Siis mä en tiedä mikä helvetti mua riivaa mutta pelkään että kuolen tähän.
Pientä yhteenvetoa mulla on siis traumataustaa, ahdistuneisuushäiriö, vakavia masennuskausia, ehkä adhd/add/aspergerpiirteitä/hahmotushäiriötä/aistiyliherkkyyksiä, ajoittain pahoja dissosisaatoita (poissaolokohtauksia, epätodellista oloa). Mulla on myös epävakaa persoonallisuushäiriö diagnosoitu 10v. sitten mutta siitä ei diagnostiset kriteerit ihan täyty. (niihin kuuluu olennaisena jäykät ja vaikeasti muutettavat käyttäytymismallit, ohut minäkuva yms. mitä mulla ei ole…) Adhd ja traumatausta tekee kyllä about saman oirekuvan kuin epävakaa, tästä onneksi on lisätutkimusta tulossa. Voihan toki olla molemmatkin. Kaksisuuntainen on suljettu pois ihan perusteellisissa tutkimuksissa.
Lievä syömishäiriökin löytyy. (ongelmia ruumiikuvan kanssa ja paastoilutaipumus joka pahentaa kaikki muut oireeni potenssiin sata. silti oon lievästi ylipainoinen ja paino nousee herkästi varmaan just epäsäännöllisen syömisen takia- Ahdistuneena en pysty syömään kun on niin paha olo, saan ruokaa alas lähinnä silloin kun on hyvä päivä tai rauhoittavat alkaa vaikuttaa.
Mulla on myös vakavaa ja pahenemaan päin olevaa unettomuutta joka painottuu aamuyön valvomiseen ja heräilyyn. Kuitenkin erilaisia oireita on siis tosi paljon ja lääkitystä on koitettu säätää kohdilleen jo 12v ja viimesen vuoden aikana kokeiltu ainakin 10 eri valmistetta joten alkaa olemaan tosi vaikea sanoa mistä mikäkin johtuu.
Lääkkeistä neuroleptit ja masennuslääkkeet on kohta kaikki kokeiltu, hirveesti sivuvaikutuksia ja olemattomat hyödyt. Joitain on kokeiltu siitä huolimatta sinnikkäästi pitkäänkin. Kaikki muut oireeni handlaan jotenkuten pitkällisen hoidon ja tsemppauksen ansiosta mutta aivan jatkuvaa ahdistusta ei pääni kestä ilman lääkitystä ja adhd-oireilu vaikeuttaa elämänhallintaa jatkuvasti vaikka hidasta petrausta siinä koko ajan tapahtuu. Nykyinen lääkitys jeesaa jotenkuten ees ja hyvä niin mutta ei ole vieläkään ehkä aivan kohdillaan.
eli nyt menee: Lyrica 2300mg, oxamin 415mg ja imovane 2*7,5mg vuorokaudessa. Noi määrät ei aina pysy ihan lapasessa lähinnä koska tehot ei riitä mutta en kiellä etteikö ainakin lievää addiktiotaipumustakin olis ja sen takia annostelu on välistä ehkä turhan huoletonta, oxaminit loppuu yleensä 2 päivää ennen kuin saan hakea uudet ja kahden viikon imovanet menee viikossa (se on kyllä lääkkeistäni ehkä vihonviimeisin ja turhin sotkee muistia ja maistuu pahalta ja oon tavallaan tosi helpottunut aina kun ne loppuu ja koitan lykätä uuden paketin hakemista) Lyrica tuntuisi auttavan jonkin verran eikä sivuvaikutukset ole liian pahoja mutta en aina muista ottaa sitä ja kellonajat on mitä sattuu. Joskus saatan sit ottaa kerralla 150-300mg isomman annoksen mutta silti noita tuntuu kertyvän kaappiin eli vissiin en sitten vaan muista ottaa sitä säännöllisesti. Vittumaisinta tossa lääkkeessä on se että paino nousee ja vieroitusoireet on ihan helvettiä jos tota yrittää tiputtaa.
Ensisijainen syyni kirjoittaa on yritys hahmottaa tätä kaaottiselta tuntuvaa tilannetta ja koittaa jäsentää sitä jotenkin ja miettiä sitä miten saan itseni pysymään kasassa/hengissä/ ehkä jopa oikeesti kuntoutumaankin joskus.
Olen sitoutunut hoitoon psykapolilla ja muutenkin yritän kovasti elää järkevästi. Menen illalla petiin ja nousen aamulla ylös, saan enimmäkseen perusjutut hoidettua koitan pitää kämpän siedettävässä kunnossa vaikka se on mulle vaikeeta, pidän yhteyttä perheeseen ja ystäviin ja koitan tehdä mukavia juttuja kuten käydä leffassa, kahvilla ja uimassa silloin tällöin. Luen paljon uutisia ja tiedeartikkeleita ja kirjoitan usein päiväkirjaa, sekä runoja ja novelleja silloin harvoin kun pystyn. Laulan lähes päivittäin, mindfullnessia teen jatkuvasti arjessa ja joogaan edes vähän silloin kun vointi vaan sallii ja teen kyykkyjä/vatsoja/punnerruksia yms. Taas nykyään kun onnistuin selättämään yhden pahan masennuskauden jolloin olin melko toimintakyvytön. Liikun melko paljon ympäri kaupunkia ja tykkään kävellä rivakassa tahdissa paikasta toiseen. Katselen puita ja taivaan värejä, yritän hyväksyä muut ihmiset sellaisina kuin he ovat ja pyrin kohtelemaan muita ystävällisesti ja kunnioittavasti. Haluaisin auttaa muita vaikeassa tilanteessa olevia tai vaikkapa yksinäisiä vanhuksia mutta omat voimat ei ihan siihen riitä.
Alkoholia juon välillä mutta sen kanssa ei aina mene hommat ihan putkeen ja juomisen jälkeen on yllättävän pitkän aikaa ärtyisyyttä, alakuloa ja mielialanvaihteluita. Deelejä yms. kokeilen silloin tällöin ehkä pari kertaa vuodessa ja enimmäkseen kokemukset on olleet hyviä mutta toi viimenen dxm-sekoilu oli kyllä kohdallani ihan vikatikki eikä tee mieli kokeilla uudelleen.
Juuri nyt tilanne on akuutisti hyvinkin huono, viime viikolla mut kiikutettiin lanssilla yöksi auroraan ja kun siitä ei ollut apua olen hölmöillyt tavallista enemmän. Tää päivä oli ihan helvettiä, itkin yhden palaverin alusta loppuun, kävin itkien psykapolilla ja sain hoitajalle ajan huomiseksi. En meinannut pystyä lähtemään sieltä mutta lopulta sain itseni kasattua ja kävin itkien syömässä. Menin itkien kauppaan ja kotona sain pahat dissot, huomasin et mun muisti on alkanut pätkiä ja ajantaju katoaa välillä. On ollut ihan pelkotiloja pelkään että mun iho kuoriutuu irti, että joku paha ihminen tunkeutuu mun asuntoon tai että seinät kaatuu. Tajuan järjellä että noin ei voi käydä mutta silti on pelkoja. Oudossa ja sekavassa mielentilassa virittelin hirttoköyden ja aloin kiristää sitä kaulaan mutten pystynyt ja kyyhötin pitkään nurkassa yksin itkien. Ois ehkä pitänyt soittaa jollekin kaverille tms. mutta en vaan jotenkin pystynyt. Lopulta sain itseni rauhoittumaan ja hain apteekista opamoxit vaikka olin ajatellut pitkittää taukoa niistä tällä kertaa.
Näin niin hirveitä ja elävän tuntuisia painajaisia että oli pakko nousta ylös kirjoittamaan. Haluaisin satuttaa itseäni mutten kuitenkaan tee niin. Yritän oikeesti selvitä huomenna sinne psykapolin akuuttiajalle, 30min aikaa selittää tämä tilanne ja miettiä mitä tehdään.
Tuntuu että muutettavaa on liikaa, että olen ihan paska ja huono ja surkea ja säälittävä ja etten selviä tästä.
Opiskelua ja töitä oon tehnyt pikku pätkissä vaikka mitä ja vähän aikaa yleensä jaksan mutta sitten seuraa uupumus ja romahdus ja saatan olla pitkään sen jälkeen täysin työkyvytön. On kokeiltu työkokeilua, lyhempää viikkoa yms. mutta ei. Tämä on itselleni kova pala niellä mutta oon saattanut vaan pahentaa vointiani sillä että painostuksen alaisena pakotan itseni töihin ja kouluun vaikka se tarkoittaisi sitä etten jännityksen takia pysty nukkumaan juuri lainkaan ja oksennan aamuisin silkasta pelosta kun pitäisi lähteä jonnekin missä en usko pärjääväni.
.
Kun kerta kysellään vinkkejä hyviin uninappeihin ja sit ollaankin menossa sekoittamaan päätä, niin pisti hieman kummastuttamaan, et mikä se perimmäinen tarkoitus olikaan. Myönnän, et en lukihäiriöni takia ymmärtänyt aivan täysin noita Valontaian kaikkia viestejä, niin en saanut selvää, että mikä se perimmäinen ongelma oli edes. Mutta se vika on sitten minussa. Nyt ilmeisesti kuitenkin oli kyseessä useampi ongelma.