Moikka, uusi käyttäjä täällä kirjoittaa ensimmäistä kertaa. Olen päälle nelikymppinen uusperheen äiti ja äitipuoli, aktiivisesti työelämässä välillä kahtakin työtä, jotta saadaan sähkölaskut maksuun. En uhriudu avioerostani, josta on jo useita vuosia, enkä uusperheäitiydestä, ne ovat omia valintojani mutta molemmat ovat vaikuttaneet siihen, että viinistä tuli paras ystäväni. Välillä myös ainoa. Ollessani vielä naimisissa lasteni isän kanssa koin, etten pystynyt rentoutumaan perhe-elämän ja työelämän vaatimuksista muuten kuin juomalla viiniä ja siitä muodostui perjantai- ja joskus myös lauantairutiini, lomalla useammin. Varsinaiset ystävät kaikkosivat enimmäkseen eron aikoihin. Eron jälkeen ulkoinen kontrolli oli poissa, koska ketään ei kiinnostanut, mitä minä tein lasten viettäessä kaikki viikonloput isällään. Nämä ovat varmaan niitä selityksiä? Mutta olen päättänyt jättää ne taakseni, omat valintani ovat omiani eivätkä kenenkään muun syytä tai tekemättä jättämisiä.
Pitkään selitin itselleni, että eihän minulla ole mitään ongelmaa alkoholin kanssa, pystyn olemaan juomatta juhlapyhät ja käyn lenkillä säännöllisesti, työmatkapyöräilen ja syön muuten terveellisesti. Työterveys huomautti joskus, että vähän paljon tulee sulla noita alkoholiannoksia kun ne rehellisesti kerroin, mutta veriarvot ovat kuitenkin kunnossa. Sitten tuli korona ja kahden viikon karanteeniin kun jäätiin niin ensin tuli paniikki, että mistä saadaan ruokaa. Heti sen jälkeen, että mistä saan viiniä. Sekään ei vielä herättänyt minua huomaamaan ongelmaa niin hyvin kuin sen jälkeen jatkunut kierre, jossa aina päätin, että tiettynä päivänä lopetan juomisen joksikin ajanjaksoksi vain huomatakseni, että kävelin taas Alkosta viinibägi kädessä kotia kohti ja ei tainnut tulla viinitöntä jaksoa tästäkään. Nämä tapaukset herättivät huomaamaan, että en itse hallitse alkoholin käyttöäni vaan alkoholi taitaakin hallita minua.
Nyt ollaan tässä, seitsemäs alkoholiton päivä menossa ja nukun jo vähän paremmin, sykemittarikello ilmoittaa palautumisen paljon paremmaksi, jee! Päätä särkee koko ajan yötä päivää, toivottavasti se loppuu myös kohta. Tänään olisi se viikon klassisin viinipäivä mutta on niitä jäänyt väliin toisinaan muutenkin, vähän silti jännittää, mitä tässä käy. Minun tehtäväni on nyt keksiä jokin toinen rentoutumismuoto perjantai-illalle. Joo mä tiedän, joogaa ja äänikirjoja ja paperikirjan lukemista ja liikuntaa ja mitä näitä nyt on, mutta toisaalta ne on kaikki nähty. Ehkä teen sen ihan vain itseäni varten?
Olen aina ollut aktiivinen ja aikaansaava, harrastanut liikuntaa jo teini-iästä asti ihan omaehtoisesti ja pidän käsitöistä ja musiikista, mutta viime vuosina olen pohtinut, mitä merkitystä tällä kaikella on kuitenkaan. Hengellinen elämä on kunnossa mutta silti olen enenevässä määrin pohtinut, mistä se löytyy se merkitys sille, että joka päivä nousee sinne töihin ja jaksaa tiskata ne tiskit kotona ja maksaa ne laskut. Juttelin miehelle ja työterveyslääkärille merkityksettömyyden tunteestani ja seurauksena oli resepti masennuslääkettä varten. Kokeilinkin lääkettä mutta se ei oo mun juttu, väsytti vielä koko seuraavan aamupäivän enkä tykkää kulkea pää sumussa. Toinen toiveeni tälle selvälle elämälle onkin se, että elämän merkitys löytyisi uudelleen. Pitkään merkitys tuli vanhemmuudesta, nyt se alkaa olla loppusuoralla, mitä jää jäljelle? Tämä on toinen uusperheeni joten tiedän senkin, että parisuhteita menee ja tulee, sekään ei ole kovin pitkän aikavälin ratkaisu elämän merkitykseksi. Saattaa olla, että juomattomuuteni on tälle parisuhteelle se viimeinen niitti, jonka jälkeen lähdetään eri osoitteisiin, mutta olen hyväksynyt sen lopputuloksen jos on tullakseen. Harkitsen tämän alustan Läheisriippuvuusryhmää, siitäkin voisi tulla oivalluksia. Ennen kaikkea yritän nyt keksiä toisen syyn sille, miksei koko ajan tarvitse suorittaa ja puuhata, vaikka olisikin selvinpäin. Onko tämä nyt se viidenkympin kriisi?
Mutta kiitos vertaistuesta jo etukäteen, kiva on lukea muiden mietteitä ja odotan että voin kohta kirjoittaa, että olin kuukauden juomatta!