Vertaistukea,apua!

Me Lopettajat
1

Heippa!

Olen reilu kolmekymppinen perheenäiti, meillä on 3-v ja 5-v lapset mieheni kanssa. Olen näköjään alkoholisti, aika kauan kesti, ennenkuin sen uskalsin itselleni myöntää. Mutta nyt viiden päivän putken jälkeen olen tullut tieni päähän.
Ulkoisesti kukaan ei varmaan arvaa mitään, hoidan työni, kodin, opiskelenkin työn ohella. Elopainoa on kyllä kertynyt ja turvotusta piisaa.

Olen jo teininä aloittanut alkoholin käytön viikonloppuisin, olin aina opiskeluaikoina se, joka oli eniten kännissä, olen mokaillut ja ties mitä kännissä. Raskausajat olivat ihania, sillä silloin en “voinut” juoda ja mieleen ei edes olisi juolahtanutkaan raskaana ollessa ottaa pisaraakaan. Nyt minulla on useamman päivän tissutteluputkia, töissä käyn kyllä, mutta iltaisin menee 6 puolen litran siideriä kevyesti. Viikonloppuna enemmänkin. On tullut ylävatsavaivaa, jonka tulkitsen haiman ärtymiseksi, masentaa ja on parisuhdeongelmia. Rahat menee kurkusta alas, itseinho on suunnaton. Saatan olla viikonkin juomatta, mutta sitten perjantaista se alkaa, kamala siiderin himo jo työpaikan oven sulkuduttua.

Olen aina ollut hyvä opinnoissani ja pidetty noin yleisesti ottaen, olen kiltti ja rauhallinen. Olin nuorena kaunis, nyt on jo ulkonäkö alkanut repsahtaa. Tänään flunssasisena ja krapulassa kotona lueskelin täällä muiden kirjoituksia ja soitin a-klinikalle. Saan ensi viikoksi sinne ajan. En ole ikinä puhunut alkoholismistani muuta kuin mieheni kanssa, mutta juon myös hänelrtä salaa, jos hän juo 2 iltakaljaa, itselläni on kuusi, osa vain piilossa. Mies voisi hyvinkin olla ilman alkoa, paremmin kuin minä.

Opiskelen työn ohessa ja olen useimmiten aivan poikki, nyt olisi edessä suuri urakka opintoja. Olen aivan poikki, ja nyt jos koskaan on lopetettava. Erityisesti lasten vuoksi. Juon yleensä lapsilta salassa, en juo itseäni sammuksiin heidän kotona ollessaan ja hoidan heidät hyvin ja rakastan heitä suunnattomasti…silti tiedän, että lasteni vuoksi näin ei voi jatkua.

Juomisputken jälkeinen ylävatsakipu pelottaa, ja toivon, että minulta otettaisiin maksa- ja haima-arvot. Mutta kuinka kehtaan kertoa työntekijöille juomisestani, tekisi niin mieli kaunistella, ja pitää kulissia yllä. Myös tuo antabus houkuttelisi kovasti, saisin siirrettyä juomispäätöstäni sen avulla pakolla. Luulen, etten voi vähentää alkoholin käyttöä, on vain pakko lopettaa kerrasta. Nyt itkettää ja ahdistaa, mutta eiköhän se parin päivän sisällä ala halpottaa.

Onko teillä vinkkejä, kuinka saan itseni pian kuntoon; vitamiiniliät, ravinto tms.? Suunnittelin lisämagnesiumia, monivitamiinia, b-vitamiinia ja vähähiilarista ruokavaliota? Vinkkejöä ja tukea otetaan vastaan, nyt vain itkettää kaikki…Niin, ja geenitaustaakin riittää, isäni on raitistunut rapajuoppo, samoin hänen veljensä ja juoppoja on suvussa molemmin puolin vaikka kuinka…

Olisi kiva kuulla muiden perheellisten tissuttelijoiden raitistumiskokemuksia!

Äityli

Niin, ja lisäyksenä vielä, osaan kyllä kirjoittaa, mutta langattoman näppikseni patterit taitaa olla lopuillaan… :laughing:

2

Tervetuloa joukkoon. Rohkeasti vain leuka rintaa vasten ja kulku kohti uusia pettymyksiä. Kun kerran lähdet apua hakemaan, niin älä kaunistele mitään, äläkä rakenna kulisseja. Siellä A-klinikalla on nähty ja koettu kaikki. Itseäsi vain huiputat, jos sille tielle lähdet. Sinällään jo olet harvinainen tapaus, että rohkeasti apua etsit. Useimmat tulevat vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä.

3

Kiitos rohkaisevasta viestistäsi. En osannut ajatellakaan, että olisin hyvässä asemassa siinä suhteessa, että haen edes apua ja tiedostan ongelmani. Ehkä vielä ei olekaan liian myöhäistä tehdä jotain asialle, eli LOPETTAA!!

Äityli

4

Onnea matkallesi ja tervetuloa palstalle!
Kuulostaa tutulta tuo juomisen tahti. Sinulla on hieno tilanne, olet vasta 30 ja risat ja parisuhde, lapset, työ, koti tallella, pohjaa mistä ponnistaa. Olen itse 40 ja risat ja nuo em. asiat tallella myös. Raittiutta takana vasta 8 viikkoa, ketjuuni olen vähän tuntojani tilitellyt. Olen pohtinut asioita vasta itseni kannalta ja jonkin verran parisuhteen, mutta etenkään lapsiin liittyviä asioita en ole vielä pystynyt työstämään. Hiljalleen…nyt vain tsemppiä alkuun :smiley:

5

Kiitos vastauksestasi! Tuo on totta, että kaikkein vaikeinta tuntuu olevan juuri lasten tilanteen ajatteleminen ja/tai se, kuinka olen voinut tehdä näin heille. Vaikkei vielä onneksi ole näkyvissä mitään ongelmaa lapsilla, jonka olen voinut aiheuttaa, mutta…jokainen päivä on liikaa lasten kohdalla. Onneksi mieheni hoitaa lapsia, on mummo, jolla lapset käyvät usein ja tosiaan olen kyllä aina pyrkinyt varmistamaan, että lapsilla on hyvä, rakastettu ja turvallinen olo. Ihania ja reippaita lapsia ovat, eikä meillä onneksi riidellä tai riehuta vanhempien taholta. Mutta silti…olen ollut kamala äiti. Kaikista naurettavinta on, etten voi lukea esim. alkoholistiperheen lapsien kertomuksia lapuudestaan tai mitään, missä lapsille tehdään/tapahtuu jotain pahaa, koskaan en ole voinut. ja nyt pilaan omien lasteni elämään minkä ehdin…huoh, mikä ääliö. Ja salaa tuomitsen juovat äidit ja säälin muita vastaavassa tilanteessa olevia lapsia, sillä enhän MINÄ ole vastuuton ja tuhoa lasteni elämää, toisin kuin nuo muut vatuuttomat äidit. Ou mai.

Mutta ehkä täytyy käsitellä asia kerrallaan, olenhan tietysti tätä työstänyt jo ainakin vuoden, ja ihmettelen vieläkin, mikä päässäni napsasti, kun otin puhelimen ja soitin a-klinikalle. Nyt pitäisi vielä uskaltaa kertoa miehelle olevansa alkoholisti, varmaan se vähän arvelee, muttei tiedä ihan kaikkia pohjamutia siltikään…

Hienosti olet päässyt alkuun, perästä tullaan! Kovasti helpottaa, että on joku, jolla on samantyyppisiä kokemuksia, luulin olevani ainut …

6

Hei Äityli!

Et ole yksin ongelmasi kanssa, meitä on muitakin täällä vastaavassa tilanteessa. Alku on vaikeaa mutta kannattaa työstää asiaa ja kirjoittaa mahdollisimman paljon tännekin asioita.

Tutulta kuulostaa elämäntilanteesi, itselläni on nyt takana kolmisen viikkoa lähes raitista elämää, viikkoannokset olen vähentänyt kahteen saunaolueen lauantaisin. Olen saanut tukea täältä sekä myös omasta suljetusta ryhmästäni jossa on muitakin kaltaisiani aikuisia naisia. Suosittelen sinullekin Lilli Loiri-Sepän kirjaa Selviytymistarinoita, siinä on paljon tuttuja tunteita raitistuneilta ihmisiltä. Päivä kerrallaan elämässä eteenpäin kohti parempaa huomista :slight_smile:

Tärkeintä on löytää sisältään se ajatus että minun ei tarvitse juoda, olet löytänyt sen raskausaikoinasi ja se on ajatus on siis olemassa sinussakin. Pohdi mitä hyvää alkoholi on tuonut sinun elämääsi ja miksi sitä tarvitsisit. Et varmaan löydä montaa syytä.

Tsemppiä tähän päivään, ja huomiseen…!

7

Voi, kylläpä oli helpotus lukea viestiäsi! Kirjoitit kuin suoraan omasta elämästäni. Olen kolmikymppinen kolmen lapsen äiti ja vaimo. Opiskelen yliopistossa ja harrastan liikuntaa. Päällisin puolin kukaan ei varmasti uskoisi, millainen mörkö kaapistani löytyy.

Minulla on myös suuri sukurasite alkoholisoitumisen ja muiden psyykkisten sairauksien suhteen. Olen juonut kohtuuttomasti jo hyvin nuoresta lähtien ja lukioaikoina käytin myös huumeita. Erityisesti sekä alkoholissa että huumeissa minua viehätti tunne, että pää ikään kuin “menee nukkumaan”, lopettaa ajattelun ja rentoutuu. Siksi mikään pieni määrä alkoholia ei ole koskaan riittänyt täyttämään tarpeitani ja huumeistakin kiinnostuin vain rauhoittavista. Huumeiden ja alkoholin käyttö loppui kuin seinään, kun reilu parikymppisenä tajusimme nykyisen mieheni, silloisen poikaystäväni kanssa odottavamme lasta. Olemme siinä mielessä harvinainen pari, että muutaman kuukauden hoitojakson jälkeen pääsimme molemmat eroon aineista ja opettelemaan uudenlaista elämäntapaa, vieläpä yhdessä.

Odotusajat ja pienten lasten hoitaminen kotona oli ihanaa aikaa. Raskasta tietysti tavallaan, mutta elämä tuntui mielekkäältä ja tarkoitukselliselta. Tuo muutaman vuoden ajanjakso on lapsuuteni jälkeen ainoa tauko päihteissä tämän astisen elämäni aikana. Kun lapset kasvoivat, jostain syystä katosi pikkuhiljaa myös syy olla juomatta. Niin surullista jotenkin, en ymmärrä miksi niin kävi… Huumeet eivät ole olleet elämässämme mukana kohta yhdeksään vuoteen, mutta alkoholi on ikään kuin “suotava” tapa saada päänsä lepoon. Minusta on “ihana” ostaa pullo punkkua kotiin tullessa, juon sen muka sivistyneesti lasten ollessa kotona. Pullon loppuessa tarvitsen jo lisää, ja kipaisen vielä äkkiä alkoon ennen kahdeksaa. Tätä tapahtuu kausittain jopa päivittäin, välillä otan niskasta kiinni ja juon vain kerran viikossa. Jo ensimmäisten lasillisten aikana menee harkintakykyni juomisen suhteen. Minulle ei ole olemassa alkoholin kohtuukäyttöä, sen olen jo ymmärtänyt vaikka kuinka yritin itselleni selittää sen olevan mahdollista. Juon osittain piilossa mieheltäni, hänen on vaikea ymmärtää, miksi minä juon niin paljon kerralla. Hänelle itselleen riittää pari-kolme annosta ja hän lopettaa siihen. Minulle riittää vasta, kun olen ihan lähellä sammumista. Sitten on ihana mennä nukkumaan, uni tulee heti, ei tarvitse odottaa ajatuksen juoksun pysähtymistä.
Aamulla vihaan itseäni, olen ihan masentunut ja minun on vaikea keskittyä mihinkään. Iltapäivällä olen saanut jonkinlaisen tasapainon aikaiseksi ja illalla voin jo palkita itseni uudella pullolla.

Olen todella rikki itseni kanssa, olen syönyt masennuslääkkeitä vuoden verran. Nyt huomaan, että opiskelu alkaa olla vaikeaa, aivot ei vain tunnu toimivan ja uusien asioiden hahmottaminen alkaa olla isotöistä. Välillä pelkään, että tapan itseni vielä humalassa ollessani masentuneena. Selvin päin en voisi kuvitellakaan tekeväni mitään sellaista.
Yritän selittää itselleni, etteivät lapset kärsi tälläisestä alkoholin käytöstä, eihän meillä riehuta, ei huudeta eikä rellestetä. Äiti vaan muuttuu jotenki erilaiseksi ja hengitys haisee pahalta. Välillä haluaisin tulla raskaaksi, jotta saisin taas lopetettua juomisen. Sen verran kuitenkin vielä ymmärrän, ettei se ole pitkäaikainen ratkaisu ongelmaani. Välillä uskottelen itselleni, ettei mitään ongelmaa edes ole, mutta samalla tajuan, että minulle tämä on pohja. Haluan nousta ylös, mutta kaipaisin kovasti vertaistukea ajatuksen vaihtoon. En voi jutella tästä kenenkään läheiseni kanssa.

8

Hei,
äitiys ja alkoholismi on hankala yhdistelmä itselle sekä myös muulle ympäristölle. Äitiys voi estää hankkimasta apua, koska pelkää lasten menettämistä, leimaantumista huonoksi äidiksi jne. Syyllisyys mitä kantaa lastensa tähden voi olla niin murskaavaa, että se pimentää kaiken järjellisen ajattelun.

Omalla kohdallani tässä alkuun pääsemisessä on ollut tärkeää työntää (hiukan väkisinkin) lapsiin liittyvä problematiikka taka-alalle ja keskittyä omaan motiiviin olla raittiina. Asia kerrallaan. Lukemattomat kerrat olen selittänyt muka ei alkoholismiani sillä, että hoidanhan lapset ja eihän he joudu näkemään sitä ja tätä, eikä heitä kaltoin kohdella. Tästä selittämisestä olen nähnyt tärkeäksi luopua, koska se on ihan samaa sarjaa kuin muukin juomistani puolusteleva selittely.

Alkoholismi vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin aina. Myös se joka tapahtuu piilossa. Itsestänsä kannattaa kuitenkin aloittaa, niin sitten jossain vaiheessa pystyy näitäkin asioita käsittelemään ja kohtaamaan. Paljon positiivisia asioita kuitenkin näissäkin viesteissä: lapset ovat kotona ja heistä huolehditaan ja heitä rakastetaan jne. Tulevaisuudessahan heillä on vaan vielä entistä parempi äiti kotona: henkisesti läsnäolevampi vakaa aikuinen ihminen. Näin yritän ainakin itse ajatella.

Tsemppiä kaikille meille vanhemmille!

9

Halusin vielä kysyä, minkälaista apua olette hakeneet ja saaneet alkoholismiin? Mikä on tuntunut tehokkaimmalta tavalta puuttua ongelmaan? Voiko tästä selvitä ilman ulkopuolista? Ja miten? ?

10

Hei Äityli, olisi kiva kuulla, minkälainen kokemus A-klinikkakäynti oli ja miten elämä rullaa muutenkin!

Kaikkea hyvää ponnisteluihisi!

11

Hei vaan! olen myös 35-vuotias, kolmen lapsen äiti, opiskelen ja teen keikkatöitä samalla. Olen harrastanut myös paljon liikuntaa ja pidän itsestäni jollakin tavalla huolta ulkonäöllisesti. Eipä varmaan moni uskoisi minustakaan päällisin puolin että olen holisti. Tosin käytökseni on ollut tyypillistä holistin, itsekästä ja kaikkitietävää näsäviisastelua. Noh, nyt kuitenkin kohta vuoden ollut raittiina ja kyllä se käytöskin alkaa pikkuhiljaa muuttua, parempaan suuntaan :slight_smile:
Tällasia myö ollaan, naiset ja äidit, pidetään kulissia yllä viimeseen asti! Kotona join suurimmaksi osaksi aikaa, sillä en enää uskaltanut lähteä baareihin könyämään ja nolaamaan itseäni. Kotona juominen pysyi jollakin tavalla hanskassa kun samalla sai puuhastella kotitöitä yms. Baarissa tuli vedettyä aina överikännit. mutta kamalaa aikaa se oli, salailu ja häpeä ja syyllisyys aina niskassa. Suosittelen lämpimästi raittiutta! kyllä siinä aikaa menee ennenkuin uuden elämäntavan oppii, mutta kyllä se palkitsee. Itse olen raitistunut AA:n avulla, kaikki muut keinot osoittautui turhiksi, kuten antabukset, A-klinikka ja akupunktiohoito, yms terapiat. Mutta jokainen löytää omansa tavan raitistua. Itse kuulun varmasti niihin jääräpäisimpiin juoppoihin, että ihan loppuun asti piti mennä, sillä jos olisin jatkanut vielä vähän aikaa, olisin varmasti tappanut itseni. En olis enää tässä nytkään tätä tekstiä kirjottamassa!Kyllä se on naiselle, puolisolle ja ennenkaikkea äidille liian suuri taakka kannettavaksi. Kun muutenkiin elämä on rankkaa ja vaatimukset vaan kasvaa työelämässä ja kaikessa. Kun pitäs olla sitä ja tätä ja niin hemmetin tehokas ja hyvä kaikessa. Mutta kannattaa koekilla kaikkea ja ja ikinä ei saa luovuttaa! Jos vaan halua löytyy raitistua niin kyllä se onnistuu! Sillä ihan oikeesti muuta siihen ei tarvita kuin halu ja riittävästi nöyryyttä! Toinen juttu onkin sitten ne syyt johon on juotu. Ne ovat edelleen siellä tallella ja niiden kanssa saa näköjään kappailla lopun ikää. Kun on tällanen pää ja tällanen luonne!