Uusi ihminen, tutut murheet?

Vilpola
1

Hei, ensimmäistä kertaa haen vertaistukea näissä asioissa, vaikka muista yhteyksistä sen voima on kyllä tuttu.
Aikuinen poikani on käyttänyt aineita alakouluikäisestä asti “vaihtelevasti”. Murrosiän loppupuolella meno oli hurjaa, lopuksi päätyi sairaalahoitoon - lääkärin mukaan amfetamiini- mutta pojan mukaan alkoholipsykoosissa. Sittemmin (omien sanojensa mukaan) on lopettanut “kaikki huumeet”, ainoastaan pössyttely on elämäntapa. En nyt toista kaikkia luonnonkasvi, “alkoholi on pahin huume” enkä “lailliset lääkkeet” -juttuja, koska arvaan niiden olevan liiankin tuttuja. Itse asiassa olen itsekin lieventänyt ehdottomuuttani kannabiksen suhteen, ja uskon sen lääkinnällisiin hyötyihin tietyissä tapauksissa, olen itsekin nähnyt läheltä sellaista. Olen myös nähnyt niiden laillisten lääkkeiden pöhöttämän ja zombielta vaikuttavan 18-vuotiaan, joka aikuisena kertoo, ettei muista niiltä ajoilta mitään. No, varmaan muitakin aikoja on muistista hukkunut. Molemmat tapaukset siis omassa perheessä.
Mutta poikani pössyttely on eri asia. Hän itse uskoo, että pilvi auttaa häntä mm. keskittymään, rauhoittumaan ja saamaan unta. Noin esimerkiksi. Hän on ollut esikoulusta asti “ongelmalapsi”, koulukiusattu ja leimattu myös monien opettajien taholta. Sairastuin itse vakavasti hänen alakouluaikanaan, ja olen ollut varmasti yksi riskitekijä lisää hänen kehityshistoriassaan. Aikuisiässä hänellä on diagnosoitu ADHD. Tämä “itsehoito” on ainoa, jonka hän hyväksyy. Itsekään en usko, että mikään Concerta tms. olisi hänelle hyväksi, taustan tuntien. Mutta.
Hänellä on jo takanaan pitkä epäonnistumisien kierre, koulujen lopettamisia, särkyneitä ihmissuhteita, velkaa jne. Hänellä on myös lapsi, joka on nyt aloittanut koulun. Hankittu “kaveripohjalta”, joka pohja sittemmin on täysin sortunut, vanhemmat vihaavat toisiaan, ja “vanhemmuus” siinä mielessä, että lapsen etu olisi tärkein, on kyllä pahasti hukassa.

Reilun puolen vuoden aikana on tullut selväksi, että kovat aineet ovat tulleet takaisin elämään (en toki ole varma, mikä tilanne on oikeasti ollut). MDMA ja LSD ainakin. Kuulemma tekisi minullekin hyvää joskus “laajentaa tajuntaa”, se tekee vain hyvää. Ei aina siltä näytä, kun ihminen on kuin haudasta noussut, hermostunut ja viulunkieli käytettyään kaikki dopamiinivarastot tajunnanlaajentamisreissuilla. Nähdäkseni tripit tapahtuvat “vapaalla”, eli aikuisten kesken, mutta silti. Olen niin monta kertaa ennenkin nähnyt, miten hommat lähtevät käsistä. Addiktioherkkä ihminen löytää aina uuden jutun, ja syöksyy mukaan tajuamatta itse missä menee. Hyvä esimerkki on FB ja nettitreffailu, joka sekin on ryöstäytynyt sellaiseksi, että 22 neliön asunnossa yöpyy joskus isä, pieni lapsi ja satunnainen seksituttavuus.

Olen täysin lopussa, oman kuntoni rajoittama ja kuten varmasti jokainen tietää, tilanteen tajuaminen on nyt nostanut aktiiviseksi aikaisemman hädän sieltä nuoruusvuosilta. Lisäksi vaikeusaste on ihan käsittämättömän suuri, kun tilanteeseen liittyy lapsi. Lapsi oireilee, käytöshäiriöitä on ollut aikaisemminkin, mutta ne ovat selvästi lisääntyneet. Lapselle on jo suositeltu - Concertaa, jopa painostettu siihen. Pelkään, että historia alkaa toistaa itseään.

Suhteemme pojan kanssa on koko hänen aikuisikänsä ollut hyvin herkkä ja tulenarka. Tällä hetkellä olemme hädin tuskin puheväleissä. Olen hyvin huono sanomaan suoraan, mutta nyt on tullut sanottuakin. Hän loukkaantuu tietenkin verisesti, ja tyypilliseen tapaansa kääntää ilmiselvästä mokastaan esiin jonkun pienen yksityiskohdan, josta tekee pääasian, ja josta saa syylliseksi käännettyä jonkun toisen.
Toiset lapset sanovat, että hän on ollut aina perheessä erityisasemassa, ja hänen kohdallaan rajat ja säännöt ovat venyneet, ja hän on oppinut elämään sen mukaan. Varmaan pitää paikkansakin, mutta nyt tuntuu siltä, että muutos on tultava, ennen kuin kaikki nääntyvät.

Tällä hetkellä kaikkein suurin huoli on tästä pienestä. En kuvittele, että voisin hänen isäänsä juurikaan vaikuttaa, hän on aikuinen ihminen. Valvon öitä ja mietin, tuleeko minun nyt tehdä ilmoitus lastensuojeluun? Mitä voin kertoa, etten tee pienen elämää vielä vaikeammaksi (vanhempien suhteet)? Olenko jo lyönyt laimin liian kauan, ollut sokea?
Muuttuuko tilanne vielä vaikeammaksi? Toinen lapsistani sanoo, että hän pelkää jopa väkivaltaa (sitä ei ole ollut).
Hän on se, jonka kanssa puhumme jatkuvasti asiasta, ja hän on vasta viime aikoina kertonut minulle sellaisia asioita, joista en ole tiennyt, tai joita en ole vain nähnyt.

2

Jos olet huolissasi lapsenlapsestasi, tee ilmoitus. Jos kerran mietit sen tekemistä, perusteita varmasti on olemassa. Jos edelleen epäröit, voit soittaa lastensuojeluviranomaiselle tilanteesta, kertomatta lapsen henkilöllisyyttä ja kysyä heidän mielipidettään ilmoituksen aiheellisuudesta. Ilmoituksen voi yksityishenkilönä tehdä nimettömänä.

Sukulaispoikani on syönyt concertaa muistaakseni 12 -vuotiaasta lähtien ja hän on saanut siitä avun. Nuori edelleen, 17, mutta hyvällä alulla näyttäisi olevan. Koulunkäynti kiinnostaa ja onnistuu. Ja huostaanotto siitä hullunmyllystä missä hän eli oli mielestäni parasta mitä hänelle on tapahtunut. Ei siis sillä, että liittyisi teidän tilanteeseen mitenkään, mutta niin monesti lastensuojelua kritisoidaan, suorastaan haukutaan. minun mielestä ne saa paljon hyvääkin aikaan.

3

Kiitos Sinulle. Soitin eilen toisesta ketjusta löytyneeseen numeroon, ja myös siellä oltiin samaa mieltä.

4

Sain kuulla tänään perheen ulkopuolelta, että lastensuojeluun on joku soittanut lapsen tilanteesta. Tämä oli suuri helpotus.

5

Hei Tilanne päällä

Hyvä että lastensuojeluun on joku soittanut ja toivottavasti ilmoituskin on tehty, koska ilman sitä ei oikein voi ryhtyä toimenpiteisiin.
Tärkeintä on ettei pieni lapsi elä sellaisessa ympäristössä joka vaarantaa hänen elämäänsä ja kasvuaan. Niin kuin ebt kirjoitti voi huostaanotto olla monen kohdalla se paras ratkaisu.
Eikä se sulje pois omia vanhempia.
Käyttäjän reaktiota ja loukkaantumista ei pidä pelätä. Sisimmässään hänkin tietää että on tehty oikein. On vain pakko raivota ja syyttää varsinkin läheisiä, kun itsellä tekee niin kipeää.
Läheisen jämäkkä ja asiallinen suhtautuminen on kuitenkin tärkeää. On hyvä että opettelet sanomaan suoraan.
Jos lapsi ja toivottavasti tässä tapauksessa käy niin, otetaan huostaan vaikka väliaikaisestikkin, on se jonkinlainen pysähtymisen paikka pojallesi.
Hänen valintansa on sitten miten haluaa jatkaa omaa elämäänsä.
Muista myös oma jaksamisesi ja hae itsellesi apua ja vertaistukea. Vilpolan viestiketjuissa on hyviä neuvoja ja linkkejä apua tarjoaviin tahoihin.
Täällä kirjoittajilla on läheistausta ja jokainen on käynyt/ käy läpi rankkoja tilanteita. Läheisriippuvuudesta kirjoitetaan myös paljon.
Jostain ihmeellisestä kuitenkin versoaa toivo ja pienet onnen hetket tässä ja nyt.
Niistä on pidettävä kiinni muuten vaarana on, että elämä kaventuu vain käyttäjän huumemaailman ympärille. Silloin kukaan ei voi hyvin.

Terv. Ohjaaja Kerttu

6

Hei Kerttu, ja kiitos.
Minulla ei ole tietoa, missä vaiheessa tuo lastensuojeluasia on. Isossa kaupungissa tuskin yksi puhelinsoitto saa muutenkaan kovin suurta liikekannallepanoa aikaan. Näitähän riittää. Silti on iso helpotus, että jotain on tehty. Saattaa olla, että minuunkin läheisenä otetaan yhteyttä, melkein toivon ja odotan sitä.
Poikani on etävänhempi, ja lapsi hänen luonaan joka toisen - pitkän - viikonlopun. Äidin kanssa en juuri ole tekemisissä, hänellä on myös sekakäyttäjätausta, en tiedä mikä tilanne nyt on. Ainakin hän on teeskentelyn mestari, se on huomattu yhteisinä vuosina. Toivon todella, että ammatti-ihmisillä on tarkka silmä tällaisen kanssa.
Tuo valehtelu ja asioiden kieltäminen on jo tullut keskeiseksi keinoksi tällä pienelle ihmiselle. Miten muutenkaan, kun on sitä koko ikänsä nähnyt.
Tällä hetkellä olen ihan lamaantunut poikani suhteen. Raukkamaisesti olen jättänyt vastaamatta puhelimeen ja viesteihin melkein aina. Kaikki ne asiat, jotka ovat nyt selvinneet, epäilykset jotka ovat vahvistuneet, ovat vieneet pohjan yhteistyöltä. Tiedän, että hän on hätääntynyt, totta kai hän hoksaa, että ne viimeiset tukihenkilöt eivät käyttäydykään enää, niin kuin ovat aina käyttäytyneet. Mutta en pysty, en ainakaan vielä, edes puhumaan hänen kanssaan. Koko ajan on olo “tämäkin on varmasti täyttä kusetusta” ja aika paljon onkin.
Minun on löydettävä jonkinlainen itseluottamus näiden iskujen ja pettymyksen jälkeen. Toivottavasti löydän.

7

Tämä voi olla hyväkin asia ja ravistaa poikaasi hieman ajattelemaan? Kun muut muuttavat käyttäytymistapojaan eivätkä toimi odotetulla tavalla, täytyy ehkä itsekin muuttaa tapoja? On myös hyvä, että tiedostat tarvitsevasi paussia kerätäksesi voimia. Silloin toimit juuri niin kuin voimavarasi antaa myöten, ei se ole raukkamaista.

Jos mietit, saako yksi puhelinsoitto mitään aikaan, niin tee se toinen soitto. Miksi odottaa, että jos he mahdollisesti ottaisivat yhteyttä, kun selvästi haluat asialle tehdä jotain. Lapsen oikeus turvalliseen kotiin ja kasvuympäristöön menee ilmoituksesta mahdollisesti aiheutuvien välienselvittelyjen edelle.

8

Tänään sain FB-viestin, jossa kysyttiin, mikä “minun tilanne” on, kun en vastaa enkä ota yhteyttä. Yli viikkoon ei olekaan mitään kuulunut, mutta nyt on lapsi tulossa viikonlopuksi, ja pitäisi saada luultavasti hoitajia. (Miksi minusta on tullut näin kyyninen, minusta, joka ennen olen selittänyt kaiken parhain päin?)
Kuulemma ei näin pitäisi jättää asioita selvittämättä. Paraskin sanoja!
Mietin kauan, mitä vastata, kun itseäkin vaivaa tämä, etten pysty mihinkään kommunikointiin kaiken tämän pettymyksen, surun ja vihan takia. Vastasin sitten, että “tilanne” on minulla nyt se, että on pakko miettiä omia rajoja. Ja sanoin vielä, että hänen elämäntapansa ja varmaan myös elämänarvonsa ovat nyt niin kaukana siitä, mitä minä ajattelen, että en kerta kaikkiaan jaksa.
Sain vastauksenkin, jossa ilmoitetaan, etten minä hänen arvoistaan tiedä mitään, lueteltiin kaikenlaisia urheilu- ja liikuntamuotoja, joita hän kuulemma harjoittaa ja mainitsi myös “ikiaikaiset tavat,”, joita ihmiset ovat hyvinvointinsa edistämiseksi käyttäneet, erinäisiä vinkkejä henkiseen hyvinvointiin ja vähän huonosti verhoiltu uhkaus lapsenlapsen tärkeyden suhteen.
Ei paljon tainnut auttaa…

9

FB-pommitus jatkuu. Olen taas kuullut olevani suurin piirtein maailman huonoin mummu, joka ei lapsenlapsistaan välitä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa. Hän toistaa, mitä vastaa lapselle, joka kyselee mummua ja mummulaan pääsyä. Voin kyllä kuvitella, mitä vastaa. Hän pelaa pelejään ihmisillä, sekoittaa välejä ja puhuu pahaa, me emme siltä säästy, päin vastoin.
Lapsi on tulossa tänään pitkäksi viikonlopuksi, ja ennenkin pommitus on alkanut juuri silloin. Nyt ovat paukut tosi kovia ja sattuvat kipeästi.
Myös sisarta lyödään ja syyllistetään, hän on toinen tulilinjalla ja toinen, jonka varaan on lapsenhoitoa laskettu.
Hirveä ristiriita. Jos luovutan ja sanon, että tuo tänne vaan, hän laskee voittaneensa ja pitää heti käytäntöä sitovana. Toisaalta hirvittää, millainen viikonloppu on lapselle tulossa. Jos sanon, ettei tässä ole lasta väistellä, vaan hänen isäänsä, tiedän, ettei mene perille, vaan kääntyy sekin täysin vastakkaiseksi. Näin käy aina.
Koska olemme alkaneet puhua asiasta tyttären kanssa, me olemme vasikoita, jotka pettävät luottamuksen, vääristelemme asioita, joista emme edes mitään tiedä ja olemme muutenkin “vitun tampioita”.

10

Heip tilanne päällä! Miten menee tällä hetkellä?otkitko lapsen hoitoon, onko vielä huoli lapsesta?