Osaisiko joku auttaa ja neuvoa minulle hyvän AA-ryhmän Uudeltamaalta? Olenko ainoa, joka ei saa kiinni AA:sta? Onko olemassa ryhmä, jossa tehdään askeltyötä ja josta löytäisin kummin tai tukihenkilön?
Olin aikoinaan raitis kahdeksan vuotta. Se oli elämäni parasta aikaa. Raitista kautta edelsi kaamea pimeys. Join silloin aina kuin voin, jos en voinut, suunnittelin seuraavaa juomiskertaa. Olin masentunut ja ahdistunut. Ajoin humalassa ja join töissä. Kerran ahdistuneena otin purkilllisen pillereitä alkoholin kanssa ja seurauksena siitä oli kaksi viikkoa psykiatrisella. Sielläkään minua ei pidetty alkoholistina vaan masennuspotilaana. Sain mieliala- ja rauhoittavia lääkkeitä, vaikka juuri niitä olin purkillisen niellyt…Pääsin kuitenkin Kalliolan klinikalle 4 viikoksi, jonka avulla nousin jaloilleni. Kalliolan jälkeen kokeilin AA-ryhmiä, mutta en mielestäni saanut niistä apua, sillä en pystynyt samaistumaan aidosti ja kunnolla. Tunsin ulkopuolisuutta.
Perheemme muutti ulkomaille. Aloin käydä siellä eräässä AA-ryhmässä ja sain vihdoin raittiudesta kiinni. Palaveri kesti aina vain tunnin (ja sen jälkeen halukkaat menivät kahville). Puheenvuorot eivät menneet järjestyksessä, vaan puhua sai kuka halusi. Puhujaa tervehdittiin aina nimellä. Alussa usein kysyttiin, kuka halusi alustaa, onko jollakulla jotain akuuttia, minkä halusi jakaa. Melkein kaikilla oli kummi, sponsori, joten minäkin hankin sellaisen. Sellainen oli helppo löytää. Aloimme kummin kanssa käydä askeleita läpi. Osallistuin myös ryhmän “alaryhmään”, jossa tehtiin askeltyötä intensiivisesti. Ensimmäistä kertaa tuntui, että nyt olen ohjelmassa oikeasti, vaikka kävinkin ryhmässä vain kerran viikossa, joskus harvemminkin. Olin todella kiitollinen. Sain ystäviä, joihin pidin yhteyttä ryhmän ulkopuolellakin. Tunsin vihdoinkin kuuluvani johonkin. Sovelsin ohjelmaa omaan elämääni päivittäin, elin sen kautta.
Muutimme sitten takaisin Suomeen. Jatkoin täällä AA:ssa käymistä, mutta en kokenut ryhmiä omaksi. Tuntui, että ryhmät olivat enemmän kahvittelua ja jutustelua. Oli myös sellaista paasaamista ja persettä penkkiin -käskyttämistä. Tärkeintä tuntui olevan osallistumisen määrä, ei ohjelman seuraaminen eikä sen soveltaminen käytäntöön. Kokoukset kestävät täällä kaksi tuntia, joskus pidetään tupakkataukokin, hoh hoijaa..Onko tämä joku Suomen oma malli? Oli myös miesten ja naisten välistä “säpinää”, jota vieroksuin. Se kohdistui myös minuun. Naisten ryhmässäkin puhuttiin usein miehistä toisessa AA-ryhmässä, ja joillakin naisilla olikin sivusuhde jonkun AA-laisen kanssa.
Sitten tapahtui retkahtaminen - 8 vuoden raittiuden jälkeen. Sieltä on ollut vaikea nousta. Olen ollut pitkiäkin aikoja juomatta, mutta sitten taas retkahtanut. Olen joutunut ottamaan sairauslomaa töistä, olen taas joskus ajanut humalassa, mieli on maassa ja masentaa. En saa kunnolla raittiudesta kiinni. Aloin nyt taas selailla AA-ryhmiä ja olen käynytkin jo yhdessä. En vain taaskaan koe sitä omakseni. Kaipaan sitä, että tehdään askeltyötä, että on kummi, että eletään ohjelman mukaan. En jaksa paasaamista enkä persettä penkkiin -ideologiaa. Tiedän kuitenkin kokemuksesta , että AA on ainoa ohjelma, jonka avulla voin pysyä raittiina. Kaipaan vertaistukea, en pelkästään netissä, vaan paikan päällä.
En tiedä oikein, osaako kukaan minua auttaa tai pystyykö kukaan samaistumaan tähän, mitä kirjoitin.