Lopetin monivuotisen rankan alkoholinkäytön yllättävän helposti, tosin viimeistä korkin sulkemista edelsi vuosikausia kestänyt retkahtamisien ja viikkojen putki. Sitten kun juomiseni loppui, se loppui kerarykäisyllä noin nelisen vuotta sitten, ja rehellisesti voin sanoa, ettei mieli ole tehnyt sen jälkeen.
Ihmissuhteet menivät vain raitistumisen jälkeen -monet mönkään. Avioliitto oli jo mennyt viinan vuoksi, mutta vanhat ystävät vuosikymmeneten takaa alkoivat vieroksua minua koska en käyttänyt viinaa. Menin mukaan illanviettoihin ja osallistuin hauskanpitoon ja olin mielestäni sama vanha itseni, mutta minua kohdeltiin epäluuloisesti ja varautuneesti. Ajateltiin, että minä selvinpäin tarkkailen muita, ja myöhemmin kerron ja juoruilen kaikki mokat sitten toisille. No, tosiasiahan kyllä on niinkin, ettei humalaisten tarinat ole kovin hauskoja muille kuin humalaisille itselleen. Lisäksi muutama herkempi ihminen tulkitsi minun kertomiani kokemuksiani raitistumisestani ja elämänlaadun paranemisesta propagandapuheeksi, ja he kokivat minun yrittävän raitistaa myös heitä. Kun raitistumiseeni ei liittynyt edes mitään uskonnollista haltioitumista, niin en ole sieltäkään löytänyt uutta seuraa. Ja niin mielelläni kuin kävisinkin illalla ulkona syömässä tai ystävien kanssa viikonloppuna veneilemässä jne. niin nämä juhlat on vanhan ystäväpiirin kanssa käyty loppuun. Surullista, että se alkoholitilkka voi tehdä noin paljon, minun kun ei tee yhtään sitä edes mieli!
On minusta outua. Minun kaverini aika äkkiä tottui siihen, että minulla on kivennäisvettä lasissani.
Kuulostaa tutulta, noin minullekin raittiina ollessani kävi. Eikä kyse ollut mistään kännäyskavereista, joita olisin aina tavannut lähikuppilassa tai juomisen merkeissä, vaan ihan opiskeluaikaisista kavereista, perhetuttavista, työkavereista, muista joiden kanssa vuosien varrella olin tutustunut.
Voisko tossa olla jokin sukupolvikysymys (tietämättä alottajan ikää toki)? Oma kaveripiirini, joka koostuu lähinnä alkoholin kohtuukäyttäjistä, on suhtautunut lähinnä positiivisesti tai nihkeimmilläänkin neutraalin välinpitämättömästi siihen, juonko vai en, vaikka etukäteen vähän hermoilinkin miten hommassa käy - oon siis hitusen päälle kolmikymppinen. Etenkin vähän nuoremmille kavereille tuntuu olevan se ja sama, käyttääkö joku alkoholia vai ei. Poikkeuksena toki ne “kaverit” joita tuli nähtyä lähinnä ryypiskelyn merkeissä ja jotka ovat enemmän tai vähemmän alkoholiongelmaisia itsekin.
Minullakaan ei ole ollut minkään sortin ongelmaa kyllä. Ja jos olisi ollut, niin vika ei todellakaan olisi ollut raittiudessa vaan ystävissä, näin ajattelen.
Olen lähempänä neljääkymmentä kuin kolmeakymmentä, ja kyllä nihkeä suhtautuminen jonkin raittiuteen tulkittaisiin kaveripiirissäni todella kummalliseksi käytökseksi. Ja osa ystävistäni kyllä juo ihan rankastikin, ei kaikki, mutta osa…ja heiltä olen lähinnä saanut ihailua.
Mutta ongelma on kyllä iso, jos ystävyyssuhteet katkeavat tai muuttuvat vähemmän antoisiksi raitistumisen takia. Ei ihminen, varsinkaan 40-50 vuotias niin vain polkaise uusia ystäviä jostain, vaikka haluakin olisi.
Yhtä juttua ajattelen aloittajan tilanteessa…olisiko ystävissäsi joku, jonka kanssa olisi mahdollista harrastaa jotain sellaista johon alkoholi ei todellakaan kuulu? Liikuntaa, (näistä ympyröistä voi löytyä sitten uusiakin ystäviä, sattumalta) tai jokin muu harrastus? ja voihan olla niinkin, että joku ystävistäsi salaisesti ihailee raittiuttasi, mutta ei uskalla sitä näyttää…
Todellakin parasta on pitää matalaa profiilia omasta raittiudestaan, toki kysyttäessä voi kertoa mitä hyvää se on tuonut elämään. Näin olit vissiin tehnytkin.
Mahtavaa että olet ollut jo 4 vuotta raittiina!
Olen tästä samasta aiheesta kirjoittanut jo aiemminkin mutta vielä sen verran, että itse en kyllä varsinaisesti ihmettele sitä, että ystäväpiiri muuttuu raitistumisen myötä. Kuten itsestäni kerroin, en raittiina vuosinani viitsinyt lähteä “pippaloihin” (siis ravintoloihin, risteilyille, mökeille tai ihan vain iltaa istumaan), koska kotisohva oli houkuttelevampi vaihtoehto. En voi sanoa, että kaverit olisivat nyrpistelleet mukana olemiselleni tai tehneet juomattomuudestani sinänsä ongelmaa, mutta se nyt ei vain huvita istua baarissa selvinpäin pilkkuun saakka, ja silloin vähitellen jää ulkopuoliseksi. Sen sijaan työ- ja yhteiskunnallisissa menoissa tehtiin ihan oikeita ohareita, joista kerroin, eli seuraavana päivänä kävi ilmi, että muut olivat jatkaneet yökerhoon sen jälkeen kun olivat antaneet ymmärtää olevansa menossa nukkumaan.
Itselleni sanottiin ihan raittiuden alkuaikoina, että aika poikkeuksetta ne jotka rupevat rutisemaan raittiin ihmisen läsnäolosta, ovat itse yleensä alkoholiongelmaisia. Tämä varmaankin pitää ihan paikkansa.
Mulle oli ensimmäisen vuoden aikana ihan mahdotonta olla kaverieni seurassa. Ajattelin koko ajan, että mitä nuo minusta ajattelevat ja olen ihan ulkopuolinen. Pelkäsin olla ihmisten piirissä, jossa olin kännispäissäni sählännyt kaiken näköistä. Kuvittelin että minusta puhutaan selän takana kaikenlaista paskaa. Todennäköisesti todellisuudessa minusta ei kuitenkaan puhuttu yhtään mitään. Korkeintaan ihmettelivät sitä, kun yhtäkkiä kaveri lopettaa ryyppäämisensä kuin seinään. Ja ihan hienosti nykyään menee tuolla saralla. Ei ole yksikään ihmissuhde mennyt puihin. Vähemmän olen noihin kyllä yhteyksissä kuin ennen, mutta eipä tuo haittaa. On sitten kivempi nähdäkin, kun on uusia kuulumisia vaihdettavaksi. Mihinkään sellaisiin tilaisuuksiin en lähde nykyään enää mukaan ollenkaan, missä päätarkoitus on vain vetää viinaa kaksin käsin. Ei nappaa, ei sitten pätkääkään.
Mutta joo se siitä sepustuksesta, tiivistettynä pointtini on: Kun itse lopetin hautomasta sitä, mitähän nuo muut minusta ajattelevat ja ryyppäyssähläykset lakkasivat pyörittämästä ajatusmaailmaani, muuttuivat myös kaverisuhteet kuin itsestään parempaan suuntaan. Sitä mukaan kun viihdyn itse omissa nahoissani paremmin, viihtyvät myös muut ihmiset paremmin seurassani. Menneet ovat menneitä.
Ehkä pikkaisen läheltä liippaa minun ongelmaa. Mulla suurimpana muutoksen vastustajina ovat olleet lapsuudenperheen jäsenet. Olen ollut perheen musta lammas nuoruusiässä. Nyt kun olen saavuttanut mielestäni hyvän elämänasenteen ja toiveikkuuden vuosien työskentelyn jälkeen niin nuorempi sisko katkaisi välit. En ole tehnyt siskolleni mitään, aina pyrkinyt kannustamaankin, mutta ei kelpaa.Muutenkin olen huomannut, että repsahtamiset liittyvät aina siihen kun näen äitiäni tai sikoani. Joku perhedynamiikassa mättää. No nyt kai sitten on taivallettava ilman omaisia.