Verrierin tarina

Terve! Olen uusi kirjoittaja ja sain tämän forkan osoitteen kaverilta.

Olen 34v mies Kaenuusta ja alkoholisti ihan selkeästi. Haluaisin kirjoittaa teille lukijoilla oman tarinani. Alkoholin käyttö alkoi mulla on 15 -vuotiaana heti rippikoulun jälkeen. Sittemmin se on ollut aikapitkälle kausiluontoista. Olen välillä ottanut rankasti viinaa monta viikkoa putkeen, ja välillä taas ollut ottamatta monta kuukautta.

En osaa sanoa miksi juon. Juon kun tekee mieli viinaa. Nykyään se ei jää yhteen päivään vaan menee helposti viikko putkeen. Yksin juon kotona, mutta voipahan olla, että käyn välillä baarissakin. Viina on mulle iso ongelma. Se tuhoaa maksan ja vie rahat. Olen huolissani omasta terveydestäni, koska maksa-arvot ovat todella korkeat jo muutaman päivän juomisen jälkeen, eli viina vaikuttaa meikällä todella tuhoisasti.

Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Se ei kyllä helpota tätä juomista ollenkaan. Kun mania iskee päälle, niin sitten mennään oli rahaa tai ei. Oli pyhä tai arki. Millään ei ole mitään merkitystä enää silloin. Tätä kirjoittaessani kävin tänään psykiatrian polilla juttelussa ja pyysiin saada Antabus-kuuria. Eivät voineet kirjoittaa, koska maksa-arvot ovat niin korkealla.

Mietin sieltä tulomatkalla, että mitä teen. Jatkanko juomista vai olisiko tähän joku muu vaihtoehto. No, päädyin siihen, että tein kahden kaverini kanssa sopimuksen, että kolmeen kuukauteen en juo tippaakaan tai maksan heille 50€ per ukko. Tuo tuntui hyvälle. Sain sellaisen porkkanan josta on pakko pitää kiinni näillä pienillä tuloilla mitä mulla on.

Kohtuukäyttäjää minusta ei tule koskaan. Täysraittius on ainoa vaihtoehto tai sitten menen veneen alle.

Kiitos jos jaksoit lukea tämän.

/Vertti.

Onnittelut hyvästä päätöksestä Verrieri, toi pieni porkkana on ja hyvä idea. Itse olen kituuttanut kohtuukäyttö- ja vähentämisyritysten kanssa kymmenkunta vuotta. Ei siitä mitään tullut, tuskallista pakolla rajoittamista ja aina määrät kasvoivat vanhoihin mittoihin ja ylikin. Reilu neljä kuukautta sitten pistin korkin kiinni ja helpompaa se on ollut kun jatkuva rajoittaminen.

Jos tuntuu siltä, että Antabus olisi hyvä tuki, niin käyppä maksatestissä parin kolmen viikon raittiuden jälkeen. Minulla edellinen putki kesti viisi päivää ja sen jälkeen oli jo maksa-arvot aika korkealla (mitattiin 3 päivää lopettamisen jälkeen). Yhdeksän päivää myöhemmin arvot olivat jo pudonneet niin paljon, että olisin voinut Antabuksen aloittaa.

Kiitos vastauksesta! Tarkoitus olisikin juuri noin, että raitistelen tässä sen kolme kuukautta. Mieluusti toki pidempäänkin ja sitten käyn testaamassa maksa-arvot. Jos ne näyttävät sopiville, niin harkitsen sitten tarvitsenko Antabus-kuuria hieman niin kuin tukikepiksi. Jos alkaa oikein tekemään mieli viinaa, niin Antabus-lääke nassuun ja sitten ei juodakaan tai tulee todella paha olo.

Selkeästi tarvitsen tällaisia porkkanoita, jotka ehkäpä joku voisi ajatella, että teennäisesti pidän itseni raittiina, mutta itse en ajattele niin, vaan nimenomaan tämä on sitä oikeaa raittiutta kun on joku päämäärä josta pitää kiinni. Mulle näköjään ei riittänyt päämääräksi se, että maksa oli jo hieman rasvoittunut kun taannoin kävin vatsanultraäänessä. Ei vaikuttanut maksan kunto juomiseen, vaan ryyppääminen vaan jatkui.

Mutta nyt tästä eteenpäin päivä ellei ihan tunti kerrallaan ja suunta on oikea :slight_smile:

Voi hitto kun ei pysty nukkumaan. Edellisestä ottokerrasta on kuitenkin jo useampi päivä aikaa, mutta unet on mitä sattuu edelleen. Pari tuntia kerralla ja nekin hirveitä liskounia. Jospa se tästä tasaantuu ajan kanssa. Ei oikein näin yöaikaan keksi mitään järkevää tekemistä muuta kuin netissä istuminen, ja sekin toisaalta aiheuttaa piristymistä kun näyttöä tuijottaa.

Tuli kännipäissään joskus taannoin tilattua tuollainen Moni Mastercard, jossa 100€ luottoa. Eilen tuli postissa enkä edes muistanut tilanneeni sitä. Mitähän lienen ajatellut tilatessani. Luultavasti en juurikaan mitään. Koitin tavoittaa aspaa eilen, että olisinko voinut perua kortin, mutta en saanut vielä ketään luurin päähän eivätkä vastanneet soittopyyntöönkään. Jospa ne tänään perjantaina kilauttaisivat takaisin. Varmaan osittain menee maniankin piikkiin tuollaiset hankinnat. Tarttee saada käyttörahaa vaikka mikä olisi. Siihen kun vielä sopivasti on kännissä, niin ei oikein hyviä päätöksiä tule tehtyä. Niitä on saanut monesti katua seuraavina päivinä.

Muutenkin tuota pikavippivelkaa on sen verran paljon, että joku roti tähän oli otettava. Ekana viina pois ja sitten lääkitysasiat kuntoon. Sen jälkeen aletaan selvittelemään sotkuja, että mitä sitä on tullut tehtyä ja paljon velkaannuttua. Olenkin tehnyt niin, että jokaisen kokonaan maksetun vipin jälkeen olen laittanut vippiestokiellon kyseiseen firmaan. Ne hieman rajoittaa toimintaa, mutta kun noita pikavippifirmoja on melkoisen paljon, niin aina sitä tarvittaessa tai ei tarvittaessa jostain löytyy rahaa lainaksi. Pääsi taas juomaan lisää velkaa itselleen.

Muutoin olo on rauhallinen ja hyvinkin keskitasolla menen bipolaarisen kanssa atm. Ei pahoja nousuja eikä laskujakaan ole ollut. Deprakinen kun muistaa heittää naamariin iltasella, niin se pitää hyvin nuo piikit pois.

Tänään ratkesin juomaan.

Yksinäisyyttäni ja tekemisen puutteessa. Näin helppoa se on alkoholistin ratketa. Ei paljoa tarvitse. Nyt on vahva ja hyvä mieli tätä kirjoittaessani, mutta se kyllä joko tämän illan aikana tai viimeistään huomenna muuttuu katkeraksi katumukseksi. Olen pelkkä ihmisromu sen jälkeen. En minkään arvoinen alkoholisti. Tätä vauhtia menee talo ja omaisuus alta.

Hävisin kavereille 100€ vetorahoja, että voisin olla juomatta kolme kuukautta. Luulin sen olevan tarpeeksi suuri porkkana, mutta eipähän tuo paljoa tuntunut kun tänään selkävääränä kannoin keskikeppanaa lähikaupasta ja nyt niitä juo sellaista tahtia, että meinaa yli tulla. Pääasia, että pääsee vaan humalaan. Noin viikon kesti raittius tällä kertaa.

“Olen välillä ottanut rankasti viinaa monta viikkoa putkeen, ja välillä taas ollut ottamatta monta kuukautta.”

Omaat jo tottumusta selvänä pysyttelystä ja olet enimmäkseen selvä → kroonisestakin alkoholismista ovat lukuisat toipuneet.

“Se tuhoaa maksan”

Maksa on huolista niitä pienimpiä. Maksa yleensä toipuu kerran tai kaksi. GT:n enkat ovt olleet lähellä kolmeatuhatta. Kirroosin saa sitten 10-20 säännöllisellä juomisella - ja yleensä kuollaan kyllä muuhun kuin kirroosiin (johon siis vain joitakin satoja per vuosi kuolee). Joko joka päivä tosi kauan vajaa pullo viinaa päivässä töissä käyden tai kaksin käsin joka päivä päätoimisesti - näin pelkistetysti. Sen sijaan akuutti haimatulehdus on tuskallinen ja monilla on metallia kropassa kun ovat kännissä kaatuneet = alkoholi aiheuttaa vaikka mitä riesaa ennen maksan tuhoutumista - kukaan ei ole saanut maksakirroosia ennen muita haittoja - jos ei muita niin rahaa on mennyt muutaman Mersun verran.
yhden-
“ja vie rahat.”

Kirroosivaiheessa on aina juotu vähintään yksi uusi E-sarjan taksimersu eli 6.000 €/vuosi * 10 vuotta.

“Olen huolissani omasta terveydestäni, koska maksa-arvot ovat todella korkeat jo muutaman päivän juomisen jälkeen, eli viina vaikuttaa meikällä todella tuhoisasti.”

Satasen saa rikki kyllä muutaman päivän tehoputkella ja 500 paukkuu, jos juo ympäri vuorokauden pari kuukutta. Laskevat kyllä nopeasti.

“Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä.”

Kun niitä terveen papereita ei saa juuri kukaan ja bipolarinen on sellainen iisi diagnoosi siinä missä “sekamuotoinen persoonallisuushäiriö”. Pskykiatrit saavat tehdä joka päivä monta kunnianloukkausta ministerin palkalla ilman vastuuta = ammattina kunnianloukkaus sikapalkalla.

“Kun mania iskee päälle, niin sitten mennään oli rahaa tai ei.”

Oikeaan maniaan liittyy kyllä realiteettien kadottaminen; “tää kolibrikirjanmerkki on hirveen arvokas”, “kato mulla on 37 Sääämsaang, mutt’ sulla vaan 32 Pana”, “kato sun Hondassa on vaan 4 hevosvoimaa, mutta mullapa on 7”, “pitää palkata kallein asentaja, että näkevät, että jollain on rahaa Lehtikankaalla”. Noi oikeat maniat on kyllä vesiselvänä ja asiaa tajuamatta eli psykiatrian kielellä “sairaudentunnoton”. Sen sijaan juominen voi kyllä laukaista manian sillä tavalla, että rahaa palaa ikään kuin karnevaalitunnelmassa esim. karautetaan kännissä taksilla viemään satasten ravitotoja kioskille tai pelataan rulettia kahdella pöydällä yht’aikaa Presidentin Casinolla. Tällöin tulee joko välttää juomista tai jos on pakko juoda niin ottaa ne kalsarikännit ja puhelimeen ei pidä koskea.

“Oli pyhä tai arki. Millään ei ole mitään merkitystä enää silloin. Tätä kirjoittaessani kävin tänään psykiatrian polilla juttelussa ja pyysiin saada Antabus-kuuria. Eivät voineet kirjoittaa, koska maksa-arvot ovat niin korkealla.”

Maksa-arvot laskevat nopeasti eli kuukaudessa ja viimeistään kahdessa. Nuo viitearvot vaihtelevat maamme eri paikoissa - pitää tivata millä viitearvoilla saan, milloin saan? Onhan siinä se riskinsä, että jos asiakkaat ovat kilttejä mummoja tai itsetuntonsa menettäneitä masentuneita niin eivät tykkää ja kirjoittavat muutaman rivin tölväisyjä “diagnoosiin”.

^ Niin sen Antabuksenhan kirjoittaa siis lääkäri, ja lääkäri voi varmasti kertoa millä arvoilla Antabusta voi alkaa ottaa. Yleensä käytäntö on ollut, että maksa-arvot saa olla hieman viitearvojen yläpuolellakin vielä, kunhan ne ovat laskemaan päin.

Antabuksen oheen kannattaa sitten miettiä muitakin tukitoimia. Nitä voi löytyä vaikka päihdeklinikalta tai A-klinikalta. Eikö sinua Verrier ole ohjattu psyk.polilta sinne?

Tsemppiä joka tapauksessa!

Tulipa sitten sorruttua ryyppäämään ihan kunnolla. Hieman vajaa kolme promillea puhalsin kun ambulanssi nappasi kyytiin kadulta. Yö sairaalassa valvonnassa. Hirveet mustelmat rintakehässä kun koittivat saada meikää hereille kadulta. Ei oikein korkeat fiilikset ole atm. Maanantaina pitäisi mennä psykipolille kuulemaan saarnaa miten viina ei vaan sovi meikälle. No, eihän se sovi. Sen olen jo ymmärtänyt itekin, mutta kun sitä pitää vaan litkiä, vaikka ei tahtoisikaan.

Kiitos edellisille kirjoittajille viesteistä. Otan tämän Antabus-homman vielä puheeksi maanantaina polilla. Onneksi sieltä on luvassa Selincronin joku näytepakkaus, että saan muutaman tabun niitä hieman kuin tueksi. Sekin varmaan helpottaa raitistumista kun tietää, että paketti on kaapissa pahan hetken varalta.

Nukkumaan ei taas pysty muutamaan yöhön kunnolla, vaikka mimmoset pillerit olisi nappassu. Pitänee siis valvoa.

"Hieman vajaa kolme promillea puhalsin kun ambulanssi nappasi kyytiin kadulta. Yö sairaalassa valvonnassa. "

Jos asiasta positiivista etsii niin joku asiallinen ohikulkija on sen sirran tilannut eikä sinua viety putkaan. Olisi voinut hätäkeskukseen joku käytännön pilojen harrastaja esitellä asian toisin ja viety putkaan. Tuossa parin vuoden takaa meikäläiselle tehtiin juhannuksena sellainen källi, että kun olin ostanut muutaman oluen huoltoasemalta niin poliisit tulivat kotiin puhalluttamaan kun hätäkeskukseen oli ilmoitettu, että join muka kännissä kaljaa uoltamon pihalla ja menin autolla ajamaan. No viinaa en ollut ostanut ollenkaan ja nollissa promillet, mutta ihmiset voivat tosiaan tehdä monenlaisia källejä poliisin välituksellä ja kenttäpoliisithan pl aloittelijat, joista älykkäimmät voivat edetä sitten siisteihin sisätöihin ovat enemmänkin siellä Gaussin käyrän vasemmalla laidalla.

Opetus: jos on pakko ottaa se 3 promillen humala esim. että nukahtaisi eikä valvoisi laskuhumalassa niin sitten kotona kalsarikänni ja näpit irti puhelimesta.

Hyvähän se tosiaan, että sairaalaan veivät. Juottivat vielä hiiltä päälle kun aamusella olin ottanut muutaman rivatrilin. Ne ei tosin näkynyt enää kusinäytteessä, jonka annoin sairaalassa. Katselin juuri labrakokeiden tulokset tuossa. Nyt saa paskoa mustaa paskaa kun hiiltä vielä systeemissä. Ei oikein nuo bentsot taida alkon kanssa sopia yhteen. Enpä ole aiemmin ottanutkaan saman päivän aikana bentsoja ja alkoa. Nekin on mulla toiminut sinällään “Antabuksena”, eli jos aamulla oli napannu rivan tai pari niin sitten ei alkoa sen päivän aikana. En kuitenkaan usko ihan täysin, että tämä kadulle sippaaminen olisi rivoista johtunut, vaan kyllä se alkossa taisi syytä olla.

Lasolarska puhuu painavaa asiaa. Jos on pakko vetää nää kolme promillee, niin on syytä kertakaikkiaan pysytellä kotona tai hommata joku itselleen vahdiksi. Ja puhelimesta on ehdottomasti pidettävä näppinsä erossa. Naisimmeisenä on minulla muutama kamala kokemus yksin retkeilystä perseet olalle mentaliteetilla. :blush:

Kyllä nuo betzot alkoholin kanssa sekaisin aiheuttaa ainakin toistensa vaikutusten kasvua. Voi kanssa aiheuttaa aikamoista sekoilua myös. Vaarallinen yhdistelmä. Olen kokenut noiden bentzojen kanssa juomisen useasti, että aikamoista on. :unamused: Sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä. :blush: Myös muistaakseni jonnekin pusikkoon olen joskus sammunut. Oli aika hyinen herätys kun ei meinannut kännykkäkään kädessä pysyä. Pakko oli koputella ihmisten ovia sunnuntai aamuna. Osa käski painua helvettiin mutta joku ystävällinen immeinen soitti taksin. En tiennyt missä olin. Mutta toisessa kaupungissa heräsin kun missä olin ja asuinalue oli hyvin vieras. :confused: Blackoutti baarissa ja kun silmät avasin niin ihmettelin missä olin. Pikkasen kauemmin kun olisin maannut asfaltilla kuset housussa ja räntäsateessa niin olisi kuolema korjannut…

Hyvä, että selvisit reissusta!

“Kyllä nuo betzot alkoholin kanssa sekaisin aiheuttaa ainakin toistensa vaikutusten kasvua.”

Noin 30-vuotiaana yllättäen tuttu jamppa. 70 Oxapamia + pieni määrä Alkoa. Yllättäen kadulle. Se on jompaa kumpaa - ei molempia jos isoina annoksina ottaa. Jos oletetaan, että hanskaisi hommat ilma hanskahäiriöitä - niin kuin se 95%:lla on - niin, että boostaa bentzoja vain kepardilla ja rouskutus olisi hanskassa luokkaa 50 -60 Pamia per päivä eikä mene siis tappavaan 70:n kerta-annokseen niin se tänään e-reseptien aikakautena menee siihen, että menet ykstyiselle (kun joudut julkisella puolella reseptien kirjoituskieltoon), tilaat Netistä tai ostat välittäjältä. Kyllähän sekin homma hoituu jos olet töissä tai muuten tienaat. Kotimaan paketeissa Pamelat kulkevat turvallisesti (tuossa lähikaupungissa yksi pölvästi jäi kiinni kun paketti hajosi postissa). Ja jokainen peruspuliukko tänään hanskaa Tor -verkon käytön.

Tutkijat, lääkärit, sairaanhoitajat, teekkarit, koodarit, professorit, kansanedustajan pojat, vuorineuvosten lapset, määräaikaiset arkistoapulaiset jne. jne. - varmaan 99% maamme lahjakkaista tai kieroista hanskaa pamihommat myös rahallisesti kun osaajille sataa rahaa ovista ja ikkunoista; äkkiäkös sitä vaikka virkamies polkaisee henkilökohtaisia palkanlisiä tai jokainen koodari vääntää hommia satasen tuntiliksalla pimeästi. Eihän se ole mies eikä mikään joka ei kymäläistä taskuun kuussa tienaa ja retardeinkin juristi ajelee uudella Range Roverilla.

Mutta jos tänään ei tienaa niin ne bentzojen vieroitusoireet kestävät noin kuukauden (viinalla pari viikkoa) - eli ei ole enää köyhien ja keskivertojen hommaa vaan nohevien virkamieskieroilijoiden, automaattisesti sikayiipalkattujen virkamiesten (esim. psykiatrit ja hovioikeudenneuvokset) ja aidosti lahjakkaiden yksityissektorin osaajien puuhaa. Meille surkimuksille pamivetoisuus alkaa olla liian kallista.

Kannabiksen yliannostukseen ei kuole - ehkä se on tänään se pameja parempi vaihtoehto meille surkimuksille. Diapamissa on statusta ja Dormicum tuo onnen - mutta vain valiojoukon kärkikaartiin ryhmittyville ultralahjakkaille monialaspesialisteille kuten määräaikaisille arkistoapulaisille - ei asentajille, yrittäjille, kirjanpitäjille, prosessimiehille, lihanleikkaajille, hammashoitajille, paperikoneenhoitajille, puusepille, arkkitehdeille, lentokapteeneille, hävittäjälentäjille, aivokirurgeille tms. köyhille surkimuksille!

/// Osaavinkin voi joutua pamien kanssa pulaan - tietokonespesialistin pamikätkön oli opiskelija-asunnosta musta mies löytänyt ja rouskutti kerralla naamariin. Pitää olla pari kolme jemmaa!

Kyllä ihan lääkärinkin ohjeiden mukaan otettu annos voi aiheuttaa sekavuustiloja. Jos potee jotain ahdistushäiriötä ja suht säännöllisesti pameja käyttää niin voi käyttää lääkkeitä sekaisin silleen ei-tarkoituksella. Aika usein niillä on toistensa buustaava vaikutus. Vaarallista käyttää pienilläkin määrillä. Parempi joko tai. Pami tai viina. Ei sekaisin. Turha sillä on itseään kusettaa etteikö bentzot viinan kanssa aiheuta ongelmia.