi kun on vuosia syytänyt aikaa ja rahaa tuollaiseen omaan kuplaan.
Hyvänä päivänä voi ajatella, että ”Mennyt on mennyttä. Hienoja hetkiä, mutta tämä on nyt nähty. Nyt on uuden aika." Juomattomana palautuu intoa ja energiaa elämään, mutta myös sellainen lempeä tyyneys, joka on aivan parasta levottoman viininhimon sijaan. Minulle ehdottomasti paras ”palkinto” juomattomuudesta on hyvä, terve, levollinen uni.
Eräässä keskustellussa toisaalla todettiin, että lähes kaikessa (kognitiivisessa ja positiivisessa) psykologisessa kirjallisuudessa olipa kyse sitten masennuksesta, peloista, ahdistuksesta, fobioista, pakkomielteistä tai addiktioista toistuvat tietyt perusasiat: altistus, tunteiden torjumisen lopettaminen, pelkojen kohtaaminen, salaisuuksista luopuminen.
Näillä mennään. Toivottavasti ette heti tyrmää minua nössönä tissuttelijana ja ”harrastelijana”. Tosissani etsin täältä(kin) vertaisvoimaa päästäkseni ja pysyäkseni irti viiniköynnösten sitkeistä lonkeroista.
Tavallisen ihmeellistä selvää sunnuntaita vietellen,
lisbon
Ei niin.
Ja eikös myös: Viini on viisasten juoma.
quote] 
takia jäänyt. Myöhemmin kerron varmaan jos se lähtee kulkemaan…
