Huh-huijjakkaa, tänään onkin ollut vaikeata. Tein oikein kunnon työpäivän ja nyt tottumus kutsuu vetämään lärvit. Kiitin itseäni hyvin tehdystä työstä ja vedin valtavan pizzan limulla. Päässä humisee ja pitkä viikonloppu tulee olemaan vaikea. Päivä 11.
Ensialkuun kannattaa (mun mielestä) antaa ittelle löysää kaikessa muussa paitsi päihteissä. Pizzaa, karkkia, herkkuja jne. napaan vain aina, kun juotattaa. Kun syö paljon, juomahimo hälvenee. Näin ainakin minulla.
Myöskin mua auttoi ensialkuun se, että yritin juomishimon iskiessä miettiä, mikä on todellinen syy himolle. Usein se oli nälkä, väsymys tai epäonnistuminen töissä. Nälän voi taittaa pizzalla, väsymyksen nukkumalla aina kun vain mahd. Työhuolet kannattaa jutella läpi jonkun kaverin kanssa.
Sitten on vielä se päihdehimo, joka iskee onnen hetkellä. Halu saada ilosta vielä enemmän irti. Mut sekin himo menee ohi, kun antaa sen olla ja mennä.
Tsemppiä raittiuteen. Ekat viikot ja kuukaudet on pahimmat. Sit helpottaa.
Uudet tottumukset tulee hitaasti.
Jep, nuokin ovat tuttuja juomisen motiiveja. Joka lähtöön sama lääke. On se hienoa tavaraa, alkoholi.
On ollut todella ahdistava ilta, ilmeisesti vieläkin lopettamisen takia. Normaalisti olisin jo sännännyt baariin tilaamaan kaljoja kyytipoikineen. Nyt istun syöpöttelystä ähkynä sohvalla. Yksinäisyys luuraa nurkan takana ja ahdistus näkyy jo fyysisenä oireiluna.
Mutta eihän tässä nyt luovuttaakaan voi, kun on niin tohinalla ryhdytty.
Päivä 12.
Ja kiitos tsempistä, arvostan!
Terve! Ei voi luovuttaakkaan tai sitten voi! En oikein tiedä miten päin tätä muotoilisi. AA:n ideologian mukaan luovutetaan alkoholin voiman edessä; myönnetään tappio. Mutta ajatelkoon kukin kuinka päin tahnsa; pääasia kaikille alkoholiongelmaisille on, että ei juo, ainakaan tänään! Olet nyt joka tapauksessa ihan pahimman jättänyt taksesi fyysisesti. Se psyyken puoli sitten. Siinä sitä on tehtävää! Alkoholia on mennyt iloon ja suruun; se tuiki tavallinen tarina. Sen kautta lopulta toimi koko elämä. Siitä pois opetteleminen: Ei ole helppoa, mutta mahdollista!
Tää luovuttaminen pyöri terminä mielessä monen vuoden ajan mulla, enkä tajunnut, mitä ihmettä sillä tarkoitettiin. Ajatus oli, että jos luovutan, niin se tarkoittaisi, että kävelen viinakauppaan ja vedän pään täyteen. Mutta luovuttamiseen tuli uusi merkitys viime syksynä, kun lopetin tappelun alkoholia vastaan ja hain apua ulkopuolelta. Eli ihan face to face kerroin rehellisesti tilanteestani toiselle ihmiselle - päihdehoitajalle. Ja näin ollen en enää ollut anonyyminä ongelmani kanssa. Koen jotenkin, että se, kun omana itsenäni, omalla nimellä, kasvotusten kerroin asiasta ja asiaa alettiin käsitellä, toi minulle sen jonkun ratkaisevan askeleen. Tää plinkki on hemmetin hyvä vertaisapupaikka ja tänne olin kirjoitellutkin, mutta täällähän ollaan enemmän (tai vähemmän) anonyymejä. Ja siksi tuo luovuttaminen tapahtui muualla. Tämä on siis minun näkemykseni tuosta luovuttamisesta.
Huomenta Norsu & Co. Kaikissa ylläolevissa kirjoituksissa on hyviä pointteja ja tunnistan oman entisen tilanteeni täysin. Eniten samankaltaisuutta on Yorun kuvauksessa.
Minua hämäsi myös luovuttaminen - kunnes tajusin sen oikealla tavalla. Vei aikansa. Paljon oleellisempaa oli, että hyväksyin ja myönsin tilanteeni ensi alkuun raa`an realistisesti. Tämä tapahtui päihdeneuvojan avulla. Vieraalla ammattilaisella ei ole mitään syytä kaunistella eikä myöskään toisaalta dramatisoida apua hakevan ongelmia joten pystyin luottamaan siihen, että saan totuudenmukaisen arvioinnin.
Pysähdyin ja aloin toteuttaa tähänastista linjaani. Joko- tai! Eikä mitään siltä väliltä.
Tsemppiä toivottavasti kohtapuoliin vähemmän hikiselle Norsulle. 
Kiitos kirjoituksista! En ole ihan varma miten suhtautua tuohon luovuttamisen käsitteeseen. Olen tehnyt aikamoisen työn terapiassa ollakseni vahvasti kiinni ja vastuussa omasta elämästäni. Aiemmin näin itseni lapsuuteni uhrina. Nyt näen itseni selviytyjänä ja olen ylpeä positiivisista aikaansaannoksistani ja julistan ylpeänä niiden omistajuutta. Sitä viinaton oleminen on mulle. Ei minkään kontrollista luopumista, vaan ajalehtimisesta luopumista. Vastuun ja kontrollin ottamista. Ehkä sama asia, mutta eri näkökulma.
Päivä 13. Tiukkaa tekee. Todella tiukkaa. Onneksi on töitä edessä vielä. Josko menisi ohi.
Ulkopuolisen avun vastaanotamisessa olen kehittynyt kovasti. Oli pakko nöyrtyä kun vuosikymmenen alkupuoliskolla mielenterveys mureni käsiin. Aika vaatimattomilta tuntuvat silti palvelut minun tilanteessa olevalle henkilölle. Vierastan AA:n diskurssia ja klinikoilla tuntuu olevan orientaatio katkaisussa. Tuntuisi hyvältä, kun olisi tukihenkilö, jolle soittaa, kun on liian kova paikka, mutta sellaista ei tunnu olevan AA:n ulkopuolella tarjolla. Vai onko?