No… mistä alkaisin…9 vuotta pian naimisissa joista 6 vuotta amfetamiini ja viimevuosina suburiippuvaisen kanssa. Ekat kolme vuotta meni vankeudessa…
Nyt alkaa happi loppua. On jo tuntunut useamman vuoden, oikeastaan heti kun aineet tuli kuvioihin. Eka lapsi tuli vankeudessa,tosin odotin jo kun sinne joutui siinä kerkesi rakennella pilvilinnoja kun toinen muurin sisällä tietysti oli ns. Kunnolla kun ei ollut valvovan silmän alla.
Pois päästyään pakka tietysti revittiin palasiksi… alkoi maistua piri ja muutaman kk kuluttua kävi jo yhden illan juttu vieraan naisen kanssa kuvioissa…mä tietysti lopulta muutaman kk erossa olon jälkeen uskoin kaiken paska lupailun siitä miten virheistä on otettu ja miten tahdotaan elää vain perhe elämää ja yhteenhän sitä palattiin…no pirin veto tietysti jatkui ja jäin odottamaan toista lastamme. Kovat toiveet mielessä siitä kuinka rakkaus voittaa ja lupaukset pitää… subu tuli mukaan kuviohin pirin lisäksi… vkossa saatettiin olla kolme pvää kotona joista kaksi nukuttiin ja niin meno jatkui taas eikä saattanut tavoittaa moniin päiviin… kun minä kotona hoidin lastamme ja odotin toista,mies veti aineita ja löys itselleen ihastuksia jotka aikanaan tulivat julki. Tuomionhan se itselleen sai ja kun toinen lapselle syntyi niin kk.kuluttua joutui tuomiolle jonka alkupuolella erosimme näiden ihastusten ilmitullessa… siinä rakensin elämääni yksin kahden lapsen kanssa ja muutin takaisin kotipaikkakunnalleni. N. Vuoden tuomion aikana taas vakuutteli ja todisteli muutostaan ja tottahan se on että vankilassa ollessa kukoisti ihmisenä ja niimpä minä taas annoin mahdollisuuden.josko saisi vihdoin sen perhe elämän mitä oli haaveillut ja odottanut… subu tuli vahvemmin kuvioihin ja jäi elämään… välissä vielä yksi tuomio ja kolmas lapsi. Viime tuomion jälkeen elimme ensimmäistä kertaa edes vähän normaalia muistuttavaa arkea. Oltiin ainakin yöt kotona vaikka päivät nukuttiin iltaan ja yhteinen aika oli kortilla… lapsista puhumattakaan. Hyvinä päivinä on hyvä isä ja touhuaa lasten kanssa ja lapset on isään kiintyneitä. Ei ollut sekava kotona. Otti enemmänkin annoksen että pysyi toimivana, useimmiten. Tosi asiassa ollut todella vähän läsnä meidän arjessa… tuomiot, juoksemiset ja kotona ollessa yletön nukkuminen.
Muutimme takaisin hänen kotikonnuilleen keväällä josta hakeutui hoitoon josko pääsis korvaushoitoon, todellisuudessa motiiveja siihen en tietä kertoo syyksi ettei tarvitse juosta kaduilla ja saa asteittain lopettaa… nyt kuitenkin aloitti pirin vedon taas ja kolme kk menty täysillä seinää päin. Lastensuojelusta yhteyden otto päihdehuollon kautta eikä mulla aikomustakaan valehdella sinne päin jos tuo meno jatkuu. Lasten kanssa lähdimme jo pian 2 kk sitten pois kodistamme koska en aio sietää enää tuota piri touhua… voi mennä viikkokin ettei miehestä kuulu mitään. Sitten luvataan taas ja puhutaan mitä on 9 vuotta tehty ja valehdeltu ja manipuloitu… ja plussasin muutama vko sitten.
Eli tiivistettynä… 3 lasta pian neljä… huumeriippuvainen epäluotettava mies joka ei välitä kuin sanoissa … ja 9 vuotta katsottu ja kuunneltu tyhjiä lupauksia…
Voiko tästä enää nousta ja miten voisin vaan päästää irti. Tuntuu niin pahalta että kaikki se panostus ja kärsimys ja odotus näinä vuosina valuu hukkaan…
Toisaalta enemmän kuin mitään tahdon pelastaa lapseni ja itsenikin… olen niin loppu… usein tuntuu että voisi kirjautua itsekkin osastolle lepoon 
hoidan yksin lapset ilman suurempia apukäsiä ja epäilen kahden olevan erityislapsia,viitteitä siihen .
Eikä tämä elämäntilanne yhtään auta. Vuosia jo taakoittanut. Kuinka toisella ihmisellä voikaan olla niin valtava vaikutus omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin eikä edes välitä siihen.
Kuinka saan riuhtaustua itseni irti koska tuntuu että pidän kiinni tyhjästä. Mieheni ei kuulu arkeemme. Ei tuo siihen edes läsnäoloaan mitä kaipaamme kaikki eniten… elämä perustuu petkutukselle ja valheelle. Olen antanut kaikkeni näiden vuosien aikana ja tuntuu että toinen ei mitään… kun vain silloin kun on itsellä ollut halua olla isä tai mies… ja kovin harvoin… 