Olen viisikymppinen nainen ja olen käyttänyt alkoholia 15-vuotiaasta lähtien. Kävin koulut ja opinnot, mutta monen fyysisen sairauden ja seuranneiden masennusten vuoksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Viininjuontini on kiihtynyt kovasti viimeisen puolen vuoden aikana ja haluan siihen nyt muutoksen. Olen ollut juomatta 13 vuorokautta.
13 vuorokautta on mennyt täysin ilman psyykkisiä ongelmia, ainoa huomio asiasta on ollut että olen laskenut päiviä. Minulle perjantai ei merkitse mitään erikoista, voinhan juoda minä päivänä vaan kun ei ole töihin menoa. Minulla oli kovia nivel- ja lihaskipuja, mutta selätin ne käsikauppasärkylääkkeillä.
Nyt olen sellaisessa tilassa, että minua ahdistaa suunnattomasti, olen levoton, itkuinen, hidas, kömpelö ja muuta kummallista. Unelmoin punaviinipullollisesta. Ajattelen että onhan se parannus, että olen pysytynyt katkaisemaan 13 vuorokaudeksi ja jos menen alkoon vasta vähän vaille 8, en ole juonut iltapäivällä.
Tarkennan vielä että olen ollut juomisestani huolimatta ihan suht toimintakykyinen, autoilen, liikun ja harrastan asioita. Koti on siisti ja niin minäkin.
Onko tässä kahden viikon juomattomuuden kohdalla jokin erikoisjuttu yleisesti, vai onko tämä minun henkilökohtainen asiani? Ajatukseni menevät pakonomaisesti viiniin, juustoon ja juopumiseen.
Vaikuttaa siltä, että sinä olet yksinkertaisesti koukussa etanoliin (joka on yksi pahimpia ja koukuttavimpia huumausaineita mitä ylipäätään on olemassa). Oireesi johtuvat yksinkertaisesti tästä ja ne poistuvat ainoastaan olemalla tarpeeksi pitkään juomatta tai sitten tietysti voit kipasta alkossa ja poistaa oireesi sillä millä ne on tullutkin.
Mielestäni kuitenkin järkevin vaihtoehto olisi olla tänään juomatta ja miettiä asiaa taas huomenna uudestaan.
Olet ollut sen verran pitkään jo juomatta, että ne fyysiset vieroitusoireet ovat jo todennäköisesti ohi - joskin psyykkiset viekkarit voivat oireilla myös fyysisinä. Omalla kohdallani olo parani huomattavasti ensimmäisen kuukauden kohdalla, ja toisen kerran kuukauden päästä siitä. Ahdistus, univaikeudet, mielialan heilahtelut yms. kuuluvat asiaan jos on pitkään ja säännöllisesti ryypiskellyt, vaikkei varsinaisesti olisikaan vetänyt mitään 24/7 -putkia. Korjaantuvat yleensä ajan kanssa. Mainitsemasi liikunta, siivous ja harrastukset ovat varmaan niitä parhaita keinoja hoitaa itseäsi, mutta jonkinlainen muu tuki voisi myös olla paikallaan, esim. a-klinikan kautta. Siellä pääsee juttelemaan ihmisen kanssa - ainakin omalla kohdallani - ei pelkästään dokaamisesta vaan myös muista mieltä painavista asioista, ja itse olen kokenut sen todella suureksi avuksi juomisen lopettamisessa.
En tiedä, onko noissa parin viikon - kuukauden päästä iskevissä mielihaluissa jotain universaalia, mutta itsekin olen niitä kokenut. Nekin menevät ohi, vaikkei nyt siltä tuntuisikaan. Tsemppiä!
Tämä vastauksesi on varmaan todella hyvä ja asiallinen, mutta se on ra’an riisutun realistinen. Se on tunteeton ja kertoo minulle, että sinulla ei ole myötätuntoa muille jakaa, sinulla on vain kokemus ja pettymys.
Viestisi vuoksi en palannut palstalle ennen kuin nyt. Yritin fokusoida viestiisi “järkevin vaihtoehto olisi olla tänään juomatta ja miettiä asiaa taas huomenna uudestaan” ja niin teinkin, mutta viestityylisi ei kannustanut tulemaan takaisin palstalle.
En kyllä myöskään nyt oikein hiffannut pointtia. Neuvoja on tullut jo vaikka kuinka. Se nyt vaan on fakta että jos juo tarpeeksi paljon ja usein, tulee riippuvaiseksi alkoholista. Se, kuinka paljon pitää sitten juoda että riippuvuus syntyy on tietenkin yksilöllistä. Nettikeskusteluissa kannattaa ehkä varautua siihen että tulee sellaistakin palautetta jota ei halua kuulla… Ketjun aloittajalle joka tapauksessa tsemppiä!
Mielestäni vastauksessani oli paljonkin tunnetta ja myötätuntoa/empatiaa takana. Kirjoitin kyllä suoraan, mutta vain ja ainoastaan sen vuoksi, että minä tiedän millainen se alkoholistinhelvetti on ja olen esim. AA-ryhmissä ja monissa hoitopaikoissa tavannut lukemattomia ihmisiä jotka ovat kokeneet saman, kuka sitten milläkin tavalla. En toivoisi kenenkään ihmisen luisuvan sinne pimeyteen. Minä pääsin sieltä muutamia vuosia sitten pois omalla tavallani ja olen nyt kertomassa omaa tarinaani…
Minä meinasin useasti tehdä itsemurhan siellä reunalla keikkuessani ja muutaman kerran miltei onnistuinkin. Useamman lääkärin mukaan minun ei tulisi olla enään elossa saatika järjissäni (myös suljettu mielisairaalahoito koettuna).
Nyt olen tavallinen 30v perheen isä joka käy satunnaisesti vaativahkossa duunissa. Ennen ravasin putka-katko-sairaala-mielisairaala-kapakka-akselilla paskat ja kuset housuissa.
Siksi minä sanoin sinulle niin suoraa Puijotar, sillä pullolla on kuitenkin sitten lopulta hyvin pelottavat kasvot…
Mutta joka tapauksessa pyydän Puijotar anteeksi jos pahoitin mielesi. Se ei ollut suinkaan tarkoitukseni vaan motiivini oli auttaa/varoittaa. Tsemppiä!
Bender sanoo “Kyllä!” - Nimenomaan Kanteleen myötätuntoiset ja todet sanat meikäläistä kohtaan ovat saaneet tämänkin juopon hakemaan ulkopuolista apua, ja tänään menee 7. päivä ilman mitään päihteitä. Huomenna maanantaina työterkkariin tarkempia kropan ja päänupin tutkimuksia varten sekä vuoden hoitosuunnitelmaa hiomaan firman edustajien kanssa. Pelottaa aivan saatanasti, mutta voipi olla loppupelissä kuitenkin elämäni paras päivä, kuitenkin!
Ketjun aloittajalle joka tapauksessa tsemppiä!
Päivä kerrallaan vaan. Tsemppiä!