Viikonloppujuojan paluu

No niin, täällä taas. Koitin viime vuonna lopetella juomista, kun alkoi tuntua siltä, että määrät ja töppäykset kasvoivat. Olen juonut 14-vuotiaasta lähtien, olen nyt 29-vuotias. Juomiseni on pääasiassa viikonloppupainotteista. Viime vuonna lopetin marraskuussa ja olin tammikuuhun asti juomatta. Tänä aikana isälläni todettiin vatsasyöpä ja hän kuolikin helmikuussa. En tiedä kuinka paljon tämä asia on vaikuttanut juomiseeni. Luultavasti jonkun verran.

Myös parisuhteeni on raunioina. Luulen, että olen viikonloppujuomisellani saanut sitä murennettua, mutta suhteeni alennustilaan on myös muita syitä. Vähättelyä (molemminpuolista), ei läheisyyttä, ei yhteisiä tulevaisuuden haaveita. Epäilen, että hän on myös masentunut, mutta hän ei osaa/halua/pysty tekemään mitään asialle. Puolisoni ei halua myöskään lapsia, kun taas minä haluan. (Minä olen siis suhteen miesosapuoli.) Sekin murensi omalta osaltaan suhdetta, kun viime vuonna en saanut yhtään tukea lopettamisyritykselleni. Uhattiin vain jättää, koska hän ei halua luopua juomisesta. (Hänellä ei siis ole vaikeuksia lopettaa juomista kesken illan.) Toki, sanoinkin, että en minä sitä vaadikaan, että hänen täytyisi lopettaa. Nyt minusta tuntuu siltä, että jos joku haluaa minut jättää sen takia, etten juo niin jättäkööt. Tiedän myös, että en itse ole ollut suhteessa myös parhaimmillani. En siis väitä, että kaikki ongelmat olisivat hänen aiheuttamiaan, mutta tiedän myös ettei kaikki ole minun syytänikään. Muuten avopuolisoni oli totta kai tukenani isäni kuoleman suhteen ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.

Kerroin nämä yllä olevat asiat siksi, koska vaikka ne saattavatkin lisätä juomistani, niin tiedän, että ne eivät ole se syy siellä taustalla. Vaikka tiedän myös, että syyt juomiseen ovat moninaiset, eikä yhtä tiettyä syytä välttämättä ole. En kuitenkaan omalla kohdallani tiedä sitä yhtäkään varsinaista syytä. Siitä asti, kun ensimmäisen kerran join kännit, olen tykännyt siitä olotilasta. Ihan kuin olisin saanut olla super-versio itsestäni. Pidin/pidän humalassa olosta.

Nykyään vaan joudun juomaan enemmän ja krapulat alkavat olla aika pahoja. Muistinikin tuntuu menevän helpommin. Vituttaa myös se, että pari-muutama kaljaa ei tunnut missään, vaan pitää juoda kunnolla. Sitten tuntee sen tunnin ajan ehkä, että “jes, nyt ollaan kännissä”, jonka jälkeen alkaakin jo mennä muisti. Nykyisin alkaa myös yleistymään se, että en pääse sänkyyn asti nukkumaan. Nukun joko sohvalla, tietokonetuolilla tai eteisen lattialla. Sihauttelen myös juomia auki olevan keittiöhanan vieressä, kun puoliso on jo lopettanut juomisen ja mennyt suihkuun. Sitten piilottelen näitä juomia ympäri kämppää, jotta voin juoda niitä ääneti, kun puoliso on käynyt nukkumaan. Joskus pitää myös kirjoittaa itselleni muistilappu siitä, että muistan missä juomat on piilossa, koska olen niin kännissä, etten muista mihin piilotin ne.

Mutta nyt tää sais mielellään loppua. Olen kyllästynyt tähän ralliin. Alkuviikko menee krapulassa häpeillen, ja loppuviikosta suu taas napsaa. Olen työtön, mutta nyt olen aloittamassa iltalukion, jotta voisin kerrata ja korottaa numeroita, jotta pääsisin AMK:hon opiskelemaan. Senkin takia haluaisin olla skarppina. Painokin alkaa taas nousta ja rahaa kuluu liikaa. Myös tämä ahdistuskin alkaisi riittämään. Varasin ajan A-klinikallekin, jotta voisin keskustella jonkun kanssa. (Siitäkin alkoi puoliso taas eilen kiukuttelemaan.) Viime vuonna motivaationi juomisen lopettamiseen oli korkeammalla, silloin ei tehnyt mieli juoda yhtään. Nyt tekee mieli juoda, mutta en haluaisi enää. Toki, helpompaahan se on olla juomatta silloin, kun ei tee mieli juoda. Tuntuukin, että viime lopettamisyritys kaatui myös siihen, että uskoin että on repsahduksen jälkeen helppoa lopettaa taas. Lähdin soitellen sotaan. Nyt alan tiedostamaan, että ongelma on olemassa. Varsinkin, kun näen tekstinä kirjoittamani tuntemukset ja tekoni.

Silti mielessäni jyskyttää sanat: “Liioittelenko omia ongelmiani? Eikös kaikilla mene yli joskus?”

PS. Toivottavasti ei ollut liian sekava kirjoitus. Koitin kirjoittaa tuon mahdollisimman rehellisesti ja liikaa ajattelematta. Pääasiassa itselleni luettavaksi, jotta saisin taottua jotain tähän paksuun kallooni.

Et liioittele. Muistin menetys on vakava merkki alkoholismista. Jos et tunne olevasi alkoholisti, olet joka tapauksessa menossa sitä kohti.
Hyvä, että olet menossa A-klinikalle. Sieltä saat apua, jos pystyt kertomaan rehellisesti juomishistoriasi, ja jos sinulla on halu lopettaa juominen.

Ryhmssä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Jeps ja kiitos.

Onhan tässä kyllä sellanen olo, että ongelma on. Tuo sana “alkoholisti” vain hirvittää. Että oikeastiko? Eikö alkoholisti ole se, joka makaa ojassa ja juo talon alta? Viimeksikin raitistellessa pohdin tätä. Että voiko vain tälläinen vkl-juoja olla alkoholisti… Kuitenkin pystyy olemaan juomatta viikolla. Mutta toisaalta, sitten viikonloppu ei tunnut viikonlopulta, jos ei saa tai pääse juomaan.

Saanut vasta viime aikoina tietää, että monilla sukulaisilla on tai on ollut ongelmia alkoholin käytön suhteen. Toki, jokaiseen sukuunhan näitä aina mahtuu, mutta sai sekin kyllä ajattelemaan, että itselläni on siihen geneettinen taipumus. Plus, että aloitin juomisen noin nuorena, sehän kait lisää alkoholismin vaaraa myös.

Myöskin terveyteni on alkanut huolettamaan. Vielä ei ole mitään ongelmia, mutta mielessä on, että eihän toi joka viikonloppuinen juominen oo hyväksi aivoille eikä suolistollekaan. Varsinkin kun isäni kuoli vatsasyöpään. En haluaisi tuhota itseäni.

Kauhea valitus siitä, että “en mie halua ja tää on vaan haitaksi”, mutta siltikään ei osaa olla juomatta. Mikä ihme siinä on, että pitää silti juoda…

Alkoholismi on viimeiselle rajalle itsensä kieltävä sairaus. Mitään ihmepilleriä siitä parantumiseen ei ole keksitty. Pidättäytymällä alkoholijuomista on kuitenkin mahdollista elää tavallista kunniallista elämää kanssaihmisten ja omissakin silmissään.
Marsalkka Mannerheim nukkui kuulemma kovalla vuoteella, ehkä ei kuitenkaan eteisen lattialla, vaikka kerrotaan hänellekin ryypyn maistuneen.

Alkoholismiiin voi sairastua kuka tahansa älyyn, oppineisuuteen, varallisuuteen tai rotuun katsomatta. Kun aikoinaan menin arkana ja lyötynä miehenä ensimmäiseen AA-kokoukseeni, yllätyin kun näin siellä hyvinvoivia ja menestyneitäkin ihmisiä, jotka kertoivat hyvin samanlaisista asioista, mitä minullekin oli tapahtunut.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Alkoholisti on termi joka tuntuu jakavan vahvasti mielipiteitä. Termille ei ole oikein selvää määritelmää. Juha Kemppinen on muistakseni jakanut alkoholismin vaiheisiin ja terveyskirjastostakin löytyy yksi määritelmä. Alkoholisti nimitystä käytetään aika väljästi ja joskus jopa tarkoitushakuisesti. Itse näen alkoholistin samoin kuin sinä. Kontrolli juomiseen on mennyt kokonaan ja seurauksista piittaamatta juominen jatkuu hamaan hautaan. Tästä syystä en ole tunnustautunut alkoholistiksi mutta myönnän kyllä, että erittäin vakavaksi alkoholiongelmani pääsi kehittymään, ennen kuin raitistuin.

Ikävä kuulla että sinulla ei ole puolison tukea takana. Vielä hankalammaksi tilanne varmaan menee, jos puolison asenne raitistumista kohtaan on demotivoiva. Mene ihmeessä A-klinikalle kun olet jo ajan varannut.