Tämä on yksi paikka,jolla on mainitsemani kurssi. Facebookissa on esittely tuosta kurssista. Alkaa 1.3. ja kesto 4 viikkoa.
1 tykkäys
Tuli juotua. Kahdesti viime viikolla. En tiedä miksi. Tajuan että yksin kotona oleminen on yksi tekijä. Kait sekin seurausta lapsiudesta ja nuoruudesta. Yksinäisyys on sietämätöntä, ja sitten koen että jos otan yhden, uskallan soittaa jollekin. En tiedä miksen uskalla selvinpäin puhua.
Puolison kanssa on helppo olla. Hän on mun turvapaikka, mutta kaippa se läheisriippuvuuskin edelleen vähän vaivaa kun ei yksin voi olla. Paljon on tuon asian kanssa tultu eteenpäin.
Aloitin myös mainitsemani nettiterapian. Saanut hyviä oivalluksia. Ja kirjoitan muutenkin paljon ajatuksiani ylös. Mutta miksi menin juomaan. Varsinkin viime lauantainen. Pystyin kahdesti kaupassa käytyäni välttämään alkoholin oston. Sitten sain tietää että olenkin iltaan asti yksin kotona, ja bum! Heti kauppaan. Iso pettymys. Join vähemmän kuin normaalisti, mutta silti kovin paljon. 10annosta. Ja olin sitten kovin ylpeä kun 5annosta jäi juomatta. Tänään kaadoin ne lavuaariin. Tiedän että ne olis helpottanut seuraavaa juomiskertaa.
Miten hitossa sitä himoa mikä iskee voi vastustaa. Tämä on se suurin kysymys mielessäni.
Oivalluksia. Kuuntelen kirjaa nimeltä Lapsuuden kehityksellinen trauma ja voi mitä oivalluksia onkaan tullut.
Olen ihan pienenä lapsena jo jäänyt vaille emotionaalista huomiota isän juodessa ja pettäessä äitiä, ja äiti varmasti ollut masentunut ja lopulta alkoi hänkin juomaan. Muistan kuulleeni että olen ollut vahinkolapsi. Tuo ajatus on ollut mielessäni lapsena ja nuorena paljon. Muistan myös pienenä lapsena ajatelleeni että jos en koskaan olisi syntynyt, niin ehkä isällä ja äidillä olis mennyt paremmin. Ihan hirveitä ajatuksia lapsen ajatella. Oon nyt tajunnut kuinka noi jo on vaikuttanut mun kehitykseen. Ja se että isä hylkäsi, ja muutenkin koko lapsuuden ajan koettu vanhempien, sekä toisen puolivanhemman alkoholismi ja se kun jäi vaille huolenpitoa on vain vahvistanut sitä uskomusta että en ole rakkauden arvoinen, olen huono ja hylkiö jota ei olisi kuulunut koskaan olla.
Niin paljon noi on vaikuttanut siihen että koko elämäni olen vain yrittänyt miellyttää, mukautua siihen mitä muut musta haluaa, epätoivoisesti yrittänyt että joku edes vähän rakastaisi ja hyväksyisi. Edes joku, ihan kuka tahansa.
Ja olen nyt tajunnut että tuo juominenkin siihen littyy. Olen juonut jotta pystyisin olemaan sellainen ihminen jonka luulen muiden mun haluavan olla. Jotta pystyn tekemään sellaisia asioita joita luulen muiden arvostavan. Jotta pystyn sanomaan ja lupaamaan sellaisia asioita joita luulen muiden haluavan kuulla.
Tuon kun oivalsin niin tuntui että jotain muuttui mun sisällä. Tuntuu että joku portti on auennut. Ei ole tuon oivalluksen jälkeen tehnyt mieli juoda, vaikka on ollut sellaisia tilanteita joissa normaalisti olisin juonut.
Halusin vain jakaa tämän oivalluksen.
2 tykkäystä
Oletko kertonut lääkärillesi ongelmastasi? Vaimoni oli aiemmin läheisriippuvainen, mutta sai apua, kun kertoi lääkärilleen ja pääsi terapiaan. Seurasin läheltä vaimoni ongelmia kymmeniä vuosia, ja voin sanoa, että voimani kuluivat hänen ongelmiensa hoitamiseen. Yritimme kaikin keinoin saada apua, mutta sitä ei tuntunut löytyvän mistään. Vaimo oli erittäin mustasukkainen, ja hänen mustasukkaisuutensa paheni erityisesti eläkkeelle jäätyämme. Satunnaisten töiden lisäksi tein töitä etänä, mikä pahensi tilannetta. Vaimo sai kohtauksia usein öisin, ja väkivalta puhkesi. Hän löi minua päähän esineillä, ja jouduin välillä pakenemaan kodistamme keskellä talvipakkasia.
Kävimme läpi useita parisuhde- ja terapiavaihtoehtoja, mutta apua ei tullut ennen kuin vaimon omalääkäri vaihtui. Uusi terveyskeskuslääkäri otti ongelmat heti vakavasti ja järjesti neurologin tutkimukset ja ensimmäisen terapiakäynnin jo viikon kuluttua. Vuosien hoidon jälkeen vaimon pahimmat oireet väistyivät.
Rakastan vaimoani edelleen, 30 vuoden yhteiselon jälkeen, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Nyt hän on ollut terveenä noin 15 vuotta, mutta sinä aikana itse sairastuin ja muutin omaan kaksioon. Eläkeläisenä saan asumistukea, ja asun nyt 60 neliön asunnossa, jossa viihdyn. Aikaisemmin asuin pienessä yksiössä, mikä aiheutti ahdistusta, mutta nyt oloni on parempi.
Päihde- ja mielenterveysongelmat liittyvät usein toisiinsa, ja olen oppinut tämän monissa terapioissa, jotka kestivät kahdeksan vuotta. Ongelmani juontavat juurensa lapsuuteen, mutta en halunnut käsitellä sitä liikaa, koska lapsuus oli traumaattinen isäni alkoholiongelmien takia.
Olimme molemmat päihderiippuvaisia, ja minulla on edelleen ongelmia katukaupasta ostettujen lääkkeiden kanssa. Lääkärini totesi minut terveeksi, vaikka erikoislääkärit diagnosoivat kroonisen kivun ja hermovaurion. Omalääkärini ei kuitenkaan ottanut diagnooseja vakavasti, ja hoito jäi puutteelliseksi.
Sosiaalityöntekijät lähettivät kriisiryhmän käymään kotonani, mutta se osoittautui virheeksi, sillä heidän tehtävänsä oli auttaa taloudellisissa ongelmissa, joista minulla ei ollut huolta. He kuitenkin pahoittelivat virhettä ja vetäytyivät.
Lääkeongelmani vievät tällä hetkellä kaikki tuloni, enkä ole kertonut siitä lääkärilleni. Olen joutunut turvautumaan katukauppaan lääkkeiden saamiseksi. Sosiaalitoimi yritti siirtää minut päihdeongelmaisten asuntolaan, mutta kieltäydyin, sillä haluan säilyttää itsenäisyyteni.