joo olo paljon rauhallisempi ilman efexorii
Mä syön efexoria 150mg ja olen tyytyväinen siihen. Kiloja on kyllä tullut ja se onkin ainoa haittapuoli. Mieliala aaltoilee edelleen, joten eivät pistä tunteettomaksi. Säväreitä olen saanut vain kun olen unohtanut ottaa lääkkeen sekä ukonilmana. Nuo mielialalääkkeet ovat kuitenkin sellaisia, et toiset lääkkeet sopivat toisille ja toiset ei yhtään.
Efexor on myrkkyä, Ixelilillä on paljon vähemmän haitallisia sivuvaikutuksia ja refloja. Zymbaltaa (Duloksiini) en oo testaillut. Älkää ainakaan tuomitko snri-lääkkeitä ryhmänä vaan siksi, että efexorilla on kauheet sivuvaikutukset… snri on ihan hyvä juttu 
No tota oon itekki kummastellu ko on niin vitun levoton/rauhaton/ahdistunu olo… Eli johtuu kait tosta Efexorista? Ei oo vaan viittiny lopettaa ku pelkää et tulee vie paskempi fiilis…
enpä kyl mitään herskaa ja piriikää vetäis ne nyt viel pahempaa ku xorit
Fever: toimii kai kaikilla vähän erilain. mulla nähtävästi aiheutti tota levottomuutta vaan lisää
jos käytätte liikaa päihteitä niin ei toimi mikään mielialalääke.
pitäis olla täysi abstinenssi kaikesta mieleen vaikuttavasti ennenkuin tuomitsee efexorin.
cymbalta toimi mulla yhtä vittumaisesti
ku efexor. samaa sontaa
Toi on kyl kieltämättä totta 
Tarkoittaako tuo nyt sitä, että nirri pois -pillereinä tuo on ihan hyödytön eikä yliannostuksella pääse edes mihinkään psykoosiin tms. tilaan, joka edesauttais itsensä lopettamisessa? Ei mulla niitä edes olis jäljellä kuin n. 90 kpl 150 mgrammasia.
Muoks. Jos ei ihmeitä tapahdu, kokeilen tiedon pitävyyttä huomenna.
^ Nykyisillä lääkkeillä on aika vitun vaikea saada itsensä päiviltä. Toki poikkeuksia löytyy, mutta lähtisin nyt ennemminkin neuvomaan sua, että haet apua jostain.
Mä voin sanoa kokemuksen kautta, että tod.näk heräät jossain kohtaa yliannostuksen jälkeen ja tajuat olevasi massiivisissa fyysisissä kivuissa. Sit kaduttaa. Siinä kelaa koko elämää ja sitä, mitä kertoo läheisille ja miksi. Toki eri asia, jos ei oo läheisiä, mut ei se morkkis ja pelko vammautumisestakaan kovin mieltäylentävä tunne ole. Saati nyt se, että herää karseisiin kipuihin. Se lääkkeiden aiheuttama fyysinen kipu kun on sellaista vitun karseaa kipua, jota ei pysty edes paikantamaan tai sanoinkuvaamaan. Mitä lie hermokipua. Pahimmassa tapauksessa venailet kuolemaasi, kun maksa sanoo poks ja siinä menee aika kauan, kun sitä odottaa. Tai liian kauan ollakseen mitenkään inhimillinen kuolema.
Ole kiltti, hae apua!
Anteeksi, en halunnut järkyttää. Olen lukossa ahdistuneissa, pelokkaissa, välillä suuttuneissa ja ihan sekavissa tunteissa, päätähtenä kuoleman toive. Apua en pysty hakemaan, kun tiedän, mitä sieltä tulee, enkä kehtaa/uskalla kuitenkaan kaikkea pahinta vuodattaa, ei siitä olisi hyötyä, häpeäisin avun pyytämistä ja jopa sitä, jos siitä olisi apua ja tulisi parempi mieliala. Lupaan kuitenkin, etten läträä venlafaxinien kanssa, ok?
Kyllähän venlafaksiini voi ainakin sykettä nostaa ja kenties aika huonon olon voi itselleen saada tarpeeksi syömällä. En suosittele, tuskin on kovin varma keino ja vittumainen olo siitä varmaan lähinnä tulee.
Itse joskus päissään saatoin napsia illan aikana varmaan 1500mg eikä siitä ainakaan kuollut. Vaikea sanoa, että vaikuttiko se muutenkaan sen kummemmin, koska alkoholi oli selvästi etualalla. Tuskin on kovin suositeltavaa missään tapauksessa.
Muuten aiheeseen liittyen, olen nyt ollut jonkin aikaa kokonaan ilman (annos siis pitkään 300mg, pudotin 150mg → 75mg → 0mg). Välillä ollut taas aika helvetin lamaantunut olo eikä mikään oikein ole kiinnostanut. Pahimmat vieroitusoireet ovat kuitenkin loppuneet eli poksumiset, naksumiset päässä jne.
En tiedä, että mitä tässä sitten pitäisi tehdä. Jostain löytää se kipinä elämään varmaan?
Mä yritän täältä tsempata, että avun pyytäminen ei ole mitään heikkoutta, vaan itseasiassa vahva ihminen on se, joka pystyy myöntämään myös omat heikkoutensa. Tiedän että sitä häpeää ja välttelee viimeiseen asti, mutta se on ainoa ratkaisu kun tarpeeksi syvälle mennäään. Tai sitten toi toinen, joka on huono ratkaisu. Toivottavasti löydät sisältäsi voimaa siihen avun pyytämiseen, koska mikään ei muutu, jos salaat asiat itseksesi.
Lisäksi lääkärille jos menet, niin masennus ja muutkin mielenterveysongelmat eivät ole enää sellainen tabu kuin ennen. Uskoisin jokaisen lääkärin saaneen vastaanotollensa mt-ongelmista kärsivän ihmisen jo kandiaikana. Tottakai niitä ongelmiansa itse häpeää niin helvetisti, muistan että niitä en halunnut enkä pystynyt myöntämään itse alussa ollenkaan. Tai en edes tiennyt mistä on kyse, kun olin niin nuori silloin ja ongelmat alkoivat paniikkioireilulla. Ajan kanssa se oppii hyväksymään ja useimmiten elämäänkin ongelmien kanssa siitä huolimatta.
Toivottelen täältä tsemppiä ja toivon, että pystyt hakemaan apua. 
Kiitos tsempeistä.
Itse en vähättelisi venlafaksiiniyliannostuksen vaarallisuutta ja jopa tappavuutta, kun oma oloni oli aikoinaan sillä ihan normaalilla 300 mg:n annoksella niin hirveä, siis ihan fyysisestikin, että ihme, kun ei pumppu leikannut kiinni 
. Lääkeövereitä millään lääkkeellä(Ainakaan näillä nykyisin saatavilla olevilla. Joskus oli ihan yleisessä käytössä esim. barbituraatteja, joilla porukka pääsi hengestään hyvinkin helposti ja usein tahtomattaankin :mrgreen: ) en kuitenkaan suosittele, mikäli on vakaa tarkoitus oikeasti kuolla. Se on niin arpapeliä, mitä siinä hommassa käy vai käykö mitään ja ne lääkeöverikuolemat eivät ole välttämättä lainkaan nopeita, helppoja ja kivuttomia poisnukahtamisia, vaan pitkällistä ja tuskallista kitumista, kuten jo mainittiinkin. Ja tosiaan se loppuelämä vammautuneena niin, ettei enää pysty tappamaan itseään millään keinolla, vaikka kuinka tahtoisi, on ihan mahdollinen skenaario, jos lääkkeiden kanssa pelleilee. En ole kehottamassa ketään tappamaan itseään, mutta jos se nyt on ihan pakko tehdä, niin lähestulkoon kaikki muut keinot ovat varmempia ja tuskattomampia.
JPIK: Mäkin suosittelen hankkimaan apua. Ei se välttämättä mitään anna, mutta tuskinpa tuossa tilanteessa ottaakaan. Ja jos iskee sellainen hetken impulssi, että nyt en kestä ja tapan itseni, niin hetken, jos maltat odottaa, niin saattaa olla taas jo mieli hiukan valoisampi. Mitä mä luin tuolta Lopettamosta, niin sulla taitaa mennä nyt sellaista vuoristorataa pääsi kanssa, että mitään hätiköityä ei kannata tehdä, vaan laskea ainakin kymmeneen ensin. Helpommin toki sanottu, kuin tehty, jos olo on ihan hirveä.
Tsemppiä minunkin puolestani.
Tänks. Nyt aamulla pää on ihan tyhjä, mutta ei siihen tarvita kuin pikkujuttu, että alas mennään ja lujaa. Duunissa pystyy kuitenkin olemaan, joten kuten. Ei tässä varmaan mitään hätiköityä tule tehtyä (vaikka parvekkeelta olisikin jonkin impulssin johdosta helppo hypätä katkaisemaan jalkansa). Alustavasti scoutatut keinot taas olen todennut EVO-kamaksi. Ja mihinkään viitseliäisyyttä vaativaan en näemmä tällä hetkellä pysty, eilenkin kävelin lähijunalle ajatuksena tehdä matka, jonka aikana scoutata hyviä paikkoja, joissa voisi laittaa päänsä raiteelle (hyvä=ei ohikulkijoita, asema eli stevarit kohtuullisen kaukana ja vielä pitää tietää ne kaukoliikenteen / siinä kohdassa lujaa ajavan liikenteen raiteet, että menisi humps ja tumps), mutta en tähänkään pystynyt, kun teinien hälinä ärsytti liikaa junaan astuessani ja lähdin vetämään sieltä, kun eihän sitä kestä. Vaikka onhan tämä oma olokin toisaalta ulkopuolisesta varmaan ärsyttävää teiniangstia, parikymmentä vuotta myöhässä vain.
Face-to-face olen ihan onneton, ehkä tästä olotilasta pitäisi kirjoittaa meilillä akl-kontaktille vkl aikana.
Hei,
tilanteesi kuulostaa huolestuttavalta. Kriisitilanteessa tuntuu usein siltä, että vaihtoehtoja ei ole tai niitä ei omin voimin löydä. Silloin pitää jaksaa yrittää ottaa vastaan kaikki se apu ja tuki, minkä läheiset tai terveydenhuolto voivat tarjota. Toivomme, että hakeudut avun piiriin pikimmiten, apua on varmasti tarjolla.
Nopeasti apua saat yleisestä hätänumerosta 112 tai voit myös soittaa valtakunnalliseen kriisipuhelimeen 01019 5202, ma-pe 9-06, la 15-06, su 15-22.
Apua löytyy myös täältä: apua.info/fi-FI/apuanopeasti/
Ystävällisin terveisin,
Päihdelinkin moderaattori
Tuhannet kiitokset tsempeistä ja tuesta, olette ihania! Nyt on jo paremmin, tämän päivän aikana viikossa parissa kertynyt väsymys laukesi sellaiseksi kunnon uneliaisuudeksi. Varmaan tämä sekä päivän aikana duunissa tavatut uudet ihmiset vaikuttivat niin, että ahdistus on poissa ja alan vihdoin kiinnostua asioista. On nämä ihmisaivot ihmeellisiä. Ensin totaalipudotus syvimpään rotkoon, muutama päivä siellä, sitten yhtä äkillinen muutos, kuin kaikki olisi kerralla pois pyyhitty. Minussa täytyy olla jotain vikaa, mutta tänään yritän hieman nauttia olosta, ettei ahdistus heti palaisi. Huomenna sitten analyysin paikka siitä, mitä ihmettä.
Vielä kerran kiitos, olette ihania! Vuodatukseni ja siihen saaman tuen merkitystä ei voi vähätellä oloni paranemisessa.
ainoa mielialalääke josta tulee jotain “oloja” vähäksi aikaa on buprioni. Sellainen voimakas euforia 5-15min jonka jälkeen himottaa vaan ottaa lisää, mutta lisää ottamalla alkaa tulla antihistamiinimainen delirium. En suosittele.