Moi!
Juuri sain oikeudet kirjoittaa tänne ja pakko oli heti päästä aloittamaan 
Olen Stilnoct-koukussa muutamia vuosia elänyt nainen, tällä hetkellä taas yritän pyristellä eroon lääkkeestä. Kuutisen vuotta sitten alkoi mun unilääkekierre, kaikki alkoi ihan oikealla unettomuudella ja sen hoitamisella. Kuitenkin aika nopeasti huomasin viihdekäyttömahdollisuudet.
Nyt kun jälkeenpäin mietin niin totean että olen aina ollut väärinkäyttöön taipuvainen. Oli kyse sitten ruoasta, alkoholista, pilvestä, lääkkeistä, seksistä, työstä, you name it - mulla käyttö muuttuu supernopeasti väärinkäytöksi. Teininä mulla meni leuka sijoiltaan ja sain panacodeja - ei mennyt varmaan päivääkään ennenkuin aloin käyttää niitä aivan vastoin määräyksiä. Tosin just tuohon panacodiin en koskaan jäänyt koukkuun vaan se oli enemmän sellaista että söin 50 tablettia tosi nopeasti ja nautin täysillä niistä fiiliksistä mutta kun lääkkeet loppui niin ne loppui.
Myös teininä polttelin pilveä ja muistan että joskus tosi epätoivoisena yritin metsästää jostain polteltavaa ja serkkuni huomautti että “Sussa on tosi selkeät narkkarin piirteet” ja oikeassahan tuo oli.
Joka tapauksessa tää Stilnoct on ollut mulle niin suuri rakkaus. Oikeasti musta on 90% käyttöajasta tuntunut siltä että tällaiset olot pitäisi aina olla. Mutta olen kokenut myös ne laskut ja pahimmillaan kymmenenkään tablettia ei tuntunut missään, hyvänolonkurva suuntasi aina suoraan alaspäin. Yksi on liikaa ja tuhat ei riitä, kuvaa tosi hyvin niitä aikoja.
Kävin katkollakin muutama vuosi sitten, lääkevieroitus kesti tosi kauan mutta enhän mä noudattanut niitä annostuksia silloinkaan vaan söin kaikki kerralla ja kärvistelin viikon ennen kuin sai hakea uudet tabletit apteekista - muistaakseni mulla oli samaan aikaan päällä joku Opamox tai vastaava joka varmaan söi niitä vieroitusoireita aika hyvin.
Muutin tosi kauas vuosi sitten, osittain päästäkseni eroon tästä kierteestä, ja aika hyvin on sujunut. Oon käynyt parin kk välein hakemassa pieniä määriä Stilnoctia lääkäriltä, oon aina onnistunut menemään tosi kurjan näköisenä vastaanotolle ja puhumaan unettomuudesta - lääkäri ei siis tiedä riippuvuudestani mitään - mutta kirjoittaa aina pieniä määriä.
Olen tämän vuoden aikana oppinut sellaisen oikeasti hurjan tärkeän läksyn että voin elää ilman lääkkeitä, en kuole jos en saa stilnoctia. Muutaman vuodenhan oikeasti pelkäsin että kuolen vieroitusoireisiin. Mutta mitään kiksejä selvänä olosta ei oo vielä tullut, ehkä johtuu siitä etten oo ollut ilman lääkkeitä kuin jokusen viikon kerrallaan, pakko olla jotain mitä rouskia!
Mutta nyt vaikka kaipuu on kova stilnoctiin niin tuntuu että ainut järkevä ratkaisu on pyrkiä kuiville kokonaan ja unohtaa lääkkeet…