Rekisteröidyin tänne koska olen ollut liian kauan asian kanssa yksin. Veljeni on minua nuorempi, nyt 24-vuotias. Alaikäisenä kuvioihin tuli viina ja kannabis. Nyt tiedän että käyttää ainakin piriä ja opiaatteja. En kestä tätä. Hänestä on tullut niin kylmä meitä kaikkia kohtaan, eikä halua apua. Hänellä ei ole ongelmaa. Ennen oltiin läheisiä ja nyt ei olla nähty 4 vuoteen, asui välillä ulkomailla , asui muun muassa espanjan kaduilla. On nyt suomessa kun sai yliannostuksen jostain muutama kuukausi sitten. Kenenkään lähipiiristä en tiedä tällaista ja minua ahdistaa aivan valtavasti. Olen niin valtavan vihainen huumeille että ne ovat vieneet minulta pikkuveljen ja lapsiltani enon. Minun vanhemmatki on aivan rikki ja ei tiedetä mitä voitaisiin tehdä. En ole voinut puhua tästä kun muutamalle läheisimmälle ystävälleni, mutta eivät he voi ymmärtää kun eivät ole tällaista helvettiä kokeneet. Kertokaa mitä teen
Hei.
olisiko lähelläsi jossain vertaistukiryhmää missä voisit käydä juttelemassa? Useilla paikkakunnilla jo on sellainen. Et ole yksin. Meitä on paljon jotka kärsimme tai olemme kärsineet läheisten jostain addiktiosta ja joutuneet erilleen heistä. Tai olleet liian lähellä. Jompi kumpi mutta yhtä lailla huolesta suunniltaan. ja siitä tunteesta on tosi vaikea päästä irti. minulla on menossa se vaihe että olen irrottautumassa siitä tunteesta, en vielä ole päässyt irti, mutta jo tunnen sen miten se vaikuttaa minuun ja miten turhauttava tunne se on koska mikään ei muutu vaikka kuinka kärsisin.
Voimia teille sinne!
Ei ole paikkakunnalla, mutta katsoin ettei ole pitkä matka tuonne missä on. Tää on yhtä helvettiä. Ja sit tää rakas pikkuveli piri tai lääkepäissään haukkuu minut hulluksi, minulla se ongelma on. Tätä asiaa myös tottakai peitellään meidän perheessä, miten kestää ihmisten kysymykset siitä, mitä veljelle kuuuluu. Lähes aina alkaa itkettämään. En minä halua kertoa, ei ole miun asia kertoakkaan. Mut jos vaan tietäsitte… Yleensä sanon vaan että empä oikeastaan tiedä ku aika vähä ollaan tekemisissä. Kyllä minä tiedän. Veljen tyttöystävä päivittää tilannetta melkein joka päivä. Mmm.
Hieno juttu että on ryhmä lähellä. Toivotaan että se on auttava ja siten antaa voimia.
Itse olen miettinyt viime aikoina miksi minulle on suotu näitä läheisiä joista kannan kohtuutonta huolta ja tavallaan pilaan omaa elämää. Mutta sitten aamulla yön nukuttuani tuli ihmeellinen rauha mieleen, että on se hyvä että olen olemassa näille läheisille, jos ei muuta niin yritän antaa vinkkejä ja neuvoja mistä apua saa. En anna rahaa enkä muutakaan tukea kun se olisi väärin. Mutta että välitän, kannan huolta niin onhan sekin paljon. Joten meitäkin tarvitaan tässä maailmassa, kunhan emme itse sorru samalle polulle, tai näänny taakan alla, itsestä pitää pitää huolta ja antaa taakkaa poiskin.
Voimia sinne!
