Uusi parisuhde, milloin?

Hei!

Otsikossa kysymykseni tiivistetysti. Erosta miltei 2 vuotta. Kovin yksinäistä. Alkoholi ei ollut ongelma vielä pari vuotta sitten. Nyt tuntuu hetkittäin, etten pysty kontrolloimaan. Yksinäisyys syö niin, että mahdollisen uuden parisuhteen entten-tentten odottelu on enemmän miinus kuin plussa. Kaverisuhteet kuihtuneet viime vuosien varrella. Pääsyynä eri elämäntilanteet, eli sinkut ja lapsettomat ystävät. Töissä menee todella hyvin! En ikinä uskonut, että työ olisi ainoa elämän suola. Lapsi toki rakkain, ehdottomasti, aina, pus!

Eli milloin on oikea hetki pohtia parisuhdetta? Vasta täysin raitistuttua? Jäänkö sitä odotellessa yksin ja perheettömäksi?

Toinen kysymys… mistä ihmeestä tämän ikäiset enää löytää ketään?

t. äiti 35 v. :slight_smile:

Heissan!

Hyvä parisuhdehan voisi olla suorastaan voimavara ja ilonaihe toipumisessa, joten jos sopiva kumppani löytyy niin miksei heti paikalla. :smiley:
Tietysti voi olla hyvä selvittää alussa, miten mahdollinen kumppani suhtautuu päihteisiin, päihdeongelmiin ja raittius- tai vähentämis-pyrkimyksiisi.
Alkoholin suurkuluttaja tai juova alkoholisti ei ole ehkä sopivin mahdollinen kumppani tilanteessasi.
Toinen raitistunut alkoholisti voi olla hyvä siinä tapauksessa, että ainakin toisen raittius on jo sen verran pitkällä että se on vakiintunutta.

35 -vuotias voi löytää seuraa vaikka mistä, missä ihmiset tapaavat toisiaan; esim. harrastuksista. Ja jos ei muuten, niin Tinder avuksi.

Live and love! :slight_smile:

Sinähän olet vielä nuori ihminen!

Kyllä yksinäisyys tarvitsis jotenkin voittaa! Se syö kyllä eronnutta yksinhuoltajaa pahalla tavalla kun erosta ei ole vielä kulunut tuon enempää ja lapsikin on vielä pieni. Yksi keino on tietysti etsiä uusia tovereita, jotka eivät ole sinkkuja tai lapsettomia.

Yksin alkoholin kanssa lutratessa ei kyllä sitä kumppania löydy.

Mutta nykyäänhän on netissä vaikka minkälaista palstaa, jonka kautta etsiä seuraa itselleen. - Rohkeasti tutustumaan palveluihin, olisi varmaan hyvä saada joltain kokeneemmalta vähän vinkkejä hommasta.

Kyllä sitä seuraa löytyy satavarmasti kunhan lähtee rohkeasti liikkeelle.

Hei!

Onkohan 35-v. enää “nuori”? Aika viimeisiä kriittisiä perheenperustamisvuosia? Siinä jos pitäis ennen kaikkea tutustua puolisoon, niin onhan se aika ahdistavaa. Omasta kokemuksesta kaikenmaailman Tinderit on kyllä ajan tuhlausta. Seuraa kyllä aivan varmasti löytyy! VARMASTI! Joku haluaa ****** tukkaan ja toinen ******* varpeiden väliin. Eli… Symppaan. Ei ohjeita jatkoon. Sori.

Vaihtelevaa parisuhdekokemusta omaavana (olen ollut sinkkuna, kihloissa, avo- ja avioliitossa, eronneena, karanneena, yksinhuoltajana, leskeksi jääneenä, eli koko repertuaari käyty läpi?) , tähän ikään kun on jo monenlaista mahtunut, otan kantaa tähänkin asiaan.

35-vuotias on vielä nuori ihminen, siinä ehtii kovasti paljon elämään ja kokemaan.
(nyt kuusikymppisenä en tunne olevani ollenkaan vanha parisuhteeseen, eikä asia ole lainkaan ongelmallinen)

Kokemuksesta sanoisin, että ainoa kriteeri joka kannattaa muistaa on se, että oikea aika uuden parisuhteen alkamiselle on vasta silloin kun entinen/entiset on varmasti poissa häiritsemästä ajatuksia. Uudelle parisuhteelle on annettava mahdollisuus lähteä “puhtaalta pöydältä”, kovin helposti kun edellisen suhteen ongelmat heijastuvat peikkoina tai odotuksina tai epäilyksinä tai jotenkin muuten uuteen suihteeseen.

Siis ensin kannattaa opetella tulemaan toimeen itsensä kanssa, ja lakata pitämästä yksinoloa mörkönä, tilanteena jota on paettava. Jos parisuhteeseen lähtee paetakseen yksinoloa, se ei ole paras mahdollinen perusta.

Kun ihminen on itsenäinen ja itsenä kansa sovinossa, ei tule “paniikkiratkaisuja” ja on helpompi rakentaa myös parisuhdetta.

Huomenet. ei ollut tarkoitus kirjautaua, mutta kun tämä ketju houkutti. Mukava juttu että tästäkin aiheesta ketju.
Yksinäisyys. Minuakin se piinasi raittiuden alussa, koska ei ollut muita kuin juovia kavereita. Sukulaisia en laskenut ystäviksi, tosin tänään on osa sisaruksista tullut ystäviksi, ennen se oli mahdoton ajatuskin.
Pääsin kuitenkin yksinäisyydestä eroon, kun opettelin sen kanssa elämään, etten sitä pelännyt, tai sitä pelännyt, etten enää kenenkään kanssa voisi elää. Vaikka tosiasiassahan minä olin varma, ettei minun kanssa kukaan täyspäinen alkaisi olemaan. Jokin kumma pelko oli sisällä, että jos tuo ihminen tietäisi kuka minä oikeasti olen niin hän inhoaisi minua.
Mutta parisuhteen aloitin eron jälkeen noin vuoden kuluttua, siihen asti oli kyllä kaikenlaisia virityksiä mutta eihän ne kestäneet eikä edes kunnolla alkaneet, mutta hyvä oli että yritin, pahempi olisi ollut että linnottautuisin kotiin enkä edes yrittäisi. Pelkäsin silloin sitä yksinäisyyttä niin paljon. Luulin että alan juomaan jos yksin kotona istun. Oikeastaan taisi olla vielä se juovan ihmisen mieli alussa, kunnes sitten muutuin mieleltäni.
Mutta ei se eka parisuhde kestänyt. En ollut valmis, liian pelokas esim. viinan suhteen. Hän oli normaali käyttäjä ja se pelotti kait eniten, että menen hänen mukana ottamaan lasillisen. Vaikkei hän sitä tyrkyttänyt. Oikeastaan kun näin hänen baarikaappinsa ja sen viinamäärän, kauhistuin etten voi elää niin lähellä viinaa.
Nykyään olen liitossa täysin raittiin miehen kanssa, ei ole entinen alkoholisti, ja välillä hänen on vaikea käsittää että olen alkoholisti. Vaikeuksiahan on niinkuin kaikissa liitoissa, se on normaalia. Liialliset kuvitelmat parisuhteesta ja mitä se on ovat haihtuneet. Mutta ainakin minä olin alussa kun raitistuin liiallisen romantiikan perään. kait se alkoholi muuttaa ihmisen mielen sellaiseksi, niin olen ajatellut, että kaikki kärjistyy liiallisuuksiin.
Onhan paikkoja joihin voi mennä, tanssilavat näin kesäisin ainakin.

Koirapiireistä nopeeta ja hidasta seuraa ja heti. Tämä on käsitykseni ja kokemukseni vajaalta 20 vuodelta aktiivisena koirankusettajana. Ylipäätään harrastuspiireissä on “samanmielisempiä” suhteessa enempi.
Onpahan heti ainakin yksi (1) yhdistävä tekijä.

En itse ole koskaan ymmärtänyt mitään deittimeininkiä tai treffeillemenoa.
Elämä tapahtuu täällä ja nyt, eikä missään muualla tai jonkin tv-sarjan tapaan.

Lähtökohtaisesti naisena on aina helpompi löytää ees joku resupekka, jopa holiton keijo.
Myös näitä muillekelpaaamattomia ja palvelualttiita betamiehiä lienee vielä jäljellä.
Käsitykseni mukaan riittää, kun tulee paikalle, tavisnainenkin.

Oon tässä matkalla havainnut, että kuun kurkottaminen taivaalta on yhtä lailla
naisten kuin miestenkin kajahtanut unelma vailla todellisuuden tuntua.
Ja tämä koskee myös meikää, kun ihastuu jos mihinkin maailmanmissiin.

Tämän nopean aikakauden risa ja riesa on omissakuplissa kypsyminen,
älylaatan hiplaaminen ja silmien sulkeminen kaikelta muulta.
Tämän tarkoitin laajemmin ja yleisellä tasolla ja
sorrun siihen yhtä lailla itsekin.

Omana ittenä ja selvinpäin arjessa oon naisia tavannut,
eikä kaikista tule jotain vuosituhannen rakkaustarinaa :laughing:

Nyvvaa holittomasti eteenpäin ja asiat tapahtuu,
kesän jatkoja :smiley: