Löysin tämän kanavan ihan vasta juuri. Ikävä (mutta samalla hyvä) huomata, että kohtalotovereita on. Itselleni tämä on lajissaan ensimmäinen yritys edes jotain apua tai vertaistukea hakea. Mitenhän tämän tilanteeni jotenkin tiivistettynä kertoisi? Asioiden myöntäminen ja niistä ääneen puhuminen on hyvin vaikeaa. Oikeastaan mahdotonta. Olen sellainen tyypillinen kulisseja ylläpitävä ihminen jolle avun pyytäminen on mahdotonta - ja sen vastaanottaminen myös. Näen sen “heikkoutena”.
Minulla on myös takana lasinen lapsuus ja nyt, 45-vuotiaana tarjoan myös teinilapsilleni vastaavan kokemuksen. Enkä ole ylpeä tästä. Alkoholilla on ollut aina rooli elämässäni, olen ollut kova bailaamaan. Vannoin kyllä, ettei minusta tule koskaan sellaista äitiä mitä omani oli, että juon kotona yksin ja usein. No sellainen olen nykyään.
Alkoholin liikakäyttö alkoi tuossa nelisen vuotta sitten. Sanoin itseni irti silloisesta duunista, joten “arkisin ei juoda” periaatteella ei ollut enää merkitystä kun ei aamulla tarvinnut olla kuosissa. Ennen jos join muutamana iltana viikossa (pe ja la) - niin pian oli kuppi kääntynyt siihen että jos olin edes pari iltaa viikossa selvinpäin niin se oli saavutus. On edelleen. Yleensä se, etten juo johtuu edellisen illan krapulasta ja morkkiksesta.
Työni on kärsinyt juomisestani, perheeni, harrastukseni, ihmissuhteet. Elämäntilanteeni tällä hetkellä suorastaan vaatii juomista, ymmärtänette… Pitkäaikainen parisuhteeni on tullut tiensä päätökseen ja erossa on ollut paljon mutkia matkassa. Kaikkea haastetta yhteisen talon myyntiin liittyen, odottamattomia juttuja ja tuntuu ettei täältä koskaan pääse pois. Exän kanssa tilanne on hyvin tulehtunut ja saman katon alla on vaikeaa - mutta aina kun tuntuu että löytyy joku tie ulos niin taas tulee ovi naamalle. Juon paljon kotona ihan jo siksikin - että en jaksa tätä tilannetta. Seuraavan päivän krapula tietty taas vie voimat, ja asiat ei ainakaan etene kun mitään muuta ei jaksa kuin telkkaria katsoa ja miettiä, pitäisikö hakea kaupasta kaljaa. Tuntuu, kuin eläisin jossain tyhjiössä mistä ei ole pääsyä pois. Työpaikkani pitää minut kiinni kuitenkin ns normaalissa elämässä, teen vastuullista työtä mistä toki olen krapuloiden takia lintsannut ja työn jälki kärsinyt.
Oma pääsiäiseni ja sitä edeltänyt muutaman päivän loma on mennyt makkariin lukkiutuneena. Kaupassa olen pari kertaa käynyt hakemassa syötävää ja juotavaa. Istunut sängyssä, katsonut telkkaria ja iltasella napsauttanut korkit auki. Aika säälittäväähän tämä on. Eilen nukahdin jo hyvissä ajoin, enkä edes jaksanut juoda montaa. Huomenna pitäisi töihin mennä.
Minulla on paljon asioita, joita tekemällä voisin korvata tissuttelut ja mitkä veisivät eteenpäin. Jotenkin en vaan niihin osaa tarttua. Ystäviäkin on joiden kanssa voisin viettää aikaa - ja paljon sovinkin - mutta peruutan valtaosan menoista viime tipassa.
Tsemppiä kaikille omissa taisteluissainne ja otan mielelläni vinkkejä vastaan kuinka tästä suosta ylös rämmitään.
Jos jonnekkin olen menossa, niin sen kyllä perun. Yleensä en kärsi kovista krapuloista, mutta en vaan jaksa. Tai sitten mieluummin haen kaupasta pari kaljaa jos on viikonloppu ja päivällä tissuttelu onnistuu.