Niin. No, sellaisia vähennysehdotuksia tai toteutuneita kertomuksia alkoholin käytön vähentymisestä 70 viikkoannoksesta riskirajojen sisäpuolelle ei varmaan ole tullut koska niissä ei nähdäkseni kukaan tälle foorumille kirjoitelleista ole onnistunut. Itsekin sain aikoinaan varsin tylyä palautetta kun tälle puolelle kirjoitin, mitä pidin silloin täysin aiheettomana, koska eihän mulla varsinaista alkoholiongelmaa mukamas ollut. Keskustelupalstalle kun kirjoittaa saattaa saada sellaistakin palautetta mistä ei varsinaisesti ilahdu, mutta sellaista elämä välillä on. Se vaan menee ihan tutkitusti niin, että kun juo tarpeeksi usein ja paljon kerrallaan, aivot ehdollistuu siihen että alkoholin vapauttama dopamiini ja toiminta GABA-reseptoreissa aiheuttaa mielihyvää, ja toleranssin kasvaessa sitä pitää juoda enemmän että tulee samat fiilikset. Jos pääasiallinen tapa käyttää alkoholia on humaltumiseen, ei sitä yksinkertaisesti humallu pienemmistä määristä → vituttaa → juo saman verran tai enemmän olotilan saavuttamiseksi. Toleranssi ei laske ilman pidempää taukoa. Sitten voi miettiä, että mitä järkeä on juoda jos siitä ei saa sitä mielihyvää mitä on tottunut hakemaan? Ja ovatko juomisesta seuraavat krapulat, morkkikset, mokailut, rahanmenot jne jne sen hetken huuman arvoisia? Joka tapauksessa toivotan onnea projektillesi, ehkäpä homma toimii sun kohdallasi.
Minäkin yritin vähennellä kauan, mutta lopputulos oli joka kerta että kaljaa kului samalla tavalla tai enemmän kuin ennenkin. Hetkellisesti tietysti sain hyviä tuloksia, mutta lopputulos ei ollut mairitteleva.
Sitten päätin olla päivä kerrallaan ilman. Tämä tie on jotenkin helpompi.
Täältä tuskin löytyy apua, miten päästä takaisin kohtuukäyttäjäksi. Siihen ei ole mitään taikatemppua. Itsekin haluaisin tutustua ihmisiin, jotka ovat muuttuneet alkoholistista (tai ongelmakäyttäjästä) kohtuukäyttäjäksi. Jos joku on siinä onnistunut, niin voisi ilmoittautua ja kertoa miten siinä on onnistunut. Enkä tarkoita sitä että se olisi mahdotonta, mutta sellaista ei ole mielestäni täällä vähentäjien puolella näkynyt.
Tuo mainittu muutaman kuukauden tauko juomisessa lienee ainoa mahdollinen konsti. Sitten voi kokeilla uudelleen kohtuukäyttöä.
Tarpeeksi kun juo niin kaikista tulee alkoholisteja, määrät vaan vaihtelee.
Elä elämääsi tänään päivä kerrallaan.
Hmm, meikäläinen käytti tänä vuonna keskimäärin 690 annosta 69 päivässä, eli juurikin tuon samaisen 70 annosta viikossa. Nyt on projektina vuoden tauko, josta vielä 11 kuukautta jäljellä. Se, miten tipattoman vuoden jälkeen määritellään kohtuukäyttäjäksi, eikä lopettajaksi, lienee aika tulkinnanvarainen kysymys. Jos vaikka kerran vuodessa ryyppää merkkipäivän kunniaksi, lienee tällöin tapahtunut se myyttinen muodonmuutos reippaasti alkoholisoituneesta rappioreiskasta elämäänsä tyytyväiseksi kohtuukäyttäjäksi.
Ensi vuonna, tipattoman vuoden merkkipäivän kunniaksi lupaan suorittaa kalsarikännit (12 annosta) ja ilmottautua olevani se kauan kadoksissa ollut, nykyisin vain vanhojen akkojen lastenpelottelutarinoissa esiintynyt kummajainen, tälle foorumille kirjoitteleva k… k… ko… Kohtuukäyttäjä! Tuona pahaenteisenä ajankohtana, perjantaina 13. päivä maaliskuussa vuonna 2015 se tapahtuu! 
Kirjoitin tuonne ““Vähentäminen” kakkosoluen avulla”-ketjuun:
“Kokeilin kerran sellaista että pidin juomapäiväkirjaa ja sitten ylpeänä esitelin sitä aina muutaman viikon välein A-klinikan terapeutille. Kolme tai neljä kuukautta taisi mennä niin, sitten aloin kokea ns. kohtuukäytön itseni kiusaamiseksi.”
Kyllä sekin kohtuukäytön aika elämää oli. Muutaman kuukauden kuluttua kyllästyin mutta ehkä minun kuului se kohtuukäytön aika kokea.
Itse en ole juonut koskaan säännöllisesti enempää kuin 35-40 annosta viikkotasolla, mutta olen tuosta nyt onnistunut vähentämään mainittujen riskitasojen alle.
Olen silti sitä mieltä, että 24 annostakin viikossa on aivan varmasti suurimmalle osalle ihmisistä (miehiä tarkoitan, naisten rajat ovat alhaisemmat) haitallista pitkällä tähtäimellä. Siksipä omakin tavoitteeni on vähentää jonnekin 10 viikkoannoksen tuntumaan. Mutta pitkä on tie, vaikka oikeaan suuntaan olen edennyt viime vuosina.
Ketjun aloittajalle suosittelisin minäkin pidempää totaalipaussia juomisesta. Tai oikeastaan jos kuuppa kestää totuuden, niin kokeilepa elellä muutama kuukausi siten että kun juot, niin otat aina yleensä kerrallaan vain 2-3 annosta alkoholia ja sanotaan vaikka kerran parissa-kolmessa viikossa vähän reippaamminkin (max 6-10 eli ns normijannun känni, mikä ei varmaan sun nykytoleranssilla heilauta suuntaan tai toiseen). Ja vähintään 4-5 nollapäivää joka viikkoon.
Jos tämä tyyli ei onnistu, niin voit onnitella itseäsi: kuulut meidän ainakin keskivaikeasti alkoholiriippuvaisten joukkoon 
Davella on muuten tollainen oma tyylinsä kirjoitella, ei mikään ultra-empaattinen mutta tiedän että herra tarkoittaa hyvää ja on pitkän linjan plinkkiläinen, jota itse arvostan. Ei kannata hätkähtää kirjoitusten sävyä, niissä on paljon asiaa johon kannattaa palata kun mahdollinen negatiivinen tunnereaktio vähän väistyy.
Arkkitehdin vinkit ovat toki käytännönläheisiä ja niissä on monesti mielenkiintoisia ja luovia tulokulmia, mutta ne ovat usein käsittääkseni aavistuksen verran kieli poskessa heitettyjä. Ja arvon Arkkitehti varmaan itse ensimmäisenä myöntää, että vaikuttava kikkapaletti ei ainakaan hänen omalla kohdallaan toiminut mitenkään mairittelevasti?
Tämä on varmaankin taas hassuttelua, et voi oikeasti olla noin sekaisin?
(tuli vähän kuin Daven näppikseltä)
Juu, vähentäminen samalla kun juo (n-7 kertaa viikossa), on ollut itselleni huomattavan haastavaa, mutta pidemmän aikavälin totaalinollaus vaikuttaa aika lupaavalta. Se, että vähentäminen alle riskirajojen tietyllä kikkakolmosella ei tuota tuloksia yhdellä, saattaa kuitenkin toimia toisella.
Oleellista kuitenkin on lähteä liikkelle jostakin, mielellään lähellä vähentäjän mukavuusaluetta. Sitten vaan raittiusruuvia kiristetään vähitellen kokemuksen karttuessa, muttei kuitenkaan niin että alkaa päästä puristaa ja aletaan uskomaan korkeampiin voimiin ja voimattomuuteen alkoholin edessä.
10 kuppia kahvia parin tunnin sisällä vapauttaa sisäisen luovuuden elämänhallinnasa. 
Eipä mitiä. Davemaisuus on inhimillistä, ja sitä sattuu jokaiselle!
Jees, tunnen hengenheimolaisuutta arkkiksen kanssa koska itse olen myös kovin viehtynyt erilaisiin vähentämiskikkoihin ja temppuihin. Ja vieläpä keksinyt useita toimiviakin.
Ongelmana tuppaa olemaan se, että yksi kikka toimii vain tietyn aikaa ja sitten tarvitaankin jo uutta. Omalla kohdallani paras toistaiseksi on ollut säntillinen juomapäiväkirja kännykässä johon kirjailen myös mahdollisten juomisten aikana ja jälkeen eletyt tunnetilat, plussat ja miinukset.
Taitaa olla ettei kohtuukäyttäjä ota 12 kaljan kalsarikännejä. Todella moni alkoholistikin pystyy pakon edessä olemaan juomatta jonkin aikaa, jopa kuukausia. Tällä voi todistaa itselleen ettei ongelmaa ole ja jatkaa kiskomista.
Jostain poimin alkoholin riskirajat:
Alkoholin riskirajat on määritelty miehillä maksimissaan 7 annokseen ja naisilla enintään 5 annokseen päivässä, mutta sillä kolkutellaan jo terveysriskejä. Myös se, kuinka tiuhaan lasit tyhjenevät, vaikuttaa toki promillejen kohoamiseen. Miehillä alkoholinkäytön riskirajaksi on määritelty on 24 annosta ja naisilla 16 annosta viikossa.
Tuon alle pitäis jäädä reilusti kohtuukäytössä eli tarkoittanee paria ruoan kanssa ja pari seurustelujuomaa. Kuinka monesta meistä on tähän? Minä voin vähentämistä yrittäneenä sanoa ettei ole. Minä haluan känniin, ei sitä maun vuoksi juoda (osin ehkä).
Siinä voi Arkkitehti käydä niin, että jos olet vuoden juomatta, ei sun enää tee mieli juoda. Jos taas odotat sitä päivää kuin kuuta nousevaa niin tulee varmasti aika hemmetin tuskainen vuosi, mutta meneehän se varmaan niinkin. Tokihan sitä pystyy olemaan hampaat irvessä juomatta vaikka päällään seisten, mutta jos haluaa ihan oikeasti päästä hommassa eteenpäin täytyy kaivella niitä syitä siihen, miksi alkoholista ylipäänsä muodostui itselle ongelma. Eikä sillä ole korkeampien voimien tms. dogmien kanssa mitään tekemistä - ainakaan mulle. Sen sijaan voimattomuutta on mun mielestä nimenomaan se, ettei voi myöntää itselleen ettei handlaa jotain hommaa, se jos mikä on heikkoutta, ei sen heikkouden myöntäminen ja tunnustaminen.
Mä voisin kuvitella, että jos ei ole juopottelussaan mennyt sille tasolle että alkoholia on veressä 24/7 hyvin usein yli kolme päivää putkeen, lienee jollain tasolla mahdollista joskus käyttää alkoholia kohtuudella. Mutta se vaatinee hyvin hyvin pitkän päihteettömän jakson jotta aivojen GABA-järjestelmä, serotoniini, dopamiini yms. -radat normalisoituvat, varmaan ainakin vuoden tai kaksi tai viisi tai kymmenen… Ja sittenkin riski palata siihen vanhaan on varsin suuri. En tiedä onko siinä varsinaisesti sitten mitään pointtia, jos on ollut jo pidempään juomatta lähteä tökkimään kepillä jäätä, etenkin kun se pääasiallinen alkoholin käyttötarkoitus on ollut humaltuminen 
Minulle on viralliselta taholta saarnattu ihan riittämiin alkoholin seurauksista, mutta syistä on mainittu ainoastaan fyysinen riippuvuus.
grip on aikaisemminkin rustannut noista hormoneista, palataan asiaan kun pääni on vähän selvempi.
Grip, harrastit muistaakseni kiipeilyä, joten…
Ehkä sen jään kestävyyden kokeilu on juuri sitä samaa, vuorikiipeilijöiden motivaattorina tutuksi tullutta “Because it’s there…” -hulluutta, jonka vuoksi muuten ihan järkevät ihmiset vaarantavat uhkarohkeilla tempauksillaan terveytensä, ellei peräti elämänsä, sivusta seuraavien läheisten kärsimyksistä piittaamatta.
Loppupelissä itse sille vuoren huipulle kiipeämisellä ei ole oikeastaan merkitystä, vaan ainoastaan sillä että pääseekö sieltä vuorelta enää koskaan alas. Sama juttu viinapirun hautaamisen vuosipäivää dokaamalla kunnioittavan alkoholistin kanssa. Pääseekö alas vuorelta, vai tarttuuko piru hautakummun harjulla nilkasta kiinni, ja vetääkö tyhmänrohkean seikkailijan mukaansa sisälle pimeyteen? Sinne, missä on aina lämmin ja viini virtaa.
Sanoisin, että alas vuorelta on päästy, kun merkkipäivän jälkeen pullo pysyy kiinni seuraavaan vuoteen asti, jolloin viinapiru herätetään henkiin vain sen yhden päivän ajaksi. Tämän jälkeen piru on haudattava tai joutuu itse haudatuksi. Tätä rulettia elämän loppuun asti. Nämä olivat viinapirun ehdot, kun sopimusta raitistumisen yönä tehtiin!
Aiheesta saisi oikeastaan aika hyvän pikkunovellin, jos olisi kirjailijantaitoja.
No, mä boulderoin sisätiloissa joten ei nyt ihan ole rinnastettavissa dokaamiseen, mutta ymmärrän kyllä pointtisi sinänsä - ja kyllä mä kiipeilyllä haen ihan tietoisesti samanhenkisiä kokemuksia kuin dokaamisestakin sain, sillä erotuksella että kiipeillessä sitä aika usein tuntee ns. voittavansa itsensä, kun dokatessa sitä vaan otti itseltään pataan kerta kerralta pahemmin. Kaipa sitäkin voisi joku voittamiseksi kutsua
Mutta kyllä mäkin silloin ekoja kertoja kun lopetin ns. tosissani elättelin mielessäni tietoisesti tai tiedostamatta sitä päivää kun vielä kykenen kohtuukäyttöön, kun koin että alkoholilla oli mulle vielä jotain annettavaa. Edellisen retkahdukseni jälkeen en ole tuota tunnetta onneksi enää kokenut, enkä toivottavasti enää ikinä koekaan. Ja vaikka kokisin, voin silti olla reagoimatta siihen 
Tai sitten tämä voisi olla juuri se vuosisadan itsekusetus jolla hyvään raittiuden alkuun päässyt juoppo perustelee itselleen minkä vuoksi on ehdottomasti korkattava kun kohtalon päivä koittaa.
Sen verran kummallisia ajatuksenkulkuja olen kuullut retkahtaneiden juoppojen/addiktien kertoneen, että tärkeintä on kait ymmärtää ettei ihminen välttämättä kykene itse tiedostamaan omaa polkuaan takaisin pullon ääreen. Tai siis tiedostaa kyllä, mutta vasta jälkikäteen.
Ainakin itse tunsin olevani ns. hiukan kusessa, koska halusin mitä suurimmassa määrin poistaa juomisesta aiheutuneet/aiheutuvat haitat ja olin valmis luopumaan juomisen “iloistakin”, mutta se korkki ei mennyt siltikään kiinni. Ja kun se ei mene edes kahdeksannen katkoreissun jälkee kiinni, niin alkoihan se jo hieman huolestuttaa…
Juurikin tämä. Oma kokemukseni on sellainen, että pitkähkönkin raittiusjakson jälkeen kun korkki aukeaa niin homma lähtee ihan käsistä jos ei saman tien niin viimeistään parin viikon päästä, eikä sitä edes oikein ymmärrä silloin koska alkoholi vaikuttaa aivoissa juuri niihin osiin, jotka vastaavat omien käyttäytymismallien vaikutuksista omaan hyvinvointiin - fancypansy -ilmaistuna voitaisiin puhua metakognitiivisista taidoista. Siis että vaikka tiedostaa että tää on nyt ihan totaalisen perseestä tää homma niin sitä vaan jatkaa ja jatkaa kunnes ei enää syystä tai toisesta pysty. Toiset tinttaa 24/7, toiset kerran viikossa sen lavan, jotkut jotain siltä väliltä tms. mutta se vanha toimintamalli pysyy samanlaisena, eikä sille voi oikein mitään kun dokaa - paitsi olla dokaamatta.
Ehkä tätä juttua pitäisi jatkaa Arkkitehdin “omassa” katkohoitoketjussa, mutta menköön nyt tähän, kun on kerran alkuun päästy 
.
Olenko ymmärtänyt nyt lainkaan oikein tämän kuviosi, Arkkitehti? Ryyppäsit liikaa ja päädyit sen seurauksena katkolle. No, tämä nyt oli selvää(selvää, juu, hehheh :mrgreen: ). Säikähdit silloin itse sitä liskodiskoasi, kun tajusit mihin se voi johtaa ja pahimmasta selvittyäsi viinaton elämä maistuikin hetken oikein makoisalta? Nyt pahimmat kauhut ovat unohtuneet ja suunnittelet viettäväsi katkovuosipäiväsi kosteissa merkeissä ja tuskailet sitä, kuinka joudut olemaan ensi kesän lempifestarisi selvinpäin. Käsitin, että sulle oli tullut työnantajasi taholta ukaasi, että jollet hoida alkoholiongelmaasi, niin kenkää tulee. Kärvisteletkö nyt siis kuivin suin vain sen vuoksi, ettei duunipaikka lähtisi alta? Jollei sitä vaaraa olisi, niin korkkaisitko jo nyt tai ainakin ennen tuota vuosipäivääsi?
Joo, noinhan se meillä juopoilla monesti toimii . Välillä säikähdetään niin pirusti, kun havahdutaan siihen, mihin kauheuksiin dokaaminen voi johtaa ja vannotaan käsi sydämellä, ettei enää koskaan pisaraakaan 
. Sitten aika kultaa muistot, koska alkoholismi ja taas voi kokeilla, josko ryyppääminen onnistuisikin tällä kertaa ihan iloisesti, eikä sitä hirveistä hirveintä krapulaa tai liian pitkäksi venähtänyttä putkea, jossa ei ole enää mitään hauskaa, tulisikaan, kun elimistö ja pää ovat palautuneet. No, ne palautuvat kyllä pian takaisin myös siihen juopottelumoodiin, usko pois, kun toinen juoppo sanoo . Olen kokeillut tuota juttua useamman kerran, eikä se koskaan muuksi ole muuttunut.
Tsemppiä kuitenkin, vaikka melko ikävältä elämältä tuollainen kuulostaa, jos sen tarkoitus on nyt vain kuola valuen haaveilla siitä vuosipäivästä ja odottaa sitä, kuin kuuta nousevaa . Onneksi mulla ei ole mitään pomoja hengittämässä niskaan :mrgreen: .
Omat ketjut on niin last season. Ruotimalla muita unohtaa omat ongelmansa paremmin!
Erityisesti Tuska-festari ON parasta selvinpäin! Joku Kaustisen Kansanmusiikkifestari taas saattaa ollakkin tuskaa ilman kokovartalotyrmäystä.
Olen ollut pitkään näissä keskusteluissa passiivisena (johtuneeko sitten siitä, että alkoholin käyttö on pysynyt kurissa, tosin lopettajaksi en jäänyt pysyvästi), mutta kommentoinpa nyt tätä.
Riskirajat vaihtelevat maailmalla aika suuresti, ja eri maiden rajoja voi katsoa täältä:
icap.org/PolicyTools/ICAPPolicyGuides/
Heti herää kysymys, että mistä on otettu tuo Suomen 15 annoksen viikkoraja. Se on ilmeisesti raja, jonka jälkeen riskit alkavat säännöllisessä käytössä kasvaa, kun taas 24 annosta viikossa on suurkulutuksen raja. Alkoholiannoksen kooksi Suomessa mainitaan yleisesti käyttämämme 11 g, joka on esim. 33 cl pullo 4,3% keskiolutta: kun etanolin tiheys on 0,789 kg/l, niin keppanapullon alkoholimääräksi kilogrammoina saadaan 0,330,7890,043 = n. 0,0112. Siis noin 11,2 grammaa. Huomatkaa muuten, että nykyisin III-olut on usein 4,7-prosenttista. Myöskin, jos otetaan 36-prosenttisen Koskenkorvan sijaan 40-prosenttista viskiä, niin saadaan 11 gramman sijaan lähes 13 grammaa alkoholia. Ja tosiasia, jota minä tuhtien punaviinien ystävänä en haluaisi tietää, on se, että 12 cl (naurettavan pieni lasillinen) 15-prosenttista punaviiniä tuottaa jo yli 14 grammaa etanolia. Tuo 11 grammaa saadaa 12 senttilitrasta 12-prosenttista viiniä.
Saksassa on asetettu aika alhaiset rajat etenkin toiselle sukupuolelle: miehille 24 g/päivä ja naisille 12 g/päivä. Siis yksi 4 cl 40-prosenttinen konjakki tai 0,5 litran tuoppi keppanaa päivässä on Saksan ohjeistuksen mukaan naisille liikaa - kenties kuitenkin viitaten suurinpiirtein jokapäiväiseen käyttöön.
Sen sijaa Italiassa ja varsinkin Espanjan Baskimaassa ollaan höveleitä: sekä miehille että naisille suositellaan Italiassa korkeintaan 40 g ja Baskimaassa peräti 70 grammaa päivässä. Jälkimmäinen tarkoittaa noin kuutta ja puolta suomalaista annosta. Näitä tuskin on kuitenkaan ajateltu ihan jokapäiväisiksi lukemiksi. Tuon taulukon arvot eivät liene muutenkaan aivan yhteismitallisia.
Ja mikä on yksilön painon merkitys? Jos miesten suositukset on laadittu vaikkapa 70-kiloisia ajatellen, niin saako satakiloinen käyttää kerrointa 1,4 ? Tämä riippunee myös kehon koostumuksesta: suurempi rasvaprosentti tarkoittaa sitä, että veren promillet nousevat helpommin kuin samanpainoisella henkilöllä, jolla on vähemmän rasvaa ja enemmän lihaksia.
No joo, ei ehkä ole kovin hyödyllistä ja rakentavaa pohtia tällaista, mutta minusta se on mielenkiintoista, kun näistä numeerisista annosrajoista kuitenkin aina puhutaan ja niihin tunnutaan suhtautuvan joskus kuin Jumalan sanaan. Itse ajattelen, että jos seuraavana päivänä on krapulan oireita, niin on juotu liikaa. Myönnän senkin olevan huono mittari, koska mahdollinen krapulan tuleminen riippuu muistakin tekijöistä kuin juodun alholin määrästä (ravinto, veden juonti, juotujen alkoholijuomien laji, unen määrä) ja lisäksi tässä voi huijata itseään (“ei ole krapula, tekee vain hiukan mieli suolaista silliä ja paria olutta”).
Täydennän tuota sen verran, että toki pidän lukua myös annosten määrästä. Tiedän suunnilleen, minkä annosmäärän jälkeen krapulaa voi esiintyä.
Nyt muistankin yhden syyn, miksi kirjoitteluni näille foorumeille aiemminkin loppui melko pian: jos erehdyin kommentoimaan jotain viestiketjua, niin vastineena oli usein pääosin hiljaisuutta. Huolimatta siitä, että itse kuvittelin tuoneeni peliin jotain, jolla on suurtakin merkitystä käydyn keskustelun kannalta… 
Tässä on aasinsilta siihen suureen kysymykseen, miksi Jeppe juo: humaltuneena hänen on helpompi uskoa siihen illuusioon, että omat mielipiteet ja lausahdukset eivät ole täysin merkityksettömiä tässä ääniaaltojen, sähkömagneettisen säteilyn ja muiden aaltoliikkeiden välittämän informaation kyllästämässä maailmankaikkeudessa.
(Hmm, minähän olen nyt lähes yhtä säälittävä kuin se yksi tyyppi joskus vuosi tai pari sitten, joka luuli tätä joksikin treffipalstaksi ja ihmetteli toistuvasti “miksi kukaan ei koskaan vastaa”.)