Nyt lähti shoppailu vähän hanskasta… 
Olen tähän asti ostanut raskausvaatteita tosi maltilla, mutta nyt löysin aivan ihanan neulemekon netistä. Ja samalla olinkin tilaamassa toisen mekon, kaksi t-paitaa, pitkähihaisen, neuleen ja vaikka mitä, löytyi myös pari tarjouskoodia etukäteen [Poistettu kaupallinen linkki -Päihdelinkin moderaattori]. No, perustelen tämän itselleni sillä, että olivat kuitenkin aika edullisia ja olen jaksanut käydä töissä hyvin raskaudesta huolimatta. Ja kun kerran raskausvaatteita voi käyttää niin vähän aikaa niin siitä kannattaa ottaa ilo irti
^ Ja tämä sun mammavaatehehkuttelusi ja shoppailumaniasi liittyi ketjun aiheeseen miten 
?
Missäs se mode taas luuraa, kun sitä kerrankin tarvittaisiin bannaamaan tällaiset selkeästi säännöissä kielletyt mainostajat? Sanon kohta, että suosittelen lämpimästi kaikille fentanyylin I.V. -käyttöä, niin eiköhän mode karauta salamana paikalle pyyhekumeineen kuullessaan/lukiessaan moiset taikasanat :mrgreen: .
^Kiitos aamupäivänauruista, taas 
.
Muuten samaa mieltä, mä VIHAAN mainontaa, mainoksia enivei, ja niitä on tänne tungetellut ennennnii (onkohan toi sana). Mainonnan lopullinen ratkaisu ois helt okej.
Muistelin, että täällä on tällainen ketju ja löysinpäs. Jos olen joskus sata vuotta sitten kehuskellut, että en, syömishäiriöstäni huolimatta, kärsi vääristyneestä kehonkuvasta, se oli varmasti totta. No, nytpä kärsin 
. Ihan hirveä tunne, että olen lihonut aivan valtavaksi(Tämä ei onneksi ole kaiken aikaa päällä. Kun esim. olen lenkillä ja jalka nousee keveästi, tunnen itseni hyvinkin hoikaksi/laihaksi hetkellisesti) ja peiliin ei meinaa mahtua ollenkaan, kun “läskini leviävät” aivan neliulotteisiin sfääreihin. Toki minulla on ennenkin ollut säännöllisen epäsäännöllisesti näitä “ei vittu, mie oon lihonut” -sekoilukohtauksia, mutta tämä on kestänyt poikkeuksellisen pitkään ja piinannut poikkeuksellisen itsepintaisesti. Nyt ei ole ollut edes niitä hirmuhelteitä, joihin tuo tyypillisesti liittyy.
Vie ihan järkyttävästi aikaa ja energiaa varmistella, että lihomista ei ole tapahtunut. Vaaka sanoo, että paino ei ole noussut, päinvastoin vähän laskenut. Mittanauhan lukemat näyttävät oikein hyviltä. Vanhat vaatteet mahtuvat päälle leikiten. Mulla on paljon vaatteita, joita käytin jo teininä yli 30 vuotta sitten ja silloin olin todella pikkuinen. Jos ne sujahtavat päälle tyystin ongelmitta ja ilman minkäänlaista kinnaamista, mitään massiivista tai edes vähäisempää lihomista ei tietenkään ole voinut tapahtua. Nämä rituaalit rauhoittavat hetkeksi ja sitten taas jo naureskelen itselleni, mutta ei siinä kauaa mene, kun ne pitää toistaa, että saa rauhan siltä “läskiensä pursuilulta” 
. Aivan helevetin kuluttavaa psyykkisesti ja mulla olisi kyllä kaikenlaista hauskempaakin tekemistä.
Kun joku kaveri on ottanut valokuvan tai kuvannut videopätkän, jossa on lisäkseni muita ihmisiä, huomaan kyllä, että jessus sentään, mikäs tuulen nussima vinkuheinä pygmi siinä bailaa. Nämä muut ihmiset eivät välttämättä ole lainkaan lihavia, skrodeja tai muutoin isokokoisia, voivat olla ihan normaalin hoikkia, mutta erotun kyllä selkeästi joukosta paitsi pituus- myös leveys(vai pitäisikö sanoa kapeus) -suunnassa. Tällainen palauttelee todellisuuteen parhaiten, mutta ei sekään lopulta kauan kestä.
Todellista on se, että tässä on tapahtunut jonkinasteinen laihaläski-ilmiö. Silloin kun riehuin aivan överisti kaiken maailman cross fitieni kanssa, lihakseni tulivat kyllä timmiin kuntoon, jos toki eivät isoiksi, enkä jälkimmäistä havitellutkaan. Sitten iski se perkeleen ylikunto ja oli pakko lopettaa kaikki vähänkään fyysisesti rasittava. Nyt liikuntaa ei onneksi tarvitse rajoittaa enää pelkkiin maltillisiin kävelylenkkeihin, mutta hyvin rauhallisesti on edelleen otettava. Tässä tilanteessa ei parane päästää hermostoaan yhtään enempää ylikierroksille. Lihaskunto on kyllä sulanut, mutta eihän se lihomista ole. Kuten yllä sanoin paino on lähinnä laskenut. Ei kiva tilanne tämä, mutta ajan kanssa tämän saanee korjattua ja onneksi sentään tajuan, että tätä ei korjata laihduttelemalla itseään hengiltä.
Tässä on ollut helvetinmoista surua kissan kuoleman vuoksi ja voi olla, että tämä tolkuton pakko-oireilu on mielen keino vältellä niitä raskaimpia ja synkimpiä tunteita.