Valoa tunnelin päässä?

Löysin tämän kanavan ihan vasta juuri. Ikävä (mutta samalla hyvä) huomata, että kohtalotovereita on. Itselleni tämä on lajissaan ensimmäinen yritys edes jotain apua tai vertaistukea hakea. Mitenhän tämän tilanteeni jotenkin tiivistettynä kertoisi? Asioiden myöntäminen ja niistä ääneen puhuminen on hyvin vaikeaa. Oikeastaan mahdotonta. Olen sellainen tyypillinen kulisseja ylläpitävä ihminen jolle avun pyytäminen on mahdotonta - ja sen vastaanottaminen myös. Näen sen “heikkoutena”.

Minulla on myös takana lasinen lapsuus ja nyt, 45-vuotiaana tarjoan myös teinilapsilleni vastaavan kokemuksen. Enkä ole ylpeä tästä. Alkoholilla on ollut aina rooli elämässäni, olen ollut kova bailaamaan. Vannoin kyllä, ettei minusta tule koskaan sellaista äitiä mitä omani oli, että juon kotona yksin ja usein. No sellainen olen nykyään.

Alkoholin liikakäyttö alkoi tuossa nelisen vuotta sitten. Sanoin itseni irti silloisesta duunista, joten “arkisin ei juoda” periaatteella ei ollut enää merkitystä kun ei aamulla tarvinnut olla kuosissa. Ennen jos join muutamana iltana viikossa (pe ja la) - niin pian oli kuppi kääntynyt siihen että jos olin edes pari iltaa viikossa selvinpäin niin se oli saavutus. On edelleen. Yleensä se, etten juo johtuu edellisen illan krapulasta ja morkkiksesta.

Työni on kärsinyt juomisestani, perheeni, harrastukseni, ihmissuhteet. Elämäntilanteeni tällä hetkellä suorastaan vaatii juomista, ymmärtänette… Pitkäaikainen parisuhteeni on tullut tiensä päätökseen ja erossa on ollut paljon mutkia matkassa. Kaikkea haastetta yhteisen talon myyntiin liittyen, odottamattomia juttuja ja tuntuu ettei täältä koskaan pääse pois. Exän kanssa tilanne on hyvin tulehtunut ja saman katon alla on vaikeaa - mutta aina kun tuntuu että löytyy joku tie ulos niin taas tulee ovi naamalle. Juon paljon kotona ihan jo siksikin - että en jaksa tätä tilannetta. Seuraavan päivän krapula tietty taas vie voimat, ja asiat ei ainakaan etene kun mitään muuta ei jaksa kuin telkkaria katsoa ja miettiä, pitäisikö hakea kaupasta kaljaa. Tuntuu, kuin eläisin jossain tyhjiössä mistä ei ole pääsyä pois. Työpaikkani pitää minut kiinni kuitenkin ns normaalissa elämässä, teen vastuullista työtä mistä toki olen krapuloiden takia lintsannut ja työn jälki kärsinyt.

Oma pääsiäiseni ja sitä edeltänyt muutaman päivän loma on mennyt makkariin lukkiutuneena. Kaupassa olen pari kertaa käynyt hakemassa syötävää ja juotavaa. Istunut sängyssä, katsonut telkkaria ja iltasella napsauttanut korkit auki. Aika säälittäväähän tämä on. Eilen nukahdin jo hyvissä ajoin, enkä edes jaksanut juoda montaa. Huomenna pitäisi töihin mennä.

Minulla on paljon asioita, joita tekemällä voisin korvata tissuttelut ja mitkä veisivät eteenpäin. Jotenkin en vaan niihin osaa tarttua. Ystäviäkin on joiden kanssa voisin viettää aikaa - ja paljon sovinkin - mutta peruutan valtaosan menoista viime tipassa.

Tsemppiä kaikille omissa taisteluissainne ja otan mielelläni vinkkejä vastaan kuinka tästä suosta ylös rämmitään.

moi ElizaDay,
tervetuloa joukkoon kaltaiseesi.
olisiko sulle sopivinta että yrität edetä pienin askelin. eli jos viikossa on ollut vaikka neljä juomapäivää niin nyt tipauttaisit ne kolmeen, sitten kahteen jne. tai viidestä neljään jne.
joillekin sopii tämmöinen malli, toisille taas kerrasta poikki ja vaikka tipattomalle kuukaudelle siirtyminen.
kannattaa ainakin kokeilla. tekstiäsi lukiessani ajattelin, että tarvitset onnistumisenkokemuksen. ja jos tipautat yhden juomapäivän veks, sekin on jo edistystä. siitä saa ja pitää iloita. mahdollisuuksia on vaikka millä mitalla.

pysy remmissä mukana, se on kaikista tärkeintä, äläkä vaadi itseltäsi liikoja. kun ei onnistukaan, mieli madaltuu entisestään ja sitten siinä saattaa käydä se klassikko että äh, en viitsi enää edes yrittää.
todella hienoa että liityit tänne!
oot sydämellisesti tervetullut :smiley:

vielä pari sanaa…
kun liityin tänne syksyllä 16 niin itse otin päämääräksi juuri tuon vähän kerralla vähentämisen. minulle se toimi.
ei tietenkään aina, välillä tuli notkahduksia, ja välillä olin tasan kyllästynyt koko Plinkkiin, mutta päätin että jatkan rustailemista (ja toisten tekstien lukemisen) vielä kuukauden, toisen, kolmannen, kunnes kiinnyin plinkkailuun niin etten halunnut enää lopettaa. toisinaan pidin toki taukoja.
muistaakseni kirjoitin tänään Raitistelijallekin että asiat ei tapahdu nopeasti, elämäntapamuutos tarvitsee aikaa.
ensin on se sopeutumisvaihe. tyyliin okei, nyt aloitan pikkuhiljaa muutoksen. sitten on tekojen aika.
yksi lisäraitis päivä viikossa ei ole paljon, mutta sen onnistuessa siitä saa hyvän mielen.
juuri hyvää mieltä Sinä tarvitse nyt!

Kiitoksia! Juuri näin, päivä kerrallaan! Tänään onnistuin torjumaan lähes pakottavan tarpeen lähteä hakemaan kaupasta kaljaa. Onneksi ei ollut muita tarpeita kauppaan, niin ei ollut pakko mennä muutenkaan. Saunaan siis vissypullon kanssa.

edistystä siis :smiley: onnea siitä!

Mulla tepsi tänään huominen aikainen aamu ja auton rattiin lähteminen kukon laulun aikaan ja pakko valmistella huomista päivää vielä kotoa käsin = duunia. Kävin kaupassa hakemassa pakolliset safkat nopsaan. Ihan hyvin meni - ei oikeastaan kauheasti tehnyt mieli kaljaa juoda, kun oli kiire päivä töissä ja iltakin poikkeuksellisen puuhakas.

Aktivoin myös käyttöön sen Jeppe Juomalaskurin, nollat taulussa siis tänään. Taisin kyllä sinne asettaa aika optimistisen tavoitteen viikkoannoksista - 7… “normaaliviikkona” kulutus on kuitenkin ollut 25-40 joten…

Tervetuloa, Eliza. Jos olet palstaa lueskellut, niin olet varmaan jo huomannutkin, että meitä on täällä useampikin keski-ikäinen naisihminen.

Erityisesti tämä osa tekstistäsi kuulosti tutulta:

“Minulla on paljon asioita, joita tekemällä voisin korvata tissuttelut ja mitkä veisivät eteenpäin. Jotenkin en vaan niihin osaa tarttua. Ystäviäkin on joiden kanssa voisin viettää aikaa - ja paljon sovinkin - mutta peruutan valtaosan menoista viime tipassa.”

Kaikenlaista olisi, mutta parhaita menoja itselleni ovat nykyisin peruuntuneet menot :confused:

Toivottavasti innostut kirjoittelemaan tänne kuulumisiasi jatkossakin!

Kyllä! Välillä (oikeastaan aika usein) - selainen Facebookia hieman kateellisena, kun ihmiset käy kivoissa paikoissa ja heillä on mukavaa. Mietin - että miksi mulla ei oo ikinä tollaisia kuvia? No mistähän johtuu :laughing: Jos jonnekkin olen menossa, niin sen kyllä perun. Yleensä en kärsi kovista krapuloista, mutta en vaan jaksa. Tai sitten mieluummin haen kaupasta pari kaljaa jos on viikonloppu ja päivällä tissuttelu onnistuu.

Pääsiäiselle oli menoja kyllä sovittu; kaveria piti tavata lounaalla, toisen kanssa piti lähteä metsälenkille ja yhden luo olin luvannut mennä kylään. Mitään ei tapahtunut. Kaksi ensimmäistä peruin flunssaan vedoten ja viimeisen lumimyrskyyn. Se nyt oli osittain totta, koska aika kamalasti lunta tuli maanantaina eikä autoilu innostanut. Oikeasti syy kaikkeen oli, etten vaan viitsinyt. Olisi pitänyt meikata, nousta sängystä, ryhdistäytyä yms. Valitsin sängyssä pysymisen verkkareissa, Netflixin ja bissen.

Tervetuloa joukkoon! täälläkin yks kulisseja pystyssä pitävä viinistä tykkäävä keski-ikänen nainen joka sitä viinapirua potkii nurkan taakse piiloon ja toivottavasti koko ajan kauemmas.
Minä kun kalenterin kanssa oon sopinut niitä treffejä viinipullon kans niin tosiaan aikaisemmin olin mestari perumaan menoja ja sopimaan ne niin muutenkin ettei aamusta ole tarvinut lähteä auton rattiin eikä mielellään edes tavata ketään.
Aluksi sovinkin kaikille vapaapäivän aamuille sitten menoja ja autoiluja sekä sitten oli välillä kamalaa taistelua sen kanssa ettei niitä saa perua. Mulle se tepsi. Sitten se väsytti aina vapaalla olla ysiltä jo menossa niin nyt se on sitten hiipunut. Vaan kuitenkin ne viinipullot on vähentynyt, onneks niin.

Hidastahan tämä vähentäminen on, mutta palkitsevaa. Joskus tuntuu, että lopettaminen olis parempi juttu.
Mutta se, että on herännyt ongelmaansa ja tekee jotain niin se on kuitenkin aika paljon!

Tsemppiä.

ElizaDay, tuo saamattomuus on varmaan tuttua aika monelle, eikä pelkästään täällä. Tiedän useita ihmisiä jotka valittelevat samaa, vaikka eivät alkoholin takia peruisikaan tapaamisia. Se nyt vaan on niin kivaa jäädä kotiin verkkareissa röhnöttämään, ja tietysti meidän tapauksessa vielä kun siihen voi lisätä sen alkoholin niin aina paranee.

Mutta kehoitan sinua tekemään ajatusharjoituksia seuraavalla kerralla. Kun olet sopinut jonku kanssa tapaamisesta, niin alat miettimään aktiivisesti sitä kuinka kivaa sinulla siellä on. Yleensähän se on se lähteminen mikä rasittaa. Sitten kun tapaa sen ystävän niin sehän on oikeasti mukavaa. Jos vielä siihen liittyy jotain muutakin miellyttävää kuten hyvää ruokaa tai jotain mistä pitää niin aina parempi. Sinun pitää vaan päästä siitä lähtemisen kynnyksestä yli. Ja minulla ainakin siihen toimii mielikuvaharjoitus siitä, että olen siellä minne olen menossa ja sen ihmisen kanssa jota olen menossa tapaamaan ja siitä hyvästä fiiliksestä minkä se tuottaa. Kun sitä päivän työstän päässäni jaksan sitten vääntää meikit naamaan, tukan ojennukseen ja matkata täältä periferiasta yleensä reilusti yli tunnin jonnekin. Ja yleensä aina kiitän itseäni siitä jälkeen päin.

Tsemppiä ElizaDay, kyllä sinä jaksat lähteä liikkeelle!

Olen liian raaka ja tuore tulemaan tänne. Kiitos kaikille <3