Heipä hei kaikille raittiuden ystäville!
Täsä mää ny sit ole! Vuosia sivusta seuranneena ansiokkaita kirjoituksianne päätin minäkin liittyä joukkoon kuivaan.
Hiukan ei niin seikkaperäistä tietoa itsestäni. Olen puolensataa kesää nähnyt mies ja useita vuosia kamppaillut etanolin kanssa. Välillä on tullut menestyksen hetkiä, mutta useimmiten olen löytänyt itseni sohvalta järkyttävissä vieroitusoireissa. Enpä ole katkoiltakaan välttynyt.
Siispä ulkopuolista apua on tarvittu ja se alkaa kantamaan hedelmää. En halua kertakaikkiaan pilata enää loppuelämääni pöhnissäni ja/tai karmeissa kanuunoissa. Terveyteni olen jotenkuten onnistunut säilyttämään törkeistä alkoholimääristä huolimatta. Nyt se kuuluisa kop, kop. Ryhmiin en ole liittynyt ainakaan vielä. Toistaiseksi säännölliset käynnit päihdeklinikalla tuntuvat riittävän. Lisäksi liikunta - luku ja ATK-harrastukseni olen saanut elvytettyä tämän vajaan neljän kuukauden totaaliraittiuden aikana.
Työelämässä vaikeudet kaljanjuonnin kontrolloimisessa jo alkoivat. Jouduin saikuttamaan alkon takia sangen monesti. Töissä olin aina selvin päin, eikä siis varoituksia tullut tilille. Mutta voisinpa väittää, että epäilyksiä on ollut niin työnantajan, kuin työntekijöidenkin puolelta. Sen verran tässä iässä on jo oppinut tulkitsemaan ihmisten sanatonta käyttäytymistä ja viestintää. Tällä hetkellä en ole työelämässä. Prioriteetti nro yksi on kohdallani tällä hetkellä raittiina elämisen ylläpitäminen keinolla millä hyvänsä.
Juomiseni oli viime vuosina työeämästä irronneena jotakuinkin tämänsorttista: Kaupasta kolmen tolpan mallasta salkku völjyyn aikeissa ottaa muutama illalla. No, aamulla jatkoin ajatuksena ettei tässä nyt mitään jos vähän korjailee. Niin ne monet muutkin tekevät. Parin tai useamman viikon ja lukemattomien salkkujen jälkeen putki poikki ja karmeissa viekkareissa “ei koskaan enää” ajatus päässä. Ja näin kävi lukemattomia kertoja, ennenkuin ymmärsin viimein hakeutua katkolle. Ei enää pystynyt eikä uskaltanut itsekseen lopettaa. Siitä se ajatus täydellisestä juomattomuudesta pikkuhiljaa lähti. Toki mopo lähti lapasesta vielä muutaman kerran olusien kanssa, mutta periaatepäätös oli kuitenkin tehtynä. En juuri känni-ääliöinyt vaan kotosalla itsekseni ja hiljakseen telkkaria katselin ja olutta lipittelin. Huomasin, että omia tuntemuksia tuli projisoitua aika paljon tuon näköradion kautta, olivat ne sitten huvittuneita tai surullisia. Joskus piti jollekin Stand-Up tyypille nauraa vedet silmissä ja toisinaan taas vähän pyyhkäistä silmänurkkaa jonkun elokuvan liikuttavassa kohtauksessa. Alkoholilla oli toki osuutta asiaan. Muuta seuraa ei ollut, eikä huvittanut lähteä kuuntelemaan huutavia ihmisiä kapakkaan.
Plinkistä on jo nyt ollut minulle suurta apua. Monenkirjavia kokemuksia on näemmä koettu forumilaisten keskuudessa. Hyvin koskettaviakin. Olen yrittänyt omaa alkoholismiani analysoida yhdessä terapeutin kanssa ja tietysti myös itsekseni. Pari päällimmäistä syytä voi olla yksin oleminen sekä vanhempieni harrastustoiminnasta aiheutunut “lasinen lapsuus”. Ja muita, ehkä lievempiä syitä voi olla vaikka kuinka ja paljon. Oli miten oli, olen jättänyt jo hiljalleen taakse sinne kuuluvat asiat. Välillä voi jotain ikäviä muistoja putkahdella menneisyydestä mieleen, mutta tärkeintä on kuitenkin tähtäillä eteenpäin.
Kaverit jäivät työpaikalle, mutta on sentään pari hyvin pitkäaikaista ystävää joiden kanssa pidetään yhteyksiä ja toisinaan näkyilläänkin. Asuvat siis eri paikkakunnilla. Viihdyn kyllä itsekseni ihan kohtuullisesti, eikä tarvitse olla seinille hyppimässä seuran puutteen vuoksi.
Tässä minun ensiraapaisuni plinkkiin. Raittiutta ja voimia sen ylläpitämiseen kaikille ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta.
)