Pakko kirjoittaa johonkin. Muuten hajoaa pää.
Olemme olleet nyt vaimon kanssa naimisissa vuoden ja yhdessä viisi vuotta. Saimme lapsen puolivuotta sitten. Nyt syksyn aikaan onkin ollut sitten vaikeaa. Vaimo on alkanut juomaan enemmän kuin aikaisemmin. Viikko ja kertamäärät ovat kyllä reiluja. Itseäni on alkanut ahdistamaan hänen juomisensa.
Isäni oli alkoholisti ja katselin hänen juomistaan paljon ja ehkä kärsivällisyys vaimon juomiseen on siksikin matalampi kuin osalla ihmisistä. En muutenkaan nauti juopuneiden ihmisten seurassa olemisesta. Poistun mielelläni paikalta jos sellainen tilanne tulee eteen että joudun selvinpäin olemaan kun muut juovat.
Vaimoni on syksyn aikaan alkanut juomaan jopa useita kertoja viikossa. Sovimme lapsen syntymän aikoihin että hän hoitaa viikolla yösyötöt ja minä enemmänkin viikonloput. Tilanne on mennyt siihen pisteeseen että vaimoni on lähtenyt pari kertaa keskellä viikkoa yöjalalle ja ilmoittanut humalapäissään että hoida lapsi. Hän on myös pyytänyt minua tuomaan lapsen hänen luokseen kun on itse ollut ”reissunpäällä”. Kun luonnollisesti suutuin asiasta ja keskustelimme, hän sanoi olevansa pahoillaan. Ei niinkään juomisestaan vaan, vaivasta että toin lapsemme sillä kertaa hänen luokseen. Itseäni kyllä loukkasi hänen juomisensa. Hän siis oli ystävällään iltaa viettämässä.
Hyviä puoliakin tietysti löytyy. Ruoka on valmiina kotiin tullessani ja kyllä hän lapsemmekin hoidosta suoriutuu kiitettävästi. Mutta kun tuntuu ettei riitä. En tarvitse kokkia vaan vaimon joka olisi paras ystäväni ja johon voin luottaa. Luottamus onkin karissut näiden tempausten takia, enkä jotenkin usko, etteikö niitä vielä jatkossakin tapahtuisi.
Itse olen myös juonut enemmän suhteemme alkuvaiheessa ja koin että minulla oli lievä ongelma juomisen suhteen. Join lähinnä viikonloppuna. Vaimon raskauden aikana pääsin eroon tavasta, eikä ole enää haluja siihen ryhtyä, että joka viikonloppu joisin.
Suhteemme alkaa olla aika huonolla mallilla. Itse en oikein enää jaksaisi. Tuntuu että vähäinen yhteinen aikamme menee hukkaan. En tahdo olla hänen kanssaan kun hän juo.
Varmasti itsessänikin on paljon vikaa. Olen luonteeltani kohtuullisen kärsimätön ja hermostuksissani saatan sanoa ikävästikkin asioita. Odotan myös enemmän tekoja. En niinkään lupauksia ja anteeksipyytelyitä.
Yritin ehdottaa että hän olisi vaikka kuukauden erossa juomisesta ja katsotaan paraneeko suhteemme. Vastaus oli että mitä hyötyä siitä muka on, kun samat ongelmat jatkuvat kuukauden päästä. Varmasti niin, mutta ajatukseni onkin että katsotaan sitten kumpaa polkua kuljetaan. Ainahan hän voi palata vanhaan. Hänen ehdotuksensa oli, että palataan siihen missä olimme ennen hänen raskautta, eli viikonloppu tissutteluun. Se tuntuisi taaksepäin menemiseltä.
Minusta tuntuu että elämässä olisi tavalla tai toisella, aina pyrittävä eteenpäin ja parempaan suoritukseen. Kyllähän elämä on yhtä arkea josta pitäisi jaksaa suoriutua ilman alkoholia. Syy hänellä on kuulemma juuri tylsä arki. Hän on koettanut harrastaa asioita, mutta ne yleensä muutaman käynti kerran jälkeen loppuvat. Aikaa ja mahdollisuuksia kyllä omasta puolestani annan. Vietän mieluusti lapseni kanssa aikaa. Itse harrastan ja saan pääni tuuletettua ilmankin alkoholia. Ehkä nykyään jopa paremmin ilman.
Absolutistiksi en ole ryhtynyt enkä sitä puolisoltanikaan ole vaatinut. Nyt viimeaikoina olen kyllä pyytänyt sitä raitista kuukautta. Minusta vaikuttaa ettei hän enää täysin hallitse, eikä edes halua hallita tai hillitä juomistaan. Vaikka se merkitsisi liiton päättymistä.
Alkoholista saa kyllä nopean nautinnon itselleen mutta iloa se ei omaan eikä muiden perheenjäsenten elämään tuo. Velat nopeasta nautinnosta tulee yleensä maksettavaksi jo heti seuraavana päivänä. Monesti korkojen kera.
Koen olevani suhteessamme se joka joutuu kilpailemaan alkoholin kanssa. Jos itse joutuisin tämän valinnan eteen, ei minun tarvitsisi asiassa miettiä. Jokainen tietysti arvottaa elämänsä itse.
Toisaalta olenko liian herkkä? Jaksaisitko itse katsoa juopottelevaa puolisoa? Mielipiteitä olisi mukava kuull.
Hei Ukko! Hienoa että olet tänne löytänyt,meitä on tällä paljon samojen asioiden kanssa kamppailevia 
Kannattaa lukea kirjoituksia ,niin tulee tutuksi millainen sairaus alkoholismi on…ongelmat on kaikilla suurin piirtein samanlaisia.Luottamuspula,valehtelut,piilopullot,syyttelyt,hyvittelyt,ym.ym.ym. kuuluu kuvioihin…Pullo tulee valitettavasti tärkeemmäksi kuin oma perhe/läheiset…meillä pitkä liitto takana (35v) ja viime syksynä hain eroa,kun muuta vaihtoehtoa ei enää ollut,ei halunnut viinasta kokonaan luopua,mutta minusta joutuu kyllä luopumaan,vaikka sitä ei tahtoiskaan,kahta ei voi saada 
Viimeiset 12-15v juonut kaikki viikonloput läpeensä ja viimevuosina juonut viikollakin…hoitanut toki työnsä,niin kuin useampi alkoholisti tekee…Monenlaisia tukitoimia kokeiltu vuosien ajan mm. antabukset,AA,laitoshoitoa(katkaisua),päihde kuntoutusta,avohoitoa…hoitojen jälkeen viina on taas maistunut…Meillä on tapahtunut vaikka ja mitä viime kesänä,jota voit käydä lukemassa palstallani(puolison juominen ahdistaa läheisiä)hengissä kuitenkin selvitty,vaikka välillä se ei siltä ole tuntunutkaan.Teillä pieni lapsi vielä joten toivon todella voimia sinulle tämän sairauden kanssa kamppaillessa,lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat,ja jos on päihtyneenä niin silloin ei ole läsnä ja lapsi tarvitsee turvalliset ja huoletivaiset vanhemmat. T: Jellonatar
Tuli mieleeni, että onko synnytyksen jälkeinen masennus poissuljettu? Oliko juominen runsasta jo ennen raskautta?
Vaimo juo
Kiitoksia ensiksi että olette vastanneet. Ei ole niin orpo olo. Tämä asia kun on sellainen josta en ole kenellekkään sanonut. Kai sitä tosiaan jotain häpeää tai vastaavaa tuntee. Myös epäonnistumisen tunteita on pinnassa. Tähänkö ollaan tultu.
Tilanne on vielä eskaloitunut edellisestä ja eron mahdollisuus on nyt konkreetisempi kuin aiemmin. Mihinkään parisuhdeterapioihin ei vaimo suostu taipumaan. Kerran hän mainitsi ettei kukaan siellä häntä usko. Nyt hän pyytää vaan aikaa. Pystyy kuulemma itse saamaan asiansa järjestykseen. Lupaavalta ei ole alkuvuosi näyttänyt.
Taas yksi kännisekoilu takana. Alkaa olla oikeasti mitta täynnä. Ihmetyttää tämäkin. Koska olen loukkaantunut hänen juomisestaan ja hän korkin taas avasi. Hän loukkaantui koska en tahtonut viettää iltaa hänen kanssaan. Lähti mielummin kaverilleen ja baariin. Sieltä sitten itkunsekaisena, päissään, kotiin. Yöllä hän ihmetteli kuinka minä voin tehdä hänelle näin.
Perjantai ja viikonloppu edessä. Ei paljoa odotuksia tältäkään viikonlopulta. Vaimo haki jo pöntön viiniä itselleen. Oli minusta huolissaan ja kysyi; etkö meinaa ottaa? Eipä paljon huvita. Riitahan siitä tuli. Hän sanoi että; jos joisit tänään seurakseni niin ehkä en minäkään juo huomenna. Eipä ollut hääppöinen lupaus. Vielä sana ehkä, sisältyi siihen.
Raskaudenjälkeisestä masennuksesta en sen tarkemmin osaa hänen puolestaan vastata. Masennusta oli jo ennen raskautta. Lääkityskin on. Ja heti raskauden jälkeen aloitti uudestaan masennuslääkkeet. Juonut on jo ennen raskautta muttei näin paljon. Tietysti ei voinut kun kävi töissä. Silloinkin monesti jonain iltana joi.
Ongelmahan tässä tietysti olen minä koska haluaisin vähentää ja olenkin vähentänyt. Silloinkaan en juonut yleensä kun perjantaina. Joskus myös lauantaina. Sitäkin pidin turhan paljona ja puhuimme josko sitä joskus ihan voisi olla selvinpäin viikonlopun. Eipä taidettu olla. Hänelle maistui vaikka minä olisin ollut selvinpäin.
Raskausaika oli ihanaa koska olimme selvinpäin. Meille molemmille ja puhuimme myös jonkin verran alkoholin käytöstä synnytykse jälkeen. Kuulemma olinkin ymmärtänyt asioita väärin. No, voi se sitten niinkin olla. Siltä kovasti ainakin vaikuttaa
"Koska olen loukkaantunut hänen juomisestaan ja hän korkin taas avasi. Hän loukkaantui koska en tahtonut viettää iltaa hänen kanssaan. Lähti mielummin kaverilleen ja baariin. Sieltä sitten itkunsekaisena, päissään, kotiin. Yöllä hän ihmetteli kuinka minä voin tehdä hänelle näin. "
Niin tuttu kuvio. Valitettavasti. Vaikkakaan mieheni ei itkeskellyt kotiin tultuaan, mutta jotakin mun vikoja esitteli öiseen aikaan.
Suosittelen, että järjestätä lapselle ei-alkoholinhuuruisen elämän.
Itse toivoisin, että olisi ollut voimia/ riittävästi halua ja tarmoa erota jo aiemmin…
Nyt on ihan pakko tarttua tähän keskusteluun, koska minä olen ensisijassa huolissani teidän puolivuotisesta lapsestanne. Kysynkin nyt ihan suoraan sinulta, ukko, että mahdollisen eron tullen, voisitko sinä ottaa huolehtiaksesi yhteisestä lapsestanne? Juova äiti, joka haluaa mieluummin lähteä “liikenteseen”, ei missään nimessä ole luotettava huoltaja pienelle lapselle - oikeastaan vauvalle vielä.
Minusta tämä on ihan lastensuojeluasia ja mielestäni sinä isänä voisit aivan hyvin olla yhteydessä lastensuojeluun. Siellä saisit(te) ammatti-ihmisiltä tukea elämäntilanteeseenne. Ehkä se havahduittaisi vaimosikin tajuamaan, että tuollainen ei ole tasapainoisen äiti-ihmisen elämää.
Tämä siis suurella lähimmäisenrakkaudella perhettänne kohtaan.
Hei ukko!
Sellaisen ihmisen perspektiivistä, joka on antanut lapselleen alkoholinhuuruisen lapsuuden (koska en jättänyt miestäni) sanoisin, että sinä voit vielä toimia oikein! Mielestäni olisi oikein tehdä vakava yritys auttaa perhettänne löytämään selvä arki, jonkun auttavan tahon a (esim. lastensuojelu). Mutta jos se ei onnistu, raittiin puolison tulisi ottaa vastuu lapsesta ja irrottautua juovasta puolisosta. Jäljet lapsessa näkyvät vasta vanhempana. Kannattaa hakea netistä sarjakuvablogi “Kuningatar alkoholi”. Sen tekijä kuvaa nuoruuttaan juovan äidin lapsena. Minusta on aika hurjaa, että vaimosi ehdottaa teidän vetäisevän tonkan viiniä yhdessä tilanteenne parantamiseksi! Silloinhan ei kumpikaan pysty ottamaan vastuuta lapsesta! Minusta toisen vanhemman on aina oltava ns. ajokunnossa, vaikka perheessä ei olisi edes autoa…
Huh mitä “neuvoja”. Auttava taho lastensuojelu.
Voi kierrä se kaukaa, ei ne halua ymmärtää 
Minkä ihmeen vuoksi lastensuojelun täytyisi ymmärtää? Varmaankin sen täytyisi löytää LAPSEN EDUN mukainen ratkaisu, jossa lapsen olisi hyvä ja turvallinen kasvaa ja kehittyä. Kyllä lastensuojelu tukee myös päihteitä käyttävää vanhempaa, jos vanhempi haluaa löytää raittiuden.
Meidän nuorempi miniämme on kertonut, vähän kerrallaan, kaoottisesta lapsuudestaan, yllättävän monilapsinen perhe, jossa vanhemmat juopotteli rankasti. Vuosia jatkunut lasten kaltoinkohtelu ja laiminlyönti ei, yli 10 vuoteen, herättänyt kenenkään isovanhemman, tätien, setien, naapureiden, poliisien jne. jne. huolta puuttua asiaan ja hakea perheelle apua!
Hirvittävät vaikeudet jokaisella lapsella nyt aikuisena. Useampi huumekierteessä, joku myös vankilakierteessä. 16% lapsista on selvinnyt (tähän asti) ilman päihdeongelmaa, mutta hyvin paljon on muita ongelmia. Joka ikinen näistä lapsista olisi halunnut, että asiaan olisi puututtu ja heidät olisi pelastettu!
Ja nyt 6kk:n ikäisen vauvan mummuna, ihmettelen pienen vauvan kontaktinottokykyä, ilmeiden ja ääntelyn runsautta jne. Olin aivan unohtanut, miten mainioita" tyyppejä" nämä pienet vauvelit ovat, meillä nuorin täyttää kohta 30v.
Miten ihmeessä humalainen vanhempi voisi huolehtia edes vauvan fyysisistä tarpeista? Esim. tapaturmien vaarahan on kova.
Toivon kovasti voimia vauvaperheelle avun löytämiseksi
ei ja kiitoksia taas kommenteista.
Ensin täytyy kyllä sanoa, etten ole valmis kyllä (ainakaan vielä) ottamaan yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. Uskon asioiden järjestyvän ilman viranomaisiakin. Tavalla tai toisella.
On se vaan omasta mielestä aika uskomatonta että kuinka ajatusmaailmat voivat olla niin erilaisia. Ongelma olen minä. Ongelmat ratkeaisivat sillä että minä joisin enemmän. Häntä ärsyttää, koska yritän olla hänelle kuin hänen isänsä. Neuvon kuulemma miten pitäisi elää.
Ehdotin tipatonta kuukautta johon hän suostui. Pitkällisen pohdinnan jälkeen. Ja minun mieliksi. Yritin puhua ettei pointti ole siinä että hän “näyttää” että voi olla juomatta kuukauden joka osoittaisi hänet alkoholiriippuvaiseksi. Hänellähän ei ole ongelmaa. Puhuin siitä että, josko kuukauden juomattomuus saisi hänet miettimään sen mielekkyyttä ja esim. voisiko viettää hauskaa muutenkin. Juomatta. Aina ei tarvitsisi olla tuijottamassa tölkin pohjaa. Hän sanoi että juu oli meillä hauskaa se raskausaikakin kun olimme molemmat selvinpäin. Silti ajatus alkoholin käytön vähentämisestä on mahdoton. Se on kuulemma hänen harrastus.
Itse olen sitä mieltä, että vallitseviin olosuhteisiin pitäisi pystyä mukautumaan ja sopeutumaan. Myös itsensä kehittäminen ja kasvaminen on mielestäni tärkeää. Hän on sitä mieltä että asiat olivat hyvin ennen hänen raskauttaan ja asioiden pitäisi palautua juuri samanlaisiksi kuin ne olivat ennen raskautta. Valitettavasti hänen kannaltaan että ympärillä olevat asiat ovat kyllä muuttuneet.
Vaimo oli perjantaihin asti juomatta ja keskustelimme asioista töistä palattuamme. Pääsimme jonkinlaiseen lopputulokseenkin. Hän valitteli että on juomatta vääristä syistä. Totesin että ei se silloin kannata. Pitäisi itse haluta. Olimme jo ihan mukavissa tunnelmissa ja ymmärsimme toisiamme. Lopuksi hän luonnollisesti pyysi josko viettäisimme vähän iltaa olusen merkeissä. Suuttui kun en halunnut. Kysyin etteikö olekaan tipattomalla. Ei kuulemma kannata vääristä syistä ja minähän sanoin hänelle niin. Totesin että vedän omat johtopäätökseni jos hän korkin avaa. Nyt mököttää olohuoneessa ja sanoi ettei meinaa seuraavaan kolmeen viikkoon viettää aikaa minun kanssaani. Puhuimme että olisimme olleet tipattoman kuukauden aikana yhdessä enemmän ja parantaneet parisudettamme. Minä olen kuulemma hankala.
Katsellaan tässä päivä kerrallaan taas mitä tapahtuu…
Voi miten vihlaisee lukea teidän keskusteluistanne, ukko. Minunkin miehelleni juominen oli harrastus, hänellä piti olla jotain omaa ja hauskaa, kun elämä oli niin raskasta muuten. Ja siinä meni lasten lapsuus . Hän ei kovin paljon ollut mukana lasten ja minun touhuissa ja mehän viihdyimme hyvin erilaisissa riennoissa ja harrastuksissa, kun kotona ei ollut aina kovin houkuttelevaa. Minun mieheni sai myös käännettyä juomisensa minun syykseni: joko tein asioita väärin (mitä pienimmistä asioista saattoi olla kysymys) tai olin tekemättä jotain (en tukenut häntä). Myös hän sai käännettyä keskusteluyritykseni syyksi juoda: kun halusin puhua hänen juomisestaan, niin kaivelin vanhoja asiota ja “tällä sinä ainakin ajat minut juomaan” sanoi hän. Kun hän oli selvä, ongelmaa ei ollut, koska edellinen juomaputki oli vanha asia, jota ei saanut kaivella. Ja kun uusi alkoi, ei ollut minunkaan mielestäni järkeä puhua. Kuulostaako tutulta? Alkoholistin puheet ovat tunnistettavia. Oma kokemukseni on, että kaikesta puhumisesta ei ollut hyötyä, aikaa ja energiaa vain hukkaantui. Mutta jokaisen on itse otettava askeleensa, ennen kuin on varma, että on kaikkensa yrittänyt ja voi hyvällä omallatunnolla lähteä.
Kadun katkerasti, että lapseni näkivät ja kuulivat niin pajon ikävää ja että he jäivät niin paljosta paitsi. Olin itse usein hyvin kireä miehen juomisen takia, ja se näkyi lapsille. Ja nyt se kaikki on ohi, enkä tiedä, kuinka syvät vauriot lapsiin on jäänyt. Toinen pitää minuun etäisyyttä eikä halua puhua lapsuudestaan, vaikka olen pyytänyt häneltä anteeksi. Hän sanoo, ettei välitä isänsä juomisesta, se ei kuulu hänelle. Niinkin se on, mutta uskon hänen myös painaneen monet tunteensa piiloon. Nuorempi on välillä minulle hyvin vihainen mutta sitä kautta hänen kanssaan voi myös asioista puhua.
Voimaa ja viisautta sinulle, ukko. Toivon, ettei sinun tarvitse 20 vuoden päästä katua.
On se kummallista miten miehet ja naiset ovat erilaisia:
Kun mies masentuu ja sortuu paihteisiin, niin mies on epäsosiaalinen paska, jota pitää potkia.
Kun nainen masentuu ja tappaa pienen lapsensa, niin nainen on olosuhteiden uhri, koska synnytys on niiiiiin masentavaa…
helsinginuutiset.fi/artikkel … i-vauvansa
"Tyttövauva syntyi vuonna 2011 helsinkiläisperheeseen. Elokuussa 2011, jolloin vauva oli kahden kuukauden ikäinen, hänen äitinsä repi häntä kädestä ja pudotti hänet sylistään lattialle.
Vauva vietiin Lastenklinikalle, jossa hänellä todettiin murtuma vasemmassa olkaluussa. Lapsen isä kertoi oikeudessa ottaneensa tuolloin syyn tapahtuneesta niskoilleen, jotta vaimo ei olisi joutunut sairaalaan ja lasta otettu heiltä pois.
Syyskuussa lapsen äiti yritti tappaa lapsen painamalla tyynyllä hänen kasvojaan, omien sanojensa mukaan siksi, että halusi hiljentää lapsen.
Teko jäi yritykseksi, kun äiti lopetti tyynyllä painamisen. Lapsen isä ei ollut tekohetkellä paikalla, mutta soitti ambulanssin kuultuaan vaimoltaan puhelimessa, ettei lapsi saa vedetyksi henkeä. Ambulanssihenkilöstölle mies kertoi selitykseksi, että lapsi oli nukkunut kasvot vasten tyynyä."
LASTENSUOJELUN AMMATTILAISIA EI KIINNOSTANUT:
"Tapahtumista huolimatta lapsi sai edelleen asua äitinsä kanssa. "
LOPPUTULOS:
Lokakuun alussa 2011 äiti tukehdutti vauvan painamalla kaksi tyynyä tämän kasvojen päälle…"
Sillä lailla…
