Uusi alku vol xxx

Moi.
Oon neljääkymppiä lähestyvä nainen, ihan kypsymätön sisäisesti vielä tai siltä tuntuu ja voimaton alkoholin edessä. Oon taistellut ja itkenyt ja antanut periksi kerta toisensa jälkeen. En jaksa enää laskea niitä kertoja, jolloin oon ajatellu ettei ikinä enää. Sen häpeän ja syyllisyyden alta nouseminen on aina yhtä raskasta, kun tuntuu ettei elämällä vaan voi olla yksinkertaisesti mitään jäljellä. Kaikkein murskaavin on ajatus siitä ettei ole enää rakastettava eikä haluttu, mikä varmaan on joku pohjimmainen syy omalle juomiselle, vaikka se ei todellakaan ole aina ollut syy juomiselle. Oon yrittänyt vähentää, pitäny kuukausien taukoja, vaihtanu juomista, juonut vain seurassa, välillä se on ollu “hallussa” , välillä sitä ei oo tehny ees mieli, mut täs mä taas oon, pohjalla. En jaksais uskoo itsestäni mitää hyvää ja kaunista enkä jaksa uskoo et kukaan vois ikinä enää ajatella musta niin. Mä inhoan alkoholia ja sitä mitä se tekee ihmiselle. Niitä aamuyön pimeitä tunteja jolloin kaikki helvetti pääsee irti, perheet rikkoontuu, ihmiselämät revitään kappaleiksi ja kaiken peittää häpeä ja syyllisyys ja merkityksettömyys. Silti yhä uudelleen se kutsuu takaisin aluksi kaikessa hehkeydessään, yksi lasillinen, sellainen virkistävä ja mukavan olon tuova. Ne kivat hetket illan pimetessä, lenkin tai saunan jälkeen ruokaa tehdessä, miten hyvältä se maistuu ja tuntuu ja kuitenkin… lopulta mun kädessä kääntyy mua vastaan ja tuhoaa mut.
Tällä kertaa tuntuu erityisen vaikealta. Vai onko niin aina? Kun tuntuu ettei alemmaksi voi pudota.
Mä en ole kadulla, käyn töissä ja opiskelen, liikun ja pidän huolta itsestäni. Mä hymyilen ja nauran, mut se toinen totuus musta on kammoksuttava. Olen hyväksikäytetty ja itseni likaama, hillitön ja vastuuntunnoton. Se joka potkitaan ulos baarista, sekoilee miesten kanssa, sammuu ja hyväksikäytetään.
Miten erottaa teot siitä mitä on… tällä hetkellä mä en näe eroa. Mä haluan kaivautua syvälle ja kadota. Musta tuntuu et jos en ole rakastettu en ole mitään. Miten voi löytää arvon itestä…

Hei Barucco83! Kiitos kirjoituksistasi. Se osui syvälle. Kuvasit olotilaa, jossa olin itsekin vuosia. Fiksu ja tyhmä, niin rajaton, silti omaa elämää kuljettava järki-ihminen, joka ei ymmärrä omaa impulsiivista käytöstään. Kuin yö ja päivä. Sekasotku, joka pahenee, irti ei pääse, lopulta tuli masennus, onneksi lievänä. Oli aika ajatella, mikä on hätänä. Minulla ne olivat traumat. Vanhat käsittelemättömät asiat ja vuosien kuluessa trauman itsehoidossa apuna olleen alkoholin myötä puhjennut alkoholismi. Katosin itseltäni. Omaan tahtiin olen kohdannut niitä ja käynyt läpi kognitiiviseen psykologiaan turvautuen. Löysin sieltä fiksuja juttuja. Vireystilan säätely on erityisen tärkeä taito, ettei tipahtele takaumiin kesken kirkkaan päivän. Nykyisin en enää koskaan. Pahimpina aikoina takaumat saattoivat kestää päiviä. Siitä voi toipua, kun oivaltaa omalla kohdallaan, mistä on kyse. En enää ajattele itsestäni huonoja juttuja, kun aloin tiedostaa, etten ole hullu vaan asioille on syy. Olen vapautunut traumoista ja yritän vapautua myös alkoholista. Nyt 2 kuukautta ja n. 1 viikko selvinpäin. Päivä päivältä olo paranee. Alkoholismi on aivan oma juttunsa, mutta en tiedä olisiko sitä kehittynyt ilman nuorena kokemaani raiskatuksi tulemista. Alku on vaikea kaikessa, mutta yritä, ja jos epäonnistut, yritä uudelleen! Lopulta huomaat eron entiseen, olet selvinnyt. Tsemppiä ja hyviä ajatuksia sinulle. Muista, että se et ole oikeasti sinä, se huono ihminen ja likainen, tai mitä vaan synkkämielistä, mitä ajatuksesi sinulle huonona päivänä syöttävät. Ajattele uudestaan. Olet kaunis ja sinä selviät.