Mielestäni vääristää ja siksi niissä ei kannata viettää aikaa edes raitistuttuaan. Ruokaravintolat ovat asia erikseen. Mieleeni tuli eräs paikka, siis RÄKÄLÄ, jossa oli erittäin tiivis ydinporukka. Yksi näistä ukoista oli aina kuskina/selvinpäin. Suhtautuminen juoviin ihmisiin oli kuitenkin outo. Nämä olivat vähän heikompia ja huonompia kuin hän itse. En sitten tiedä, oliko hänellä alkoholistitausta ja hän ylläpiti raittiuttaan tuollaisella epäterveellä tavalla. Inholla ja vihalla. Juoppoja saa hyväksikäyttää -asenteella. Jos esimerkiksi tämä ukko olisi käynyt AA:ssa tai pysynyt muuten vain pois baarista, todennäköisesti hän olisi aivan toisenlainen ihminen. Luulen, että selvien ihmiten baareissa (huom! RÄKÄLÖISSÄ) roikkuminenkin on siis jonkinlaista heikon itsetunnon kohottelua. Sellaisen surkeuden keskellä oleminen vaikuttaa lopulta mieleen, käytökseeen ja maailmankuvaan. Se vääristyy. Myös kyky myötätuntoon saattaa kadota. Alkoholismia ei näe ainakaan sairautena, jos on jatkuvasti liian läsnä sairaiden ihmisten kieroonkasvaneessa maailmassa.
Nykyään kun niissä ei saa polttaa, ovat juomarit ulkona ikään kuin näytillä. Tulee joskus mietittyä sen elämän olemusta. Aamulla sinne istumaan - ihan kuin töihin menisi. Sitten suut paukkumaan. Kai siinä on todellisuus vääristynyt kun ihminen pitää jotain semmoista juottokoloa omana paikkanaan. Toisaalta muistan piinallisen hyvin, millaisilta turvapaikoilta kapakat joskus tuntuivat.
Aamuyhdeksältä oven takana odottamassa että milloin aukeaa, myyjä on myöhässä, törkeää… 
En ainakaan muista että olisin käynyt kertaakaan kapakassa raitistumiseni jälkeen. En tosin käynyt niissä enää kovin paljoa viimeisinä juomavuosinanikaan. Mielummin join kotona. Aloin jo ikään kuin pelätä kaupungille lähtöäkin, kun aina oli mahdollisuus että joutuu putkaan tms. Mukavampi se oli ottaa kotona niin että tiesi, että herätessä oli heti juomat lähellä ja ettei mitään liian pahaa ollut voinut tapahtua muistikatkonkaan aikana.
Olen itse välttänyt kapakoissa notkumisen aamusta alkaen, silloin kun kävin vielä ravintoloissa niin se oli ilta vkloppuna. Mutta kyllä siinäkin vääristyy maailma, se olis aivan sama mitä ulkona tapahtuu kun saa vaan paukkua pöytään.
Minullahan meni dokaaminen myös siihen että kotona, joskus kaveri oli mukana soittamassa piipaa autoa kun nainen löytyy suihkusta ranteet auki ja pillereitä nauttien. Pilsujahan otin siksi kun se ranteiden viiltäminen sattui niin maan perkeleesti. Joskus itsemurha aikeissa… Yksinäinen on alkoholistin tie, ainakin minulla on ollut.
Nyt raitistumisen jälkeen en edes kuvittelisi meneväni kapakkaan notkumaan, miksi menisin kun maailma on ulkona 
.
Nimenomaan 
Joillekkin voi jäädä päälle se ettei osaa etsiä muta elämää kuin sen baarissa roikkumisen ja ne samat ystävät joita oli juodessa, mikä on kyllä omasta mielestäni hiukan vaarallista oman selviytymisen kannalta.
Eli tämäkin saattaa olla sitä ettei osaa,halua,uskalla hakeutua täysin uusiin elinpiireihin ja tekee sitä mitä on ennenkin tehnyt, nyt vain selvinpäin.
Itselleni baarit eivät ole mikään kompastuskivi, siellä vain ei ole ne ihmiset joita haluan tavata.
itsekin uskon, ettei ongelmana olisi selvinpäin pysyminen. Sitä räkälöiden KURJUUTTA ja toivottomuutta ei vain halua nähdä. Tai kuunnella niitä loputtomia syitä juomiselle…on ollut rintasyöpää, vikea avioero tjms. Se on ihan kamalaa katsottavaa ja kuuneltavaa selvinpän - varsinkin kun tietää, että ihmisillä olisi mahdollisuus valita toisin. Ja ei ole nättiä katsella myöskään mitään pintaliitopaikkojen kännistä “biletystäkään”, vaikka niillä ihmisillä meneekin näennäisesti paremmin.
Lisäksi päihtyneiden ihmisten paikoista löytyy aina agressiivisia ykslilöitä ja sitä “mulle ei vittuilla” -asennetta, joka saa ainakin mut ahdistumaan ihan täysin. Kun elää pitkään päihdeongelmaisena tuolla asenteella,maailmankuva vääristyy ja tapahtuu juuri näitä Suomessa tyypillisiä ampumavälikohtauksia.
Tarkoittaako tämä, että paheksut jotenkin heikkoa itsetuntoa tai että itsetuntoa kohottava toiminta olisi jotenkin huonoa? (Anteeksi, että luen kuin piru raamattua kysymyksen herättääkseni.)
Muistan vaan kuinka ihmettelin, kun joskus työkaveri totesi, että “En ymmärrä huumeiden käyttöä - täytyy olla huono itsetunto.” Minun mielestäni lause on kovin outo, koska työkaverini perusteli huumeidenkäytön samassa lauseessa. Ja mietin myös tuolloin, että onko huono itsetunto jotenkin paheksuttavaa vai pitäisikö päihteiden käytön paheksumiseen löytyä jotain muitakin perusteita.
Minulla on varmasti huono itsetunto ja sitä olen epätoivoisesti koettanut korjailla milloin milläkin aineella tai konstilla. Tämän itsetunto-ongelman katson pilanneen elämäni monella tavalla.
Räkälöissä selvin päin istumista en kyllä ymmärrä, koska en siedä humalaisia itse selvänä ollessani. Minulle jäi silti hieman epäselväksi, miten todellisuuden kuva baarissa istuessa vääristyisi? Siis että maailma ja ihmiset alkaisivat vaikuttaa kurjemmilta kuin ne ovat? Vai että itsensä alkaisi nähdä muita parempana, kun muut ovat juoppoja?
Niin, kun otin esimerkiksi tämän katkeroituneen oloisen miehen joka ei juonut, mutta istui kuitenkin räkälässä, heitin ilmaan olettamuksen, että ehkä hän on alkoholisti, joka pysyttelee raittiina seuraamalla sivusta muiden kurjuutta. Siinä saattaa hyvinkin alkaa nähdä itsensä ns. “parempana”. (Ja tämä on yksi merkki itsetunnosta, joka on rakentunut epävakaalle pohjalle). Monella alkoholistilla kun vie aika kauan aikaa parannella itsetuntonsa kuntoon kaikenlaisten sekoilujen jälkeen. Kurjien keskellä se saattaa onnistua paremmin kuin ns. “normaaleissa” työ/opiskelu yms. ympyröissä, joissa alkoholiongelmat eivät ole läsnä.
En tiedä minkälaisissa räkälöissä olet itse käynyt, mutta minä olen käynyt sellaisissa, joissa ihmiset haastavat riitaa humalassa, juovat, vaikka voisivat viettää aikaa kotona lasten kanssa, syyttävät olotilastaan muita/mm. olosuhteita ja niin edelleen. Kun omasta olosta siirretään vastuu muille, mielestäni kuva todellisuudesta alkaa olla vääristynyt. Kurjuus sen sijaan on todellista. Jos hakeudun varta vasten ympäristöön, jossa on kurjuutta (josta olisi myös poispääsy), luulen, että se vaikuttaisi mieleeni jollakin tasolla. Ei varmaankaan positiivisesti.Toivottavasti selveni
On kyllä hieman outo lause. Tosin esim.Stephen Frye.lla on 2-suuntainen mielialahäiriö mikä varmasti vaikutti aikoinaan kokkelin vetelemiseen nenukkaan (näin itse ainakin pähkäili dokumentissa).
En minäkään ole havainnut käyttäneeni alkoholia huonoon itsetuntoon, se itsetunto itseasiassa huononi alkoholin vaikutuksesta.
Ja yletön alkoholinkäyttö kun tuo pelkkää kurjuutta niin eikö silloin kaikki nämä käyttöpaikat ole sitä samaa, oli ne sitten pintaliitoa tai räkälöitä tai vaikka oma koti?
Olen itse ollut hieman sitä vastaan kun minulle kerran sanottiin että se on todellista selviämistä alkoholismista jos pystyy toipumaan samassa ympäristössä missä on juonutkin.
Kyllä kaiken, niin ympäristön kuin kaveripiirinkin muutos voi saada suuremman muutoksen aikaan kuin se että jää siihen samaan vanhaan ympyrään juoksemaan aaveitaan pakoon. AAveet kun seuraa niin ne voi selättää missä vain.
Tosin itselläni vaati keskittyä niin paljon omien ongelmieni kohtaamiseen etten edes kuvitellut selviäväni entisissä ympyröissä.
Raittiin ja itsensä kanssa toimeentulevan ihmisen ei tarvinne ehdoin tahdoin vältellä tai kiertää mitään paikkoja tai tilanteita, koska hän on päässyt eroon pakkoajatuksesta “en saa juoda”. Tilalla on vapaus: minun ei tarvitse enää juoda. Ja tämä toiminee kaikissa ympäristöissä ja tilanteissa.
Tietenkään kukaan raitis ei notku baareissa ehdointahdoin juomassa limpparia, mutta ei niitä erikseen tarvitse varoakaan jos vaikka joutuu olemaan niissä työn takia tai tapaamaan jonkun ihmisen esim. työn tai harrastuksen puitteissa.
(esim. muusikot, karaoke-emännät, tarjoilijat).
Hyvin monet ns. yön ammattilaiset (vuorotyöläiset) joutuu olemaan tekemisissä juopuneiden ihmisten kanssa yövuoroissa tai muuten. Ei sitä voi välttää meidän yhteiskunnassa. Sen kanssa on vain pärjättävä. 
Raittiuden alkuaikana halusin suojella itseäni, enkä hankkiutunut tilanteisiin joissa minulla ei ollut ‘pakotietä’. Kapakat sinänsä eivät olleet huono juttu, jos piti jonkun asian takia siellä olla, mutta en ehdoin tahdoin sinne jäänyt notkumaankaan. Samat jutut kuudetta kertaa kuultuna menettävät aina vähän hohtoaan…
Mökkireissutkin tiettömien taipaleitten taa jätin suosiolla väliin Se on sellaista elämää, jota en enää muutenkaan kaipaa - ehkä olen onnistunut sisäistämään sen vanhan sanonnan, jonka mukaan oppiikin haluamaan sitä minkä saa ?
Useille se kapakoissa roikkuminen on pakoa omasta todellisuudesta, joten tietenkin se sitä kautta vääristää. Tosin vaikea on kuvitella henkilöä, joka saa kiksejä siitä että katsoo selvin päin muiden surkeutta, mutta ilmeisesti sellaisiakin on.
Olen lopettamisen jälkeen käynyt muutamissa kapakoissa ihan kittaamassa kahvia eli tarkoituksellisesti kokeilemassa, heräisikö se viina-piru sieltä kurkistelemaan. Ihme kyllä mitään sellaista tunnetta ei ole tullut, että baari-ympäristö itsessään jotenkin laukaisisi tarpeen ruveta dokaamaan. Kuitenkaan en ole käynyt kapakoissa iltaisin kun vauhti alkaa olla päällä, enkä ottanut sitä riskiä, että tarkoituksella notkuisin mun vanhoissa vakipaikoissa, jossa tietenkin tapaisi vanhoja tuttuja ts. seuraa siellä kyllä riittäisi.
Tuskin edes viihtyisin niissä selvin päin ja haluaisin muutenkin sen elämänvaiheen olevan ohitse. Olen melko varma, että moni niistä kapakkatutuista toivoo mulle ihan vaan menestystä nykyisessä raittiudessani ja miettii ehkä samalla itsekin irtipääsyä niistä kuvioista.
Varmasti paikkavalintakin vaikuttaa. Ja mainitsemasi aika. Räkälään tai pintaliitodiskoon en menisi edes kahville, tai en oikeastaan mihinkään, missä juominen on pääosin humalahakuista. On myös ihan asiallisia paikkoja, joissa meuhkaavia päihtyneitä katsotaan kieroon ja ne ovat asia erikseen. Kävin joskus muinoin rauhallisisissa pubeissa kahvilla ihan itsekseni, mutta aika usein huomasin päätyväni sen kahvikupposen jälkeen tuopposeen. Mulle toi yksinjuominen jossain tauhallisessa paikassa oli ns. rentoutumiskeino. Siitä tosin käynnistyi aina puhelinralli juopotteleville kavereille ja kohta sitä istuttiin taas jossain kulmakuppilassa känniä vetämässä. Siksi en ole uskaltanut pubiin edes kahville. Tyydyn ruokaravintoloihin hyvässä SEURASSA.
Juuri näin, itse tulee käytyä joka arki pv. kun töistä vapaa aamukahvilla baarissa, ja siellä aina se 5-10 hengen “ydinryhmä” jotka kaikki selvinpäin kahvilla ja sitten muutama vakioasiakas kaljalla ja eläkeläinen konjakilla, ja vaikka he jossain vaiheessa humaltuvatkin, se ei kyllä häiritse mitenkään. Toista se on La ja Su aamut jolloin ns. viikonloppu ottajat liikenteesä, silloin en käy baarissa laisinkaan koska he ovat niitä meuhkaajia joita ei kestä katsella hetkeäkään… mikähän tarve näillä harvemmin ottavilla on meuhkata ja esiintyä, kun nämä joka pv. tissuttelevat on huomattavasti asiallisempaa porukkaa humalassa ollessaan…
Alkoholiriippuvaisia “suurkuluttajia” (?) taitaa olla kahta lajia, eroja on vain juomatavoissa. Viikonloppudokaajat hakevat känniä ja huumaa ja juovat saman määrän viikonlopun aikana kuin ne siistimmästä päästä olevat päivittäisasiakkaat viikon aikana. Mä en oikeastaan lue näitä kantiksia edes alkoholisteiksi, koska he lähtevät aina tietyn määrän tintattuaan kiltisti kotiin. Koskaan ei humalluta liikaa ja meuhkata. Mulle esim. tuurijuoppona ihan käsittämätön idea lopettaa KESKEN kaiken 
Heillä ilmeisesti kyseessä enemmänkin sosiaalinen riippuvuus alkoholista. Viikonloppudokaajilla mahdollisesti myös henkinen & fyysinen… en tiedä!
Tavallinen suurkuluttaja tai ns. viikonloppujuoppo pystyy lopettamaan “kesken” tai vähentämään alkoholin käyttöään. Ihminen, jolla on oikea alkoholismi-sairaus, ei pysty.
nii-in… Eli vikonloppudokaajat voivat olla yhtä lailla alkoholisteja. Tai koti-tissuttelijat. Näkihän sn jo tipattoman aikana, mitä tuskia tuo viinasta luouminen tuotti ihmisille, joita on tottunut pitämään ns. taviksina. ja ika moni retkahtikin tipattoman aikana. Ei se määrä, vaan juomisen laatu ja kiintymys tuohon aineeseen, I think…
Niin, ja juomishistoria. Eli montako vuotta aivosolut ovat tottuneet lillumaan etanolissa pysyvästi oli se sitten nakit silmille viikonloppuisin tai pikkutissuttelua päivittäin. Elimistö yrittää tietenkin puolustaa itseään ulkopuolista myrkkyä vastaan kasvattamalla toleranssia, mutta ei sekään loputtomiin sopeudu alkoholin määrien kasvaessa…