Olen pitkään jo miettinyt kirjoittavani omasta ahdistuksestani jonnekin. Olen tilanteessa, jossa mietin koko ajan nykyisen elämäni surkeutta ja sitä mikä olisi parasta lapsilleni. Jos meillä ei olisi kahta pientä lasta, olisin ratkaisuni tehnyt jo aikoja sitten ja päättänyt tämän parisuhteen. En tajua miten olen tähän jamaan itseni päästänyt.
Olemme olleet mieheni kanssa yli 6 vuotta yhdessä ja viime vuodet ovat olleet kaikkea muuta kuin onnea ja autuutta. Aina hänelle on olut maistunut, mutta en koskaan olisi osannut aavistaa että siitä tulee tämmöinen ongelma. Odottaessani toista lasta mieheni käytös alkoi muuttua. Hän saattoi raivostua täysin mitättömistä asioista niin että lähti kotoa ovet paukkuen, sain osakseni nimittelyä ja parisuhde alkoi todella rakoilla. Mieheni alkoi myös käydä jatkuvasti jossain asioilla iltaisin. Raskauteni loppupuolella mieheni sitten teki tunnustuksen, hän itkien kertoi olevansa alkoholisti ja tarvitsi apua. Hän oli omien sanojensa mukaan jo toista vuotta juonut lähestulkoon joka ilta itsensä känniin. Nämä iltaiset asiointireissut oli kaljanhaku/juomisreissuja ja homma jatkui kotona sen jälkeen kun olin mennyt nukkumaan. Olin osannut aavistaa, että jokin on pielessä mutta asian todellisuus iski silti kuin salama taivaalta. En tajua miten en huomannut mitään. Noh, sinä iltana kaljat kaadettiin lavuaariin ja auton avaimet otin talteen (oli siis humalassa silloin ja käski ottaa avaimet pois ettei lähde auton rattiin, kuulemma oli tätäkin harrastanut… ). Seuraava päivänä aikoi soittaa apua jostain, mutta eipä tuo koskaan mihinkään soittanut. Asiasta keskusteltiin, mutta kuulemma kun tämä ongelma on nyt nostettu pöydälle hän osaa itse vähentää juomistaan. Juominen väheni ja taisihan tuo olla jopa yhden viikonlopun täysin juomatta! Tästä on nyt 1½ vuotta aikaa. Nykytilanne on se, että joka perjantai ja lauantai pitää hakea ne ”saunaoluet”. Määriä en tiedä, joskus juo ehkä 1-2 olutta, joskus menee 8-pack illan aikana. Tissuttelee hissukseen itsekseen eikä koskaan ole ns. kännissä silloin kun kotona juo. Tosin mistä minä tiedän mikä todellisuus on, menen aina nukkumaan ensin. Kesällä löysin kirkkaan pullon eteisen kaapista, sain haukut ja huudot päälle kun paukautin pullon pöytään ja kysyin onko piilopulloja enemmänkin. Kuulemma pullo oli jääny sinne kaappiin jonkun reissun jälkeen ja on loukkaus kun epäilen heti tuommosta. Syksyn aikana olen muutamana viikonloppuaamuna haistanut ”vanhan viinan lemun”, en ole kysynyt onko juonut enemmänkin, en jaksa sitä huutamista ja haukkumista ja tuskin tuo tunnustaisi vaikka olisikin.
Parisuhde on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin onnellinen. Ollaan yritetty puhua ja selvitellä asioita mutta lopputulos on aina sama, mikään ei muutu. Touhutaan kotona lasten kanssa ja tehdään asioita niin kuin ns. normaali perhe, mutta silti jotain puuttuu. Itselleni on muodostunut tuosta juomisesta iso möykky joka ahdistaa koko ajan ja sen myötä toisen läheisyyskin tuntuu välillä vastenmieliseltä. Olen yrittänyt ottaa sitä puheeksi, mutta tuo on asia josta ei saa puhua. Omasta mielestään miehelläni ei enää ongelmaa ole ja juominen on normaalin rajoissa. Epäilen välillä itseänikin, että nipotanko turhasta. Jos hautaisin nämä asiat sisälleni enkä niistä puhuisi, riitelisimme paljon vähemmän.
Pari päivää sitten mieheni hermostui minulle, löi naamani edessä nyrkkinsä omaan käteensä ja huusi, että tekisi mieli lyödä minua turpaan. Vanhin lapsi oli sylissäni tuolloin. Järkytyin, en siitä että hän löisi minua kun en siihen usko, mutta mitä tämä tilanne tekee lapsille jos tämä tämmöisenä jatkuu. Aioin ottaa asian puheeksi heti illalla kun hän tulee töistä, mutta en ole vieläkään asiasta puhunut (ja mieheni ei kyllä näistä omatoimisesti puhu). En tajua miten minusta on tullut tällainen hiiri, joka ei uskalla ottaa asioita puheeksi. Toisaalta haluaisin erota, mutta mietin miten se lapsiin vaikuttaisi. Tunnen myös suurta pettymystä kun asiat on tässä jamassa, en haluaisi lasteni kokevan eroa. En tiedä myöskään miten itse kestäisin eroa lapsistani, koska eron myötähän he olisivat isällään ison osan ajasta. Tällä hetkellä pystyn myös seuraamaan juoko mieheni kuinka paljon lasten nähden (tästäkin on pitänyt keskustella…) mutta eron myötähän minulla ei olisi enää siihen sananvaltaa senkään vertaa kuin nyt.
Olisi mukava saada vertaistukea tähän ahdistukseen. Olen todella solmussa ajatusteni kanssa enkä tiedä mihin suuntaan näitä asioita pitäisi alkaa sumplimaan. Sen tiedän, että tämmöisenä tämä tilanne ei voi jatkua.