Uusi parisuhde, milloin?

Hei!

Otsikossa kysymykseni tiivistetysti. Erosta miltei 2 vuotta. Kovin yksinäistä. Alkoholi ei ollut ongelma vielä pari vuotta sitten. Nyt tuntuu hetkittäin, etten pysty kontrolloimaan. Yksinäisyys syö niin, että mahdollisen uuden parisuhteen entten-tentten odottelu on enemmän miinus kuin plussa. Kaverisuhteet kuihtuneet viime vuosien varrella. Pääsyynä eri elämäntilanteet, eli sinkut ja lapsettomat ystävät. Töissä menee todella hyvin! En ikinä uskonut, että työ olisi ainoa elämän suola. Lapsi toki rakkain, ehdottomasti, aina, pus!

Eli milloin on oikea hetki pohtia parisuhdetta? Vasta täysin raitistuttua? Jäänkö sitä odotellessa yksin ja perheettömäksi?

Toinen kysymys… mistä ihmeestä tämän ikäiset enää löytää ketään?

t. äiti 35 v. :slight_smile:

Se on niin paljon muuttuvista tekijöistä kiinni eli ei siihen välttämättä voi itse aina suoranaisesti vaikuttaa, sillä asiaa ei voi nopeuttaa.
Naiselle se on jo lähtökohtaisesti helpompaa ja varmaan ½ miljoonaa keijoa Suomessa tuskailee asian suhteen, eikä koskaan “edisty”.

my mama said u can´t hurry love, u just have to wait Phil Collins - You Can`t Hurry Love youtu.be/Ao9SIKC48vg

Mistäkö kolmefemmat löytää ketään ? En tiiä, kun dokasin täyspäiväisesti silloin, vuonna 2005.
Mua kiinnosti vain päihtyminen ja olin liian sekaisin ja peloissani mihinkään syvälliseen.
Kun on selvinpäin kaikista lisäaineista maailmassa ja hakeutuu harrastusten pariin tai
“löytää” vertaisensa työmaalta, voi olla mennyttä, kuten mulle säkällä viimein kävi.

Asia vain vaikeutuu ja tyypit vain vaikenee iän myötä. Ehkä se on usein tuurista kiinni, niin mä olen valveutunut nykyään tuumaamaan. Harmi ja sääli sikäli, että ihmiset vetäytyvät, mutta mähän olen enempi silti lähellä omaaelämääni, enkä tarvii koko kolonnaa hyviä naisia himaani. Olen nimittäin taipuva uskomaan, että niitä hyviä naisia on enempikin jopa mansessa. Ne on vain ne kaikki varattuja, aina ja myös omani. Toivoa lienee ja aina sitä varmaan on, mutta osa ei halua ketään vierelleen pettymysten vuoksi tai ollut liian kauan itsekseen, kuten minäkin luulin jo olleeni. Joillain kestää se yksi (1) ja ainoa suhde elämässä kaiken, vaikka harvassa sellaset onkin !

:arrow_right:

Lauralina kirjoitti

Kysymykseesi en tietenkään pysty vastaamaan oikein mitään. Kerron kuitenkin, että olen kuullut monen naisen ja miehen kertovan, että eron tultua on juominen riistäytynyt hallinnasta. Myöhemmin kertojat sitten ovat raitistuneet. Tuskin heitä muuten olisin koskaan tavannutkaan. Sitten on niitä, joille ero on merkinnyt juomisen loppumista. Se on ollut heidän pohjansa, ja on syttynyt halu lopettaa juominen ja halu etsiä apua.

Yksin elämisestä ja uuden parisuhteen ilmaantumisesta olen kuullut niin monta erilaista tapahtumaa, että voin todeta, että vain aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Päivä kerrallaan

Tosi hyvin sanottu. Noin se taitaa olla. Tai sitten ei.

Ennen en kelvannut muille kuin juopoille, enkä heillekään pidemmäksi aikaa, koska tuli selväksi että he pitävät enemmän hoivaavasta naistyypistä, joka hoivaa ja huoltaa tuurijuoppoa sekä pitää automaationa kodin kunnossa. Kunnolliset miehet taas eivät kestäneet epäsovinnaista elämäntyyliäni, enkä minä arkista parisuhdetta.

Lopetettuani alkon käytön, minulla ei ole enää oikeastaan ollut minkäänlaisia haluja olla parisuhteessa. Pidän mahdollisena ystävyyden kautta syvenevää rakkautta, mutta muita vaihtoehtoja en näe enää mahdollisena treffisovellusten tai tindereiden tm. salamasuhteiden kautta.

Kyllähän ihminen hakee kumppania, sehän on ihan tervettä. Minulle sanottiin raittiuden alussa, kun olin ryntäämässä tietenkin hakemaan puolisoa ja sitä kaikkea ihanaa mitä kuvittelin tulevan nyt kun olen raittiina, että “ei kannata lähteä keskentekoisena maailmalle”. Ja “hiljaa hyvä tulee”. ja monta muuta hyvää iskulausetta kuulin lohdutuksena. :slight_smile:
Ei kannata kiirehtiä.

^ Niin, sellasta suomalaista kannustusta ja uskon valamista toiseen ! “ei se tule kestämään”, “½ v se kestää” jne jne ! ah ah ah ´

“ei kannata kiirehtiä” on niin totta toisinaan ja joskus taas ehkä tilanteeseen sopimaton vihje, sillä lopussa tulee aina kiire

Menin ihan hiljattain kihloihin ja oon saanut havaita, että laajasta työkaveri- ja harrastuspiiristä osa
onnittelee ja kättelee ja halaa aivan suunnattoman aidosti ja on iloisia kuin oisivat itse tässä tilanteessa ja
osa taas on aivan saatanan kateellisia ja huonokäytöksisiä ja tässä on mukana myös laajempi ote eri kansallisuuksia.
En lähde erittelemään tai lähdenkin: myös ne, jotka eivät ole koskaan olleet erityisen “läheisiä” tyyppejä voivat olla suorastaan sydämellisiä. Toisille on täysmahdottomuus sanoa kaiketi muutenkaan mitään myönteistä ja tämä ominaisuus on kerrassaan lujassa ja sitä on melkeinpä ihailtava. Venäläisyydessä on sellanen kohta ja pykälä, että älä missään nimessä onnittele suomalaista, mistään ikinä !

Koskapa mua kiinnostaa erittäin suurella kädellä sosiologia ja psykologia, olen näinä viikkoina ottanut tavakseni seurata
kohteen reaktioiden eri tasoja ja tehdä hiljaisia merkintöjä elekielen vaihtuvasta vivahteikkuudesta. Se on kieltämättä hauskaa, sillä
tunnen morsiameni kanssa osan näistä kanssolioista, korjaan kanssaeläjistä tai siis kanssamme planeetalla tallaavista tyypeistä.
Päivän päätteeksi sitten raportoin tilanteista ja tavoista. Pistetytysarviointilomakkeita emme vielä ole käyttöön ottaneet,
eikä ensi kertaakaan tässä lajissa meikälle tule…

Noniin on paras tähän astinen kommentti. Täytyy muistaa, että senkin laukoi raitistunut, hyvä ja fiksu jamppa ja muut eleet ja
ilmeethän jäävät esimerkiksi netin suppean vääristävässä maailmassa aina tämän tarkkaavan kehyksen ulkopuolelle ja pimentoon.

Mut näistä saa paljon oppia ja jos oikeesti välittäisin ihmisistä isossa mitassa, oisin koko ajan nessupaketin kaa potemassa lajimme raakuutta. Suomalainen tyyli on muutenkin todella tyly ja puhumattomuutta ylläpitävä, vieläkin. Millennium-sukupolvi ja kasarillakin syntyneet on selvästi paremmin ilmaisullisesti messissä, kuin oma 70- ja 60-lukulainen hitaan maailman tietosanakirja-ihminen.
Järkytys ei enää ole mahdollista kaiken kokemani jälkeen, siis sen ajan, jonka vietin sosiopaattipsykojen kaa kadulla yms. huudeilla.

Työyhteisöjen suora ja mutkaton tyyli saa multa kannatusta, sillä ei se pikkupuhelu kuulu meidän kulttuuriin työmaalla niinkään.
Ruottalaiset sitä paitsi ovat siinäkin luontevampia, vaikkakin jossain määrin liian herkkiä voimakkaille kannanotoille, ehkä.

Takaisin aiheeseen ja kymysykseen: Miten vaan voi käydä kelle vaan. Hieman pitää olla aktiivinen, eikä ihan niin vähääkään,
ainakaan mitä tulee keskikivertoon finskiäijään. Apatia, negatiivisuus ja passiivisuus kehollisesti ja mielen osalta tuottaa sitä samaa.

Ja mä en ole mikään ekspertti tai keijo, etenkään. Yleensä olen saanut sen, mitä olen tilannut, mutta viivettä on ollut todella paljon.
Väitän, että kun pääsee todella rankasta elämänvaiheesta eroon, se helpotus ja elämisen riemun uudelleen löytäminen näkyvät myös ulospäin. Sitten vain on kysymys olosuhteista, ajoituksesta ja Suuresta Tuurista, että osuu samaan aikaan samalle plantaasille jonkun oikein hyvillä naismaisilla vastaominaisuuksilla varusteltu nainen, joka ennenkaikkea vastaa luonteeltaan huutoon ja hiljaisuuteen. N. miljoonan naisen kanssa pitkässä parisuhteessa olleen miehen on tiedetty tokaisseen, ettei niissä daameissa ollut mitään eroa. Ehkä sitten niin joissakin tarinoissa, mähän en siis tiedä, sillä olen ehdottomasti 1avioinen.
ja varmaan se edellinenkin oli vain sen yhden/1000 000 kanssa kerrallaan…

Mut parempi yksin, kuin epätyydyttyneessä suhteessa. Mieluummin koiran tai lehmän tai käärmeen kaa kuin väärän tyypin kaa.
Sanon kyllä terveelle itsekkyydelle ja ei kait mikään syy ole riittävä, että joutuu kärsimään esim. henkisestä väkivallasta,
oli sitten mies tai nainen tai minkävaansukupuolinen.

Ja koko tän ketjun nosto vain osui lamppuuni ja oli ajankohtainen, kas kun ei siihen kukaan tarttunut silloin kesällä !

Nyt menkää ja ihailkaa hankien kuulautta. Ensi kesänä ei ole tässä mitassa lunta tai ainakaan se ei vielä näy ennusteessa.

=>

edit:

Vastaus: [i]Sillon kun olosuhteet on otolliset. Kun kohde on myötämielinen ja hänkin diggailee sinusta.
Kun huomataan, että kemiat skulaa kympillä. Kun tiedetään, että tästä voisi tullakin jotain. Kun kumpikin on vapaa tahollaan.
Kun halut kohtaavat. Kun mielenkiinnon kohteet ovat samansuuntaiset. Kun aatemaailma on samanhenkinen.

Kun harrastukset osuvat paljolti yhteen. Kun musiikki merkitsee ja terveellinen elämä ja vuorokausirytmi, vaatetus rimmaa ja tapa kommentoida. Kun todella ymmärtää toista ja kunnioittaa aidosti ja kannustaa rakastaan ja arvostus ja henki on koko ajan hyvä.

Kun keskustelu vie mukanaan ja kumpikin saa älyllistä vastinetta. Kun ei tarvitse pelätä tai epäillä - mitään.

Kun askeleet sopivat ja huomaa toista kaipaavansa ja elämä hänen kanssaan on luontevaa ja yhteinen tekeminen ja yhdessä oleminen kaunista ja erilaista, kuin niiden sadan tuhannen muun kanssa. Kun asiat todella sujuu ja viihtyy toisen seurassa vielä ensi viikollakin, seuraavana keväänä ja parin vuoden päästä. Kun tietää, eikä luule. Kun rakastaa, eikä vain ole ihastunut.

Kun on onnellinen, eikä vain jokseenkin tyytyväinen.

Mut ensin kyl kaikki lisäaineet veke arjesta ja ehkä muutama vuosi streittiä koeaikaa ittensä kanssa, AH ´

Sitten vaan täyttä ajoa ja sata rosenttisesti eläen ja kulkien kohden yhteistä hautapaikkaa, jonne ei toki kiire sitten enää olekaan.[/i]

Helkkari, täytyy oppia ensin jotenkin sietämään edes itseään, ennen kuin voi ajatella kelpaavansa kumppaniksi jollekin.