Uuden edessä ja yksin raskasta pohtia, teinkö oikein vai vieläkö pitäisi/kannattaisi jaksaa tukea.
Muutaman vuoden seurustellut ja enemmän tai vähemmän päihteet hallinnut kumppanin elämistä. Yhdessä ei asuta, vaikka sitä “anoppi” monella lailla yrittänyt ehdottaa.
Nyt kesän alussa tilanne kärjistyi kun en suostunut edes sitä ruokaa antamaan kumppanin palailtua retkiltään huonossa kunnossa.
Koska tiesin, että rahaa oli äidiltään joka toinen päivä saanut ns. ruokaan ja bisseen. Mikä aina aiheuttanut puhetta, miksi äiti tukee ja mahdollistaa bissen juomisen ja samalla myös kannabiksen ostelun. Kumppani aina parhailla päivillä on vain ruoka tai sauna bissen siis 1-2tlk /vrk juonut, eikä muita päihteitä. Sitä vastoin äidin luona tai äidin ollessa hänen luonaan, kantaa äiti laatikon ja irto tlk siihen 6-8 vielä päälle/ joka päivä, koko vierailujen ajan eli pari-kolme viikkoa putkeen ja sitten yhdessä kiskovat menemään ja päivittelevät vanhoja kurjia aikoja, mitkä pistää heidät juomaan, että unohtaisi menneet. Eli hyvin klassista selittelyä ja erittäin suuri läheisriippuvuus suhde äidillä poikaansa.
Itse en käytä päihteitä- ehkä sen 10tlk siideriä vuodessa saattaa joinain vuosina mennä- riippuen ollaanko juhannus maalla tai työporukan saunailtaa, silloinkin maksimissaan 2tlk illan aikana juon.
Olen yrittänyt tukea ja ymmärtää, sovitella että pari bisseä ei elämistä haittaa ja vielä keväällä joustin jopa jos joskus omissa kaveri porukoissaan pilveä polttaa niin menköön kun ei minun kotonani polta.
Mutta tahtihan vaan lisääntynyt kun päihde kavereitahan rahapäivinä löytyy ja kummasti tietävät milloin tarjolla päihteitä enemmän. Osahan siis käyttää metaa ainakin. Enkä yhtään ihmettele jos on välillä myös kumppanini metaa käyttänyt.Ainakin oireet viittaa vahvasti käyttöön.
Itseltä ei vaan sympatiaa löydy mahdollistaa päihteiden saamista. Käyttää omat rahansa päivässä/kahdessa loppuun (on työtön ollut noin vuoden jo, ilman ansiosidonnaista rahaa- eli elämiseen noin 500€/kk jää) . Sitten onkin lainaksi pyytelyä mihin en suostu, äitinsä useamman satasen kuussa tipottain laittaa kun ei kuulemma voi olla laittamatta tuota ruoka&bisse rahaa.
Aikansa aina on päihde porukassa ja sitten ilmestyy huonossa niin fyysisessä kuin psyykkisessä kunnossa apua ja ymmärrystä pyytään. Ja tietysti ruokaa ja hellyyttä.
Kaksi viikkoa sitten kun aivan mahdotonta ränniä monta päivää putkeen piti mies, eikä tietenkään tavoita mitenkään. Niin “anoppihan” pommitti viesteillä - olenko kuullut, voinko mennä katsomaan onko kotonaan tai näkisinkö kylillä jne. Anoppi asuu kauempana muutaman sadan kilsan päässä, mutta itse ja kumppani asutaan samassa kaupungissa. Kun en näihin seuraamis toiveisiin suostunut niin sieltähän tuli katkeria syytöksiä, että käytän vaan hyväkseni hänen poikaansa silloin kun on selvät päivät. Loukkasi kovasti koska olen kuitenkin vuosia jo auttanut antamalla ruokaa pahimpina päivinä ja kun ns. yrittää edes olla käyttämättä päihteitä jaksoja.
Apua ja tukeahan tarttisin, ettei vallan pää jumita ja ahdista mietteet- koska rakastan kumppania todella paljon, hän on ns. juuri oikeanlainen puoliskoni ja lapsenikin hänestä tykkää ja viihdytään hyvin ja sopusoinnussa yhdessä- silloin kun hyvillä mielin ilman päihteitä on. Ei vaan näytä tahtoa oikeasti olevan stopata kokonaan liiallista käyttöä ja kaverinsa kun soittaa niin polte niin kova, että erehtyy siinä valehtelemaan, selittelemään ja sittenhän sitä katoaakin päiviksi- viikoiksi ettei mitään kuulu miehestä.
Itsellä vaan voimat lopussa ailahtelevaan elämään, turhaan odotteluun ja ainahan se pieni pelko, entä jos menee psykoosiin tai porukassa riitaa ja väkivallan teot ei olisi ensimmäinen kerta tuolla porukalla.
Kuinka näistä syyllisyys tunteista, ahdistamis hetkistä, toiveikkuudesta, ikävästä ja huolesta selviää niin, ettei lapseni esim. joutuisi katsomaan suruani kun joutuvat omaakin ikäväänsä käsittelemään. Lapsillenihan olen kertonut tilannetta, ettei nyt näy kun mies on liian päihteissä ettei voi olla meidän kanssa. Mieshän on sanonut lapsille myös, ettei hän voi täällä olla silloin kun liikaa juo/polttaa kun se ei ole oikein äitiänne ja teitä lapsia kohtaan. Eli hyvin avoimesti ongelmasta puhutaan ja yritetty jos jotakin keinoa löytää, ettei päihde hakuisuus ja varsinkin nuo päihdeporukassa sekoilut jatkuisi. Mutta tarpeeksi kovaa omaa tahtoa kun ei mieheltä löydy niin enpä tiedä mikä auttaisi.
Läheisriippuvuudesta olen itsekin kärsinyt, lapsuuden kodissani isäni oli alkoholisti ja äidillä narsistisia puolia. Aikoinaan jo päättänyt, etten sukuvikaa jatka enkä omilleni vastaavaa suo vaan tartun asioihin, hoidan oman osani jos ja kun olen syyllistynyt läheisriippuvuuteen tms. Nyt vaan uuden hetken kohdalla yksinäisyys asian kanssa painaa mieltä ja tunteet myllertää. Sekavasti varmaan osan ajatuksistani ja tapahtumista kirjoitin- mutta tavallaan oksensin kaiken ulos kun ei ketään kelle puhua ja tiedostan, että saatava apua edes purkamalla kaikki ulos mitä mielessä liikkuu.
Heippa syyskata…
Uskon, että tilanne raskas. Itsellä tytär päihteidenkäyttäjä ja kuuluu elämään aina. Sen verran raskasta päihteidenkäyttäjän rinnalla eläminen on, että on ymmärrettävää, kun kyseessä parisuhde sitä miettii kuinka pitkälle venyy, uskoo, toivoo ja pelkää. Sehän sen vaikeaksi tekee jos kuitenkin on tunteitakin vielä . Onko anopillakin Alko ongelmaa jos yhdessä kiskovat ja vielä mahdollistaa sen rahan antamisen kautta ja ostamalla bisseä? Ihankuin ei näkisi sen olevan ongelma.
Itse pohtisin millaista elämää haluaisin elää viiden vuoden päästä ja näenkö tämän parisuhteen kestävän sinne saakka, varsinkin jos ei toisella tarpeeksi motivaatiota lopettaa. Sitten sama kysymys toiselle osapuolelle.
Päihteidenkäyttäjän läheisenä tilanteiden nonstop muuttuminen, mielialan heilahtelut ja valitettavasti myös asioiden pohtiminen ovatko kertomukset totta vai tarua, mitä selityksiä kuulee. Ne vie voimia, äitinä otan väliä, mikäli kuormitus alkaa olla liikaa.
Jatkuvaa pohdintaa tämä on , on läheisrooli mikä vaan.
Kirjoittele ihmeessä tänne, voimia jatkoon❤️
Kyllä on anopillakin alko ongelmaa joka selvästi pahentunut eläkkeelle jäännin myötä. Hassua hän kyllä tietää ja huomaa poikansa päihdeongelman, samoin puuttuu “ikävilläkin kommenteilla” toisen lapsensa viinin hallittuun juomiseen esim. ilkeilee lihimisesta mikä hänen mielestään johtuu viinistä. Omaa juomistaan perustelee/selittelee, ettei hän saa selvinpäin sanottua pojalleen esim. mitä hän oikeasti ajattelee jne. Mutta anopistahan tarpeeksi juotuaan paljastuu itsesäälissä, maailmaa syyttävä katkeroitunut ihminen. Mikä taas antaa kumppanille ns. oikeuden juoda kun ei kestä äitinsä olemusta selvinpäin. Heillä oikea noidankehä tuo.
Monesti olen sanonut ja seison sanojeni takana, että ymmärrän sen ettei äitinä voi samoin kovinkin sanoin puhua suoraan ja jättää auttamatta lastaan. Toiminta tapa vaan kärjistää omia näkemyksiä- onko väärin kun olen ehdottanut jos sen ruoka rahan antaisi esim. kauppa sitoumuksena, ettei sillä voi ostaa bisseä ja raha tosiaan menisi ruuan ostamiseen. Selvitin jopa, että täällä on kauppa mihin voi tiliasiakkuuden tehdä rajoituksilla.
Osaisitko neuvoa äitinä, miten sanoittaa anopille tuosta- kun hän pelkää eniten suututtavansa pojan jos ei suostu rahan laittamiseen. Ja mistä hän saisi oikeasti voimaa kieltäytyä määrätietoisesti. Hän kyllä tiedostaa tuon, että kieltää ensin vahvasti, mutta kun poika ruinaa/selittää/anelee jne tyypilliset vieroitus oireissa olevan itsekkäät keinot- niin anoppihan heltyy ja laittaa syyllisyyden tunteitakin kokien vähän enemmänkin rahaa kuin alun perin poika pyytää.
Pari viikkoa taas mennyt, etten ole edes nähnyt miestä, vastannut sentään viestiin yhden kerran, että kaikki hyvin. Kohta viikon ollutkin sitten tavoittamattomissa. Välillä syyllinen olo kun en mene katsomaan missä kunnossa on, mutta kun tiedostan ettei edes välttämättä kotonaan ole, saati jos onkin ja päihdekaverit olisikin siellä. En omasta mielestäni voi vaarantaa turvallisuuttani, minulla kuitenkin omat lapset joista huolehtiminen on yksin vastuullani. Lasten isä ei kuvioissa ja isovanhempia ei ole.
Kyllä tässä tukea kaipaa, aikuisten antamaa näkökulmaa miten selvitä ns. täysjärkisenä kaikesta henkisesti.
Mies haluaa ja tavoittelee sanallisesti päihteettömyyttä, mutta teot ei sitten sanojen mukaista kun vimmattu halu tulee ihan itseltäänkin ja totta kait kun kaverit yhteyttä ottaa “kun mestoilla hyvää pilveä valmistunut”.
Bisse selityksenä tasoittaa oloa ja rauhoittaa ja saa mukamas näyttää ulospäin, että vaan bissestä päihtynyt. Ihan niin kuin kukaan hajuaistin omaava ei haista, että pilveä käyttää.
Rankkaa kun pohjimmiltaan hyvä ihminen, joka kyllä selvinä kausina ymmärtää syyt miksi hakeutuu päihde oloon ja avoimesti puhuu silloin päättömistä keinoistaan “antaa luvan rillutteluun”. Tietää käyttävänsä manipulointi keinoa äitiinsä, kiittelee kun en sorru hänen aneluihin antaa/lainata rahaa. Kiittänyt myös kun en itse päihteitä käytä ja tuo kun en pelkää hänen suuttumustaan kun ei saa tahtoaan läpi vaikka itkisi.
Itselle kovaa kun ei haluaisi olla niin “kylmä ja tunteeton” ja aina noiden jälkeen fyysinen ja henkinen pahoinvointi hintana ja sääli pukkaa päälle.
Viiden vuoden päästä toive olisi tasapainoinen elämä joko päihteettömän (mikä epätodelliselta vaikuttaa) miehen kanssa eläminen. Samaa sanallista toivetta mieskin elättelee vaan repsahdusten tahtihan lisääntynyt ja reissujen pituudet lisääntyneet, siihen vielä äitinsä pidemmät vierailut lisääntyneet ja silloinhan äiti&poika tosiaankin joka päivä juo,juo ja juo ja vatvoo asioita, riittelyä ja rakastamista kaikkine tunteineen ja muistelut pahoista ja hyvistä asioista.
Heippa syyskata.
Huh, aikamoista luovimista on sun elämä, voimia siihen❤️. Anoppi tarvitsisi ehdottomasti saada ymmärtämään ettei rakkautta ja hyväksyntää voi ostaa rahalla ja olemalla kaveri. Hänen poikansa on sairas, sairaus vieläpä vaikea. Sairautta pahentaa jos läheiset ei laita rajoja. Hylätä ei tarvi, selkää ei tarvi kääntää. Rahaa ja bisseä ei tarvitse pysyäkseen hengissä. Mitä nopeammin pohja tulee vastaan sitä nopeammin on mahdollisuus hoitoon hakeutumiseen. Kuka hakeutuu hoitoon jos on rahoittaja omalle toiminnalle. Elämähän sujuu kuin tanssi. Mitäs kun anopin rahatilanne huononee eikö pystykään enää antaa. Miten heidän välien sitten käy?
Se ei silti ole helppoa, läheisriippuvuus itsessänikin nostaa päätään aina välillä ja sorrun antamaan kympin rahaa, vien ruokaa. Päihteitä en osta. Nopeasti yritän nujertaa tilanteen ja palata ruotuun.
Tärkeintä, että te olisitte yhteisenä rintamana. Te ette pysty lopettamaan käyttöä, mutta olette päättäneet olla mahdollistamatta enää sitä elämää. Mikäli haluaa sitä elämää jatkaa niin omin varoin. Olette tekemisissä selvinpäin.
Vaikeita päätöksiä, enkä tiedä onko oikeaa tapaa olemassakaan. Jokaisen pitää tehdä omat rajat mitkä sopii itselle ja yrittää pitää niistä kiinni, suojella itseään. Se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi toisella. Tsemppiä tähän tunteiden viidakkoon ja kerro kuulumisia❤️ .
Tirppana
Kiitos paljon.
Huojentaa oloa ja ahdistusta paljon jo kun saa kirjoitettua ja kannustavia vastauksia. Tirppana- kiitos, annat sitä oikeaa tukea selvitä luovimisen viidakossa.
Mies edelleen omassa kodissaan kun ei selvää päivää tule. Pidän tiukasti tästä rajasta nyt kiinni, selvinpäin saa tulla mutta ei yhtään päihtyneenä, vaikka kuinka onkin leppoisa ihminen päihtyneenäkin.
Kaiken lisäksi oli äitinsä tällä kertaa kyllä lyhyen vierailun tehnyt. Tietysti juomien kera, mutta oli myös siivonnut ja täyttänyt ruoka varastot.
Hakuammuntana oli miehen sanomisen mukaan, sanonut kun ei se nainenkaan (minä siis) yhtään nyt voi auttaa missään.
Perustelin jälleen kerran miehelle, ettet sinä löydä todellista syytä lopettaa/rajoittaa päihdehakuista ja sotkuista elämääsi jos minäkin vielä mahdollistaisin millään tavalla touhuasi. Mies ymmärtää pointtini, mutta anoppi ei.
Soiteltiin miehen kanssa vierailun jälkeen ja oli tarkoitus tavata ja jutella jälleen asioista. Mutta toisin kävi illasta kun piti tavata niin mieshän vastasi kyllä puheluun , mutta olikin menossa hakemaan pilveä- rahasta kysyin (ettei velaksi rupeisi sitäkin vielä raha sotkuissaan tekeen)- niin äitihän olikin jättänyt muutaman kympin loppu viikon kauppa käynteihin, bisseen- ettei vaan yllättäen tule vaikka kouristuksia.
Tätä niin vaikea ymmärtää, miksi antaa rahaa- kun tietää mihin raha menee?! Haluaisin ymmärtää, en halua syyttää tai tuomita hänen tekoaan vaan ymmärtää- silloin siitä pystyisi edes keskusteleen järkevästi. Mutta ei anoppi on “suuttunut” kun kehtaan olla julma ja ymmärtämätön hänen poikansa vaikeuksien kanssa nyt.
Miettinyt mahdollisia- onko tosiaan mustasukkainen/kateellinen tms. näistä ainakin mies sanoo- että voisi olla kyse. Miehen sanojen mukaan äiti kohdannut vastuksen mitä ei pysty manipuloimaan ja joka merkitsee hänelle joissain tapauksissa enemmän kuin äiti.
Pohtinut voiko olla syynä- että pelkää millainen hänen poikansa olisikaan jos ei päihteitä käyttäisi- se kuuluisa pelko onko aivan erilainen ihminen ja ei ns. tuttu turvallinen poika mihin pystyy vaikuttamaan ja pystyy päihteiden myötä vaikuttamaan asioihin ja elämään- kontrollin hakuisuus. Vaikea tietää kun asiasta ei anoppi suostu puhumaan vaan saa mykkäkoulun aikaiseksi. Itse mykkäkouluakin olen perustellut- ettei sekään oikein ole vaan henkistä väkivaltaa ja yksi manipuloinnin keino.
Ahdistaa kun miettii mitä teen väärin ja voinko jotain toisin tehdä. Silti ensin ajateltava omat voimavarat koska jos en itse voi hyvin niin ei varmasti voi lapsenikaan. Ja lapset on aina etusijalla itsellänikin. Niin on varmasti myös anopilla oma poika etusijalla- taas pohdintaa enkö vaan ymmärrä äitinä toisen äidin tapaa kasvattaa ja huolehtia omasta lapsestaan vaikka aikuinen kyseessä jo.
Tämä kirjoittelu poukkoilevaa niin kuin on omatkin ajatukset. Ajatukset joita yritän taka alalla pitää, että voisin olla aidosti läsnä lasteni ja ystävieni lähellä. Toki lapseni ja ystäväni tietävät, että mies omassa kodissaan kun ei löydy vahvuutta katkaista päihde kierrettään vaan pahempaan suuntaan menossa. Hirvittää tavallaan seuraava kuukausi, mitä sieltä tulee kun kuulema leikattu tuloa vielä kun näkynyt lahjarahaa eli miehen selvittävä puolet vähemmällä- mutta tarkoittanee sitä, että äitinsä jälleen rahoittaja. Kuten huomasin Tirppana- mitä sitten kun äidin rahat loppuu- ei ne eläke tulot niin suuria ja säästöt kuluu joka kuukausi pojan rahoittamiseen.
Koska selvinä kausina, miehellä ihan hyvin riittänyt oma rahansa kun ei päihteitä kuviossa.
Mies itsekin sanoo, tiedän kyllä ettei pitäisi pyytää äidiltä rahaa mutta kun oon tottunut siihen, että saan mitä haluan.
Kaiken tämän mylleryksen keskellä- toivon löytäväni vahvuutta, tukea, ettei “virtahepo olohuoneessani ole” ja ei pääsisi kokoajan vaikuttamaan ajatuksiin- että voin olla läsnä hetkessä ilman ahdistavaa oloa ja tuntematta toivotonta ikävää vaan näkisin edes valoa tunnelin päässä miehenkin osalta ja ymmärtäisin anopin pahanolon purkausten kohdistuessa itseeni, ettei hän pahuuttaan sanoita noin ikävästi. Katkeruus saatava pysyyn pois itseltä- se ei ainakaan johda mihinkään hyvään.
Kiitos joka luki- kiitos joka kommentoi- maailmassa varmasti meitä riittää samojen pohdintojen keskellä-kohtalo jakaa kortit mutta itse niillä pelaamme.
Heippa syyskata. Itsellä ollut aika jännitystä tyttären kanssa liki kaksi viikkoa, nyt alkaa helpottamaan hiukan. Mitä teille kuuluu? Onko mies edelleen omassa kodissa?
Tirppana
Heipsan pitkästä aikaa,
Näinhän siinä kävi…suostuin tekemään ns avokatkon miehelle ja voi kun se yhteinen aika menikin hyvin. Ongelma ikävä kyllä saapui jälleen miehen äidin muodossa kylmine, salailtujen ja piilotelluin juomien merkeissä. Oli todellinen tyrmäys ja ahdistus oli sitä luokkaa, että pysyin omissa oloissa vain lasteni ja muun normaali elämän saavutettavissa. Asiaa käynyt luotettavien ihmisten kanssa läpi. Vieläkin sanaton suru miksi näin. Mutta ketään ei voi muuttaa on vain muutettava omaa suhtautumis tapaa ja rajoistaan pidettävä kiinni. Mies omillaan, välillä ottaa yhteyttä ja välillä ei kuulu päivä. viikko kausiin, ei olla nähty edes vahingossa ja hyvä niin. Lähinnä hirvittää missä kunnossa edes on koska ainakin äitinsä hyvin ilmoitti “vaihtoi ruuan ja puhtauden nistien kaveruuteen”. Tiedä sitten onko mikä osa liioittelua, tavallaan sellainen syyllistämisen ja halventamisen keino. Tai näin asian ainakin koen.
Syksy onneksi pitkällä, hassua kuin pidempi pimeän aika tuudittaa rauhalliseen eloon, turvalliseen kotona ja aidosti läheisten kanssa olemiseen. Ikävä iskee välillä rajusti, raivostuttava tunne jos kuitenkin toive ajatus. Niiden tunteiden kanssa painiminen käy työstä välillä. Lause itselle- hengitä- anna ajan kulua- rauha- Siinä kaikki mihin keskittyä ja jatkaa päivä, tunti kerrallaan. Olisinko voinut tehdä muuta, enemmän, olisinko voinut kelvata ja kelpaisitko ilman päihteitä- kyllä- mutta se ei vaan onnistu ei ennen kuin mies joskus ehkä tarpeeksi syvällä, äitinsä hellittää otettaan, uskallus olla päihteetön- sitä en heidän puolestaan voi tehdä. Katkera- siinä vielä tekemistä etten päästä valloilleen. Näillä elämää hitaasti eteenpäin.
Kiva kuulla sinusta syyskata?. Kiva kuulla, että teillä oli hyvääkin aikaa. Se on totta, että pelastettava on itsensä, koska riippuvainen ei riippuvuudestaan pääse ennenkuin itse tarpeeksi sitä haluaa. Ei auta, vaikka tekisi mitä. Tilanteesi kuulostaa minusta rauhalliselta, sinun vastuullasi ei ole aikuisen ihmisen valinnat. Ehkä joskus pääsee ylös, ehkä ei. Teit parhaasi ja se riittää.
Vihaan päihteitä, ne tuhoaa ihmisiä ja perheitä?.
Tirppana
Kiitos Tirppana
Miten sinulla menee ja lapsellasi?
Onhan tässä työstettävää ja taistelua omantunnon kanssa. Mutta helppojakin hetkiä ja ainakin täys ilo kun ei kotona näy tölkkejä, ei hajuja saavu miehen vaatteiden mukana. On ihmismieli niin omituinen. Kyllä sitä näköjään keksii jos jotakin selitystä heikkoina hetkinä itselleen “jos,kun,vielä,mutta” alkavat lauseet saada torpattua niin pian. Miettinytkin sinua Tirppana miksi- annoit ne oikeat rohkaisun sanat, etten ihan överinä katkeruutta ja ymmärryksen puutetta “anoppiin siis ex nykyään” sortunut ajatteleen kun ratkaisuja piti tehdä. Kyse kuitenkin miehestä ei hänen äidistään vaikka mahdollistaakin rakkaan poikansa päihteiden käyttöä. Ikävä sitä oikeaa ihmistä- ei päihteiden muuttamaa ihmistä. Toivon, että jonkunlainen ystävyys väleissä säilyisi- enempää en edes toivo enään.
Kiitos kysymästä syyskata. Vaihdellen meillä sujuu.pitkään oli valoa tunnelin päässä, kuntoutustakin yritettiin, tytär oli 5pv. Muutti raittiin poikaystävän kanssa Poriin, mutta nyt kun sai muutaman satasen rahaa, uskon sen menneen päihteisiin. Adhd ja epävakaa persoonallisuushäiriö yhdistettynä päihteisiin, on vaikea yhtälö. Eilen juuri jouduin kieltämään kotiin tulon päihtyneenä, se oli sydäntä raastavaa. Rajat on kuitenkin laitettava ja toivon hänen nopeasti haluavan takaisin hoitoon. Huolta on, niin rakas tuo tyttö on .
Tuo on totta ikävä sitä oikeaa ihmistä päihteiden alla❤️. . Omantunnontuskatkin tuttuja, kaikenaikaa kyseenalaistaa tekeekö sitä oikein ja onko oikein toisen tukena.
Yritetään uskos, että teemme parhaamme.
Tirppana
Voimia ja uskoa elämän kantamiseen ja kaiken tarkoitukseen- sitähän me tarvitsemme. Kiitos kun kirjoitit kuulumisia.
Omalla tavalla saan peilattua päihdesairaan elämän kipukynnyksiä äidin näkökulmasta terveellä pohjalla.
Raastaahan ne kerrat kun joutuu kieltäytymään auttamasta, ei se iso asia olisi ruoka antaa, mutta jos ei kunnioitusta kotia kohti sen vertaa, että selvinpäin kävisi, niin saanee muualta kaltaisiltaan vaikka ruoka avun heti. Tuotakin katsellut välillä kuinka pitkä jono hävikkiruoka jaossa ja kuinka osa sieltäkin hakee perus hyvää ruokaa. Mutta miksi sekin pitää seuraavan kulman takana myydä- murto osa varmasti noin tekee, mutta senkin asian hieno ele- osa systeemin hyväksikäyttäjiä.
Miehen kohdalla yritettiin katkaisua myös yhden hänen luotettavan ystävänsä tykönä- sielläkin onnistui kolme viikkoa ihan hyvin pärjään- mutta sitten ns. karkasi eli sanomatta mitään oli lähtenyt ja etsinyt vieraasta kaupungista kaltaisiaan. Silloin varmistui, että on huonompaan suuntaan menossa askel kerrallaan eli ei riitä bisset, pilvet vaan kyllä siellä piri kuvioissa suurena koukuttajana on.
Tyttäresi nuori vielä- toivon kaikesta sydämestäni, että pohja kosketus löytyy pian ja jollain ilveellä säikähtäisi hakemaan pitkälle hoitojaksolle ja pois koko kirotusta päihdemaailmasta.
Toivoakaan kun ei saisi kokonaan luovuttaa, ettei elämän kaikki arvot huku. Niin ainahan voidaan toivoa, että läheiset, rakkaat ihan itse jonain päivänä löytävät sen pohjansa nolla kohdan ja lähtevät toipumisen tielle. Olihan se itsekin läheisenä löydettävä nolla kohta, että pystyi päästämään irti “toivottomasta” kun ei sairauteensa halua parannuskeinoja muuta kuin kokeilla parin viikon selviä viikkoja ja miten voikin jokaisen hyvän jakson jälkeen , ne käyttö viikot lisääntyy.