Hei kaikille!
Hienoa, että Päihdelinkkiin on saatu tällainen oma keskustelukanava omaisille. Sitä on välillä niin tolkuttoman yksin näiden ongelmien kanssa ja ahdistus iskee valtavina aaltoina. Tuntuu kuin koko elämältä olisi pohja poissa.
Itsestäni sen verran, että olen viisikymppinen kahden tytön äiti ja asustelen yksinäni - eri osoitteessa kuin miesystäväni. Esikoiseni on 23-vuotias ja takana kymmenen vuoden ongelmaputki sisältäen kaikki mahdolliset päihteet, rikokset, pakkohoidot, putkat…(vankila vielä puuttuu). Nuorempi on kaikin puolin fiksu, ei mitään päihdeongelmaa, opiskelee ja on ahkerasti nyt kesätöissä. Samassa perheessä kasvaneet, yhtä paljon rakastettu ja hyvänä pidetty.
Välillä tuntuu, että olen viimeiset 10 vuotta elänyt itsekin kuin sumussa. Edesmennyt ex-mieheni kuoli alkoholi- ja lääkemyrkytykseen ja elämä hänen kanssaan oli yhtä helvettiä. No, asioita olen onneksi saanut purettua terapiassa, mutta sen olen vaan tässä tajunnut, että kerran vanhempi, niin aina vanhempi! Omasta lapsestaan ei voi koskaan erota.
En ole ehtinyt vielä sen enempää lukea muiden kirjoituksia, kun nyt löysin tänne ja kirjauduin ja päätin vaan aloittaa. Toivon todella lämpimästi, että täältä löytyy apua ja tukea itselle ja voin sitä myös muille antaa. Ollaan siis yhteyksissä. Jo kirjoittaminen helpottaa tuskaa, vaikkei ongelmia poistakaan.
Petunia