Puolisollani on peliriippuvuus. Asia on selvinnyt suhteemme aikana niinsanotusti pikkuhiljaa.
En tiedä olenko koskaan saanut oikeasti koko totuutta. Sen tiedän, että tässä vuoden sisällä hän sai luottotietonsa takaisin, ja kaiken piti olla kunnossa. Kuitenkin viitteitä ongelmista ja valehtelusta oli, ja osa nykyhetken tilasta selvisikin itse kaivelemalla, kyseenalaisin keinoin. Faktat käsissäni hänet kohtasin ja hän myönsi juuri sen verran kuin mistä oli todisteita. Näitä kertoja on vuosien varrella ollut useita: minä selvitän, hän kertoo sitä mukaa.
En tiedä varmuudella todellisia summia. Toivon, että ollaan edelleen “vain” siellä viisinumeroisessa summassa, johon jonkin aikaa sitten törmäsin, mutta tiedän myös ettei se laina ole ainoa, vaikka hän niin väitti.
Hänen kanssaan ei voi asiasta puhua. Hän vetoaa siihen ettei hänen raha-asiansa kuulu minulle. Olemme jo kauan sitten tehneet selkeän jaon, että kaikki maksetaan 50/50. Tämä on toteutunut, mutta olen kyllä huolissani rahojen alkuperästä.
Mutta tätä minun elämäni nyt on, jatkuvaa kyseenalaistamista ja huolta, asioiden penkomista, kireitä hermoja. En usko mitään ja samalla haluaisin uskoa että tässä on toivoa. Syytän itseäni siitä etten osaa olla ehdoton, asettaa rajoja. Koen huonommuutta, arvottomuutta siitä, etten ole hänelle totuuden arvoinen.
Voin niin samaistua kokemaasi ja tuntemuksiisi.
Onko miehesi siis myöntänyt peliongelman? Menivätkö luottotiedot aikoinaan peliongelman vuoksi?
Minun ex-puolisoni ei ikinä täysin suoraan myöntänyt ongelmaa, mutta pari kertaa osittain. Ei suostunut näyttämään tiliotteitaan eikä Veikkauksen pelitilin yhteenvetoa. Tiedän, että rajojen asettaminen pelottaa, mutta se on tehtävä. Muutoin ei ole mitään mahdollisuutta, että asiat muuttuisivat. Ja jos asiat jatkuvat samaa rataa niin olet vaarassa menettää oman terveytesi murehtimisen ja stressaamisen vuoksi. Tiedän, että rajojen asettaminen on raskasta ja ristiriitaista, kun kyseessä on ihminen, jota rakastaa.
Puolisoni ei ole koskaan varsinaisesti myöntänyt, että olisi mitään ongelmaa. Vuosien varrella pelaamisesta kysyttäessä hän on suuttunut, ja syyllistänyt minua siitä että kyselemällä muistutan häntä asiasta. Kääntänyt myöskin asiat niin, että minä olen vainoharhainen.
Luottotiedot menivät juurikin tämän vuoksi. Asia ja sen vakavuus selvisivät minulle pienissä erissä. Hetken sain häntä auttaa seuraamalla menoja, mutta jossain vaiheessa hän ei siihen enää pystynyt. Uskon, että rahan lainaaminen muilta on jatkunut siitä alkaen heti, ja pankeista sitten kun luottotiedot palasivat. Koskaan hän ei ole lainannut rahaa minulta, niin kova tarve asian piilottamiseen minulta on aina ollut.
Hetkittäin onnistun elämään niin kuin hän toivoo, eli kun yhteiset kulut hoituu, niin minun ei tarvitse murehtia. Todellisuus kuitenkin on, että olen huolissani niin hänen taloudestaan kuin mielenterveydestään. Voin vain kuvitella miten raskasta on kantaa sisällään niin valtavaa taakkaa.
Hän on hyvä valehtelemaan ja esittämään, että kaikki on hyvin. Etenkin, kun hän on vuosien varrella nähnyt kuinka raskaasti otan valehtelun. Olen antanut hänelle anteeksi niin monta asiaa, niin monta kertaa. Niin monta viimeistä kertaa.
Huomaan itse olevani todella rasittunut ja vainoharhainen. En tiedä mihin uskoa, haluaako hän suojella minua, vai pitääkö hän minua oikeasti tyhmänä. Pelkään, että jos kohtaan hänet ehdottomasti, ilman todisteita, hän ennemmin jättää minut kuin kertoo asioiden todellisen laidan. Enkä minä halua erota.
Moni asia kertomassasi tuntuu ja kuulostaa erittäin tutulta. Olen kirjoittanut omaa tarinaa tänne ketjuun ”Puoliso kieltää rahasotkut ja peliongelman”, voit käydä lukemassa sieltä tarkemmin kokemuksistani.
Minunkaan puoliso ei ikinä suoraan myöntänyt ongelmaa, mutta pari kertaa tunnusti asioita ns. vähän sinne päin. Olen myös saanut osani syyttelystä ja onhan minua kutsuttu tyhmäksi, idiootiksi, vainoharhaiseksi ja sekopääksi. Muutoin puolisoni ei minua haukkunut, mutta silloin kun kyseenalaistin hänen selityksiä tai vaadin näyttämään faktaa selityksille.
Tiedän niin hyvin tuon huolen tunteen. Ja se huoli on todella raskas kantaa yksin. Minäkin olin huolissani aina toisen rahatilanteesta ja stressistä. Kannustin aina kertomaan, mikäli rahatilanne on huono, mutta tiedän puolison yrittäneen aina yksin selvitä viimeiseen asti. Ja sitä hänen yksin selviämistä minä pelkäsin: pelkäsin ottaako hän lisää kulutusluottoa tai käyttääkö luottokorttia arkipäivän ostoksiin.
Meillä tilanne kärjistyi lopulta eroon enkä ikinä saanut mitään selitystä hänen toiminnalleen, rahankäytölleen saatika tietää mikä on totuus. Syyttelen itseäni päivittäin erosta, sillä sellainen tunne minulle jäi, että ero oli toisen mielestä täysin minun syyni. Ja faktoista huolimatta kyseenalaistan epäilykseni joka päivä: mitä jos olinkin koko ajan väärässä. Samalla kyllä tiedostan, että on faktoja, jotka puhuvat epäilyksieni puolesta. Kaiken tämän kamaluudet keskellä tiedän myös, ettei asiat olisi voineet jatkua samalla tavalla. Jos toinen ei ole valmis keskustelemaan ja selvittelemään asioita niin mikään ei muutu, ja läheinen on oikeasti suuressa vaarassa uupua. Tärkein oppi, mitä olen nyt oppinut on, että me emme voi vaikuttaa toisen valintoihin. Peliongelmainen voi kieltää ongelman täysin itseltään, vaikka hänet olisi ympäröity todisteilla ja jokainen lähellä oleva tietäisi asian laidan. Myöntäminen on hänen valintansa. Valinta, johon kukaan muu ei voi vaikuttaa.
En usko, että kukaan peliongelmaisista pitää läheisiään oikeasti tyhmänä, vaan häpeä ja kiinni jäämisen pelko ovat niin suuri pelko, että he ajautuvat ja kietoutuvat valheiden verkkoon. Ongelman myöntäminen voi olla vain ylitsepääsemätöntä.
Oletko soittanut Peluurin auttavaan puhelimeen? Tai pyytänyt Pelirajaton sivustolta vertaispuhelua?
Moikka Sos!
Onpa ikävä kuulla tilanteestasi. Hienoa, että tulit tänne kirjoittamaan ja olet saanut tukea jo Epätoivoiselta puolisolta.
Kertomasi asiat kuulostaa myös minulle kovin tutuilta. Minullakin on useamman vuoden historia peliriippuvaisen puolisona. Nykyään hän on onneksi toipunut riippuvainen, mutta matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja raskas.
Millaista tukea olet itsellesi hakenut ja saanut? Kuulostaa siltä, että keskusteluapu olisi tarpeen. Kuten sinulle jo vinkattiin, apua saa esimerkiksi pelirajattomalta ja peluurista. Pelirajattoman palvelut taitavat olla pitkälti kesätauolla, mutta kannattaa rauhassa tutustua vaihtoehtoihin. Pystytkö nukkumaan hyvin ja pitämään kiinni rutiineista edelleen? Noin stressaantuneena on tärkeää yrittää huolehtia arjen perusasioista ja siitä, että itsellä olisi mahdollisimman hyvä olla.
Kuten Epätoivoinen puoliso sanoi, on vain pelaajan käsissä, myöntääkö hän ongelman ja jos myöntää, milloin.
En itsekään usko, että kukaan pitää läheistään tyhmänä (vaikka voin kyllä samaistua hyvin paljon itsesyytöksiin ja sinisilmäisyyteen), mutta pelaaminen on niin tärkeää, että pelaaja yrittää suojella sitä kaikin keinoin. Siksi läheisiä vastaan hyökätään ja puolustaudutaan, kun yritämme kysellä asioista.
Puolisosi varmasti rakastaa ja arvostaa sinua, mutta hän on sairas. Peliriippuvaisella pelaaminen menee usein kaiken muun edelle: jopa nukkumisen, syömisen, parisuhteen.
Jos rajojen asettaminen tuntuu nyt hankalalta, huolehdi ainakin omasta taloudellisesta turvastasi ja omasta hyvinvoinnistasi.
Jossain vaiheessa joidenkin rajojen asettaminen voi olla välttämätöntä sinun itsesi vuoksi, ettet uuvu. Ymmärrän kuitenkin myös oman kokemuksen perusteella, että se ei ole helppoa. Rajojenkin asettamista voi onneksi opetella.
Paljon voimia alkavaan viikkoon!
Moikka Sos,
Kirjoitit noin kuukausi sitten ja kerroit puolisosi peliongelmasta.
Tilanne kuulosti silloin aika kuormittavalta ja epävarmalta.
Mitä sinulle kuuluu nyt? Onko tilanteeseen tullut jotakin muutosta?
Epävarmuus on omasta mielestäni yksi pahimmista asioista peliriippuvaisen läheisenä ja se kuormitti ainakin itseäni todella paljon.
Toivottavasti tilanne on siellä jollain tavalla parantunut ja voit paremmin tällä hetkellä.
Tsemppiä kaikille alkavaan viikkoon!
-Eveliina
Kiitos kaikista vastauksista. Hiljaiselo täällä on johtunut siitä, että olen yrittänyt elää “pois silmistä, pois mielestä” mentaliteetilla. Olen ollut pääosin ajattelematta koko asiaa, sen minkä olen pystynyt.
Olen edelleen törmännyt laskuihin, jotka viittaavat pikavippeihin ja muihin lainoihin. Pääosin nämä minulta selkeästi piilotetaan, sillä harvoin ehdin postia katsomaan ensin. Paljonko niitä todellisuudessa siis onkaan…
Yhteiset kulut hoituu edelleen. Myös välillä on panostettu minuun. Pohdin kyllä aina, että onko asiat kustannettu palkasta, pelivoitoista vai lainalla. Silti nämä huomionosoitukset saa toivomaan, että ehkä hän oikeasti yrittää toipua.
Toin äskettäin ilmi etten luota häneen raha-asioissa, ja sain vastaan suuttuneen puolison sekä kuulla ettei minun mielipiteeni ja luuloni kiinnosta häntä pätkääkään.
Jos vaan voisin elää laput silmillä, niin kaikki olisi näennäisesti hyvin.
Vaikken ajattele tätä asiaa koko ajan, niin jossain mielen sopukoissa se painaa siinä määrin etten koe olevani tasapainossa. Ehkä jossain määrin olen masentunut. En edelleenkään näe poispääsyä, koska ero tuntuu vieläkin aivan mahdottomalta vaihtoehdolta.
Moikka Sos!
Ymmärrän hyvin tuon sinun yrityksen elää ”laput silmillä” - olen itsekin sitä puolisoni kanssa aikoinaan kokeillut.
Minut huomionosoitukset sai usein epäileväiseksi, vaikka olisin halunnut uskoa hyvää. Ajattelin, että mitä puolisoni yrittää niillä hyvittää tai peitellä. Välillä toki onnistuinkin epäilykset taka-ajatuksista ym jättämään huomiotta, kun halusin, että joskus edes tuntuisi ”normaalilta” parisuhteessa.
Miltä sinusta tuntui, kun puolisosi sanoo, ettei häntä kiinnosta sinun mielipiteesi raha-asioista? Oletteko saaneet asiasta puhuttua ollenkaan puolisosi purkauksen jälkeen?
Usein peliriippuvainen hyökkää, jos kokee olonsa uhatuksi. Luulen, että puolisosi reaktiossa voi olla pitkälti kyse siitä.
Ainakin oman puolisoni oli tosi hankala ottaa vastaan mitään kriittistä tai yrityksiä puhua peliongelmasta, minkä vuoksi hän sitten käänsi huomion minuun ja löysi ongelmia minusta ja minun tekemisistäni.
Oletko hakenut itsellesi mitään keskusteluapua tai pystytkö puhumaan tilanteesta esimerkiksi jollekin ystävälle? Miten jaksat arjessa?
Minun yritykseni ”elää laput silmillä” ei ollut pitkäkestoinen ratkaisu eikä ole varmasti kellekään hyvä ratkaisu pidemmän päälle, mutta se auttoi minua sietämään elämää puolison kanssa sinä aikana, kun ei minulla ollut vielä tahtoa tai voimavaroja erotakaan. Itse tuona aikana keskityin itseeni ja asioihin, joihin pystyin vaikuttamaan. Vähitellen voimaannuin ja pystyin alkaa ajattelemaan asioita hieman pidemmälle ja yritin asettaa rajoja parisuhteessamme.
Toivon sinulle kovasti voimia raskaaseen tilanteeseen. Täällä ollaan, jos kaipaat juttukaveria.
-Eveliina
