Moi! Olen vierottautumassa subusta ja lääkkeeksi olen syönyt lyrica 300 nyt muutaman viikon…Tramali 150söin vajaan viikon ja olo oli ihan hyvä. Itselläni on paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö, sekä pibolaarihäiriö joihin syön 3x5 pamia ja olantsapiiniä päälle. Noita viimeksi mainittuja lääkkeitä en tarvinnut tramali ja lyricaa syödessä. Nyt pelottaa lyrican lopetus… Tosin voihan se olla, että oireita ei tule… Siksi lyrican syöminen on pitkittynyt, koska välissä retkahdin viikoksi subun vetämiseen ja silloin, en syönyt mitään yllä mainituista lääkkeistä. Viikon subun vetämisen jälkeen vieroitusoireet tietysti palasivat ja aloin taas syömään lyricaa. Nyt jännittää mitä edessä? Kommentteja ja neuvoja toverit!!!
Hups! Huomasin ettei tänne saa lähettää musiikkia. Noo valvojat saa poistaa linkit, kun en itse osaa… 
Se tuleeko mistään vieroitusoireita on paljon siitä kiinni, kuinka itse suhtautuu asiaan. Jos uskoo että tulee refloja, niitä tulee, Jos haluu päästä irti ja ei usko että tulee refloja niin ei niitä tule. Testattu.
Ylimmäiseen vastaisin et tietenkin se miten vierotusoireisiin suhtautuu/asennnoituu vaikuttaa jonkin verran oloihin. Kovissa refloissa se asennekaan ei kyllä kauheita auta, ehkä enemmänkin se että todella haluaa yrittää eroon esim. bentsoista vaikuttaa asiaan, eli tuli mitä tuli, mutta eroon haluan asenne toimii ehkä enemmän. Vierotusoireiden määrään vaikuttaa kyllä käytön ajan pituus ja määrät.
Kiitos aihe Luojalle, “vieroitus” on mennyt kohtalaisen hyvin. Se vaan tuppaa pitkittymään ja pitkittymään, kun aina tulee muutaman päivän retkahduksia…Mietin tässä jo korvaushoitoon hakeutumista, mutku olen välillä pystynyt olemaan pitkiäkin aikoja vetämättä. Nyt vaikeutena on ettei juuri mikään huvita. Ei niin mikään ja kama vaan mielessä…
hei Miljoonaliiga!
Mukava kuulla, että olet pystynyt olemaan selviäkin jaksoja! Se on hyvä alku. Takuulla alkuvaiheessa kama on mielessä, mutta eteen päin vaan, tavoitteitasi kohti. Oletko mennyt ns. omillasi, vai oletko pitänyt yhteyttä muihin käyttäjiin? Missä kohtaa kaman himot ovat kovimmillaan? Mitä silloin olet tehnyt, että olet päässyt asian yli, ilman että olet käyttänyt?
No nyt on jo 15.10 ja taas yritän kuiville… Nyt on kymmenes päivä menossa. Tällä kertaa lääkitysarsenaali on tosi huono. Kärsin bipolaarihäiriöstä ja aina kun tulee vauhtikausi, niin otan vaikka pikavipin ja ajan puolitoistatuntia, että saan subua. Ja sitten vedän muutaman päivän ja olen taas kipeä. Sairastaminen on mennyt hukkaan. Olen vaihtanut paikkakuntaa, enkä tunne yhtään käyttäjää täältä, joten matkat on pitkiä. Nyt on ollut flunssakausi, joten en ole tehnyt “normaalia” temppua, kun vauhdittaa ja lähtenyt epätoivoisiin tekoihin. Flunssa on varmaan pahentanut vielä oloja…Ei ole kertakaikkiaan kyennyt lähtemään, vaikka soittoja/kutsuja on tullut. Joo en paljoa pidä yhteyttä muihin käyttäjiin, mutta eivät he ole minua vielä unohtaneet, koska noita repsahduksia sattuu. En tosiaan tiedä, miten jatkossa saan itseni pidettyä irti subusta???
En viitsi pistää yhteyksiä poikki, niihin harvoihin ihmisiin, joihin olen retkahtaessani yhteydessä. Olen aika erakko, eikä mulla ole normaaleita päihteettömiä ihmissuhteita. Enkä oikein jaksa käydä niitä säätämäänkään. Ne harvat ihmiset ovat ystäviäni, vaikkei välttämättä siltä kuulosta. Muihin en ole ollut yhteydessä.
Kuulostaa kieltämättä aika yksinäiseltä, mutta yksin voi olla ja elää, mutta yksinäisyys kuulostaa ja on negatiivinen asia…
Mutta nyt sulla on paljon päiviä ilman, kymmenes päivä jo. Onko ammatillinen tuki poissuljettu?
Minkälaista tukea tarkoitat? A-klinikalla käyntiä, katkaisuhoitoa, korvaushoitoa? Valitettavasti asun pienessä kaupungissa, missä asuvat mm vanhempani. He eivät tiedä tilanteestani ja jos marssisin A-klikalle hakemaan korvaushoitoa tai katkaisuhoitoa, niin vanhemmiltani ei valitettavasti heruisi asialle ymmärrystä, eikä asia pysyisi salassa, koska siellä on heidän tuttujaan töissä. En tiedä viitsisinkö riskeerata aran suhteeni vanhempiini tällaisen asian kanssa? Terapiasta en näe olevan itselleni juurikaan apua. NA:ta täällä ei ole. Olen todellakin välissä ollut vuosia ilman aineita, mutta jotenkin se tuntuu nyt vaikealta…
Tarkoitin juuri noita maintisemiasi hoitotahoja. Joskus joutuu punnitsemaan myös tuon asian, että kertooko lähiperheelle omasta käytöstään. Ainakaan se ei saisi olla hoidon ja tuen este. Pienillä paikkakunnilla tämä voidaan nähdä haittatekijänä. Toki ammattilaisia sitoo vaitiolovelvollisuus ja sitä on pidettävä ehdottomasti kiinni. Jos oma vanhempi on A-klinikalla töissä, niin silloin voi hakea maksusitoumusta esim. naapurikunnan palveluista.
14 päivä vieroitusta menossa ja pahatolot jatkuu edelleen. Mietin tässä, että kuinka helvetin kauan nää jatkuu, vai onko kysymys bipolaarihäiriöstä/ahdistuneisuushäiriöstäni? Ruokakaan ei maistu ja varpaani ovat aivan jäässä. Ahdistaa, eikä saa nukuttua…
Yleensä iltaa/yötä kohti oloni on parantunut, tosin nukuttua ei ole kunnolla saanut. Mutta tänään on huono olo ollut pitkin päivää, eikä näytä helpottavan iltaa kohti.
No nyt on aikaa mennyt. Mikä tilanteesi on nyt? Vieroituksen suhteen missä mennään?
Mää retkahdin tossa pari päivää, mut olo on ihan kohtalainen. Lääkkeitä olis vaikka hevoselle, mutta yritän pärjätä päivässä parilla pamilla,ketipinorilla, ropraalilla ja ajattelin pariviikkoa syödä 175mg lyricaa päivässä ja sitten lopettaa. Olo on kohtalaisen hyvä ainakin nyt… Kiitos Jumalalle…
Isoin ongelma lienee nykyään se että stadiin tullessani herskaa on joka puolella. Sitä olisi niin helppo vetää ja unohtaa kaikki… Unohtaa kaikki…
Olen nyt ryypännyt kolmatta päivää. Ehkä tämä on vain huomio hakuisuutta, mutta purkaan ja kasaan täällä asettani. Saan siitä outoa mielihyvää, että lataan ja varmistan pyssyni. Ja puran sen taas. Olen onnellinen etten ole myynyt tätä kelleen kilipäälle. Tämä on minun, eikä kenenkään muun. En tarvitse tätä mihinkään, enkä halua kokea houkutusta ja kokeilla, miltä teräs tuntuisi suussani. Pistän tän pois. Huomaan, ettei alkoholi sovi mulle. Se saa kummia itsesääli kohtauksia aikaan. Toivottavasti saan nukuttua. Liian vähäisellä alkoholimäärällä menee yöunet, eikä känniin uskalla pillerikourallista vetää. Kyllä elämällä on vielä annettavaa mullekin, vaikkei nyt tunnu siltä…