Morjens,
Olen täällä jo jonkun aikaa viettänyt lukien kanssatoverien kertomuksia ja päätin liittyä joukkoon ja avata vähän mieltäni tänne. Tosiaan, itse 21v nuori mies joka otti askeleen aikuisuuteen sitten sen mutaisimman ojan kautta. Pelit tuli kuvioihin heti kun ikä tuli täyteen. Pienestä alkoi ja johti siihen että koko kuun liksa oli enemmän tai vähemmän pelattu. Jatkui niin kauan kun tuli kutsu asepalvelukseen, jonka aikana lähti alamäki varsinaisesti käyntiin. Päivärahoja en ryypännyt vaan pelasin. Kelan maksaman vuokrakorvauksen onnistuin palveluksen aikana pelaamaan. Noh, silloin sain kuitenkin vuokrarästit sovittua ja maksettua pois, ei lähtenyt kämppä alta. Palveluksen lopulla sain otettua parin tonnin vipin. Tiesin, että kohta pääsen kotiin ja töihin, niin voin maksaa laskun sitten kuun liksasta. Loistava suunnitelma. Noh, palvelus ohi, takas duuniin, pelit jatkui, en nähnyt mitään ongelmaa. Niin kiehtovia oli pelit että sokeeksi pisti. Lisää lainaa, paljon lainaa, kunnes havahdun, että ei rahat riitäkkään maksaa kuukausieriä. Mitäs vittua nyt teen. Jos jostain vielä sais vähän rahaa niin ehkä voittaisi isosti ja maksais velat pois ja alottais puhtaalta. No, se iso voitto tuli. 16 000€ oli pelitilillä. Velkaa oli siinä kohtaa arviolta 20 000€. Otin 14 000€ ulos. En ottanutkaan. 9000€. Ei. 4000€. Ei… 2000€ lopulta sain kotiutettua pankkitilille. Ja ai että otti päähän. Sain mahiksen maksaa velat pois, mutta pelit vei mukanaan. Sen jälkeen ekan kerran hiffasin oikeesti että nyt kaikki ei oo hyvin. Hirveet velat, miten kerron kenellekkään. Onnistuin tyttöystävälle kertomaan tilanteesta vaikka teki niin vaikeeta, muille en pystynyt. En kehdannu lähtee kavereiden kanssa ulos. Ehkä noin puoli vuotta kesti ymmärtää oma tilanne.
Hypätään tähän hetkeen… Palkasta pakollisten menojen jälkeen lähes kaikki menee pelivelkoihin. Pelaaminen ei ole kokonaan loppunut, mutta hillittyä, kun on tahto saada velat maksettua. Muutama kymppi silloin tällöin jos on varaa. Selvitin mihin olen velkaa ja mitäkin, ja arviolta reilu 30 000€ saldo. Osa valunut perintään, mutta saanut sovittua maksusuunnitelmat ja toistaiseksi kyennyt niitä noudattamaan. Enempää velkaa ei tule, eikä ole kuukausiin tullutkaan.
Mikä johti tähän tilanteeseen? En keksi syytä… jonkin tason masennus? No kuitenkin, huomenna aamulla soitto velkaneuvojalle. Tarvitsen ammattilaisen apua, sen olen hyväksynyt. Kiitos.
P.S tämä oli vähän tällästä ajatuksenvirtausta tää teksti, älkää hämmentykö.