Onnea Topsi ja Mirkkuliini hyvästä päätöksestä! Jos onnistutte, ette tule katumaan!
Kiitoksia Debiili ja terveisiä ja tsemppiä muillekin…
Yli viikko mennyt päätöksestä, eikä ole pahoja himoja tullut. Lähinnä yllätän itseni suunnittelemasta juomista, kuin rituaalia, ja sitten välähtääkin, että hei, enhän mä enää käytäkään sitä joka asiaan (vitutukseen, äärimmäiseen stressiin, niskajumitukseen, lihasjännitykseen, yleiseen sos.kammoon jne, jne…) 
Nyt sit hartiat jumissa yritän tänne kirjoittaa… 
Kummaa todellakin, mihin kaikkeen tarpeeseen se vastasikin lääkkeeksi. Ja mitä mä keksin terveiksi vaihtoehdoiksi? Lääkärissä tulee taas rampattua lähiaikoina muitten “normiasioiden” takia, niin enköhän mä ajan fysioterapeutillekin saa jos tää kenkkuilee viel kauankin… Eli liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. Pitäisi auttaa fyysisiin kremppoihin kuin masennukseenkin 
Muita ideoita kellään??
Ja se nukkuminen on ikuisuuskysymys. Ns. unihygienia! Kämppää ei saa pimeeksi, hälyä ollut kesällä paljon, vaikka paljon on taloyhtiö tehnytkin… Melatoniini paikkaa jonku verran. Benzoja kokeilin ja ihastuin niihin vähän liikaakin… Hartain mielin ( ja kahden viikon huimauksella 
) niistä luovuin. 
NO niin, nyt taitaa olla tutimisaika, joten kirjoittelemisiin ja kiitos kokonaisesta raittiista viikosta! Olen ylpeä siitä! :mrgreen:
Jaiks! Betsoja ei IKINÄ holistille missään olosuhteissa, edes esim.leikkausta edeltävänä esilääkkeenä tms! Jää koukkuun…Kuten kaikkeen muuhunkin, liikuntaan, kahviin, tupakkaan, nettiin, shoppailuun, ruokaan, lääkkeisiin jne jne. Ja kun yhdestä pahasta pääsee, tuppaa muut addiktiot kompensoimaan.Paheiden määrä on vakio…tähän tulee kiinnittää suurta huomoita, sillä sehän ei ole tarkoitus addiktoitua johonkin muuhun. Jopa hyvät paheet kuten liikunta voi olla pahasta kun se menee liiallisuuksiin ja alkaa rajoittaa elämää. Toki juomisen tilalle kannattaa keksiä utta tekemistä, varsinkin jos se on vienyt paljon aikaa. Tulee tyhjiö elämään. Uusia harrastuksia kannattaa keksiä ja alkuunsa vaikka harrastaakin paljon, kunhan vaan pysyy juomatta. Kohtuuden rajoissa. Kyllähän se tasoittuu kun saa raittiutta enemmän.Tällasta tällä ketaa, nyt pitääkin jo rientää…
Tuohon unihygieniaan ja kerrostaloasumisen ääniin on tehokas keino - kunnon vanhanaikainen raksuttava herätyskello. Sopiva taustamelu omassa kodissa häivyttää naapuruston äänet kuulumattomiin. Ihmisen aivoilla on hauska ominaisuus. Ne pystyvät suodattamaan pois kaikki jaksottaiset äänet, kuten huippuimuri, kello jne. Taustameluun tottuminen kestää pari viikkoa, mutta sen jälkeen tulee hiljaista … usko pois.
Lopettamiseni jälkeen sitä “tyhjiötä” ei elämääni tullutkaan, kun tunsin miten pitkään hukassa ollut kyky nauttia normaalielämästä alkoikin palautua varsin pian. Selvä elämä terävin aistein, ilman toistuvia muistikatkoksia, vaikeuksia ja masennuksen harmautta on sen verran “täyttä tavaraa”, etten edes osaa kaivata mitään erikoisia harrastuksia. Ulkoiltua tulee kyllä useita kertoja viikossa, siinä on ekstriimiä minulle riittämiin… 
–kh
Komppaa kuivahikkaa, elämää ei tarvitse “täyttää” millään. Elämä raittiina on täyttä ihan itsessään, hyvällä tavalla 
Ei ole yhtä totuutta miten selviää raittiuden alkuun. Kaikki ajatukseni ovat omakohtaisia ja hyväksi havaittuja keinoja ja osa ryhmissä opittuja “kikkoja” jotka ovat toimineet monelle. Joku sopii jollekin, joku toiselle, joku ei tarvitse mitään. Kaikkea voi kokeilla ja kaikista neuvoista voi ottaa omaksi sellaiset jotka itselle sopivat parhaiten.Kaikkihan myö ollaan erilaisia juopotkin, vaikka pelottavan paljon samaakin meissä on. (kuten paska lapsuus ja juopot vanhemmat tai muuten vaan tunnevammaiset) Itse olen saanut neuvon, että kaikki keinot(no ei ihan kaikki:)ovat sallituuja alkuvaiheessa ettei ratkea juomaan! Vaikka päälläseisonta jos se auttaa:) Myöhemmin voi alkaa hioa yksityiskohtia, kuten ruotia jokapäiväisiä sanomisiaan jollekulle ja sitä miten se vaikutti kehenkin.(Huoh! Naisten AA-ryhmä) Tämä sitten 10-20 vuoden raittiuden paikkeilla…
Heippa kaikille kävijöille. Kiitos tuesta.
Tällä viikolla olen miettinyt, hakisko Antabusit vai eikö… Ne on vissiin aika hurjaa myrkkyy. Vaikka maksa-arvot on ollut aina tosi hyvät, niin on maksaa tullut rasitettua ajan myötä aika lailla erilaisten lääkkeiden muodossa ja alkoholilla sen jälkeen… Päätin odottaa vielä tovin. Jos himot käy pahoiksi, tai retkahdan, niin sitten tietenkin. Mä ennemminkin haluisin olla mahdollisen luomua tekoa. Mulle on tullut kova inho kaikenlaisia kemikaaleja kohtaan. Alkoholikin on kemikaali, syövyttävä sellainen.
Olen myös miettinyt perhettäni paljon. Ollessani viimeksi kotipuolessa, näin niin selvästi sen pahan olon mikä siellä vallitsee, missä mä olen kasvanut. En yhtään ihmettele tällä hetkellä, miten mun elämä on muotoutunut näin. Nyt kun pystyin ensi kertaa katsomaan suht ulkopuolisin silmin sitä touhua, mikä jatkuu jo 30:ttä vuotta kohta. Mä myös samalla päätin jättää sen kaiken murehtimisen taakseni. Mä en voi oikeasti vaikuttaa enää kehenkään siellä muuten kuin hoitamalla itseni kuntoon. Mä keskityn nyt omaan hyvinvointiini ja jaksamiseeni. Tervettä itsekyyttä peliin!!! 
Huomenna yritän uskaltautua AA-kokoukseen. AAL:ssä oon käynyt enemmänkin. Eihän niilläole hirveästi eroa periaatteeltaan ja pohjimmiltaan. Molemmissa pyritään rehellisyyteen, avoimuuteen ja korostetaan yhteisöllisyyttä. Täysin yksin ei kukaan pärjää.
Sellaista tällä kertaa. Kiitoksia taas antoisasta päivästä raittiina!
Kävinpä ensi kerran eilen aa:ssa. Olihan kerrassaan karu kokous. Pitää kokeilla jotain toista paikkaa vielä, toi oli tosi masentavaa. Mä olin toisaalta nuori toisaalta en… Hmmm. Mulla taisi olla odotukset korkeella, kun petyin näin paljon.
Tänään olen miettinyt ystäviäni ja niiden merkitystä juomiseeni. Tarvitsen kipeästi uusia, raittiita ystäviä. Nykysten kanssa parannetaan maailmaa viinilasi kädessä. On kuulema ollut hyviä keskusteluja - mä en vaan muista mitään! Mä oon ehtinyt humaltua liikaa siinä vaiheessa… No sitten selvinpäin ei arkoihin asioihin olla uskallettu pureutua, aina se sen siiderin tarvitsee. Nyt on vaan alkanut sekin asia mättää rajusti. Mä pikkuhiljaa alkanut saada rohkeutta puhua selvinpäin, mutta ymmärrän jos muut ei pysty. Onhan se vaan houkuttavaa juoda seuraksi, kun se toinenkin juo. 
En halua menettää vanhimpia ystäviäni. Tänään tuli vaan mieleen, onko ne hyvää seuraa mulle. Meillä on niin paljon paskaakin meidän välillä mun käytöksen ja puheiden takia. 
Sellaista. Kiitoksia kohta jo kahdesta viikosta (lauantaina tulee täyteen 
) Tuntuu hyvältä!
Oletpahan ainakin tutustunut juttuun. Tosi hieno homma, ettet ihan eka kerralla luovuta ajatuksesta. Ihan oikeasti kiinnostaa, mikä siitä teki niin karun ja masentavan. Tulokaspalaverissa on toki aina oma luonteensa niiden omien tarinoiden kertomisen myötä - joskus taitavat mennä vähän kilpalaulannankin puolelle - kenellä se nyt sitten oli kaikkein kauheinta. Joistan ryhmistä on sitten taas päässyt vähän kipinäkin sammumaan. Voihan se myös olla, ettei AA ylipäätään ole sinun juttusi. Mutta kerro hieman lisää - mikä meni “pieleen”.
no en voi tietenkään kertoa pahemmin, mutta tuntui siltä, että olen väärässä paikassa ja toisaalta en. Porukkaa oli tosi vähän ja nekin uinahti. Ehkä sen takia tuli vähän hassu olo. Tuntui, että olikohon ne oikeassa paikassa… Pienempi paikkakunta, niin eihän täällä paikkoja ole, mihin mennä. Tämä netti tuntuu hyvältä, tarpeeksi kasvottomalta, mutta toki joskus voisi jossain käydä…Lähiseudulta löytyy kyllä kokouksia…
Mitä pienempi paikkakunta, niin sen varmemmin kaikki jo tietää muiden asiat, että mitä sitä minnekään muualle menee itseään pakoon. Onhan se tietysti niinkin, että siellä toisella paikkakunnalla käy omalta paikkakunnalta myös väkeä ja aika usein enemmän kuin siellä oman paikkakunnan ryhmässä. Mistäkö se johtuu, kun pitää käydä itseään hoidattamassa eri paikkakunnalla. Onko itsensä hoidattaminen jotenkin pahasta, ettei sitä saisi kukaan omalla paikkakunnalla tietää?
Lähin ryhmä on paras, kun sinne on lyhin matka ja siten ei ole sitäkään riesaa, että matka olisi esteenä. Ryhmään vain.
Voihan se olla niinkin, että pienellä paikkkunnalla sosiaalinen yhteisö on kovin pieni. Ehkä ryhmässä pitää olla vähän varpaillaan ja ehkä ryhmän asiat vaikuttavat myös arkipäivän kanssakäymisiin. Ihan täällä kaupungissakin olen nähnyt ryhmiä, joista virta vain on loppunut. Muutama huru-ukko jaksaa kömpiä oman kerrostalon kellariin juttelemaan keskenään, kuinka hienoa on ollut olla 60 vuotta raittiina. Onhan sekin toki oma kokemuksensa ja sinällään avartavaa, mutta voi tuntua ainakin alkuun kovine vieraalta itselle.
Tuli mieleen, että jos olet vasta haeskelemassa itsellesi sopivaa tukimuotoa, onko A-klinikka käynyt mielessäsi? Itse esimerkiksi koin klinikan eli yksilökeskustelut päihdekoulutetun ihmisen kanssa paremmaksi vaihtoehdoksi kuin vertaisryhmään menon, mitä olin jo aiemmin kokeillut. En silti sano että A-klinikka olisi yleisesti parempi kuin AA, onpahan vain vaihtoehto 12 askeleen ryhmille.
A-klinikan toimipaikkoja on ympäri Suomen. Alla linkki, josta voit vilkaista mikä paikkakunta osuisi lähimmäksi sinua:
a-klinikka.fi/yhteystiedot/s … kunnittain
–kh
JOS olisin itse ajoissa lähtenyt hoitoon ja JOS uskoisin olisin laittanut käteni kyynärpäitä myöten ristiin, vaan EI. Juominen meni edelle ja se oli tärkeempää. Turha sinänsä JOSsitella, raitistua voi 30, 40, 50, 60-veenä ja saada elämänsä taspainoon. Hukkaan heitettyä aikaa ne muistamattomat jaksot tosin ovat. Oma tahto meitä lopulta määrää. Mitäkö sanoisin 25 veelle ittelleni tänään ? Dokaa vaan niin kauan, että varmasti riittää. 35 veenäkään ei ihan vielä riittänyt. NYT on juurikin NYT, kun se kuppi täyttyi. Hyvä, että vihdoinkin. Mitä aiemmin, sen parempi. Nämä asiat kun eivät järjellä taivu ojennukseen, tunnepohjalta pikemminkin ja puhtaan kyllästymisreaktion jälkeen. Aikansa kutakin, vaan kun ei ole enää kivaa, maistuu puulta ja järki uhkaa paeta lopullisesti. Joskus palaset loksahtelee kohdalleen ja selvä pää tuntuu hyvältä kantaa joka paikkaan mukanaan Jaksamisia, välillä aika kuluu kuin venytellen
Se on suorastaan tosi murheellista, mitä kaikkea pitääkään sattua, ennen kuin kuppi täyttyy. Itsekin olisin toivonut sen täyttyneen jo aikoja sitten. Nuorena vain oli niin kuolematon, ettei raittius elämäntyylinä tullut kyseeseenkään (kaikki kaverit joi ja bailasi). Kolmekymmpisenä tajusin, ettei tästä hyvää seuraa ja kaduttavien asioiden kuormaa oli jo rekkalastillinen. Viisi vuotta! sitten yritin viimeksi. Tällä kertaa elän kolmatta TOSIyritystä (sataa muuta lupausta ei lasketa…) ja nyt tuntuu vihdoinkin siltä, että onnistun. Ja myös itsellä juomistahti on ollut “vain” kerta viikkoon/kahteen viikkoon jne, ei kokopäiväistä ikinä, taukoja. Eli meitä on moneksi Suosittelen sinulle A-klinikan yksilökäyntejä, joissa voit ilman pelkoa ja häpeää puhua asiat auki. Itselleni löytyi ainakin asiantunteva sairaanhoitaja. Käyntitahti voidaan asettaa toiveittesi mukaan (mulla seuraava käynti parin viikon päästä). Mirkkuliini voimia sinulle, selvä pää jokaisena iltana (päivänä) on taistelun arvoinen!
Kiitoksia kaikki vierailijat ja kommentoijat.
Nyt ne sitten tuli, juomishalut. johan mä olen sitä jo odotellutkin. Lauantaina piti tehdä kunnon siivousurakka, etten olisi kaupassa käynyt hakemassa siiderii. Onpahan siistii! Huomenna jatkan mun sotkujen selvittelyä. Raha-asiat perseellään yllättäen. Saan taas selitellä sinne tänne, miksi olen tehnyt mitä olen tehnyt. Ajattelin jo, että pitäisikö eläkepaperit laittaa menemään, ku ei työnteosta näytä tulevan mitään. Mä onnistun vaan mokailemaan aina. En jaksais.
Nukuin ihan hävyttömän pitkään. Kahteen!! 
Huomenna pakko herätä aikaisemmin… Kävin tänään sentään lenkillä sauvojen kaa , jee! Teki hyvää ja oli tosi kiva lenkkeillä ilman, että huimasi ja päätä jumitti Seuraava lenkki vielä pidempi eväiden kanssa. Nyt kun on kivat lenkkeilykelit, toivottavasti pysyvät tällaisina pitkään…
Kiitos raittiista päivästä. Yritän olla siitä kiitollinen ja olla rauhallisin mielin raittiina päivä kerrallaan… 
Tuohon eläkeasiaan. Eläkkeelle ei pääse eikä joudu juopottelun, eikä alkoholismin takia. Alkoholin käytöstä johtuvien syiden, kuten aivojen pehmenemisen, siis hulluksi tulemisen, tai jonkin fyysisen, viinasta johtuvan vammautumisen, sisuskalujen pettämisen yms.takia sen sijaan pääsee. Pitää vain juoda tarpeeksi paljon ja kauan. Niin, ja selvitä hengissä, vaikkakin ehkä vihanneksena. Sitten saattaa saada eläkkeen.
Vaihtoehtona on myös juomisen lopettaminen ja kuntoutuminen. Päätös on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu.
Voi antaa periksi ja juoda. Tai voi antaa periksi toisella tapaa; lopettamalla taistelun omavoimaisesti ylivoimaista vihollista, alkoholismia vastaan, myöntää olevansa voimaton ja hakea apua. Oma päätös vaaditaan tai muuten ei voi raitistua, jos on alkoholisti.
En tiedä, enkä ota kantaa sinun suhteesi. Tee itse johtopäätös. Päätä mitä elämältäsi haluat.
En edes tiedä, oletko alkoholisti. Minä olen ja siksi en ota enää viinaa selvään päähän. Haluan elää. Jos juon, en elä kauaa, koska alkoholismi aktiivisena on väistämättä kuolemaan johtava, paheneva sairaus.
Hyvää yötä! Huomenna lähden taas kalastamaan. Selvin päin. Jos ei satu yöllä lentämään toukomehiläinen keltakukkaan… :mrgreen:
Heissan kaikki! Eilen iski armoton himo “joraamaan”. Ja huom - tanssimaan - jonnekin. ongelmana mun polvet, jotka on paskana! Keskusteltiin miehen kanssa mahdollisuudesta, että mitäs jos lähdettäisiin joskus baariin selvin päin?? No ei onnistu hänen kanssa!! Meillä on niin eri käsitys bilettämisestä. Mä haluaisin kokeilla, luonnistuuko multa tanssiminen kunnon jumputusta selvänä, saako siitä samantyyppistä mielihyvää kun pienessä hiprakassa… Kaatokännissähän siitä ei tuu mitään… Riitahan siitä kehkeyty ja nyt mä jo kyseenalaistan kaikkea. Onko tässä mitään järkeä? Haluanko olla täysin juomattomana loppuelämän? Haluanko olla tuon miehen kanssa? Onko tämä rakkautta vai läheisriippuvuutta, josta on varoitettu näillä palstoilla… Voi kun hajoittaa…
Mutta vielä toistaiseksi siis selvinpäin mennään…
Se on pelottavaa, että kun alkaa tottua omaa raittiiseen elämään ja kun elämä muuttuu niin paljon, niin joutuu pakostakin kyseenalaistamaan monet siihen entiseen elämään liittyvät asiat, kuten vaikka ihmissuhteet. Näitä ketjuja lueskellessa oon huomannut, että monella on menneet ystävät ja parisuhde vaihtoon raitistumisen myötä. Toivottavasti sen ei kuitenkaan tarvitsisi olla niin. Itsellä alkaa tulla tuo tilanne eteen kavereiden suhteen (parisuhdetta ei ole), sillä olen tässä viime päivät pohtinut, että monikaan “kavereistani” ei olisi kaveri, jos meitä ei yhdistäisi ääretön kaljan kittaaminen. En varmaan edes sietäisi tiettyjä tyyppejä kovin pitkään selvinpäin tai he eivät minua. Kamalaa huomata.