Uusi vanha alku vuosikymmenen vaihteessa

Moi! Ja krapulaista Uutta vuotta.
Koska on uusi vuosi, 2020 ja aiemmat vuosien takaiset yritykset, jolloin kirjoittelin muistaakseni tänne tai vähentäjien puolelle, ovat hautautuneet kiireisen arjen ja sen lieveilmiöiden alle, päätin nyt aloittaa lopettamisen uudelleen. En enää tiedä kuinka monetta kertaa.
Olen 40 vuotias nainen, nimimerkkini aikanaan keksin, koska tämä riippuvuus on ottanut minusta inhottavan, sairastuttavan puutiaisen otteen, pikku perkele, mutta toivon, että se on vielä irrotettavissa.
Tein juuri audit testin, kerrankin rehellisen. Missään muualla en näin rehellisesti siihen ole uskaltanut vastata. Tulos ei yllättänyt, enkä osaa siitä edes järkyttyä. Olen vihainen itselleni, miten voin olla päästänyt itseni tähän kuntoon. Ihailen ihmisiä, jotka voivat rehellisesti sanoa, että ovat aiemmin käyttäneet alkoholia liikaa ja päässeet siitä irti.
Olen lihonut viimeisen 10 vuoden aikana 20kg. Ja se on ainoastaan tämän ahkeran viinin, siiderin ja oluen lipittämisen ansiota.
Käyn töissä, opiskelen ylempää korkeakoulututkintoa, asun hyvin, matkustan, harrastan, (muitakin yhteisiä harrastuksia meillä avopuolisoni kanssa on, mutta tämä viinin äärellä rentoutuminen on valitettavasti yksi niistä). Ystävät, läheiset ja työkaverit näkevät minussa iloisen, hauskan ja aikaansaavan ihmisen, ja joka kerta kun joku ihailevasti minulle tästä sanoo, tekisi mieli oksentaa.
Facebookissa on aloitettu monta ruoka- ja painonpudotus- ja elämäntapa remonttia, näissä yhteisöissä voi jakaa yhdessä muiden kanssa kokemuksiaan, kuinka vaikeaa on kun tekee mieli karkkia sipsiä ja suklaata. Facebook täyttyy haasteista, jossa ystävät kirjoittavat “yhtä monta tykkäystä kun tulee, yhtä monta päivää olen ilman karkkia”. Tipattomat tammikuut on kuulemma vain alkoholisteille, se kerrotaan toki sillätavalla paheksuen. Kukaan ei kirjoita, kuinka vaikeaa se oikeasti onkaan. Rokkistaroille ja filmitähdille suodaan kyllä glooriaa jos minkälaisten aineiden käytön lopettamisesta ja hienoista selviytymistarinoista. Mutta entä tavallinen tallaaja- se on hyi hyi ja soo soo.
Aion nyt käydä täällä kirjoittelemassa ja lukemassa teidän muidenkin juttuja, jotenkin niistä saa valonpilkahduksia ja voimaa.

jatkoa edelliseen. Peiliin katsominen ahdistaa. Naama punottaa, meikittä ei voi liikkua ihmisten ilmoilla. Meikkivoide- tuo jumalien keksimä ihmepelastaja. Ja tunikat. Vaatteilla saa paljon piiloon, ja kun ei ota valokuvia sivusta päin, voi hyvin väistellä totuutta.

Tervetuloa takaisin, Puutiainen!

Lyhyesti voin kertoa, että minulla raittius alkoi sinä iltana, kun ekan kerran menin AA-ryhmän palaveriin. Olin ollut tietoinen AA:sta vuosikausia. En pystynyt kohtuukäyttöön senkään jälkeen, kun myönsin itselleni olevani alkoholisti. Se auttoi, kun tapasin yhteisen ongelman ratkaisseita miehiä ja naisia ja totesin heille ääneen “olen alkoholisti”.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Uskon, että AA auttaa varmasti monia, ja näkisin hyvin itseni menevän AA ryhmän kokoukseen- mutta ei- ei aika ja viitsiminen riitä että lähtisi toisen kaupungin kokouksiin. Lähialue ei ole missään muodossa vaihtoehto.

Tervetuloa taas kirjoittelemaan, Puutiainen!

Tänne minäkin taas tieni löysin, eivät ole kovin pitkäkestoisia nuo omat lopetusyritykset olleet. Mutta kyllä se ajatus lopettamisesta kuitenkin takaraivossa jyskyttää ja täällä taas kirjoitellaan. Tsemppiä!

Olen selvinnyt jo iltaseitsemään uuden terveellisemmän ja juomattoman elämäntapani kanssa. No, oikeastaanhan yksi nollapäivä yhden sellaisen illan jälkeen, jona on juonut 1,5 pulloa viiniä ja siihen siiderit (joissa jossain välissä jo tipahti laskuista perinteisesti) ei ole ollut se vaikein kohta. Vaikein kohta on yleensä sitä seuraavana tai sitä seuraavana, kun aiemman dokaamisen aiheuttamat olot on jo hävinneet ja tulee se kohta jossa kuvitellaan, että voi ottaa yhden tai kaksi ilman että se lähtisi lapasesta. Luulisi että näihin vuosiin olisi jo sisäistänyt sen. No kyllä se nyt on jo takaraivoon iskostunut.
Pimeällä kävely tuollaisessa parin asteen säässä on oikeastaan ihan kivaa. Pimeällä siksi, koska päivänvalossa tulee liikaa ihmisiä vastaan. Ei olisi oikeastaan yhtään huono ajatus muuttaa johonkin maalle. Pois kaupungista, jossa kaikki vaan vinkuu ja valittaa kaikesta ja vihaa toisiaan. Tämä vaan ei nyt tällä hetkellä onnistu, mutta ehkä tämän vuosikymmenen loppupuolella. Mutta että elää sinne asti, on pakko nyt pitää tämä minkä nyt tänään päätin aloittaa. Muuten hajoaa jossain vaiheessa ihan varmasti joku paikka kehosta.
Ja muutenkin olisi ihanaa niinä hetkinä kun työn tai opiskelujen takia on ihmisten kanssa tekemisissä, olla itsevarma ja hyvin voiva. Inhottaa työpaikan pitkällä käytävällä, joka on pelkkää ikkunaa, kun pimeällä peilistä näkyy oma sivuprofiili, etenkin tämä helvetin pömppömaha.

Kiitos sumutorvi. On lohduttavaa huomata, että ei ole ainoa joka on ottanut monta takapakkia. Mutta josko tällä kertaa onnistaisi! Jotenkin tuo uusi vuosikymmen tuntuu vielä enemmän alulta kuin perinteinen vuoden vaihtuminen. Tsemppiä sinullekin!

Itselläkin tullu iso pömppömaha tohon eteen. Kyllä kaikki viinat ja siiderit sun muut on niitä pahimpia lihottajia. Nyt kun tammikuu alko nii olen ainakin itte suunnitellu että alkasin käymään uimahallissa pari kertaa viikossa ja sitte omistan koiran nii seki patistaa vähintää kerran päivässä pienelle lenkille. Viinan kun sais kokonaan pois nii ainaki 20 kiloa lähtis ku heittämällä.

Sama täällä, tiedän että paino lähtee ryminällä alas kun juomat jää pois. Arjessa tehdään ihan normi terveellistä ruokaa, töissä syön yleensä salaattia. Mutta nää illat. “Saunajuomiksi” perustellut alkoholiannokset ja myös opiskelutehtävien sivussa hupenee viiniä lasillinen, toinen, kohta pullollinen, se kun antaa niin kivasti luovuutta kirjoittaa. Siitä on pakko päästä nyt pois.

Katso myös netistä lähitienooltasi kaksi muuta paikkaa jossa voit lämpimästi keskustella alkoholismista:

  1. A-kilta
  2. Raittiuden Ystävät ry

Haluan toivottaa tsempit sinulle Puutiainen ja tietysti muillekin. Minulle raitistuminen on ollut lähes 10 vuoden prosessi, jonka aikana olen ollut vaihtelevasti huolestunut liiallisesta alkoholinkäytöstäni - vähentänyt erilaisten sääntöjen avulla, pitänyt 1-4 kk taukoja ja sitten taas antanut mennä niin kuin huvittaa. 4- kymppisenä melko runsas alkoholinkäyttö ei vielä esimerkiksi haitannut pitkänmatkan juoksuharrastusta, mutta vuosien myötä viinilasi muuttui vaivihkaa liikuntaa tärkeämmäksi. Huijasin, että pitää olla armollinen itselleni ja lipsuin treeneistä.

Minua ovat auttaneet seuraavat asiat:

  1. Tämä palsta ja kirjoittaminen ( ei pelkkä lukeminen, sitäkin harrastin välillä vuosia)
  2. Selkeät päätökset ja laskurin päällä pitäminen → kun päiviä kertyi, en halunnut nollata laskuria ja pikkuhiljaa aloin muodostaa step by step tavoitteita, kuten 50 raitista päivää, sitten 100 jne
  3. Self help - opas My Naked Mind ( tai jotain sinne päin), löytyi netistä ilmaisena ja on helppoa englantia
  4. Päivä kerrallaan. Jos on mieliteko, niin sovin, että katsotaanpa huomenna huvittaako juoda.
  5. Juomattomuudesta seuraava ”itsetyytyväisyys” , Vau minä onnistun!
  6. Aikaa myöten juopottelu on alkanut näyttäytyä todella tylsistyttävänä puuhana ( puolisoni tarjoaa tästä aktiivisesti uutta todistusaineistoa)
  7. Ja älä tee muita elämäntapamuutoksia samaan aikaan: esim annoin itselleni luvan herkutella mielin määrin ja kompensoin perjantai-pulloa viikonlopun herkuilla
  8. Käytä juopottelusta säästyvät rahat johonkin mitä et yleensä raaski hankkia itsellesi
  9. Jos olet ravintolassa, niin tilaa itsellesi jotain hyvää alkoholitonta juomaa. Ei ole pakko juoda vettä tai vichyä. Itse suosin alkoholittomia coctaileja, alkoholitonta (0,0) olutta, artesaanilimonadeja, alkoholitonta kuohuviiniä → monessa paikassa valikoimat ovat yllättävän hyvät

Nämä siis toimivat minulla, jollakin muulla jotkut muut keinot.

Luin tästä ketjusta kuin omaa tarinaani. Nelikymppinen, juonut enemmän ja vähemmän teini-iästä asti. Kulissit kunnossa, hyvässä työssä mutta sisältä ihan rikki. Ulkoisesti alkoholin lihottama ja pöhöttämä. Elämässä ei ole enää viime vuosina ollut mitään muuta mielenkiintoa kuin juominen. Siihen käyttänyt kaiken vapaa-aikani ja juomaan pääsyä odottanut työssä olon ajan. Olen henkisesti niin loppu että humalassa itsetuhoisia ajatuksia ja jopa yrityksiä päättää päiväni. Nyt hartaana toiveena elää vuosi raittiina.

Ehkäpä Sinä voisit kirjoitella hieman lisää. Minä ainakin haluaisin lukea tarinaasi. Itse en nyt ole kerennyt oikein perehtyä Plinkkiin. Toki lueskelen tarinoita. Minä join myös paljon. Useita vuosia meni juoden joka päivä. Mikään ei kiinnostanut pätkääkään, paitsi kalja. Mitään ulospääsyä en enää nähnyt. Olin aivan varma että loppuni tulee olemaan surkea.

Tänään olen kuitenkin raitis.
Älä menetä toivoasi kokonaan. Tee vaikka jotain pientäkin kohden parempaa ja kuivempaa huomista.

Putkis 0132

huono äiti kirjoitti

Alkoholismi on rankka krooninen sairaus. Siitä toipumisen tielle lähtemiseen ei tepsi pelkkä toive. Jotain kouriin tuntuvaa on raittiuden hyväksi tehtävä, jopa päivittäin. Sitä on jo se, että kirjoitit tänne. Onnittelut siitä!
Oma raittiuteni on jatkunut siitä asti, kun ensimmäisen kerran menin AA-ryhmään, avasin suuni ja apua pyytääkseni sanoin, että olen alkoholisti. Sinulla on sama mahdollisuus olla päivä kerrallaan raittiina, ja jos haluat lopettaa juomisesi, olet tervetullut mihin tahansa ryhmään. Niitä on Suomessa kuutisen sataa.
Muitakin tukikeinoja on, niistä on yhteystiedot kohdassa Mistä apua?

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme ratkaistaksemme yhteisen ongelmamme

Kiitos Onneli, Huono äiti ja 0132.
Olen selvinnyt toisen päivän ilman pisaraakaan alkoholia ja iloinen siitä. Ihmettelen, kuinka nukuin itseasiassa viime yönkin tosi hyvin, välillä pelottaa että missä vaiheessa alkaa valvomiset. On mulla kyllä nukahtamista auttamaan tarvittaessa melatoniinia ja jos oikein huonoksi menee niin myös mirtazapinia, muita mieliala tms lääkkeitä en onneksi ole joutunut koskaan kokeilemaan. Tai no niin no, lääkkeenähän tuo alkoholi on toiminut.

Työpäivä meni ihan ok, mikään ei vituttanut eikä kukaan ollut ärsyttävä, se välillä mietityttää, että kun tulee hankalia juttuja niin milläs nyt puran niitä kun tähän asti oon saanut syyn juoda siitä, että töissä on ollut ikävää tai joku on käyttäytynyt kusipäisesti. Siinä on taas yksi tuleva haaste.

Eräs ystävä ehdotti tänään että nähtäisiin perjantai- illalla. Nyt ei kyllä pysty, liian vaarallista näin nopeasti. Sovittiin että nähdään viikonloppuna päiväsaikaan. Sanoin että on nyt tipaton tammikuu.

Päätin ottaa kirppispöydän, ja siivosin ja hinnottelin tänään illan niitä. Samalla kun kuuntelin kirppiskamoista löytyneitä 90-lukuisia cd:itä täynnä ysäripoppia. Olisi pitänyt kyllä avata opiskelukirjat, mutta se jäi nyt tältä illalta.
Tuntui kivalta saada pölyjä pyyhittyä ja turhaa roinaa pois, naurahdin itsekseni kun järjestin keittiön kaappia ja vielä oli jäänyt lautashyllylle, siihen käsien ulottuville, omalle paikalleen kaksi muovista skumppalasia. Niitten paikka on ollut siinä, kun ne saa siitä niin kätevästi napattua mukaan paljuun skumppapullon kanssa. Pah. Nyt ne lensi alalaatikkoon, itseasiassa pitäisköhän ne siirtää huomenna kirppislaatikkoon. Miksen jo tehnyt sitä? Skumppalasihan on muutenkin aika epäkäytännöllinen.

Huomenna on perjantai… pitää miettiä valmiiksi myös huomisillalle tarpeeksi ohjelmaa.

Vastaan erikseen vielä tähän, että mielellään lukisin lisää myös sinun tarinaasi tästä eteenpäin. On aina lohdullista huomata että on samanlaisia tarinoita. Laskurikin näyttää samaa tällä hetkellä, kahta päivää, se on hyvä alku.

Huomenta! Kolmas päivä alkaa ja tulihan ne painajaiset sieltä. Muuten nukuin kyllä hyvin ja pääsin takasin uneen, mutta kaksi kertaa mies keskeytti yön aikana unissa huutoni. Kun hän kysyi mitä unta näin, en osannut selittää, oli niin sekavaa.
Sitten toinen asia. Vatsan toiminta. Mulla on ollut aina herkkä vatsa mutta viime vuosina se on pahentunut. Taas työmatkalla jouduin käymään junan vessassa vaikka olin juuri kotoa lähtiessä käynyt. Enkä ole syönyt eilen mitään epäterveellistä. :unamused:

Nyt jännittää, kello on 16.30 ja on perjantai-ilta. Normaalisti tunnin sisään mies tulee kotiin ja jos ei muuta keksitä, niin aukeaa ensimmäinen tölkki.
Nyt pyykit pyörii koneessa, kirppiskamojen hinnoittelu jatkuu, yläkerrankin voisi siivota, perhana, satuin vilkaisemaan vitriinikaapin alahyllylle, siinä nököttää puoliksi juotu Espanjan matkalta lentokentältä ostettu Baileys pullo. Olohuoneen viinipullotelineessä olisi muutama skumppapullo. EI EI EI. Pitää keksiä jotain muuta ajateltavaa. Oiskohan Netflixissä jotain katsottavaa tänään. Tai Dplayssä tai HBO Nordicilla.

Kiikutin leipäkoneen kodinhoitohuoneen nurkasta keittiön pöydälle ja ajattelin että tekaisen lämpimän leivän, jotain hyvää tähän perjantai- iltaan. Laitoin tunnin pikaohjelman pyörimään ja kun avasin koneen, leipä ei ollutkaan valmistunut vaan jotain omituisen näköistä jauhomössöä. En tiedä missä vika on mutta “voi vittu” ajatuksen jälkeen heti seuraava oli että pitää avata siideri kun ottaa päähän :angry:
Mahtavaa.
No en avannut kuitenkaan. Tulin kirjottamaan tänne että tuli tämä ajatus. Ja kirjottaminen auttoi.

Jes, selvisin perjantai-illasta ja nyt on ensimmäinen reipas ja päänsärytön lauantai aamu pitkään aikaan.
Tein aamupalaksi riisipuuroa, päälle pakastemansikoita ja kanelia. Kuppiin teetä. Vitamiiniporejuoma ja vähän pekonia. Tuo viimeinen on periaatteessa kiellettyjen listalla, mutta sallin sen itselleni nyt viikonloppuna, kun ilta meni eilen niin hyvin. Ja juomattomuus- putki jatkuu.