Pitkän aikaa mietin kumpi ryhmä (lopettajat vai vähentäjät) on paljon parempi vaihtoehto minulle kirjoitteluun. Päädyin vähentäjiin, koska vielä en koe että totaalilopettaminen olisi kohdallani välttämätön.
Nyt olen ollut vasta vähänaikaa täysin alkoholittomalla kuurilla. En tiedä kuinka kauan tätä jatkan, mutta kunhan yhden viikon saa alta pois niin sitten katsellaan uudelleen seuraavaa tavoitetta.
Olen käyttänyt jonkin aikaa alkoholia päivittäin vähintään 3annosta, joku päivä menee reippaasti enemmän. En muista edes milloin tämä joka päiväinen juominen alkoi (vuosi sitten vai jopa kaksi?) ja vielä vähemmän muistan syytä sille miksi se jäi päälle.
Huolestuin omasta juomisestani noin kuukausi sitten. Ensin tulivat morkkikset, jotka vaan pahentuivat päivien myötä. Syytäkään morkkikseen ei pitänyt olla, mutta mulle vaan tuli todella paha syyllisyyden tunne omasta juomisesta. Toisekseen rupesin juomaan enemmän kuin oli tarkoitus ja varsinkin silloin jos olutta vaan oli kaapissa.
Viikko sitten valmistauduin juomisen lopettamisen vähentämällä alkoholi annokset. 2annosta meni hyvin jo monta päivää, mutta perjantaina sitten lipesi… siitäpä se idea sitten lähti että mun täytyy aluksi varmaan lopettaa määräämättömäksi ajaksi, jotta voin kokeilla joskus kohtuukäyttöön palaamista. Kohtuukäyttö tarkoittaa siis kohdallani ettei alkoholia enää tarvitse viikoittain nauttia vaan lähinnä silloin tällöin esim: juhlissa tai vastaavassa.
Aiheuttaako alkoholin käytön lopettaminen/vähentäminen sivuvaikutuksia… Iltaisin on ruvennut ilmaantumaan päänsärkyä ja öisin “levottomia” unia, muutoinkin on aika levoton olo.
Oikea tapa aloitta vähentely on juurikin pitää aluksi taukoa alkoholista ja sitten asettaa tavoite!
Ja kyllä, myös minulle tulee lieviä vieroitusoireita jos vaikka kesällä lipittelen useamman illan putkeen. Juurikin tuota levottomuutta ja lievää ahdistusta. Paljon tsemppiä!
Niin uskomattomalta kuin se vaikuttaakin, voi tulla vieroitusoireita vähäisestäkin käytöstä joka on säännöllistä ja yllättäen loppuu. En itse ottanut tätä uskoakseni mutta kun olen täällä lueskellut ja omaa olotilaani miettinyt niin pakko tulkita jotkut asiat viekkareiksi.
Vajosin pariksi päiväksi ihan ylimitoitettuun masennuksen tilaan jossa märehdin elämän merkityksettömyyttä. Lisäksi sydän pamppaili, korvissa kuului sydämen hakkaus kun sängyssä makasin. Minulla on kyllä kumpaakin, masennusta ja sydämen jumputusta, muutenkin mutta jotenkin nämä mielsin vieroitusoireiksi koska ne sattuivat juuri sille viikonlopulle kun en tilkkaakaan juonut. Varma en voi olla.
Unen häiriintyminen on erittäin tavallinen vieroitusoire ja se voi jatkua yllättävän kauankin. Älä siis vaivu synkkyyteen vaikka näkisit levottomia unia tai jotenkin muuten uni häiriintyisi. Se menee varmasti ohi jossain vaiheessa jos jatkat juomatonta linjaa.
Itse join lauantaina reilusti ja sunnuntaina 2 tasoittavaa ja nyt on unirytmi taas ihan hukassa. Kokemuksesta tiedän, että voi mennä parikin yötä ilman kunnon unia ja mietin juuri pitäisikö ajaa apteekin kautta kotiin ja hakea unilääkettä. Harvemmin on tullut univaivoja noin vähästä juomisesta, mutta joskus niin käy. Ja huomenna tosi rankka työpäivä, pitäisi saada kunnon lepo.
Ahdistus ja masennus oireet ovat kai toinen erittäin yleinen riesa. Mutta ne minulla ainakin yleensä menee aika nopeasti ohi. Pahimmillaan on kyllä kestänyt viikonkin. Mutta kun tietää, että sekin helpottaa niin pystyy pysymään paremmin positiivisella mielellä.
Tosi hienoa, että löysit tänne ja aiot jotain asialle tehdä. Tervetuloa vaan meidän muiden kanssa vähentämään.
Hei Lurituri!
Tervetuloa porukkaan!
Hyvältä kuulostaa. Minä täällä myös vähentelen ja aloitin samalla tavoin: määrittelemätön aika juomatta, mutta sen verran pitkä, että perspektiiviä ehtisi tulla asioihin. Päivä kerrallaan kuitenkin! Vielä en omalla kohdallani kohtuukäyttöä halua testata. Kaikki olemme yksilöitä ja se mikä sopii toiselle, ei sovi taasen toiselle.
Ps.Sen verran korjaan, että alkutavoite oli kyllä viikonloppu ilman ja kovin oli omituista aluksi. Sillä taipaleella edelleen.
Hei vaan kaikille.
Tänään sitä ollaan vielä väsyneempi kuin eilen. Aamulla paljon väsyneempi kuin illalla nukkumaan mennessä. Tosin uni vajettakin alkaa päivässä tulla 2-3tuntia joka yö, kun uni ei vaan meinaa illalla sitten tulla.
Masennuksesta joku mainitsikin. Aivan samanlaisia oireita kyllä on tullut, mutta onneksi asumme ok-talossa joka ei lämpeä itsekseen niin pakko nousta vaan sohvan pohjukasta ylös lämmittämään.
Eilen ajauduin illasta vielä lukemaan vanhoja kirjoituksiani 3-6 vuoden takaisia, jotka olin kirjoittanut läheisen näkökulmasta (puolisoni siis käyttää alkoholia päivittäin, käytti silloin- käyttää vieläkin). Mietin että samoja ajatuksiako vaeltaa omilla läheisilläni nyt? Miten ihmeessä sitä itse ajautui käyttämään, vaikka silloin jo oli niin paha olo kun toinen käytti? Kirjoittaminen varmaan loppui samoihin aikoihin, kun itse aloitin enemmän käyttämään alkoholia. Luovutinko silloin oman elämän kontrollini vai hainko “helpotusta” elämääni, joka tuntui päivittäiseltä taistelulta… en voi muistaa mitä silloin tapahtui.
Monenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Iltaisin pyörähtää mielessä josko sitä kohta voisi sen 1-2olutta ostaa kaupasta, ihan vain palkaksi kun näin hyvin on jo mennyt aloitus. Onneksi aamulla tulee jo toinen olo ettei vielä voi ottaa. Seuraavaksi tulee ajatus jos kumminkin voisi vaikka alkoholittomia tai ykkös oluita käydä kaupasta, ehkä tämäkään ei ole hyvä ajatus… Tulee olo että ykkösillä huijaisin vain itseäni ja pitkittäisin “kärsimystä”, sillä nimellä nyt kutsun tätä olo tilaa.
Olo on kuin olisin antanut pois jonkin elämän tärkeimmän asian. Kuulostaa omaan korvaan hieman oudolta kaivata asiaa, joka kumminkaan ei viime aikoina ole antanut minulle mitään hyvää, päinvastoin. Miksi sitä ei vaan pysty ajattelemaan “ihanaa vapaudun alkoholinkäytöstä enkä tarvitse sitä”. Kauhunsekaisintuntein jo odotan sitä päivää, kun päätän sammuttaa viimeisen savukkeen. Tupakointia takana melkein 20vuotta, useita lopettamisyrityksiä. Toisaalta jos nyt lopettaisi tupakoinnin samaan syssyyn, niin olisipa sitten kerralla päästy irti huonoista elämäntavoista. Kahdet vieroitusoireet päällekäin-> 2kertaa pahempi olo-> muistaisi varmaan loppuelämän ettei sellaista oloa sitten halua. Mutta samalla tulisi suurempi riski ehkä ratketa jompaan kumpaan takaisin. Joten taidan jatkaa ensin yhtä taistelua.
Ensimmäistä kertaa vuosiin olen nälkäinen jo ennen yhdeksää aamulla. Normaalisti aamuisin juonut vain kahvia ja päivällä sitten ruokaa. Mutta nyt olen aloittanut sitten aamupalan syönnin. Hedelmä on hyvää aamuisin
Lurituri (mistä muuten nimimerkki?), älä luovuta vielä! Voi mennä pari viikkoakin ennen kuin uni alkaa palautumaan normaaliksi. Jotta jaksat sen yli kokeile vaikka tuhtia Melatoniini annosta. Itse otan tarvittaessa 2 x 1,9 mg. Olen selvittänyt, että alkoholisteilla vieroituksessa voidaan käyttää jopa 20 mg annosta joten tuo on vielä hyvinkin turvallinen annos. Älä kuitenkaan käytä yhdessä alkoholin kanssa tai minkään nukahtamis- tai rauhoittavan lääkkeen kera vaan niiden sijasta.
Omasta kokemuksesta sanoisin, että ehkä tupakanpolton lopettamista voisi hetken siirtää, että olet yli tuosta alkon vähentämisestä henkisesti. Joskin kyllä toisaalta ne 2 asiaa tukisi toisiaan. Silloin kun itse lopetin tupakanpolton oli pakko hetkeksi lopettaa myös juominen, koska alkoholi välittömästi triggeroi tupakan himon. Mutta muuten on molemmat asiat aika stressaavia ja siten ehkä liikaa kerralla.
Minä muuten sain tupakan lopettamisessa valtaisian avun Zyban nimisestä lääkkeestä ja loppujen lopuksi sanoisin, että lopettaminen oli helpompaa kuin olin pelännyt.
Minullakin on puoliso joka käyttää runsaasti alkoholia. Joku muukin täällä kertoi samasta tilanteesta ja sanoi, että helppo olisi siten puolisoa syyttää omasta juomisen lisääntymisestä, mutta onhan se kuitenkin meidän kaikkien omalla vastuulla. Ero alkoholista on vähän kuin surutyötä tekisi, luopuuhan siinä pitkäaikaisesta asiasta. Mutta jos olet nyt alkuun vähentämässä voit ajatella, että ei se välttämättä ole ihan kokonaan poissa elämästäsi vielä. Jospa se ajatus helpottaisi nyt alussa vaikka et aiokaan vielä juoda.
Tervetuloa mukaan porukkaan Lurituri minunkin puolesta.
Piti ihan tavata tätä Lurituri nimeä, että sains en sanottua oikein ja sitten piti vielä guuglettaa se. Selvishän se
Tsemppejä toivottelen myös.
Voin kertoa lohdutuksena, että kyllä se unettomuus vaivaa ilman rusasta alkoholiakin. Join sunnuntaina ainoastaan kolme keskaria. Nyt kaksisuuntaisen mielialahäiriön johdosta olen tänä yönä nukkunut ainoastaan pari tuntia, mutta päivällä kyllä nukuttaa! Mutta eteenpäin vaan!
vilma1966 Nimimerkki on peräisin lastenkirjasta. Hyvin vaikea muistaa miten päädyin siihen nimimerkkiin, mutta epäilen että luin nimimerkkiä tehdessä muksuille kirjaa jossa lurituri seikkaili. Pidinkö henkilöä sitten sisäisenä minänäni jonka takia päädyin? en muista, Pitäisi lukea varmaan lastenkirja uudelleen.
Eilen vajaan tunnin päiväunet eivät kyllä virkistäneet seuraavaan 4tuntiin. Ilta menikin sitten jo tosivirkeänä ja energiaa löytyi enemmän kuin useampaan päivään. Melatoniinia mietinkin sitten illan ja ajattelin mikäli seuraavana aamuna herään väsyneenä niin sitten lähdetään ostamaan sitä. Kuinkas sitten kävikään. noh illalla 23aikaan vielä hereillä, vähän väsyneenä, petiin ei vielä asiaa kun pyöriminen olisi siellä jatkunut ja jatkunut… Päätin kokeilla omaa nukahtamiskeinoa. Valot kiinni, tv hiljaiselle ja sohvalle peittojen alle… kyllä nukuttikin sitten makoisasti. Aamulla olikin sitten pirteä olo herätyskellon soidessa
Nyt fiilis jo parempi. Uskoa on tullut et jokainen alkotonpäivä on kohti parempaa huomista. Nyt kohti aamulenkkiä jos saisi sen verta virtaa ulkoilusta, että rästiin jääneet kotityöt alkaisi maistua muultakin kuin pakko pullalta
Niinhän siinä kävi, et ajattelin viime viikonloppuna palkita itseni juomattomuudesta… Noh se yksi ilta sinne tänne, mutta kun tuli niin hillitön rapula niin otinkin sitten vielä seuraavana iltana Sen jälkeen korkki pysynytkin visusti kiinni.
Eilen iltapäivästä tulikin sitten oikein kunnolla kaljan himo… Tällä kertaa päätin että kauppaan en astele ostoksille, aamulla olisi ollut kumminkin niin karmea olo taas ettei mitään yksin kertaisesti olisi saanut aikaan. Ihan fiksupäätös. Sain kuin sainkin aamusta paljon aikaan ja miten upea auringon nousu olikaan tehdä aamulenkkiä.
Kävin sitten ostamassa melatoniinia. Joinakin iltoina ottanut, kun olo tuntuu aivan liian pirteältä vielä 21 jälkeen. Jännä ollut huomata miten paljon pirteämpänä aamulla onkaan sitten tullut noustua herätyskellon piristessä. Unenlaatu on siis kohentunut, vaikka vieläkin unia tulee todella paljon ja saatan yöllä heräilläkin.
Jossain vaiheessa eteen tulee tilanne, jossa aletaan epäilemään juomattomuuttani (lähinnä siis miksi en ota yhtään siemausta) mutta olenkin nyt päättänyt et jos joku kysyy, niin sanon viettäväni raittiusaikaa… mikäli jatkaa kyselyä niin kerron sitten suoraan että en halua sitä morkkista mikä oli syksyllä. Joku tuttava kyllä jo tietää ettei mun mielestäni tarvitsisi ottaan yhtään ja musta on jotenkin parempi olo kertoa tilanne oikein (siis että liika on liikaa) mitä jättää sanomatta tai kierrellä. Eiköhän tässä ole tultua jo liian pitkään salailtua tissuttelua.
Tänäänkään ei juoda. Tuleva viikko onkin sitten oma haastekivensä, kun puoliso tulee kotiin. Ja kaljaahan sitten löytyy ihan varmaan niin paljon etten minäkään kaikkea pystyisi kerralla juomaan… Haastankin siis itseni olemaan ensi viikonkin ilman tölkin tölkkiä…
Moikat lurituri ja tervetuloa joukkoon!
Meilläkin löytyy aina sitä kaljaa tölkkikaupalla niin mä ainakin kärsin siitä…houkutus on aina ihan käden ulottuvilla. Kaljakin siis kelpaa jollei kaapista löydy viiniä, huokaus.
Tulipa nimimerkistäsi mieleen Tittelintuure, rakastan satuhahmoja näin vanhanakin. Sinullekin varmaan tuttu hahmo.
Minulle melatoniini vähäisenkin alkoholimäärän kanssa aiheuttaa lisää unettomuutta, olen sairaalloisen huono nukkuja ollut kuulema vauvasta asti. Eli jos huomaat vastaavaa, niin älä ylläty.
Ja merkillistä on se, että meidän pitää selitellä, miksi emme juo. Eihän nekään, jotka juovat, kerro, miksi juovat. Ei ymmärrä.
Piipahdan pikaisesti pitkästä aikaa omaan ketjuun.