vapaaehtoisuuden ja pakon ero

Kovin usein olen saanut ärhäkämmät ja omien aatteidensa puhdasoppisimmat kimppuuni kun olen asennettani alkoholiin selvittänyt.

Väitetty on sellaistakin että kun en heittäydy voimattomaksi ja julista kyvyttömyyttäni, pelottele itseäni aamuisin vaanivilla viinapiruilla, niin jo olenkin juomaan ylllyttäjä!

Samoin annetaan ymmärtää, että jos sanon olevani juomatta siksi ettei huvita juoda, niin väärä syy! Pitäisi sanoa että koska en voi juoda!

Ja miksen voisi?

Yhtä hyvin kysymys saattaisi kuulua että voisinko mennä torille kampittamaan mummuja ja ryöstämään käsilaukkuja? Tottakai voisin. Mutta kun ei huvita sekään.

Ei siis ole lainkaan olennaista mitä voisin. Olennaista on mitä teen, mitä haluan tehdä.

Elämä on valintoja, niin kuin jo hieman kulunut sananlaskukin toteaa.

Mutta tosiaan, aika usein tapaa toipumisen alkutaipaleella tai vasta sitä suunnittelemassa olevia alkoholisteja, jotka toteavat totisella äänensävyllä, että nyt on juomisen loputtava koska “ei ole muuta vaihtoehtoa”.
Minulle juolahtaa aina mieleen sanoa, että onhan niitä vaihtoehtoja vaikka miten paljon! Esimerkiksi juomisen jatkaminen, vähentämisen yrittäminen (taas uudelleen), päihteen vaihtaminen, uskoon tuleminen jne. jne.
Vaihtoehtoja on jonkin verran aina, ja aina enemmän kuin yksi. :bulb:

Ehkäpä jotkut sanovat että vaihtoehtoja ei ole vain siksi, että arvelevat kuulijan haluavan kuulla sen. Että nyt ollaan tosissaan.

Ehkäpä on hyvä puntaroida niin, että vaihtoehtoja on useita, mutta jokaista voi tarkastella sen valossa, mitä siitä seuraa. Valinnan voi tehdä tämän pohdinnan perusteella. Voi vaikkapa piirtää kaavakuvan, mitä mahdollisesti tapahtuu jos valitsen vaihtoehdon A, B, tai C.

Ihmisten pahoinpitelyn, ryöstelyn ja rötöstelyn suhteen en tällaista pohdintaa kuitenkaan tunne tarvitsevani, koska moraalin ja etiikan taju, jota myös omatunnoksi kutsutaan, ilmoittavat automaattisesti että nuo teot ovat väärin.
Rikosten tekemättömyys ei siis pitäisi johtua ensisijaisesti siitä että niistä voi seurata rangaistus (sakko, vankeus tai helvettiin joutuminen), vaan tietoisuus siitä että ne ovat väärin.

Alkoholin juomisen suhteen tällainen etiikka ja moraali eivät auta, koska viinanjuominen sinänsä ei ole vääryys (tai synti, heh). Se voi johtaa vääryyksiin, mutta ei sinällään ole sitä. Siksi tarvitaan joskus tuota vaihtoehtojen ja valintojen puntarointia.

Sekin on valinta, että istun yhä työpaikalla ja kello lähestyy jo neljää pe-iltapäivällä. En kyllä enää montaa minuuttia.

Kyllä tässä ihan täysin vapaaehtoisesti ja omasta halusta raittiina ollaan edelleen ja siihen on riittänyt varsin mainiosti tämä plinkin lueskelu ja satunnaisesti kommentointi.

Tässä kun yksin elelee koiran kanssa, kukaan ei tänne näe, kenellekään en ole vastuussa tekemisistäni, mikään mahti ei minua valvo, niin siinäpä varsin oiva alusta ja elämä pohtia, mitä siihen haluaa sisältyvän ja mitä ei halua.

En kyllä osaa sanallistaa, mikä on pakon ja vapaaehtoisuuden ero, mutta koen kyllä varsin vahvasti itse toimivani täysin vapaaehtoisesti ja ihan oman tahdon jälkeen kaikessa :slight_smile:

Kyllä elämään kuuluu ihan normaaleina asioina voimaantumisia ja voimattomuuksia, eikä ne liity millään tavalla alkoholiin tai menneeseen elämään :slight_smile:

Kai se pakko no jotain sellaista, mitä ei halua, mutta kuitenkin täytyy ja on tehtävä syystä tai toisesta.

Raitista päivää ja täällä porisee sangen herkullinen lihapata uunissa iltasyömisiksi :slight_smile:

Jo vain alkoi Metsänreunan vänkääminen sekä änkkääminen!

Mistä hänen mieleensä nyt jälleen putkahtikin, että ihminen joka kertakaikkiaan tietää olevansa alkoholisti, on sitä pakon edestä raittiina sekä pohtii vain päivät pitkät sitä kauhua kun ei auta ottaa viinaa yhtään ja kärsii siitä. Luuletko Metsänreunan mies, että minun luonteellani ollaan pakosta raittiina?

Kyllä juova alkoholisti syitä keksii tuhansittain miksi ei tarvitse raitistua!

Pakon edestä voi jonkin aikaa olla juomattakin, mutta kyllä silloin takaraivossa itää ihana salajuopottelun mahdollisuus. Hääh saatana siinä Teille pakkoa minäpä vedän persiit olalle het kun silmä välttää.

Mut änkkää tuota samaa laulua vaikka maailman tappiin mun puolesta. Saithan jälleen paettua tuolta edellisestä keskustelusta palaamalla tuohon tuttuun jankkaamiseen.

Päämäärän asettelu on joskus olennainen tulevaisuuden määrittäjä sekin. Valittu suunta ratkaisee. Eli,jos haluan Helsinkiin, minun ei kannata lähteä kävelemään tästä kirkonkylästä Ouluun päin.

Minun tavoitteisiini ei silloin juomista elämästäni poistaessani ollut se että olisin vuosien kuluttua alkoholisti, vaan se että nimenomaan en olisi.

Olen yhä varmempi siitä että näin minun kannattikin valita.
Alkoholismia ja muita päihdeongelmia on jotenkin paljon mukavampi funtsia ja niistä keskustella näin oman alkoholismia lopettaneensa, kun ne murheet on omalta kohdalta poissa rassaamasta tämän päivän elämää.

Jotenkin tuntuu kuin olisi ajattelukin vapaampaa.

Voimattomuus/kyvyttömyys on sikäli mielenkiintoinen juttu, että ensin pitäisi psyykata itsensä siihen, että on voimaton ja kyvytön alkoholinkäytön suhteen, mutta jos lipsahduksia sattuu, oletkin yllättäen omavoimainen, ts. haluat vain juoda: ryyppää ja rellestää.

Itselläni on ollut juomattomien kausien aikana sellainen “en halua juoda” -fiilis ja olen huomannut, että se on muiden mielestä aivan yksiselitteisen väärin. Sen sijaan pitäisi tuntea koko ajan juomahimoja. Sinänsä totta on, että juomahimot auttaisivat käsittelemään omaa juoppoutta ja edesauttaisivat retkahduksen välttelyä, mutta minkäs teet, kun ne eivät ole jatkuva olotila. Pitäisikö niitä sitten oikein lietsoa ja miten?

Ohjeita on, kaikenlaisia.

Minulle ei (onnekseni) ikinä valjennut miksi minun olisi pitänyt psyykata itseni voimattomaksi ja kyvyttömäksi.
Enhän minä kai sellaiseksi halunnutkaan tulla?

“En halua juoda” - “en voi juoda” ajattelutapojen ero menettää sekin merkityksensä kun alkoholiongelmasta on tarpeeksi aikaa kulunut.
Kun en ole halunnut juoda, niin eipä sitten ole tullut juotuakaan. Ei sitä ole minullekaan kukaan yrittänyt väkisin suuhun kaataa tässä yli seitsemäksi vuodeksi venyneen ryypynvälin aikana. Tuskin tämän jälkeenkään.

Kun aikaa on kulunut, niin enhän minä täällä elävässä elämässä semmoisia mieti onko juomattomuuteni syy tämä tai tuo. Siitä vaan on tullut minun normaali ja luonnollinen elämäntapanai; minä nyt en tarvitse enkä halua päihteitä enkä niitä käytä.

Ei semmoisia tarvitse miettiä.

Ja kyllä tässä elämässä riittää muita asioita funtsittavaksi, ihan niin paljon kuin näin laiska mies miettiä viitsii.

Ajan ja voimien tuhlausta kai se olisi tuota samaa sekoittaa arjen elämääni, annanpa mennä vaan kun olen tähän tottunut.

mies metsänreunasta kirjoitti

Kun olin yrittänyt aikani juoda kohtuullisesti onnistumatta siinä, koin ja tajusin, että en hallitse juomistani.
Muuten olin ja olen edelleen monissa asioissa kyvykäs ja voimakas tavallisten yhteiskuntakelpoisten ja menestyneidenkin ihmisten rinnalla.
Kun halusin lopettaa juomiseni, syntyi myös halu hakea apua ja päätin hakea sitä AA:sta. Sen avulla raitistuneiden kokemus on tiivistynyt käsitteeseen voimaton alkoholiin nähden. Meitä sellaisia ihmisiä on aika paljon, käsittääkseni enemmän kuin vasenkätisiä. Geenirakenne määrää ne molemmat.
Alkoholismi poikkeaa vasenkätisyydestä kuitenkin niin, että se puhkeaa vasta, kun ihminen juo riittävän määrän alkoholia. Alkoholismiin sairastunut saattaa kuitenkin haluta, että ei tuhoa itseään juomalla. Juomisen lopettamiseen on monia keinoja. Yhteistä niille on ainakin, että vain nautittu lääke tehoaa. Onpa se sitten pilleri, piikki, terapia, uskonto, urheilu, työ, perhe, harrastukset tai AA:n ohjelma ja vertaistuki. Raitistumisen pakkoa ei tässä maailmassa ole. Useimpien avun hakeminen perustuu haluun, mutta onhan pakkoraittiuskin sallittua.

Koska, mies metsänreunasta, et ole voimaton ja kyvytön, uskon sinun käsittävän, että meitä alkoholiin nähden sellaisia on.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Niin, tuon väitettä on toistettu niin paljon että siihen uskotaan kovin yleisesti.
Että perintötekijät , geenit, määräävät yhtäläisesti sen onko ihminen vasenkätinen tai alkoholisti. Tai molempia tai ei kumpaakaan.

Kysymyksessä on kuitenkin kaksi aivan erilaista asiaa.

Jommankumman käden parempi hallinta, motoriikka ja luontainen yhteys käskyjä antaviin aivotoimintoihin on todellakin fyysinen ominaisuus joka on synnynnäinen.

Juopottelun käytön kehittyminen elämäntavaksi sitten taas vaatii ensinnäkin harjoittelua, toistuvaa juomista, ja sen lisäksi asiaan vaikuttavat ympäristötekijät, niidenkin täytyy ainakin jossain määrin mahdollistaa juominen ennenkuin se voi elämään kovasti vaikuttavaksi kehittyä. Ja tarvittaneen siihen muutakin, siellä omissa aivoissa tapahtuvaa ajattelua, omaa halua mielialan ja mielentilojen manipulointiin kyseisen aineen avulla nyt ainakin.

Ja ehkäpä sitten, ennenkuin kaikki hallinta omien elämäntapojen suhteen on mennyttä, täytyy myös jollain tasolla itse itselleen myöntää olevansa voimaton tämän elämänhallinnan menettämisen, juomisen, suhteen. Hyväksyä ajattelutapa jonka mukaan “en minä tälle mitään voi, tämä nyt on minun kohtaloni, tämä tällainen”.

Tottakai, kuten Lomapuistokin huomautti, minunkin on ollut pakko tähän ikään mennessä tutustua myös ihmisiin jotka ovat tuon elämäntapojensa hallinnan menettäneet, ulkopuolisen harrastelijaihmistenmäärittelijän silmäyksen mukaan jopa toivottomasti ja lopullisesti voimattomiksi muuttuneisiin.
Onhan niitä, tuttavapiirissä, edelleen. Enemmänkin on ollut, mutta oman ikäluokkani kavereista jotka voimattomiksi tulivat, on kovin moni siihen voimattomuuteen tai siihen läheisesti liittyneisiin tekijöihin jo kuollut.

Se ei kuitenkaan todista sitä etteikö ihminen voisi myös voimaantua, palauttaa oman elämänhallintansa ihan kohtuulliselle ja suhtkoht mukavaa elämää ylläpitävälle tasolle. Niitäkin sentään tuttavissani on, joten en ole aivan kyyniseksi ja mielessäni kuolemantuomioita tai elinikäisen taudin ennusteita kavereille luettelevaksi tullut.

Ja toivon, ettei minusta niin synkkää tulekaan.

Herravarjele, niin. Semmoisesta ennustajaäijän kohtalosta. Johan siinä omakin hymy hyytyisi.

Kun sä Metsänreunan mies olet nyt täällä julistanut tätä sanomaasi 7 pitkää vuotta, niin eikö jo olisi aika todistaa nämä mielikuvat ikäänkuin todistettavasti todeksi, hakea ikäänkuin tietoa, joka edes jotenkin todistaisi nuo väitteesi todeksi, ettei vertaistukisivustolla kirjoittele samoja mutujuttuja sentää kymmeniä vuosia edistymättä mitenkään. Vaikuttaa aivan samallaiselle fakkiutumiselle kun eräässä paljon parjaamassasi vertaistukiyhteisössä, tosin sielläkin vanhain ukkoin toimesta.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Minusta viinasta irti pääseminen ja viinatta eläminen ei ole aate, vaan ihmisen luonnollinen olotila. Omasta elämästäni käytin 30 vuotta luonnottomaan olotilaan. Alkoholistien ainoa yhteinen tekijä on kyvyttömyys hallita alkoholinkäyttöään.

Aatteesta puhuminen on pääasiasta sivuun lusmuamista ja pääasian, juomattomuuden (raittiuden, kuivilla olon, miten vain) kiertämistä ja (ainakin) piilotajuinen toive, että jos sittenkin vielä joskus, jotenkin, jossakin, voisin ottaa.

Pahaksikin päässeestä alkoholismista on mahdollista parantua, mutta sen tulee tapahtua ilman reunaehtoja; fokuksen on oltava siinä ja vain siinä. Ei voi määritellä, että en tahdo raitistua noin tai noin, en tuolla tavalla enkä tuossa porukassa, vaan raitistumisen on tapahduttava muitta ehdoitta. Muuten mennään metsähallituksen puolelle. Loppuviimeksi jokaisen on hoidettava homma itse, oman päänsä sisällä.

En taida olla oikeassa paikassa. Tilanne ei ole enää aikoihin ollut kohdallani akuutti eikä elämäni sivua alkoholia kuin neutraaleiksi käyneissä muistoissa ja näissä räpellyksissäni joiden joskus kuvittelin voivan auttaa jotakuta.

Kiitos kannanotostasi, 6000 päivää!

Hyvin osasit asioita kiteyttää, ja kovasti näytämme olevan asioista samaa mieltä.

“Minusta viinasta irti pääseminen ja viinatta eläminen ei ole aate, vaan ihmisen luonnollinen olotila.”
Olen samaa mieltä. Luonnollinen olotila se on. Ja aatteiden, kuten jonkun elämänsä luovuttamsen korkeammalle voimalle tai itsensä julistamisen voimattomaksi tai muun sellaisen sekoittaminen asiaan on pelkästään sitä että yritetään ratsastaa elämäntavan korjauksella ihan muiden asioiden edistämisessä. Vaikkapa maailmankatsomuksellisen käännytystyön, “sanoman saattamisen” työkaluna. Viinasta luopuminen ja selvänä oleminen ovat tuollaisista aatteista irrallaan olevia asioita.

“Alkoholistien ainoa yhteinen tekijä on kyvyttömyys hallita alkoholinkäyttöään”
Tuollaisen kai voisin ihan hyvin omassakin mielessäni hyväksyä alkoholistin määritelmäksi. Sellainenhan se on. Käyttää alkoholia ainakin näennäisen hallitsemattomasti. Ja kun lakkaa käyttämästä niin eiköhän se alkoholismikin sentään häivy sen siliän tien. Ainakin ajan kanssa, alkuun voi jotain psyykkisiä vieroitusoireita olla ja omien halujen kanssa voi semmoista repaleisempaa olla jonkin aikaa. Mutta jos ei asiaa itse paisuttele eikä mukanaan kanna niin kyllä se siitä.

Aatteesta puhuminen on pääasiasta sivuun lusmuamista ja pääasian, juomattomuuden (raittiuden, kuivilla olon, miten vain) kiertämistä ja (ainakin) piilotajuinen toive, että jos sittenkin vielä joskus, jotenkin, jossakin, voisin ottaa.”
Aatteista puhuttaessa tietysti ne aatteet ovat pääasiaa ja juomiseen liittyvät asiat sitten erikseen. Kai siinä niinkin käy, että kun juomiseen liittyvät ongelmat on ratkaistu, niin elämän pääasioina ovat ihan muut asiat… olkoon sitten vaikka ne “aatteet”, vaikkapa koskien maailman ja ihmissuhteiden, moraalin, yhteiskunnan, filosofian tms perusajatuksia joita itsekukin omalla kohdallaan pohtii ja selvittelee.
Tuo joskus ja jossain ottaminen… no, jos joku haluaa niin miettiköön sitäkin, minun puolestani. Itselleni se on semmoinen vieras aihe kun asialla ei minulle merkitystä ole. Mutta ei se ainakaan minulla minkään aatteiden ja semmoisten kanssa ole tekemisissä.

"Pahaksikin päässeestä alkoholismista on mahdollista parantua, mutta sen tulee tapahtua ilman reunaehtoja; fokuksen on oltava siinä ja vain siinä. Ei voi määritellä, että en tahdo raitistua noin tai noin, en tuolla tavalla enkä tuossa porukassa, vaan raitistumisen on tapahduttava muitta ehdoitta. Muuten mennään metsähallituksen puolelle. Loppuviimeksi jokaisen on hoidettava homma itse, oman päänsä sisällä."
No joo. Noin ehdottomana ja tiukkana en muiden ihmisten suhteen olisi. Kai joku voi raitistua myös ympäten siihen jos jonkinlaisia reunaehtoja, vaikkapa jossain askelissa ja perinteissä lueteltuja kovinkin tiukkoja reunaehtoja. Ei niiden noudattaminen elämässä kai suoraan raittiutta estä, jos kohta eivät siihen sen kummemmin vaikutakaan.
Eli jättäisin tuohon hiukan liikkumavaraa, meitä kun on niin moneksi. Oman pään sisällä se elämäntapamuutos toki minunkin mielestäni tapahtuu, ei se mitään komppanioitten askeljärjestystä ja marssitahtia noudattaen tapahtuvaa siirtymistä elämäntavasta ja tilanteesta toiseen ole. Ainakaan muulloin kuin poikkeustapauksissa, ehkä se joskus voi sitten käydä niinkin, jos on isompi porukka joka ihan samasta tilanteesta lähtee ja todella tiukasti sitoutuu siihen marssimiseen. Kai sekin mahdollista jossain voisi olla. Mistäs minä senkään ihan varmaksi tietäisin.

Pakko on paha sana.
Selvä voi olla
palkinnon toivossa
vahingon pelossa
muuten vaan kun se on luonnollista